Miten maatila jaetaan useampaan osaan käytännössä.
Mitkä ovat toimenpiteet yks yhteen.
Jos yhdessä on päätetty suurin piirtein mitä kukakin saa niin kenen puoleen pitää kääntyä.
Kuka katsoo että kaikki saa suurinpiirtein saman verran jne.
Mikä on helpion tapa hoitaa asia jos haluaa pitää kulut kurissa?
Voiko hoitaa itse?
Mitkä ovat toimenpiteet yks yhteen.
Jos yhdessä on päätetty suurin piirtein mitä kukakin saa niin kenen puoleen pitää kääntyä.
Kuka katsoo että kaikki saa suurinpiirtein saman verran jne.
Mikä on helpion tapa hoitaa asia jos haluaa pitää kulut kurissa?
Voiko hoitaa itse?
Vastaukset 21
Vanhimmat
ei ole kuolinpesä tms.
niin eiköhän osoite ole Maanmittaustoimisto.
maanmittaustoimisto katsomaan rakennusten ja maiden arvon eikös sen tee joku muu taho ja maanmittaustoimisto vain lohkoo sitten annettujen ohjeiden mukaan?
Maanmittaustomisto lohkoo maat ja mantereet. Sen sijaan kiinteistöjen arviointi on jo mutkikkaampi juttu. Ilmeisesti jokin kiinteistövälitysfirma pystyy arvioimaan sen hetkisen reaalihinnan, mutta eri tahojen arviot voivat vaihdella huomattavasti.
Itse olen osakkaana kuolinpesässä, jossa näitä kysymyksiä on pohdittu hyvinkin tarkkaan. Paikallinen tilitoimisto oli arvioinut vanhojen maatilarakennusten arvoksi yli 50.000 euroa kun taas kunnan rakennusmestari vajaat 20.000 euroa. Eli ota siitä sitten selvää.
Entä tilanne jossa toiset vaativat maata periaatteella "kaikille kaikkea" tai keljuillakseen vaikkei heidän osuutensa siihen riittäisikään?
Otetaampa eimerkiksi kuolinpesä, jossa on vaikkapa 8 perillistä. Nyt jos kaikki muut haluaisivat pitää perintötilan ehyenä edesmenneiden vanhempien elämäntyötä kunnioittaen, mutta jos yksikin osakas vaatii tilan lohkomista, tämä tila on lohkottava "kaikille kaikkea" periatteella. (Ellei muuta sovintoa synny). Siis metsämaa jaettava yhtä suuriin osiin, jänkämaat yhtä suuriin jne. Tiedossani on tapaus, jossa runsaan 100 ha:n tila oli jaettu 6 osaan ja koko homman hinnaksi oli tullut 58.000 silloista suomen markkaa.
Sama tilanne on sellaisissa tapauksissa, joissa yhdellä perillisellä on ulosotossa olevia velkoja. Esim. elatusapurästejä. Tällöin ulosottomies voi vaatia tilan lohkomista ja myydä velallisen osuuden pakkohuutokaupalla elleivät toiset perilliset maksa rahassa tätä perintöosuutta. Tällöin kyseinen perintöosuus siirtyy kuolinpesän omistukseen.
Ainakin minä olen ymmärtänyt niin etteivät pesänjakajat
rupea realisointeihin ja lohkomisiin kuin pakon edessä.
Maa- ja mittaustoimitukset ovat jaosta erikseen.
Mielestäni on niin että jos yksikin osakas vastustaa
ylimääräisiä tempauksia niin niitä ei suoriteta.
isäni kuoli helmikuussa 1994 ja äitini kolme vuotta myöhemmin. Perinnoksi jäi asutustila Lapissa. Runsaat sata hehtaaria maapinta-alaa sekä 1960-luvulla rakennetut rakennukset. Perillisiä kaikkiaan 8.
Nyt nämä perintö- ja jakokysymykset ovat olleet ajankohtaisia jo liki 9 vuotta; ja ainakin meillä on se käsitys, että yksi osakas voi vaatia toisten vastustuksesta huolimatta tilan lohkomista; ja se on myös lohkottava. Samoin ulosottomies voi vaatia tilan lohkomista mikäli jollakin perillisellä on ulosotossa olevia velkoja. Tällöinkään toisten vastustuksella ei ole mitään merkitystä.
Joten omakohtaisesti tutuksi tulleita kysymyksiä.
et halua että tila jaetaan?.Eikö olisi oikeudenmukaista jakaa se kahdeksaan osaan niin jokainen voisi tehdä maallaan mitä haluaa.
Eikö jokaisen sukupolven oikeus ole elää omalla tavallaan eikä välttämättä pitää perinteistä kiinni ja sitten riidellä siitä.
Perintöriidat ovat kamalia siksi että vain osa haluaa jakaa mitä jaettavissa on ja osa haluaa sen mitä toisilla on , katsoo sen kuuluvan itselleen tms.
että vainajien viimeinen tahto oli ettei tilaa hajoteta; ja että tila pysyy suvun hallussa. (Oli heidän koko elämäntyönsä).
Toisaalta asia on silleen, että mikäli tila jaettaisiin tasavertaisiin lohkoihin, näistä tulisi pieniä jänkä- ym länttejä. Tilan jakaminen tulisi maksamaan pitkästi yli 10.000 euroa eikä yksikään osakas tulisi saamaan länteistään sitä, mitä joutuu lohkomisesta maksamaan. Tämän lisäksi rakennukset jäisivät kuitenkin riitelyn kohteiksi ellei joku osakas näitä erikseen lunasta.
Eli lohkomisessa ei mitään järkeä. Ainut järkevä ratkaisu asiassa on, että toiset osakkaat lunastavat eroon pyrkivän osuuden kohtuullista korvausta vastaan. Joskaan tuottamattomasta tilasta ei kovin suuria osuuksia kukaan pysty maksamaan.
sitten ette lunasta yhtä pois?
Joskus vaan on niin että ihmiset jostain syystä ei haluakaan sopia noinkin pientä asiaa kuin tuo sinunkin juttusi on vaan mielummin riitelevät niin ettei kukaan ole tyytyväinen.
Perintöasioissa näyttää se riita olevan tärkeämpi kuin perintö, joskus ainakin.
Varmaan teilläkin on n. 8 erilaista mielipidettä asiasta.
Se riita näyttää monesti olevan tärkeämpi kuin mikään muu.
Asiahan on silleen, että olemme valmiit lunastamaan eroon haluavan osuuden, mutta ongelmana on se, että tämän vaatimus on niin älytön, että minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia ei tällaisten summien maksamiseen ole. Kysymyksessä on tuottamaton perintötila, jonka kustannuksiin nytkin osakkaat joutuvat repimään rahat muualta. Eli omasta elannostaan. Osa on työttömyyspäivärahoilla ja kohta siirtymässä pienelle eläkkeelle, joten edellytyksiä kohtuuttomien osuuksien maksamiseen ei ole.
Nyt jos yhdelle aletaan maksamaan älyttömiä summia, on sama oikeus vaatimiseen muillekin ja kaikkia osakkaita on kohdeltava saman arvoisesti. Eli kuolinpesään osakkaiksi jäävät tai jäävä, joutuu sellaiseen velkavankeuteen ettei mitään realistisia selviytymismahdollisuuksia ole. Sitä paitsi kellään ei ole velvollisuutta tällaiseen velkavankeuteen alistua eivätkä pankit edes myönnä sellaisia lainoja, joista jo alun pitäen tiedetään ettei velalliset pysty niistä selviytymään.
mutkistuu kun se pitkittyy
Jossain vaiheessa tulee kuvaan mukaan seuraava sukupolvi ja silloin yleensä viimeistään koko tila joudutaan myymään kun on jo kymmeniä osakkaita.
Sinänsä hieno ajatus että tila säilytetään kokonaisena mutta melkein se edellyttää ettei omistajia ole monia ja se taas ei ole usein taloudellisesti mahdollista.
Eikö tilasta voi ottaa muutaman arvion ja siitä sitten jonkinlainen kompromissi.
Tehkää siitä joku matkailuyritys tms ja kaikki hyödytte työn kautta.
Voihan pesänjakaja laittaa omaisuuden sille jolle
se parhaiten soveltuu ja muille vaikka
riihikuivaa mutta se taas johtaa siihen ettei
mikään riitä. Lasketaan puita ja tontteja.
Esim 100 ha mahtuu tuhansia okt tontteja
ja tonttihan on kallis. No onneksi on
joitain periaatteita kuitenkin ja hyvä
periaate olisi pitää bisnes bisneksenä
ja ositus osituksena ja nimi alle ja 6
kk moiteajan jälkeen turvat tukkoon.
että täällä on satamäärin samanlaisia 1950-1960 lukujen vaihteessa perustettuja asutustiloja täysin kylmillään ja rappiolla. Tällaisten tilojen myynti on erittäin ongelmallista jopa puoli-ilmaiseksi. Tämä on yksi realiteetti ja toinen on se, että pankit eivät sanottavaa kiinnelainaa tuottamattomalle ja huonosti realisoitavalla tilalle anna. Saatava kiinnelaina on käytettävissäoleva rahasumma, josta pitäisi riittää tasavertainen summa kaikille osakkaille. Tämä summa taas ei riitä sille, joka on vaatimassa perintöosudestaan älyttömiä summia; ja että meidän muka on pakko hänelle maksaa hänen vaatimuksensa.
No. Onneksi porukka on lähestymässä eläkeikää ja perillisiä on vain minulla, joten ehkäpä muutaman kymmenen vuoden kuluttua tilanne rauhoittuu ja riitelyt loppuvat.
mene niiltä sisaruksilta heidän puolisoilleen joila puoliso on ja niiltä sinun lapsillesi jotka eivät ole naimisissa ja eivätkä ole tehneet testamenttiä kenenkään muun eduksi.
Jotenkin tuntuu että asia kannattaa sopia vielä kun kaikki on elossa. Ei sekään oikein reilulta tunnu jos tila ikäänkuin lipsahtaa sinun lapsillesi jos muut eivät tajua oikeuksiaan.
Parempi sekin että myytte koko paikan ja jokainen saa vaikka mopon mutta reilu ja oikeudenmukainen kannattaa olla.
Se on parempi perintö seuraavalle sukupolvelle!
Riita perintönä on raskas taakka.
Asia on kuitenkin niin, että ensinnäkään kukaan ei sitä tilaa osta - ei niin hullua olekaan. Maatilatalouteen tila ei EU-aikana enää sovellu. Metsätilaksi onnettoman pieni ja jo nyt on yli puolet metsämaapinta-alasta nuorta taimikkoa, josta saa taloudellista tuottoa vasta 50 vuoden kuluttua. Eli erittäin huono sijoitus vaikka puoli-ilmaiseksi saisi; ja huonommaksi tulee mikäli metsämaallekin määrätään kiinteistövero niin kuin on suuntailtu.
Toiseksi kyseinen tila on edesmenneiden vanhempiemme koko elämäntyö ja viisi seitsemästä osakkaasta haluaa kunnioittaa vanhempien muistoa ja elämänrtyötä ja pitää tilan suvun hallussa. Sen sijaan kaksi onnetonta rettelöimällä rettelöi ja rakentaa riitaa. Vaativat älyttömiä summia perintöosastaan ja uhkaavat milloin milläkin ellemme maksa.
Vaan kun me emme maksa sellaisia summia, joiden saamiseen jäljellejäävillä ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia - päin vastoin. Jäisimme lopuksi ikäämme velkavankeuteen ja köyhyysloukkuun saamatta tilasta minkäänlaista hyötyä. Että näin. Olisikohan rantarisukon paikka?
Jos on kyse sukupolvenvaihdoksesta, niin suuri täytyy olla tila, että sen voi jakaa. Yksi omistaja tilalle tulee ja hän maksaa toiset ulos tilalta eli omistuksesta.
Ennenvanhaan tilojen jako onnistui, kun kunnissa oli maatalousteknikot isäntien apuna, mutta mikä elin voisi vastata kysymykseesi, niin oma asuinkunta ja kunnan virastosta löytyy vastaus.
on yksi ratkaisu pulmaan ja senhän suorittaa tietysti maanmittaustoimisto ja asiansa osaavat toimitusinsinöörit. Heiltä kyllä onnistuu arviointi ym. asiaan liittyvät kuviot.
Se ei kuulu perinnönjakoon.
Meillä on jakamaton mökki jonka omistaa 3sisarusta.Yksi sisaruksista on sairaalahoidossa ja hänellä on tyttärensä edunvalvojana.Me kaksi sisarusta haluaisimme myydä mökin .Mutta tämä edunvalvojana toimiva tytär ei ole myyntiin suostuva. Mikä neuvoksi?