mikä isää

se haukkuu ja halveksii muita, puhuu itsestään ylentävästi. täyttää pian 72v. Puhuu törkesti ja törkeyksiä. onko vanhuus niin kamalaa että täytyy kuolla katkerana?
8587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pettymyksillä on paha tapa nousta vanhetessa pintaan ja hukuttaa hauskat muistot. En osaa sanoa onko tämä yleisempää miehillä kuin naisilla. Isänpäivänä läheiseni ympäröivät minut "harpuin huiluin kantelein" käyttääkseni Raamatullista vertausta. Jälkeenpäin olin pettynyt - itseeni. En ollut mielestäni ansainnut tuollaista kohtelua. Sanoin itselleni, että olet ollut monessa mielessä huono.

Luulen, että tyytymättömyys itseensä meillä monilla purkautuu katkeruutena muihin ja yhteiskuntaan sekä koko maailmaan. Kaikki näyttää olevan päin p-tä. Yritän koulia itseäni pois katkeruudesta ja hyväksymään paitsi muut myös itseni.

Äänestä
  • kun tuo tunne on monellä äidillä myös äitienpäivänä. :) Ainakin itselläni on ollut. Se kai minulla juontaa siitä, että menetin äidin jo pienenä ja kuvittelin äitini olleen virheettömän enkelimäinen ihmisen, jollainen en tietenkään itse sentään ole onnistunut olemaan äitinä, realistinen äidin malli siis puuttui. Kaikilla meillä riittää itsesyytöksiä vanhempana olemisestamme, vaikka parhaamme olisimmekin yrittäneet, vai lieneekö siinä suhteessa itsevarmempiakin olemassa.

    Äänestä

Lähipiirissäni on 80v ukko, samanlainen pilkkaaja ja muiden halveksija. Mikä pahinta tämä tapahtuu julkisissa paikoissa. Nyt ovat rintani hänen hampaissaan, kehittelee kaikennäköisiä valheita.
Taustalla vaikealuonteisuus, ja aikaisempi elämä toilauksineen maailman merillä. Rahaa on taskut täynnä, saituus vaivaa. Ylpeilee omaisuudellaan, nauraa toisten vastoinkäymisille.
Käyttää yks.lääkäreitä, prostata vaivoja näytteineen ja operaatioineen. Pahinta kuolemanpelko, helvettiin joutuminen. Konjakkia menee, huono omatunto kuolleen vaimon kohtelusta jota kesti yli 40v.
Ei kertakaikkisesti voi keskustella mistään asiasta hänen kanssa, koska kääntää kaikki asiat omaksi edukseen, muut ovat väärässä.
Mitä tehdä? Ei ole hyvä jos ihminen elää näin itsekkäästi ja liian vanhaksi.

Äänestä
  • Halvaus muutti kultaisen, hienotunteisen veljeni suullisen ilmaisun niin rivoksi ja ikäväksi, etten jaksaisi edes puhelua kuunnella. Säälin kälyäni, joka joutuu sitä päivittäin kuulemaan.

    Veljellä oli tasainen elämä ja tausta, hyvä pieni perhe, mutta nyt hän on raivokkaana jauhava ympäristön vikoja kaiveleva vanha mies. Erikoisesti hänen mieleensä putkahtavat häntä nuoruudessa sanallisesti loukanneet ihmiset.

    Halvauksen jälkeen kuvioihin tuli täysin uutena ilmaisuna voimakas kiroilu. Nyt vuosien kuluttua se on painunut onneksi pois.

    Äänestä

Eipä taida olla pelkästään ukkojen vaiva. Äitini oli aikoinaan juuri tuollainen, hänen käyttäytymisen syy oli vaskulaarinen dementia. Lopulta hän kävi naapureissa riehumassa, soitteli kaikkialle ja haukkui ihmisiä. Eipä hän itse sille mitään voinut, mutta omaisille siinä oli kestämistä.
Miten on isäsi terveydentila muuten, onko alkavaa dementiaa.

Äänestä
  • saatavissa apua.

    Ne on selvästi mielenterveydellistä laatua.

    Omaisilla on oikeus ja kohtuus hakea apua ainakin omalle isälleen ja äidilleen .

    Olen jo ajoissa puhunut tyttäreni ja poikani kanssa, että sitten kun huomaavat minun mielenterveydessä muutoksia ,niin apua on haettava.
    Asian omainen ei itse useinkaan siihen pysty.

    Äänestä

  • ullamirjami kirjoitti:

    saatavissa apua.

    Ne on selvästi mielenterveydellistä laatua.

    Omaisilla on oikeus ja kohtuus hakea apua ainakin omalle isälleen ja äidilleen .

    Olen jo ajoissa puhunut tyttäreni ja poikani kanssa, että sitten kun huomaavat minun mielenterveydessä muutoksia ,niin apua on haettava.
    Asian omainen ei itse useinkaan siihen pysty.

    ettei sitä mihinkään saa vietyä. Pulloon se kyllä kuulema jaksaa tarttua nykyään ja ajaa autolla humalassa

    Äänestä

  • ukko on niin pirullinen kirjoitti:

    ettei sitä mihinkään saa vietyä. Pulloon se kyllä kuulema jaksaa tarttua nykyään ja ajaa autolla humalassa

    Lähituttavalla oli myös raivokausi halvauksen jälkeen. Kielenkäyttö parani vasta 10 vuoden kuluttua. Sinä aikana vaimokaan ei istunut hänen automaattivaihteisen autonsa kyytiin. Eivät käyneet missään yhdessä, vaikka mies ajeli paljonkin.
    Muutos tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vaimo sai lähes samanlaisen kohtauksen. Nyt oli apu lähellä soittamaan ambulanssi. Vaimo toipui melkein ennalleen, hoidot ehtivät antaa avun.
    Keskinäisiin väleihinkin tuli parannus. Vaimolle kelpaa miehensä seura ja kyyti kaikkialle. Miehen kielenkäyttö on tasaantunut, Luojan kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaivaa? kirjoitti:

se haukkuu ja halveksii muita, puhuu itsestään ylentävästi. täyttää pian 72v. Puhuu törkesti ja törkeyksiä. onko vanhuus niin kamalaa että täytyy kuolla katkerana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu