miksi lapsettomalla on oikeus loukkaantua kaikista aivan normaaleista elämään kuuluvista asioista, kuten tuttavien lapsista? Siitä että jollain muulla ei ole koko ajan naama nurinpäin.?
Onko lapsettomuus tila jossa voi sulkea maailman itsensä ulkopuolelle, ja olla osallistumatta, esim. häihin, koskapa siellä tapaa väistämättä onnellisia ihmisiä. (sisareni ei tullut häihini, koskapa halusi märehtiä lapsettomuuttaan taas kerran) Ei sillä käynyt mielessä se kuinka paljon minua loukkasi se ettei hän voinut tulla paikalle minun suurena päivänäni.
Mikä antaa lapsettomalle luvan loukata muita ihmisiä ihan randomina? Mikä?
Onko lapsettomuus tila jossa voi sulkea maailman itsensä ulkopuolelle, ja olla osallistumatta, esim. häihin, koskapa siellä tapaa väistämättä onnellisia ihmisiä. (sisareni ei tullut häihini, koskapa halusi märehtiä lapsettomuuttaan taas kerran) Ei sillä käynyt mielessä se kuinka paljon minua loukkasi se ettei hän voinut tulla paikalle minun suurena päivänäni.
Mikä antaa lapsettomalle luvan loukata muita ihmisiä ihan randomina? Mikä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
elämässäsi joko koet itse lapsettomuuden tai oma lapsesi kokee lapsettomuuden. Tule sitten tänne kyselemään lisää lapsettomuuden tuska-teemasta.
Kysyppä siskoltasi, kyllä on otsaa tulla tänne lässyttämään!
Just tälläsii ihmisii minä tarkoitan. Ei osata kuin toivoa toisille pahaa. Se on ainoota johon sielu kykenee. Eikö tästä jo hälyytyskellot soi että mielenterveyspuolelle olis asiakkaana asiaa ja rajusti?
Sen ehkäpä tulevan lapsenkin olisi niin parempi olla, kun äidillä olisi ensin pää kasassa.
Tollanen olo luo lujasti strssiä kantajalleen, ja stressi taasen kyllä vaikeuttaa raskaaksi tuloa. Niin että ihan kyllä koitan auttaa teitä, huomaamaan että on olemassa muutakin elämää.
Taas kerran näitä stressistä vouhottajia. Ei siinä stressillä ole mitään tekemistä lapsettomuuden kanssa, jos esim. miehellä ei ole spermassa siittiöitä, naisella PCO, hormonaalisia häiriöitä, munajohtimet tukossa... Ongelma voi johtua niin monesta asiasta.
Ap arvostelee sitä, että lapseton ei osaa ajatella mitään muuta kuin itseään. Niinhän sinä itsekin toimit... Itsekkäästi loukkaannuit siitä, että sisaresi ei pystynyt osallistumaan sinun tärkeään juhlaasi. Koitahan asettua joskus lapsettoman kenkiinkin. Siinä tunne- ja hormonimyllerryksessä voi olla hyvin vaikeaa "huomata että on muutakin elämää". Suurin lapsettomuuden mukanaan tuoma tuska hälvenee aikanaan. Joko hyväksymällä asian pikkuhiljaa tai mahdollisesti onnellisen perhetapahtuman johdosta. Silloin kun asia on kipeimmillään olisi hienoa, että läheiset osaisivat suhtautua myötätuntoisesti suureen tuskaan.
hälyyttävän katkeraa tekstiä. Mietippä vielä hetki, mitä kanssaihmisillesi toivot!
Todella tarpeellinen aloitus alkuperäisellä, tämä jos mikä on lapsettomuuteen liittyvä arka asia, jos häiritsee ap;n sisarussuhdettakin. Ap hakee selvästikin apua, ymmärtääkseen sisartaan, pystytäänköhän täältä sitä hänelle antamaan.
Jään seuraamaan mielenkiinnolla.
Mun ei ole oman lapsettomuuteni vuoksi tarvinnut peruttaa mitään menoja ja muiden lapset ovat minulle paremminkin rikkaus kuin taakka. Olen miettinyt "lapsiasian", että tulee jos on tullakseen. Vaikeita ja tosi vaikeitakin päiviä on, mutta olen niistä yleensä selvinnyt. Mulla lapsettomuus on vain osa elämää ja töiden, ystävien, perheen yms asioiden vuoksi, se pysyykin vain osana, eikä ala hallita kokonaisuutta.
Ymmärrän kyllä täysin siskoasi. Hän haluaa suojella itseään raskausuutisilta, pieniltä lapsilta ja omalta itseltään. Tällä viittaan ihan siihen olotilaan, joka siitä "lapsellisten" tapaamisesta voi lapsettomalle tulla. Se paha olo ei mene välttämättä yössä ohi tai edes viikossa. Jollain on vain pidettävä itsensä kasassa. Sisaresi valitettavasti valitsi tavan, josta sinä kärsit.
Toivottavasti saatte joskus asianne selvitettyä. Eivät sinun lapsesi ja onnesi ole siskoltasi pois...
Ymmärrän Sinun mielipahan, mutta ei kait sitä nyt tarttee toisen niskaan kaada?
Ei perheellinen voi ymmärtää lapsetoman surua mutta siinä hän on kyllä oikeessa, että sisko olisi pitänyt olema häissä vaikka mikä olisi. Siksi on olemassa perhe, että ollaan yhdessä sekä huonoina että hyvinä hetkinä. Tuetaan toista surussa ja iloitaan toisen onnesta.
Loukkaaminen on loukkaamista eikä sitä voi tehdä, vaikka mikä olisi oma tilanne.
Se on ehkä kiinni ihmisen luonteesta. Tuskin se on kiinno siitä että olisi lapseton.
Lapsettomuus sattuu meihin kaikkiin, toiset vaan reagoi siihen eritavalla kun toiset.Ja joskus naiset sanovat asian ulos vähä ärhäkkäämin mitä ne oikeesti tarkoita. Kait se helpottaa jotenkin.
Itse en loukkaisi toisia siksi että he on raskaana ja mä en.
Sitä kyllä oppii jo muiden puolesta iloitsemään vaikka itsellään on suru puserossa.
Minusta toisten raskaus on asia, mikä saa minutkin ajattelemään, että kyllä vielä minäkin saan. Jos toiset niin minäkin.
Ja kyllä minä sen vielä saan, onhan meillä vielä neljä alkiota pakkasessa odottamassa.
Harmi tieysti ettei siskosi ollut kanssasi sinä päivänä, mutta osaa sinä antaa anteeksi. Sehän on siskosi!
kaksi puolta. sanotaan, että hyökkäys on paras puolustus. no, joo, oikeesti minun mielestä toisen puolta ei voi sisäistää ellei ole omakohtaisia kokemuksia asiasta, ymmärtää voi kyllä.
Kurja tilanne! :/ Varmasti sinua harmittaa, kun oma siskosi ei tullut häihin. Se oli iso päivä teille ja joku tärkeä jäi pois teidän mielestänne huonolla syyllä.
Toisaalta käsitän myös siskoasikin: lapsettomuus on todella kipeä asia monille ja paranemiseen menee aikaa. Ei ole yhtä vedenpitävää konstia selvitä vaikeista asioista helposti, vaan jokaisella meistä on omat keinomme parantua ja jatkaa elämää!
Häissä siskosi olisi melko varmasti joutunut kuuntelemaan kyselyjä lapsista: tuleeko niitä vai eikö niitä tule. Jos on herkkä ihminen, niin eihän siitä oikein kunnolla tahdo selvitä: pää punaisena, häpeillen, kierrellen ja kaarrellen sielu vereslihalla koittaa sopertaa jotain vastausta, vaikka pitäisi olla iloinen ja onnellinen hääparin puolesta ja juhlia naama messingillä.
Minä lataan yleensä temperamenttisesti sellaisen vastauksen utelijoille, etteivät uskalla tulla utelemaan minulta enää koskaan yhtään mitään. Mutta ihan kaikilla ei ole tällaista häpeilemätöntä luonnetta eivätkä uskalla antaa samalla mitalla takaisin.
Ja toisaalta voidaan kysyä myös yhtä suoraan: mikä antaa ihmisille oikeuden tulla kyselemään henkilökohtaisia asioita milloin missäkin ilman häpeän häivää? Eikö "milloin sinä meinaat vakiintua/opiskella/saada lapsia"-utelut voitaisi jo vihdoin jättää utelematta ja antaa ihmisten puhua asioista omasta tahdostaan, jos niistä ylipäänsä haluaa muiden kanssa jutella?
Ihmettelen ihan aidosti keskustelun avaustasi.
Ymmärrät varmaan syyn, miksei siskosi tullut häihisi. Lapsettomuus oli hänelle sillä hetkellä niin arka asia, ettei hän ehkä halunnut vastata yhdenkään sukulaisen hyvää tarkoittaviin vauvauteluihin. Tai ehkä sukulaisten lasten näkeminen oli hänelle sillä hetkellä liikaa. Molemmat ovat aivan tavallisia ja ymmärrettäviä tuntemuksia lapsettomuudesta kärsivälle.
Ei kenenkään häihin osallistuminen ole kenellekään velvollisuus. Sinä voit kutsua ihmisiä häihisi, mutta ei se tarkoita, että heillä on velvollisuus saapua paikalle kunnioittamaan sinun tärkeää päivääsi.
Etkö sinä itse tuijota tässä asiassa liikaa omaa napaasi? SINUN tärkeä päiväsi on tärkeämpi, kuin sisaresi lapsettomuudesta aiheutuva tuska?
Kysyt "miksi lapsettomalla on oikeus loukkaantua kaikista aivan normaaleista elämään kuuluvista asioista?". Ja itse loukkaannut aivan yhtä typerästä asiasta. Olisiko tämä asioista loukkaantuminen teillä jotenkin sukuvika?
Itse oon kärsiny 8 vuotta lapsettomuudesta ja välillä on tosi rankkoja aikoja/ masennusta. Mutta ei ole ollut esteenä menemästä häihin tai muihin tilaisuuksiin jossa on raskaana olevia tai lapsia. Ainoa tilaisuus jonka jätin väliin oli tuttavan lapsen ristiäiset jotka olivat muutama viikko oman lapseni kuoleman jälkeen. Ja syy oli puhtaasti se, että en halunnut mennä itkemään ihmisten eteen kun toisilla on iloinen tapahtuma. Tuttavat ymmärsivät täysin asian.
Toivottavasti sait jonkinlaisen vastauksen kysymykseesi...
muita ihmisiä loukkaa. En usko, että siskosi tahallaan haluaisi sinua loukata. Mutta ymmärrän asiaa hänen kannaltaan hyvin, kun ajattelen omaa tilannettani. Olen monta vuotta yrittänyt saada lasta mieheni kanssa. Vuosi sitten tulin hoidoilla raskaaksi. Mieheni sisko, joka on saman ikäinen minun kanssani, tuli myös raskaaksi juuri samaan aikaan, meillä oli lasketuissa ajoissa viikko eroa. Sitten sain keskenmenon, ja masennuin ihan kamalasti. On ollut todella vaikeaa tavata miehen siskoa. Hän on tosi kiva ja minua harmittaa kamalasti että en voi suhtautua toisella tapaa, olen kyllä kovasti yrittänyt psyykata itseäni. Mutta aina, kun menemme sinne kylään, minua alkaa itkettää ja olen pari kertaa joutunut menemään vessaan salaa nyyhkimään. Sitten sen parin tunnin vierailun jälkeen olen ihan poikki ja alan yleensä itkeä heti autossa matkalla kotiin. Haluaisin kovasti suhtautua asiaan eri lailla! Mutta aina alan vaan miettiä sitä omaa liian aikaisin ulos tullutta lastani. Ja nykyään huomaan vältteleväni miehen siskon tapaamista. Tiedän, pitäis mennä psykiatrille tai jotain...toivoisin vain pääseväni tästä ylitse omin avuin. Siskollasi voi olla samantyyppinen juttu.
vain toinen lapsettomuudesta kärsivä/nyt voi ymmärtää. ja se vaikuttaa ihmisiin eri tavoin, toiset pystyvät iloitsemaan toisten onnesta, lapsista, raskauksista, ristiäisistä, toisille taas tästä suuresta tuskasta muodostuu niin iso asia, että se alkaa haittaamaan jokapäiväistä elämää. tule halu eristäytyä, olla tapaamatta ihmisiä ainakaan onnellisia sellaisia. ehkä ap:sen siskolla on tämä jälkimmäinen "vaihe" menossa.
sitä voi olla sivullisen vaikea ymmärtää, mut siitä tässä voi olla kyse oli se sitten oikeutettua tai ei.