utelias

minulle on tullut kutsu oikeudenkäyntiin todistajana, en haluaisi mennä todistamaan paikanpäälle, mikä neuvoksi? minua on jo kuultu etukäteen ja olen lausuntoni antanut, eikö tämä riitä?
2224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ensimmäisenä mieleen ja taitaa olla olla ainoa paperi jolla voit tilanteen laistaa .
Poisjäännistä ilman syytä seuraa sakko .
Siis , kunnon flunssaa hommaamaan .

Äänestä
  • riitä flunssakaan.

    Todistaminen on kansalaisvelvollisuus. Siitä voi pääsääntöisesti kieltäytyä vain, jos joutuisi kertomaan sellaisia asioita, että saattaisi itsensä tai läheisensä syytteen vaaraan. Samoin on oikeus kieltäytyä todistamasta tiettyjen lähiomaisten jutuissa. Lisäksi on joitain erityisiä kieltäytymisoikeuksia tietyillä ammattihenkilöillä.

    Esitutkinnassa annettu kertomus ei riitä. Itse asiassa, sitä ei saa edes tuoda käräjillä esille, paitsi jos muutat kertomustasi. Silloin tiedustellaan, että hmm, olette kertonut esitutkinnassa näin, miksi kerrotte nyt eri tavalla.

    Oikeudenkäynnistä voi jäädä pois laillisen esteen vuoksi. Jos sairaus on este, sen täytyy olla niin vakava, että ihan oikeasti ei pysty oikeuteen saapumaan tai että oikeuteen saapuminen heikentää henkilön terveydentilaa. Lääkärintodistus tulee toimittaa tuomioistuimelle etukäteen, ja mikään tavallinen saikkutodistus ei riitä. Siinä on nimenomaan otettava kantaa siihen, miten sairaus estää oikeuteen saapumisen. Tästä on olemassa korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä, ja KKO on ollut todella tiukka. Jos tällainen laillinen este on, oikeudenkäynti peruutetaan ja otetaan uusiksi sitten kun todistaja on parantunut.

    Jos todistaja ei saavu oikeuteen, hänelle joko tuomitaan uhkasakko tai poliisi noutaa hänet heti. Jos poliisi ei löydä samalle päivälle, tuomitaan uhkasakko ja todistaja noudetaan poliisin toimesta seuraavaan istuntoon.

    Lyhykäisesti, et pääse eroon todistamisvelvollisuudesta kuin "pää kainalossa"-tilanteessa. Sori.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselee kirjoitti:

minulle on tullut kutsu oikeudenkäyntiin todistajana, en haluaisi mennä todistamaan paikanpäälle, mikä neuvoksi? minua on jo kuultu etukäteen ja olen lausuntoni antanut, eikö tämä riitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu