Travian on selainpohjainen peli, jossa taistelet tuhansia muita pelaajia vastaan ja rakennat pienestä kylästäsi mahtavan valtakunnan.
Nämä säännöt ovat lisäys Travianin yleisiin sopimusehtoihin. Sinun on hyvä tutustua myös sopimusehtoihin vahvistaaksesi mikä on sallittua, varsinkin silloin kun tilisi on jäädytetty sääntöjen rikkomisen vuoksi.
§1 Rekisteröinti, Salasana, ja omistajuus
Yhdellä henkilöllä voi olla vain yksi tili per maailma(serveri).
§1.1 Rekisteröinti
Se sähköposti mitä rekisteröintiin käytetään tulee olla henkilön yksityisessä käytössä. Se kuka omistaa sähköpostin omistaa myös sen tilin mikä rekisteröitiin kyseisestä sähköpostista, mitkään henkilökohtaiset sopimukset eivät päde. Tilin omistaja on täysin vastuussa siitä mitä tilillä tehdään.
§1.2 Salasana
Tilin omistaja ei saa antaa salasanaansa kenellekkään. Lisäksi saman salasanan valitseminen kuin jokin toinen henkilö samalla serverillä on kiellettyä; tämä luetaan pelaamiseksi useammalla tilillä ja se on sääntöjen vastaista.
On kuitenkin mahdollista luovuttaa salasana toiselle henkilölle joka ei pelaa samassa maailmassa, niin että yhtä tiliä voi pelata yhdessä. Kuitenkaan 24/7 pelaamista tällä tavalla ei sallita.
Jos joku tietää salasanasi ja tekee vahinkoa niin tästä ei ole oikeutta saada korvausta. Travian-tiimi varaa oikeuden syyttää sääntöjen rikkomisesta ja jäädyttää pelitoimintojen käyttämisen. Myöskään tili missä on helposti saatava ja tai arvattava salasana ei ole oikeuttu korvauksiin mikäli tilille aiheutuu vahinkoa.
§1.3 Tilien luovuttaminen
Mikäli tilin omistaja haluaa antaa tilinsä toiselle henkilölle tulee hänen lähettää sähköposti osoitteeseen [email protected], siitä sähköpostistä mistä kyseinen tili rekisteröitiin. Sähköpostin tulee sisältää:
Serveri missä tili on
Pelitilin nimi
Uuden omistajan sähköposti.
Mikäli pelaaja haluaa vaihtaa tilin saman maailman sisällä, molempien omistajien tulee ilmoittaa uudesta omistajasta yllämainitulla tavalla, jonka jälkeen he voivat pyytää uuden salasanan "unohditko salasanasi" toiminolla.
§2 Kylävahdit ja saman tietokoneen käyttö.
§2.1 Kylävahdit
Jokaisella pelaajalla on oikeus nimetä kaksi kylävahtia siksi ajaksi kun hän on itse poissa. Kylävahtien tulee pelata vahdittavaa kylää tämän kylän eduksi eikä omakseen. Kylävahtitoimintoa ei saa käyttää 24/7 pelaamiseen.
Täysipäiväinen vahtiminen tiliä minkä omistaja on poissa yli kaksi viikkoa ei ole sallittua. Mikäli omistaja tulee olemaan poissa yli kaksi viikkoa tulee tästä ilmoitta Tuelle ennen lähtemistä.
Kylävahdin aiheuttamia vahinkoja ei korvata missään tapauksissa. Kylän omistaja on vastuussa kylävahdin teoista. Mikäli kylävahti rikkoo sääntöjä niin sekä kylän omistajaa että kylävahtia voidaan syyttää ja rankaista sääntöjen ja yleisten sopimusehtojen rikkomisesta.
Kylävahdin tulee vahtia kylää käyttämällä pelin sisäistä kylävahtitoimintoa. Kylävahti ei voi huolehtia tilistä kirjautumalla sisään tilin omistajan salasanalla.
§2.1 Saman tietokoneen käyttö
Mikäli samalta tietokoneelta on useampia pelaajia pelaamassa samassa maailmassa, kaikki tilit pitää merkata "saman tietokoneen käyttö" kohtaan profiilissa. Tämän toiminnon hyväksikäyttö on rangaistava teko.
Pelaajien jotka jakavat tietokoneen pitää käyttää kylävahtitoimintoa mikäli he haluavat päästä toistensa tileihin.
§3 Resurssien siirto.
Jokaista tiliä pitää pelata sen omaksi edukseen, eikä muiden tilien avustamiseen.
§3.1 Yleistä
Yksisuuntainen resurssien siirtäminen ("yliavustus") on sääntöjen vastaista. Pelaaja voi siirtää yhteensä vain yhden tunnin tuotannon 24 tunnin sisällä yksisuuntaisesti. (Yhden tunnin tuotanto tarkoittaa kaikkien kylien jokaisen resurssin yhteistuotantoa tunnissa. Viljantuotannon laskemiseen käytetään bruttotuotantoa) Tämä koskee lahjoituksia, lähetystön parantamista, joukkojen ostamista, markettikauppoja, lunnaita jne. Kyseessä olevien tilien suuruus ei vaikuta asiaan. Pelaajat saavat lähettää enemmän viljaa, jos se menee muiden kylissä (vahvistuksina) olevien omien joukkojen ylläpitämiseen.
§3.2 Hyväksyttävä resurssien siirto saman tietokoneen käytössä ja kylävahtien kesken
Yksisuuntainen resurssien siirto samalla tietokoneella pelaavien ja kylävahtien kesken on sääntöjen vastaista. Tässä tapauksessa yhden tunnin tuotannon siirtäminen ei ole sallittua, ja marketissa tehdyt kaupat pitää olla suhteessa 1:1.
Yksisuuntaisten siirtojen jälkeen pelaajien pitää odottaa 48 tuntia ennen kuin he saavat yhdistää tilinsä kylävahti toimintoa käyttäen. Samoin heidän pitää odottaa 48 tuntia kylävahti toiminnon poistamisen jälkeen ennen kuin yksisuuntaiset lähetykset ovat sallittuja.
Viljaa saa lähettää vain ja ainoastaan puolustavien joukkojen ylläpitoon. Nämä viljalähetykset eivät kuitenkaan voi jatkua kolmea päivää pidempään, eikä niitä saa tehdä usein
§3.3 Maailman ihmeet
Ainoa poikkeus näihin resurssien siirtosääntöihin koskee niitä ketkä kilpailevat maailman ihmeen rakentamisesta tasolle 100. Rakentajat ja ne ketkä auttavat rakentamisessa saavat lähettää ihmeen rakentamiseen niin paljon resursseja kuin haluavat.
§4 Ystävien avustaminen.
§4.1 Ryöstöretket
Et saa antaa toisten pelaajien hyökätä tai valloittaa kyliäsi mikäli se ei suoraan hyödytä tiliäsi. Tämä koskee myös niitä tilejä missä olet kylävahtina. Kiristämiseen suostuminen ja kyliisi hyökkäämisen ja niiden valloitusten hyväksyminen ei ole sallittua. Näissä tapauksissa molempia osapuolia voidaan rankaista.
Resurssit, jotka on jätetty tarkoituksellisesti ryöstettäväksi, lisätään pelaajan marketin kautta lähetettyyn kokonaissummaan. (Katso §3.1).
Tileihin mihin olet liitetty joko kylävahti tai saman tietokoneen käyttä toiminnon kautta ei saa hyökätä, mikäli tästä ei ole suoraa hyötyä hyökätylle tilille. Tämä koskee myös tilejä samassa liittoumassa.
§4.2 Kylien valtaus
Ei ole sallittua...
vallata kylää pelaajalta jolle olet kylävahti, tai olet ollut kylävahtina viimeisen kahden viikon aikana.
vallata kylää peelaajalta kuka on kylävahtisi, tai on ollut sinun kylävahtisi viimeisen kahden viikon aikana.
vallata kylää pelaajalta joka on merkattu saman tietokoneen käyttö kohtaan, tai on ollut merkattuna saman tietokoneen käyttä kohtaan viimeisen kahden viikon aikana.
vallata kylää pelaajalta joka on ollut samassa liittoumassa, jollei ole kulunut kahta päivää liittoumasta eroamisen jälkeen.
vallata kylää pelaajalta joka kuuluu samaan liittoumaan, tai kenen liittouma on liitossa sinun liittoumasi kanssa.
Nämä säännöt pätevät myös kun pelaaja on lopettamassa, mutta ne eivat kuitenkaan koske keitaita.
§5 Ulkopuolisten ohjelmien käyttö
Bottien, makrojen ja muiden automaattisten toimintojen (kuten rakennusten päivitys tai hyökkäyksien lähettäminen) on ehdottomasti kielletty, samoin kuin pelin käyttöliittymää muuttavat ohjelmat (esim. Greasy Monkey -koodit). Peliä tulee pelata muuttamattomalla Internet-selaimella. Kaikki koodaus ja muuntaminen, joka aiheuttaa ylimääräistä työtä palvelimelle, on myös kielletty.
§6 Virheet pelin sisällä
Ohjelmointivirheet, "bugit", tulee raportoida foorumille tai moderaattoreille välittömästi. Näitä virheitä ei saa käyttää hyväkseen. Näiden virheiden väärinkäyttö voi johtaa tilin rankaisemiseen.
§7 Rahan siirtäminen
On sääntöjen vastaista ostaa tai myydä joukkoja rahaa vastaan. Samoin on sääntöjen vastaista tehdä palveluksia ja vaihtoja rahaa vastaan.
§8 Nettietiketti
Asiallista keskustelutyyliä pitää noudattaa kaikissa tilanteissa.
Loukkaukset, uhkaukset pelin ulkopuolella, henkilökohtaiset hyökkäykset, poliittiset lausunnot ja posteilla pommittaminen on kiellettyä. Tämä koskee myös pelin sisäisiä pelaajien, kylien sekä liittoumien nimiä. Epäilyttävät, törkeät ja liian suuret piirustukset profiilissa ovat myös kiellettyjä.
nimet eivät voi matkia multihuntterien, moderaattorien tai muiden Travian-tiimin jäsenten nimiä. Tämän säännön vastaisiksi tulkittavat voidaan poistaa.
Kaikki mainostaminen, johon Travian-tiimi ei ole antanut lupaa, on sääntöjen vastaista. Mainostuksen tapa ei vaikuta asiaan.
§9 Rangaistukset
Mikäli pelaaja rikkoo sääntöjä, multihuntterit ja ylläpitäjät päättävät rangaistuksesta. Mahdollisia rangaistuksia ovat resurssipeltojen ja rakennusten tason laskeminen, kylien poistaminen, osittainen tai täydellinen resurssien poistaminen varastoista, osittainen tai täydellinen joukkojen poistaminen, erottaminen liittoumasta ja koko tilin poistaminen.
§9.1 Korvaukset
Mitään resursseja, rakennuksia, kyliä tai joukkoja, jotka menetettiin tilin jäädyttämisen aikana, ei korvata missään tapauksessa.
§9.2 Plus
Pelaajilla ei ole oikeutta saada takaisin menetettyä Travian Plus -aikaa tilin jäädytyksen ajalta.
Travian Plus -tilin omaaville ei anneta mitään erityisvapauksia säännöistä. Tämä koskee myös selvittämiseen kulutettua aikaa ja rangaistuksien kokoa.
§9.3 Vetoamukset
Pelaajat voivat puhua heidän tilinsä jäädyttäneelle multihuntterille tai ylläpitäjälle IGM:llä tai e-maililla. Jäädyttämisistä, rangaistuksista tai poistoista ei puhuta julkisesti (esim. IRC, foorumi jne.)
§10 Laittomat kirjautumiset
On sääntöjen vastaista yrittää saada pääsy toisen tiliin. Tämän säännön rikkominen voi johtaa pysyvään kieltoon pelistä. Travianin tiimi ei ikinä kysy sinulta salasanaasi!
§11 Yllytys ja yhteistyö
Yllytys, manipulointi, rohkaiseminen, avustaminen tai juonittelu toisten kanssa Travianin sääntöjen rikkomiseksi on ehdottamasti kielletty.
§12 Poistamiset
Kaikki säännöt pätevät edelleen, vaikka pelaaja aikoo poistaa tilinsä tai on jo aloittanut poistovaiheen. Erityisesti resurssien siirtämistä (sääntö §2) ja kylien valtaamista koskevia sääntöjä on noudatettava.
§13 Sääntöjen muutokset
Travian-tiimi pidättää oikeuden muuttaa sääntöjä milloin tahansa.
§14 Sääntöjen muokkaaminen
Jos yksittäiset kohdat näistä säännöistä ovat epäpäteviä, se ei vaikuta muiden sääntöjen kelpoisuuteen. Ylläpitäjät sitoutuvat korvaamaan epäpätevät säännöt kelpoisilla. Uudet säännöt tulevat voimaan välittömästi ja niitä sovelletaan kaikissa senhetkisissä tilanteissa. Tämä koskee myös sääntövajeita nykyisissä säännöissä. Korjatessaan puutteellisia sääntöjä ylläpitäjät pyrkivät muuttamaan sääntöjä niin, että ne mukautuvat nykyisiin sääntöihin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miten saan liitettyä kylävahdin kylälleni?