Hei. Olen todella tyytyväinen siitä että olen yh-äiti. Saan kasvattaa omaa ihanaa lastani, omistautua täysin hänelle ja hänen hyvinvointiinsa, huolehtia pienestä ihmisestä ja se tuntuu hyvältä kun olen niin täynnä hellyyttä häntä kohtaan. Alussa surin tietty sitä että hänen isänsä ei ole hänen kanssaan niin paljon kun voisi olla, usein menee juhlat,naiset, matkustaminen lapsen edelle. Hain yksinhuoltajuutta ja sain sen. Nyt tunnen olevani vapaa, en ole enään millään tavalla tilivelvollinen lapseni isälle (aikaisemmin ilmoitin hänelle kaiken mitä lapsi on oppinut ym vaikka hän harvemmin mitään vastasi). Olen jopa pyyhkinyt hänen puhelinnumeronsa pois. Soittakoot itse jos jotain haluaa lapsesta tietää ym, pallo on hänellä, perään en huutele. Että ei kannata surra (jos jotain nyt edes surettaa), mikään ei ole niin arvokas ja rakas kuin oma lapsi. Minulla on sitten joskus aikaa miettiä miehiä, mutta nyt ei edes kiinnosta. Lapsen kannalta on tietysti hyvä jos isää näkisi useammin kuin kerran kuussa, mutta myös lapsi tulee ajankanssa tajuamaan sen että ilman isääkin pärjää jos on pakko.
onnellinen yh.
iloinen yh äityli.
8861
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Raaka provo, kaiken kaikkiaan. Ajattelisit edes lapsia keksiessäsi tarinoitasi. Vai oletko itsekin vielä lapsi?
Miten niin provo? Pitääkö minun sitten olla onneton ja surullinen kun hoidan lastani yksin? En voi pakottaa lapseni isää tapaamaan lastaan, mutta en ole sitä kieltänytkään. Tarkoitin vain että yksinkin pärjää jos niikseen tulee.
Jos esim. lapsen toinen vanhempi kuolee, niin yksin on pärjättävä.
Hyvä, kun osaat löytää siitä ilon! On onni, että lapsesi saa kasvaa positiivisen, iloisen ja rakastavan äidin kanssa. Ehkä se isäkin jonain päivänä huomaa, mitä on menettänyt.
Ja ihan aidosti, oikeasti, ilman mitään muttia.. Olen saanut kaksi lasta yksin, ja olen todellakin onnellinen. Ei yksin olemisen tarvitse olla mikään suuri tragedia, tai seurausta sellaisesta. Usein yksinhuoltajien onnellisuutta ovat kiistämässä naiset, jotka kituuttavat huonossa suhteessa "lasten takia", mutta eivät itse vain uskalla olla yksin.. Kaikki kestetään ettei vain tarvitsisi olla yksin.
nimittäin niin mullakin on mennyt monta vuotta.Olen sen tienny jo kauan ettei mieheni koskaan ymmärrä perheen arvoa,viina se tärkeintä on.Mutta nyt vihdoin ero on käsillä ja odotan omaa elämää ja samalla pelottaa,mutta rohkasee nämä kommentit kun yksinkin voi olla onnellinen.Toki olen kaiken sietäny senkin takia että olen halunnu toiselle antaa mahollisuuden ja kasvaa ymmärtämään mikä arvo on perheellä ja parisuhteella,mutta ei.En ekan kriisin jälkeen kyllä eroisikaan,mutta me ollaan taisteltu välillä enemmän,välillä vähemmän pian 8v.Toki muutama hyväkin vuosi siihen väliin mahtuu ennenku viina astui kuvaan...
Omistat siis lapsen. Hyvä homma. Se on kaikkien edun mukaista.
Olen ap:n kanssa niin samalla linjalla, että kirjoitus voisi olla minun. Yksinhuoltajuus on ihana asia, mihinkään en vaihtais. Terkut kaikille nauttiville yh:lle :)
Itse hoidin lähes täysin lapseni, kun ne olivat vaippaiässä. Vaimo ei siihen touhuun paljoa viitsinyt ryhtyä. Kun vaippaiästä päästiin, hän vei lapset ja on nyt "täydellinen perheenäiti".
Itse elän lapsilleni edelleen täysillä, vaikkakin vain joka toinen viikonlpoppu. En halua vieläkään naista rinnalleni, vaikka niitä olisi ollut tarjolla. Tunnollinen ja lapsiaan rakastava yh ei yksinkertaisesti siihen ketä tahansa puolisokseen ota. Tuttavani pitävät minua outona. Ehkä olenkin, mutta lapseni ovat minulle kaikki kaikessa. Pitäisihän tässä joskus alkaa ajattelemaan myös itseäni.
En varmaan ole ainoa näin ajatteleva yh?