vastuun sysääminen kasvatuksessa koulun ja yhteiskunnan hartioille, on johtanut tähän tilanteeseen.
Kun vanhemmat ja opettajat eivät saa opettaa oikeasti, mikä on oikein ja mikä väärin, niin tietenkin kaikki menevät siitä, mistä on helpoin tie kulkea.
Kun lapsi aikuistuu ja hänelle tulee elämässään oikeasti hätä, tai tarve saada jostain apua, niin ei hän siitä uskalla perheessä puhua, kun ei ole aiemminkaan puhuttu ja koulussa voisi saada puhumisesta leiman otsaan ja pilkat koko koulun lopuksi ajaksi.
On siinä kehittyvän lapsen mielessä ja tunne-elämässä läpikäymätön este, jolloin saattaa tulla ratkaisuksi joko itsemurha, tai Jokelan koulun tragedian kaltainen lopputulos.
On typerää ajatella miten voistaisiin lasten ja nuorten tilaa henkistä olotilaa parantaa, kun meillä on siitä jo käytännön opit jo olemssa.
Palatkaamme koulussa ja kotona kolmekymmentä vuotta ajassa taaksepäin ja niihin kasvatusmetodeihin, eikä kouluteta niin helvetisti kaikenmaailman kriisiauttajaa, joiden kanssa nuorten ajatukset menevät vieläkin enemmän solmuun.
Jos mitään ei muuteta, tai muutetaan lepsumpaan suuntaan, kuten pahoin pelkään, on seuraava sukupolvi otetaan hoivaan ja kasvatetaan jo vauvaiästä yhteiskunnan puolesta, sekä vanhanaikainen perhekeskeinen kasvatus lailla lopetetaan, joten silloin olisimme kaikki yhtä ja sammaa massaa ajatuksinemme ja tekoinenmme.
Kyllä nuorten on tiedettävä rajansa, mutta eivät he sitä opettamatta ja neuvomatta opi, sekä joskus sen oppimiseen on käytettävä kovempiakin opetuksia, jos ei muu auta.
Tällaista jos ehdottaa, niin feministilauma ja satatuhatta kriisiavustajaa, on suurena turpana huutamassa, ettei lapsosia saa kurittaa, vaan antakaa heidät meidän kasvatettavaksemme, kun me ymmärrämme heitä.
Tähänkö ollaan menossa, kun nuorten lakeja lievennetään rikostapauksissa ja 16 vuotiasta pidetään lapsena, vaikka hän tuntee lain kirjaimet paremmin kuin vanhempansa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoituksessasi oli kyllä ideaa, ehkä kuitenkin kärjistit ja yleistit liikaa. Kyllä turvallinen kotiympäristö kyetään tarjoamaan myös nykyään, vaikka moni odottaa koulun kasvatusroolilta enemmän, kuin on kohtuullista.
Jokelan tapauksen jälkihoitona oppilaista huolehtiminen on minusta tehty niin hyvin kuin se on mahdollista. Kestää pitkään, ennen kuin yläaste- ja lukioikäisten, siis 14-18 v. lapset, perusturvallisuus kyetään palauttamaan. Se on kotien, koulun, poliisin ja ammattiauttajien välistä yhteistyötä hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa.
tarkoitushakuista, sillä haluaisin hieman ravistella tätä nykypäivää, missä mennään.
Nykyään satsataan laten ja nuorten psykologeihin ja heidän kouluttamiseensa aivan turhan paljon euroja, sillä ei nuoriso oikeasti voi niin huonosti, kuin mitä annetaan ymmärtää.
Niin kauan kun voihkitaan ja valitetaan nuorten pahanolon tunteesta, niin kauan koulutetaan näitä turhia psykologeja, jotka voitaisiin kouluttaa vanhustenhoitoon, siinä kuin nuorten ongelmien ratkojiksikin.
Kenties vanhusten hoito ei ole vain niin terendikästä, kuin nuorten ymmärtäminen.
Kautta aikojen, on puhuttu, että nuoret voivat pahoin.
Varsinkin viimeiset kolme vuosikymmentä ovat, sen tehneet, että nuorilla pitäisi olla kaikki nyt ja heti, tai muten on paha olo.
Otetaan takaisin kotona ne kasvatusmetodit, jotka ovat olleet meidän omilla ja heidän vanhemmillaan, niin saisimme nuorison kunnioittamaan koululaitosta ja yhteiskuntaa, sekä elämään niiden lakien mukaan, mutta ensiksi nämä nuoret pitäisi saada kunnioittamaanmeitä, omia vanhempiaan, jota he eivät nykyään tee, kun on parempiakin esikuvia, Big Brotherseissa ja Idolseissa ja ties missä TV-ohjelmissa, tai peleissä.
Luokattomat lukiot ovat pahasta, sillä nuorella eiole enää ketään sellaista läheitä ystävää koulussa, johan oikeasti turvat sen suurimman hädän hetkellä.
Ajan kanssa hätä laimenee, eikä sitten enää kehtaa kertoakaan siitä kenellekään, kun se itsestäkin tuntuu typerältä.
Tämä hätä jää kuitenkin kummittelemaan sinne taka-alalle ja kun näitä hätätapauksia on tarpeeksi, niin jotenkin ne on purettava ulos jolloin jotkut reagoivat sitten tuhoisasti.
Niin kauan kun yhteiskunta lakaisee ongelmiaan maton alle, näitä tapauksia sattuu, vaikka puolet kansalaisista olisi koulutettu kriisiauttajiksi tai sosiaaliavustajiksi.
Kaikki kasvatus lähtee kotoa, joten sieltä ne viat ensisijaisesti löytyvät ja vaikka koulu onkin mielletty "kasvatuslaitokseksi", niin tarkoitus on nykyaikana kieroontunut niin, että siltä vaaditaan jo lasten kasvatusta muussakin, kuin varsinaisissa opetusaineissa, eikä siihen opettajia ole kukaan kouluttanut, saati että heitä voisi pitää keinoemoina lapsille.
olen.
Lisään vielä, että kilpailu asemasta on valtavaa jo ihan ala-asteelta lähtien, on oltava paras, pärjättävä, kokeista ei haluta kuin kymppejä, kavereita lasketaan, mitä enempi sen parempi, muotivaatteet on oltava, viimeisimmät lelut ym. teknologia jne.. Jos näin ei ole putoat kelkasta ja jälleen kerran ei ole paras!!!
Yhteiskunta ei auta nuoria yhtään pelkällä paapomisella, vastuuta on osattava ottaa ja vanhempien tehtävä on antaa nuorille vastuuta ja myös vaadittava vastuunottoa. Nuoresta on ihan mahtava juttu, kun hän huomaa, että saa aikaiseksi jotain järkevää ihan itse ei kaikkia tarvi tehdä valmiiksi siloittelemalla tai paapomalla.
Isäksi tai Äidiksi ei pidä alkaa jos ei jaksa tai viitsi ottaa vastuuta siitä, että on aikaa lapselleen ja hänen ajatuksilleen.
Eniten inhoan uranaisia, heidän lapsensa ei ole onnellisia, vaikka muuta kuvittelevatkin, Uraputkessa kulkevat NAISET saisivat pysyä lapsettomina.
Tämä kommentti ei varmana miellytä "Lenitaa" mutta ei tarvikkaan, vahvasti uskon, että lapsen perusturvallisuus lähtee äidin läsnäolosta ja lämmöstä, ei äidin korkkokengistä,rakennekynsistä ja mappikasasta.
ja nykyisin kuulemma pienet lapset tarvitsevat psykiatria, uskomatonta.