menkää lakkoon

Ulkomailta on tullut lääkäreitä, myös hoitajat tulevat mielellään pysyvästi ja tyytyvät pienempään korotukseen.
Sitten meneekin pala kurkkuun kun ei ole enää työtä ja perhesopu menee samalla pahimmillaan erotaan.
"jaanan kauppa" on sellainen kauppa ettei ole toista näkynyt, järkähtämätön, ei tingi yhtään, täysin törppöä liiketoimintaa näin yrittäjän näkökulmasta katsottuna.
Kuka ostaa kiinteistön esim välittäjältä jos ei ole tinki varaa yhtään.
Tässä punnitaan järki samalla joten kiva tavallaan seurata miten joku voi olla
vetojuhtana noin tiukka ja kerätä tahdollaan nöyriä hoitajia mukaan leiriinsä, sillä kaikki eivät todellakaan oikeasti ole noin tuota jaanan mieltä mutta ihminen on niin johdateltavissa, hyppää vaikka kaivoon jos vahva persoona vaan kunolla käskyttää että kyllä sieltä lohdun saa.
(esimerkkinä tapaus tuusula)
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kaltainen yritys virolaisin voimin yrityksesi viereen
hekin tekevät töitä halvemmalla ja minulta menisi vähemmän rahaa yrityksesi tukemiseen

Äänestä
  • Tämä alkaa olla kuin Leijonankita ohjelma :))

    Äänestä

  • kissaeläin kirjoitti:

    Tämä alkaa olla kuin Leijonankita ohjelma :))

    Virolaiset sairaanhoitajat tukevat suomalaisten työtaistelua. Eivätkä he tule suomeen töihin! Viron hoitajat uhkasivat mennä lakkoon niin he saivat korotuksen palkkaansa. Kuulemma ihan hyvän korotuksen vielä. Tosin kuulemma keski-ansio on virossa saikulla 650e/kk...

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    http://farm1.static.flickr.com/239/515853609_34d92b479b_m.jpg

    Suomalainen lehmä on niin viisas, että pystyy päivän pikakoulutuksella toimimaan anestesiahoitajana ja pyörittelemään dialyyseja. Palkaksi riittää tuore säilöheinä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Virosta ym apua tulee kirjoitti:

Ulkomailta on tullut lääkäreitä, myös hoitajat tulevat mielellään pysyvästi ja tyytyvät pienempään korotukseen.
Sitten meneekin pala kurkkuun kun ei ole enää työtä ja perhesopu menee samalla pahimmillaan erotaan.
"jaanan kauppa" on sellainen kauppa ettei ole toista näkynyt, järkähtämätön, ei tingi yhtään, täysin törppöä liiketoimintaa näin yrittäjän näkökulmasta katsottuna.
Kuka ostaa kiinteistön esim välittäjältä jos ei ole tinki varaa yhtään.
Tässä punnitaan järki samalla joten kiva tavallaan seurata miten joku voi olla
vetojuhtana noin tiukka ja kerätä tahdollaan nöyriä hoitajia mukaan leiriinsä, sillä kaikki eivät todellakaan oikeasti ole noin tuota jaanan mieltä mutta ihminen on niin johdateltavissa, hyppää vaikka kaivoon jos vahva persoona vaan kunolla käskyttää että kyllä sieltä lohdun saa.
(esimerkkinä tapaus tuusula)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu