Sipoo mullikoi
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
1368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Kolmessa vartissa Helsingistä Nikkilään 2015?
Joka tapauksessa Sipoon kiireellisin hanke on henkilöliikenteen aloittaminen Keravan ja Nikkilän välisellä rataosuudella. Tarkoituksena on, että lähiliikenteen K-junat jatkaisivat Pohjois-Sipooseen viimeistään vuonna 2015. Hankkeen arvioidaan maksavan noin 12 miljoonaa euroa.
Matka Helsingistä Nikkilään kestäisi radan valmistuttua 40-45 minuuttia. Välille tulisi pysähdyspaikat Keravan Ahjossa ja Sipoon Talmassa".
Kuka nikkiläläisistä alkaa istumaan junassa tuommoisia aikoja. Siinä ei ole mitään järkeä ja nopeampaa. Ei uudistusta. Entä nämä sitten, jotka esim. asuvat 2-3 km Nikkilästä. Vaihto bussiin Nikkilässä ja taas aikaa lisää. Juna ei voi olla mikään K-juna joka pysähtyy joka seisakkeella, vaan on tultava sujuvasti Keravalle ja siitä sitten Nikkilään.
Entä nämä ihmiset, jotka ovat töissä, toimessa bussireittien välittömässä läheisyydessä, eikä keskustassa. Heillä on edessään matkat keskustan tai Pasilan asemalle. Ja taas meni aikaa.
Omalla autolla sujahtaa 25-30 keskustaan. Siihen vartti lisää jollain VR:ten epävarmalla palvelulla. No thanks.