muriseva corgi

Omistan welsh corgi cardigan nartun,joka on nyt 1v ja 4kk on loistava koira,mutta kun ilta tulee napsahtaa sillä joku ,koska koira muuttuu aivan toiseksi koiraksi.Vierestä kun kävelee tai käy rapsuttamassa,silloin näytetään hampaita ja muristaan,ei kumminkaan pure,korvat luimussa muristen sitten poistuu paikalta.Kaikki sen lelut ja puruluut on kerättävä pois kun ollaan kotona,sillä on niistä todella tarkka eli murisee kun joku menee lähellekään koiraa.Aamuisin ja päivisin kiltti ja mukava koira ,iltaisin suorastaan kamala.Mitä siis teen onko hyviä neuvoja?Mikä koiraani vaivaa?
4764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä on kaksi corgia ja en ole ikinä kuullut tuommoisesta. Murisevat kyllä keskenään ja varsinkin silloin kun ovat väsyneitä. Kannattaa kysyy kasvattajalta, sillä ainakin omien kokemusta pohjalta voin sanoo että kokeneelta kasvattajalta kannattaa kysyä.

Äänestä

kipeänä jostakin paikasta, esim. selkä tai jokin muu sellainen? Tai sitten murkku-ikä on voinut iskeä koiraasi ja koittaa päästä pomoksi sinun paikalle?

Äänestä
  • kiitos vastauksista,olen kyllä itsekin ajatellut,että olisi kipeä jostakin tai sitten väsynyt,sillä pahimmat murinat saadaan aktiivisen päivän jälkeen ja tiedän sen yrittävän meitä pomottaa täysillä,keinoja ollaan yritetty vaikka mitä,mutta murina on vain jatkunut.Ollaan oltu myös kasvattajaan yhteydessä.

    Äänestä

  • eka koira kirjoitti:

    kiitos vastauksista,olen kyllä itsekin ajatellut,että olisi kipeä jostakin tai sitten väsynyt,sillä pahimmat murinat saadaan aktiivisen päivän jälkeen ja tiedän sen yrittävän meitä pomottaa täysillä,keinoja ollaan yritetty vaikka mitä,mutta murina on vain jatkunut.Ollaan oltu myös kasvattajaan yhteydessä.

    Meillä 5v Beussi ja Monesti iltaisin samanlainen.

    Varmaan väsynyt, ei kannata kiinnitää huomioa murinaan.
    Antaa koiran levähtää rauhassa seuraavaan aamuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eka koira kirjoitti:

Omistan welsh corgi cardigan nartun,joka on nyt 1v ja 4kk on loistava koira,mutta kun ilta tulee napsahtaa sillä joku ,koska koira muuttuu aivan toiseksi koiraksi.Vierestä kun kävelee tai käy rapsuttamassa,silloin näytetään hampaita ja muristaan,ei kumminkaan pure,korvat luimussa muristen sitten poistuu paikalta.Kaikki sen lelut ja puruluut on kerättävä pois kun ollaan kotona,sillä on niistä todella tarkka eli murisee kun joku menee lähellekään koiraa.Aamuisin ja päivisin kiltti ja mukava koira ,iltaisin suorastaan kamala.Mitä siis teen onko hyviä neuvoja?Mikä koiraani vaivaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu