Sinun silmäsi sopivat silmiini,
sormet sormieni lomaan.
Sydän sydämeni sopukkaan,
surusi sekoittui suruuni.
Sain, annoin, kaipasin
ja luovutin. Ja lopulta,
minun särmäni, terävät
ja rosoiset, eivät sopineetkaan
sinun pyöreisiin kulmiisi.
sormet sormieni lomaan.
Sydän sydämeni sopukkaan,
surusi sekoittui suruuni.
Sain, annoin, kaipasin
ja luovutin. Ja lopulta,
minun särmäni, terävät
ja rosoiset, eivät sopineetkaan
sinun pyöreisiin kulmiisi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
\_/p kuppi kuumaa kaakaota lohduksi. Tänään on näköjään surullisten runojen päivä : `(
mukavaa keskiviikkoista kuitenkin : )
tänään pilkahti taas aurinko : )
Sinä muistit, että kaakao on lempparini,
ryystän tässä sitä nyt huulet sojossa. :)
Hitto, kun pitää synkistellä, mutta ...
jos nuoremmat ottaisivat oppia, meidän
virheistämme?
Olisiko se mahdollista?
Toivotaan niin.
Täälläpä on ollut ihan piilossa aurinko,
mukava, että jossain päin on enemmän valoa.
Illaksi sytytän taas kynttilöitä.
Kiitos madam Padme, käynnistäsi :)
Surullinen runo, Marin...
Tykkään kuitenkin täysillä =)
---
Miksi vanhenimme eri tavalla
minun särmäni eivät hioutuneetkaan
samassa tahdissa kanssasi
ja ihoni kului melkein puhki
pehhmeissä käsissäsi...
Sinun tossusi ehjät,
minun ihan riepaleiset.
Sinun hiuksesi mustat,
minun harmaan sävyttämät.
Minun repaleinen sieluni
lepattamassa puolitangossa,
sinun ihan ylhäällä
ja kuinka kauniisti
se liehuikaan.
Ja lopulta, katkenut naru
paukkui lipputankoon
ahdistuneena.
ja kello pysähtyi
siihen aikaan.
Saako ne vielä korjattua?
Tämä surullisten runojen päivä, saa vain jatkoa, sori...
Kiitos, kun piipahdit!
Yhteinen silmien hehku,
kädet yhteen liitettynä,
yhteiset sydämet,
yhteinen suru.
Kaikki annettu,
myöskin saatu,
kaipaus jäi,
lopulta luovutus.
Terävät, rosoiset särmät
voi aina hioa pyöreiksi,
kauniisti yhteen sointuviksi.
Olisiko mitenkään mahdollista?
Haikea oli runosi, kiitos että toit tänne luettavaksemme.
Mikähän kauppa sitä myy?
Vastausrunosi oli toivorikas, se antaa minulle
voimaa.
Kiitos Diinaliin*, sitä taas tarvitsen :)
sitten Sinunkin runossasi.
Niin haikean kaunista ja surullista luettavaa
runosi. Kuinka elämä meitä koetteleekaan, eikä
särmät osu särmiin lopulta, miksi ?
Kukaan ei pysty sitä selittämään, sen paremmin
kuin sitä kuka keksi rakkauden.
Mutta taidolla Sinä joka tapauksessa olet nytkin
runosi punonut.
kuin se lasten monikulmio,
johon pitää työntää juuri oikeanlainen
palikka, muuten se ei mene.
Olisi tarpeeksi käänneltävä,
vaan jaksetaanko aina vääntää,
että esille tulisi se oikea kohta,
johon meidän palikkamme mahtuu?
Sinulle voimia (oikein paljon ja isoja)
ja oikeita palikoita monikulmioon, runosiekkari:)
T:MF
kauniisti kerrottu
Pimeyttä potkin, kuin hykiötä,
mene, vie tuska mennessäsi, jätä
minut ja muut rauhaan.
Katoa, sinä raajarikko,
et saa meitä mukaasi,
sytytämme kynttilän,
ja sinä katoat!
Valoa pimeää iltaan Sinullekin, ystävä!