Mitä mieltä?

Olen asunut isäni omistamassa asunnossa joka on ostettu minua varten. Olen maksanut vuosien ajan hiukan enemmän kuin vastike.
Summan on isäni määritellyt. Nyt isäni kuoli ja muutama sisarukseni on alkanut puhua että minun täytyisi maksaa heille erotus, joka muodostuu heidän määrittämänsä vuokrasumman ja maksamani summan erotuksesta.
Olen työtön ihminen. Mitä mieltä, voiko tällaiseen ryhtyä tai edes ehdottaa? Aion lunastaa asunnon ja jos ruvettaisiin vielä rahastamaan tällä tavoin, ei minulle jäisi enää juuri mitään.
Tämä johtuu kateudesta. He väittävät että olen muka saanut etuisuutta enemmän kuin he. Isäni on elinaikanaan määrittänyt hinnan, mielestäni kukaan ei voi alkaa rahastaa jollain itse määrittämänsä vuokran ja maksamani vastikkeen erotuksella. Voiko jo kutsua kiskonnaksi? Nämä muut omistavat kaikki oman asunnon eivätkä muutenkaan ole mitään pienituloisia, päin vastoin.

Pykälä kiskonnasta:


7 § (24.8.1990/769) Törkeä kiskonta. Jos kiskonnassa

1. tavoitellaan huomattavaa hyötyä,
2. aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,
3. rikoksentekijä käyttää häikäilemättömästi hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa tai
4. rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti

ja kiskonta on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiskonnasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
3409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

minkäänlaisen kiskonnan tunnusmerkistö ei täyty. Ihan tavallinen perintöriita.

Äänestä

Isässi kuolemaa edeltävältä ajalta sisaruksesi eivät voi periä sinulta lisävuokraa. Kysessähän on sinun ja isäsi välinen vuokraopimus. Se ei kuulu sisruksillesi, jos isäsi on perinyt sinulta markkinavuokria alempaa vuokraa.

Isäsi kuoleman jälkeen asunto on siirtynyt perikunnan haltuun (myös sinä kuulut perikuntaan). Perikunnalla on oikeus nostaa vuokraa huonevuokralain mukaisislla perusteilla, kunhan ilmoittavat siitä asukkaalle kirjallisesti ja tiettyä aikaa ennen vuokran korotusta.

Äänestä

puhu sisaruksillesi asiasta ja sano että se tuntuu sinusta kiskonnalta ja että asiaa käydään vaikka oikeudessa. pelottele heitä sanomalla että "lakimieheni sanoi...". eikö omaisuus pitäisi jakaa tasan? omistiko isäsi mitään muuta arvokasta? jos sinä saat pitää asunnon ilman mitään kiskontaa niin kai sisaruksesi saavat jotain muuta? Sano heille tämänhetkinen elämäntilanteesi ja kerro että joudut kadulle ja ettei sinulla ole varaa maksaa mitään. Mutta hyväksy se fakta että sisaruksesi haluavat myös jotain. Tee kirje lakipykälästä (kiskonta) ja esitä se heille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kateuden kasvot kirjoitti:

Olen asunut isäni omistamassa asunnossa joka on ostettu minua varten. Olen maksanut vuosien ajan hiukan enemmän kuin vastike.
Summan on isäni määritellyt. Nyt isäni kuoli ja muutama sisarukseni on alkanut puhua että minun täytyisi maksaa heille erotus, joka muodostuu heidän määrittämänsä vuokrasumman ja maksamani summan erotuksesta.
Olen työtön ihminen. Mitä mieltä, voiko tällaiseen ryhtyä tai edes ehdottaa? Aion lunastaa asunnon ja jos ruvettaisiin vielä rahastamaan tällä tavoin, ei minulle jäisi enää juuri mitään.
Tämä johtuu kateudesta. He väittävät että olen muka saanut etuisuutta enemmän kuin he. Isäni on elinaikanaan määrittänyt hinnan, mielestäni kukaan ei voi alkaa rahastaa jollain itse määrittämänsä vuokran ja maksamani vastikkeen erotuksella. Voiko jo kutsua kiskonnaksi? Nämä muut omistavat kaikki oman asunnon eivätkä muutenkaan ole mitään pienituloisia, päin vastoin.

Pykälä kiskonnasta:


7 § (24.8.1990/769) Törkeä kiskonta. Jos kiskonnassa

1. tavoitellaan huomattavaa hyötyä,
2. aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,
3. rikoksentekijä käyttää häikäilemättömästi hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa tai
4. rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti

ja kiskonta on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiskonnasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu