ongelma

Olen koittanut erinäisillä antenneilla saada mökillä kuvaa. Gigantissa ostamallani ulkoantennilla jonka hilasin n. 2 metriä katon yläpuolelle puuhun se antoi kuvaa. Siinä oli se vahvistin. Pilvisellä säällä se alkoi pätkiä niin, että vaihdoin sen toiseen sisämalliin jossa oli isompi vahvistin ja sillä ei näkynyt sitten sitäkään vertaa. Mikä neuvoksi? Pitääkö ostaa sellanen harava-antenni suosiolla ja pistää se putken päähän katolle. Miten te olette ratkaisseet näitä ongelmia?
7829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mootorisahalla vaan metsää nurin. Täytyy olla jonkinverran aukkoa maston suuntaan.

Äänestä

Netistä minä löysin paljon tätä asiaa, vaikka taidan tietää ennestäänkin melko paljon. olenhan sentään ikivanha radiomies.

Äänestä

Osta paras reilu 2 metriä pitkä ulkoantenni jossa noin 17dB vahvistusta, ja lisäksi antennin yhteyteen maston huippuun noin 18dB antennivahvistin, jolle sähkönsyöttö sisältä koaksiaalikaapelilla. Saatavissa vain ammmattiliikkeistä noin 100€ hintaan, mutta toimii aika monissa hankalissakin paikoissa, kunhan myös muistaa 6-metrisen maston katon harjalle. Itsellä mökillä tällainen toimii useinmiten, välillä pätkii. Matkaa 80km lähetinmastoon ja 80 metriä muuta ympäristöä korkeampi mäki vielä välissä.

Äänestä

paikasta, maastosta,lähinnä maaston korkeudesta linkin suuntaan, etäisyys linkistä ja kanavista eli mitkä kanavat teillä näkyy, olisko vaihtoehtolinkkejä.

Äänestä
  • Puita jonkun verran mökin ympärillä ja mökki ihan merenrannassa. Voi olla, että siinä on kalliota vähän edessä tai sitten se menee just ohi. Etäisyys linkkiin on niin, että digitan kartan mukaan se on just sinisellä eli melkein ulkona siniseltä. Yle, mtv3, nelonen yms. ainakin näkyi silla ulkoantennilla mutta sitten alkoi pätkii.

    Äänestä

  • rikitv kirjoitti:

    Puita jonkun verran mökin ympärillä ja mökki ihan merenrannassa. Voi olla, että siinä on kalliota vähän edessä tai sitten se menee just ohi. Etäisyys linkkiin on niin, että digitan kartan mukaan se on just sinisellä eli melkein ulkona siniseltä. Yle, mtv3, nelonen yms. ainakin näkyi silla ulkoantennilla mutta sitten alkoi pätkii.

    Kunnon antenni katolle. Digitan sivuilla on antenni-opas. Ja aukkoa maston suuntaan. Kesällä häiritsee lehdet puissa. Talvella lumi. Myös kosteus. Itselläkin on kiikun-kaakun. Joskus pätkii. Täytynee vielä muutama puu kaataa. Jos masto pitkä on maadoitus tärkeää. Tai sitten ei. Jos ei välitä salamaniskuista. Ainakin meikäläinen on laittanut kunnollisen maadoituksen ukkosen varalle.

    Äänestä

  • rikitv kirjoitti:

    Puita jonkun verran mökin ympärillä ja mökki ihan merenrannassa. Voi olla, että siinä on kalliota vähän edessä tai sitten se menee just ohi. Etäisyys linkkiin on niin, että digitan kartan mukaan se on just sinisellä eli melkein ulkona siniseltä. Yle, mtv3, nelonen yms. ainakin näkyi silla ulkoantennilla mutta sitten alkoi pätkii.

    eli kanavilla 21-69 lähetyssignaalin taajuus alkaa olla jo niin suuri, että lähetettävä signaali käyttääntyy vähän niinkuin valo, eli linkkimaston ja vastaanottimen välissä olevat esteet,ainakin teoriassa haittaa. Se Sinun mainitsemasi kallio kuulostaa vähän pahalta, eli jos se antennin paikka löytyisi niin että antennistasi olisi esteetön näkyvyys lähettimen mastoon olis ehkä varminta saada hyvä kuva. Olen etsinyt antennipaikkoja uhf antennilla, johon on kiinnitetty 15-20m koaks kaapelia, kaveri "juoksee" antennin kanssa ulkona ja Sinä katsot TV kuvaa. Silloin kun kuva on häiriötön antennin paikka on siinä. Eriasia on sitten voiko sen siihen sitten asentaa. Signaalinvoimakkuusmittari olisi kyllä hyvä,sillä näkisi onko signaali riittävä, eli noin 60-80 db:ä,alastulo koaksiaalikaapeli "syö" jonkinverran signaalia, eli ylimääräistä johtoa ei kannata jättää. Takana ja sivuilla olevat esteet ei juurikaan haittaa,eli koko tienoota ei tarvitse "aukkohakata". Digitalta saa kyllä hyviä ohjeita. Nämä ohjeet perustuvat omiin kokemuksiini. Tästä tulee niin pitkä juttu, että kysy jos siltä tuntuu. Onnea asnnukseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikitv kirjoitti:

Olen koittanut erinäisillä antenneilla saada mökillä kuvaa. Gigantissa ostamallani ulkoantennilla jonka hilasin n. 2 metriä katon yläpuolelle puuhun se antoi kuvaa. Siinä oli se vahvistin. Pilvisellä säällä se alkoi pätkiä niin, että vaihdoin sen toiseen sisämalliin jossa oli isompi vahvistin ja sillä ei näkynyt sitten sitäkään vertaa. Mikä neuvoksi? Pitääkö ostaa sellanen harava-antenni suosiolla ja pistää se putken päähän katolle. Miten te olette ratkaisseet näitä ongelmia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu