Hei kaikille palstan lukijoille!
Eksyinpä tätä keskustepalstaa lukemaan. Itse olen eronnut , kahden lapsen äiti. Lapseni ovat jo aikuisia. Nykyään elän avoliitossa miehen kanssa, joka oli eronnut noin vuotta ennen kuin tapasimme.Hänellä on lapsi, ekaluokkalainen..;)
Toisaalta minua on hymyilyttänyt ja toisaalta taas olen tuntenut mielipahaakin, kun olen keskusteluja lueskellut.
Itse erosin, kun nuorimmaiseni oli 18 vuotias, ja eron syynä oli se ns. klisee .. minulta loppui rakkaus, johon oli kyllä paljon syitä.Ero oli minulle helpotus ja parin vuoden päästä rakastuin nykyiseen avomieheeni ja rakastan koko ajan enemmän..kohta alkaa viides vuosi yhdessä..;)
Mutta..koskaan mikään ei voi olla täydellistä.
Olemme mieheni kanssa samanikäisiä, minä vaan tahollani tein lapseni parikymppisinä. Parempi niin, ymmärsin murkkuikäisiä lapsiani silloin paremmin..*hymy*
Mutta...minun on vaikea hyväksyä sellaista ,että minua pompottelee pieni lapsi. Omat lapsenikaan eivät pompotelleet ,eivät saaneet raivareita jne.
Tiedän, ettei ole lapsen vika jos kiukuttelee, huutaa..on vain oppinut saamaan huutamalla periksi kaiken. Kun lapsi on meillä..joka toinen viikonloppu..niin meillä on välillä tosi mukavaa kolmestaan,,kunnes tulee joku "pikku juttu"ja kaikki ovat taas pahalla päällä..siis minä olen... okey..nyt moni ex taas ajattelee..että kauhea nykyinen,,ei ajattele lasta..mutta seurustelumme alussa..parin vuoden ajan siis ainakin..tämän mieheni ex..oli tosi ilkeä. Kun kuuli, että mies oli alkanut seurustelemaan..huom.vuosi oli jo heidän erostaan..niin mieheni ei saanut lasta hakea.. ja sitten kun sai, niin minut oli todella hyvin paneteltu lapselle..siis 4- vuotiaalle silloin.Lapsethan tunnetusti sanovat aina sen minkä kuulevat..;))Mutta kun tutustuttiin, niin jo tuli minunkin kainaloon televisiota katsomaan jne..
Mutta tätä kun aloin kirjoittamaan, niin pointti oli se, ettei toisen lasta tarvitse rakastaa, uskon että se on aika harvinaista..just..menkää kaikki itseenne..mutta hyväksyä ja pitää ihmisenä ja kohdella reilusti..se on todennäköisempää ja sen pitää riittää. Kyllä lapsi tuntee sen, että hyväksyt hänet, vaikka et aina hyväksykään lapsen tekemisiä.Itse en voisi kuvitella vaativani miestäni muuta kuin hyväksymään lapseni. Mies kyllä sanoo pitävänsä lapsistani, ja uskon häntä.
Toinen pointti, joka sai minut tähän naputtelemaan on se, muten palstalla kirjoittelevat väittävät, että joku vie toisen miehen /naisen.Ensinnäkään..ketään ei voi viedä väkisin, eikä ole syyllisiä..eikä mikään ole mustavalkoista. Jotainhan kotona on vialla, jos toiseen ihmiseen rakastuu. Ehkä syynä on hellyyden puute, seksin puute, molemmat tärkeitä..se hellyyskin ..myös miehelle..;)
Lapset kärsivät enemmän siitä kodin ilmapiiristä..niin vanhempien suhde peilaa siihen..kyllä lapset vaistoavat kaiken.
ja..nyt monet suuttvat..miksi pitäisi itse kärsiä loppuelämänsä huonossa liitossa..lasten takia..meillä kaikilla kun on vaan tämä yksi elämä. Itse sinnittelin viimeiset vuodet edellisessä liitossi..oikeastaan onnikin..muuten en olisi nyt ihanan mieheni kanssa..Miten voi ketään rakastaa..jos ei rakasta itseään..siis ei voi rakastaa lapsiaankaan jos ei ensin itseään.
...jää odottamaan mielenkiinnolla kommentteja!
Eksyinpä tätä keskustepalstaa lukemaan. Itse olen eronnut , kahden lapsen äiti. Lapseni ovat jo aikuisia. Nykyään elän avoliitossa miehen kanssa, joka oli eronnut noin vuotta ennen kuin tapasimme.Hänellä on lapsi, ekaluokkalainen..;)
Toisaalta minua on hymyilyttänyt ja toisaalta taas olen tuntenut mielipahaakin, kun olen keskusteluja lueskellut.
Itse erosin, kun nuorimmaiseni oli 18 vuotias, ja eron syynä oli se ns. klisee .. minulta loppui rakkaus, johon oli kyllä paljon syitä.Ero oli minulle helpotus ja parin vuoden päästä rakastuin nykyiseen avomieheeni ja rakastan koko ajan enemmän..kohta alkaa viides vuosi yhdessä..;)
Mutta..koskaan mikään ei voi olla täydellistä.
Olemme mieheni kanssa samanikäisiä, minä vaan tahollani tein lapseni parikymppisinä. Parempi niin, ymmärsin murkkuikäisiä lapsiani silloin paremmin..*hymy*
Mutta...minun on vaikea hyväksyä sellaista ,että minua pompottelee pieni lapsi. Omat lapsenikaan eivät pompotelleet ,eivät saaneet raivareita jne.
Tiedän, ettei ole lapsen vika jos kiukuttelee, huutaa..on vain oppinut saamaan huutamalla periksi kaiken. Kun lapsi on meillä..joka toinen viikonloppu..niin meillä on välillä tosi mukavaa kolmestaan,,kunnes tulee joku "pikku juttu"ja kaikki ovat taas pahalla päällä..siis minä olen... okey..nyt moni ex taas ajattelee..että kauhea nykyinen,,ei ajattele lasta..mutta seurustelumme alussa..parin vuoden ajan siis ainakin..tämän mieheni ex..oli tosi ilkeä. Kun kuuli, että mies oli alkanut seurustelemaan..huom.vuosi oli jo heidän erostaan..niin mieheni ei saanut lasta hakea.. ja sitten kun sai, niin minut oli todella hyvin paneteltu lapselle..siis 4- vuotiaalle silloin.Lapsethan tunnetusti sanovat aina sen minkä kuulevat..;))Mutta kun tutustuttiin, niin jo tuli minunkin kainaloon televisiota katsomaan jne..
Mutta tätä kun aloin kirjoittamaan, niin pointti oli se, ettei toisen lasta tarvitse rakastaa, uskon että se on aika harvinaista..just..menkää kaikki itseenne..mutta hyväksyä ja pitää ihmisenä ja kohdella reilusti..se on todennäköisempää ja sen pitää riittää. Kyllä lapsi tuntee sen, että hyväksyt hänet, vaikka et aina hyväksykään lapsen tekemisiä.Itse en voisi kuvitella vaativani miestäni muuta kuin hyväksymään lapseni. Mies kyllä sanoo pitävänsä lapsistani, ja uskon häntä.
Toinen pointti, joka sai minut tähän naputtelemaan on se, muten palstalla kirjoittelevat väittävät, että joku vie toisen miehen /naisen.Ensinnäkään..ketään ei voi viedä väkisin, eikä ole syyllisiä..eikä mikään ole mustavalkoista. Jotainhan kotona on vialla, jos toiseen ihmiseen rakastuu. Ehkä syynä on hellyyden puute, seksin puute, molemmat tärkeitä..se hellyyskin ..myös miehelle..;)
Lapset kärsivät enemmän siitä kodin ilmapiiristä..niin vanhempien suhde peilaa siihen..kyllä lapset vaistoavat kaiken.
ja..nyt monet suuttvat..miksi pitäisi itse kärsiä loppuelämänsä huonossa liitossa..lasten takia..meillä kaikilla kun on vaan tämä yksi elämä. Itse sinnittelin viimeiset vuodet edellisessä liitossi..oikeastaan onnikin..muuten en olisi nyt ihanan mieheni kanssa..Miten voi ketään rakastaa..jos ei rakasta itseään..siis ei voi rakastaa lapsiaankaan jos ei ensin itseään.
...jää odottamaan mielenkiinnolla kommentteja!
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuulee järjen äänen. olen monesti miettinyt, että onko nämä kirjoitukset todellisia täällä, kun ei niitä voi nauramatta lukea.
minun mieheni ex vaimo on vähän väliä mieheni kimpussa. mikään ei ole koskaan hyvin. vaikka mieheni tekee kaikkensa lastensa eteen. enempää ei voi tehdä etä huoltajana. tämä kaikki on mieheni ex vaimon ongelma ei meidän.
me saamme yhteisen lapsen. miehen ex on keksiny kamalia juttuja , ettei lapsi ole mieheni ja emme asu yhdessä jne. siis täyttä paskaa, mutta sekin on hänen ongelmansa. jos ei osaa elää elämäänsä jatkuvasti haukkumatta ja olematta kunnolla niin oman mielensä hän siinä pahoittaa ei meidän.
olemme me miehen kanssa monesti ajatelleet, että meidän elämä on todella mielenkiintoista, kun siihen pitää koko ajan yhden puuttua. vaikka mieheni ex ei kuulu meidän perheeseen millään lailla vain lapset kuuluvat.
meidän perhe elämä on todella tasa paksua. minun kaksi lasta asuu meillä ja miehen lapset käyvät viikonloppuisin. nykyään harvemmin, mutta käyvät kuitenkin katsomassa isäänsä.
turha sitä on surra muiden elämää ja miettiä. jos ex hilluu ja saa siitä jonkun tyydytyksen ni siitä vaan. oma perhe se on kuitenkin tärkein.
tosta olen kans samaa mieltä, ei ketään voi väkisin viedä. kyllä kaikki petturit on vapaa ehtoisesti lähtenyt sille tielle.
erossa ei äitiys ja isyys muutu. on todellakin parempi erota kun olla yhdessä vaan lasten takia.
lapsi voi olla jopa onnellisempi, kun ei tarvitse aikuisten riitoja katsella.
ihanaa joulun odotusta kaikille
Olen niin iloinen siitä että joku uskaltaa kirjoittaa että että puolison lapsia ei tarvitse rakastaa,riittää turvallinen aikuinen.
Heistä voi välittää ja kantaa huolta mutta syvällinen rakkaus ei tapahdu hetkessä,
josko koskaan.
Juuri uusioperheessä se itsensä rakastaminen on tärkeä asia.Oman ajan/tilan ottaminen ja toisille antaminen.Yksilöinä,mies hänen lapset,minä itse omat lapset,kaikki yhdessä
ja aikuisten oma aika.
Eihän se saa välttämättä rakkautta aikaan että he ovat lapsia.Eihän kaikki tavatut aikuisetkaan saisi sinussa rakkauden tunteita syttymään.Eikö ole näin?
Mieheni lapset meillä aina ja omani joka toinen viikko.Viikot ilman omia lapsia menevät ihan hyvin,normaalia arkea.
Joskus ärsyttää se että kun omat lapseni tulevat paikalle,tulee sanomista.Lapsilukumäärä kun nousee neljään,kaikki kestää pidempään ja tulee yleistä
hälinää.Asia on tiedostettu ja siitä ei ketään syytetä.Lapsilla vaan riemu repeää kattoon kun puolisisarrukset tulevat tuomaan elo taloon.
Usein maanantaina mieheni nuorimmainen on vähän kadoksissa kun hyvä leikkikaveri onkin isällään.
Välillä käy se pikkupiru istumassa olkapäällä joka sanoo että:miksi sinun pitäisi tehdä kaikkea kivaa noiden lasten kanssa kun heillä on oma isä "aina paikalla" Pitääkö minun ottaa se puutuvan äidin paikka vaikka minulla on omia lapsia jotka tarvitsevat minua?
Omat lapseni ovat joskus kateellisia siitä mitä olemme tehneet mieheni lasten kanssa.Olemme yrittäneet jättää kaiken ns. extra kivan siihen kun kaikki paikalla.
Omat lapseni saavat kuitenkin isällään kaikkea kivaa ja huomiota isältään ja isänsä avolta.
Tasapainon löytyminen tärkeää.Mitään joka tilanteeseen sopivaa kaavaa kun ei ole.
Se on sitä luovimista ja keskustelua.
Kaikille lapsille on samat säännöt,olivat sitten viikon tai aina paikalla.Onnekseni täytyy todeta että miehelläni ja minulla on samansuuntaiset kasvatusperiaatteet.
Niin etä kuin lähivanhemman tärkein tehtävä on olla aikuinen!
Siirtää ne tunteet taka-alalle kun puhutaan lapsista ja lapsen parhaasta.
Silloin pitäisi vain lasten asioiden puhua!
Toivottavasti mielenkiintosi pysyi lukiessani....
ei voi muuta kuin olla kiitollinen siitä, että sinnittelimme yhdessä, ukko ja minä. Meillä ei ollut muita kuin meidän lapsia, ja heillä vain oma äiti ja isä. Minun ja mieheni ei tarvinnut olla erossa lapsistaan eikä lastemme vanhemmistaan.
En minä olisi tuollaista jaksanut - erossaoloa omista lapsista joka toinen viikko. Ei niin hyvää miestä olisi löytynytkään, että se olisi kannattanut, vaikka välillä siltä tuntuikin.
Nyt ovat lapset jo lentäneet pesästä. Onneksi käyvät usein kotona.
Hienoa että olette ukkonne kanssa sinnitelleet yhdessä!
Sitä sinnittelyä ja arkeahan se suurimmaksi osaksi ihmisen elo on.
Mutta joskus sitä toinen on valmiimpi,sitä arkea
sietämään,kuin toinen.
Oletat että tässä sitä mennään eteenpäin,välillä
ylämäkeä ja välillä alamäkeä mutta luottamus siitä että yhdessä kuitenkin mennään.Aina sitä ei kuitenkaan voi siihen luottaa
Jos olisi ollut vaikeaa ja riitaisaa niin helpommin ehkä ymmärtäisi...
Toisen mielessä siintää paluu siihen alkuhuumaan toisen kanssa ja sinut jätetään siihen arkeen.
Eli yksinhuoltajuus ei ole aina oma valinta.
Ja juuri lapsia siinä viikko-viikko ajateltiin että näkisivät
kumpaakin vanhempaa jotka ovat heille tärkeitä.
Lasten mielestä isä on aina yhtä ihana isänä vaikka minä petettynä vaimona en samoin ajattelisikaan.
Mutta lapsilla on oikeus kumpaankin vanhempaan.