Laskutustunnit?

Hei konemiehet.

Mitenkäs on jos olette kohteessa koneen kanssa töissä aamu seitsemästä ilta kuuteen niin laskutatteko koko ajasta vaiko koneen tuntimittariin kertyneestä ajasta??
Kuski ilmeisesti menee siinä koneen mukana "kaupanpäälisenä"
2213080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Milloinkas koneen tuntimittarin mukaan on alettu laskuttamaan?

Onhan työmailla tilanteita että kone on kupee eikä puomi liiku. Odotat vaikka että putkea tai kaapelia lasketaan ojaan. Jätätkö tällaisissa tapauksissa laskuttamatta kun koneen tuntimittari ei pyörähdä.

Äänestä
  • tietenki laskutetaan koko aika. mut ruokatunti yleensä täytyy vähentää

    Äänestä

ja lapsilla kans jos tuntimittarin mukaan laskutettaisiin. Välillä salaoja ja pihahommissa saa putkien ja täryn kanssa pelata suurimman osan päivästä. Tosin jos joku siitä haluaa numeron tehdä, voin sen koneen jättää raksuttamaan tyhjäkäyntiä, ei vaan viittis kun huoltovälit tulee nopeemmin täyteen.

Äänestä

Silloin kun tehdään kirjallinen sopimus työstä määritellään "venttatunnille" hinta. Isoimmilla ja pidemmillä työmailla on usein myös määritelty kuinka menetellään jos ei tarvita kyseistä konetta tiettynä päivänä.

Niinkuin tässä jo mainittiin, on tapana pienillä työmailla laskuttaa paikallaolosta. :D

Noin ihan omaksi hyväksi kannattaa laatia sopimuspohja jota pikkasen muokkaamalla saa sopimaan tavallisiin töihin. Kun tehtävät ja vastuut on kirjallisena, pääsee helpommalla riitatilanteessa.

Neuvoisin myös tekemään 8 tunnin työpäiviä jos et ole urakkaa tarjonnut. Jos tilaaja vaatii enemmän tunteja voit ylitöistä hyvinkin laskuttaa ylityökorvausta. Esimerkiksi 2 ensimmäistä tuntia +25% Ja seuraavat +50%. Urakatkin muuten kannattaa laskea niin että saat vähän elämääkin mahtumaan mukaan.

Kyllä työn tekeminen on hauskaa, mutta ei sitä pidä alihintaan tehdä!

PS Voi sitä laskuttaa koneen tuntimittarin mukaan myös, mutta silloin tuntihinta muodostuu hieman erilailla kun tavallisesti. Siinä sinulle liikeidea, laskuta koneen todelliset tunnit ja miehestä erikseen ;)

Äänestä
  • Pikku esimerkki:

    Nykyisessä hommassa tulee noin 1000h mittariin vuodessa.
    -Huollot 2000,-
    -Polttoaineet 6000,-
    -Konekulut 15000,-
    -Palkat 51000,-
    -Voittotavoite 20000,-

    Yhteensä 94000,- jaettu 1000h = 94e/h

    Äänestä

  • kuullutkaan että kaivinkoneelle maksettais ylityökorvausta, teitpä sitten 14 tuntia niin se tuntitaksa on aivan sama vaikka viimeisillä tunneilla kuskin palkka voi olla jo enempi kuin tuntitaksa. Kahvi- ja ruokatauot vähennetään, kaikki muu ventta mitä vaan kone on työmaalla kuskin kanssa on laskutettavaa työtä

    Äänestä

  • en oo ennen kirjoitti:

    kuullutkaan että kaivinkoneelle maksettais ylityökorvausta, teitpä sitten 14 tuntia niin se tuntitaksa on aivan sama vaikka viimeisillä tunneilla kuskin palkka voi olla jo enempi kuin tuntitaksa. Kahvi- ja ruokatauot vähennetään, kaikki muu ventta mitä vaan kone on työmaalla kuskin kanssa on laskutettavaa työtä

    olen saanut ylityöstä korotettua korvausta kylläkin vain kuljettajan palkan osalta,se on oikeudenmukaista koska kuljettajalle on myös maksettava ylityöstä.

    Äänestä

  • jhp kirjoitti:

    olen saanut ylityöstä korotettua korvausta kylläkin vain kuljettajan palkan osalta,se on oikeudenmukaista koska kuljettajalle on myös maksettava ylityöstä.

    yleensä menee.

    Äänestä

  • en oo ennen kirjoitti:

    kuullutkaan että kaivinkoneelle maksettais ylityökorvausta, teitpä sitten 14 tuntia niin se tuntitaksa on aivan sama vaikka viimeisillä tunneilla kuskin palkka voi olla jo enempi kuin tuntitaksa. Kahvi- ja ruokatauot vähennetään, kaikki muu ventta mitä vaan kone on työmaalla kuskin kanssa on laskutettavaa työtä

    Vaikka tämä menee nyt vähän saivartelun puolelle...
    Ei koneelle tarvitse maksaa ylitöistä, mutta kuskille pitää maksaa. Jos on oma isäntänsä on tyhmyyttä tehdä halvemalla kuin renki!
    Sopimukset pitää laatia niin, ettei tarvitse maksaa tilaajalle siitä ilosta että pääsee kaivamaan.

    Kolmanneksi...
    Jos esimerkiksi vuokraat koneen vuokraamosta sille on määritelty koroitus vuokrahintaan jos sillä ajetaan enemmän kuin 8h vuorokaudessa.

    Äänestä

  • Saetkae kirjoitti:

    Kallistahan se konetyö tuppaa olemaan vaikka tukanleikkuuseen verrattuna ;)
    Kyllä se monesti asiakkaan vie vakavaksi kun kertoo tuntihinnan olevan 40e ja vielä alvi päälle!!!

    Elämä on!!!!

    Äänestä

  • Konemies?? kirjoitti:

    Kallistahan se konetyö tuppaa olemaan vaikka tukanleikkuuseen verrattuna ;)
    Kyllä se monesti asiakkaan vie vakavaksi kun kertoo tuntihinnan olevan 40e ja vielä alvi päälle!!!

    Elämä on!!!!

    Se on jännää kun kerrot asiakkaalle että kone maksaa 40e/h alv ja se tuntuu asiakkaasta niiin kalliilta.. sitten kun kuulet että samalla tontilla oleva putkimies laskuttaa 36e/h alv.. no kai sekin on asiakkaan mielestä kallista, mutta maksaa silti, sitten sen kaivuukoneen jokaista seisahdusta vahditaan että maksaako toikin kun jyräät välillä pohjaa asiakkaan vuokralätkällä kun asiakas ei itte viitti.

    Putkimies kyllä voi nojailla lapioon välillä odotellessaan jotain, siltä ei kysellä samoin.
    Vähän kun mietiskelee niin toi tuntihintojen erotus ei riitä kattamaan puolia päivän polttoaineista.
    Pakettiautoilla kulkee kumpikin (putkimies maanrakentaja) erona se että putkimies laskuttaa kilometrikorvauksen. Lisäksi ottaa myyntikatteen osista ja tarvikkeista, eli se tekee kympeistä muutamiin satasiin päivässä lisätienestiä...
    Katkeraa mutta totta, jokainen toki valitsee hommansa!
    En ole kadehdi putkimiestä, vaan ihailen, se on hallinnut talous asiat! Asia mitä en ymmärrä on konemiehet, miksi tehdään halvalla ja jutellaan kaffibaareissa että kun tästä hommasta ei jää mitään... katetta haetaan istumalla pitkää päivää koneen puikoissa silmät punottaen.. Ehkä meitä on kumminkin liikaa alalla...

    Äänestä

  • kallista. kirjoitti:

    näitten tuntihintojen suhde kuluihin nähden on aivan perseestä verrattuna miestyöhön, elikkä näihin putki-. sähkömiehiin ym.

    Äänestä

  • kaivelija kirjoitti:

    näitten tuntihintojen suhde kuluihin nähden on aivan perseestä verrattuna miestyöhön, elikkä näihin putki-. sähkömiehiin ym.

    tuntihintoihin joskus vain urakoissa, elikkä semmoisiin mikä on tuplaten tuon putkimiehen tuntitaksa

    Äänestä

  • kallista. kirjoitti:

    Se on jännää kun kerrot asiakkaalle että kone maksaa 40e/h alv ja se tuntuu asiakkaasta niiin kalliilta.. sitten kun kuulet että samalla tontilla oleva putkimies laskuttaa 36e/h alv.. no kai sekin on asiakkaan mielestä kallista, mutta maksaa silti, sitten sen kaivuukoneen jokaista seisahdusta vahditaan että maksaako toikin kun jyräät välillä pohjaa asiakkaan vuokralätkällä kun asiakas ei itte viitti.

    Putkimies kyllä voi nojailla lapioon välillä odotellessaan jotain, siltä ei kysellä samoin.
    Vähän kun mietiskelee niin toi tuntihintojen erotus ei riitä kattamaan puolia päivän polttoaineista.
    Pakettiautoilla kulkee kumpikin (putkimies maanrakentaja) erona se että putkimies laskuttaa kilometrikorvauksen. Lisäksi ottaa myyntikatteen osista ja tarvikkeista, eli se tekee kympeistä muutamiin satasiin päivässä lisätienestiä...
    Katkeraa mutta totta, jokainen toki valitsee hommansa!
    En ole kadehdi putkimiestä, vaan ihailen, se on hallinnut talous asiat! Asia mitä en ymmärrä on konemiehet, miksi tehdään halvalla ja jutellaan kaffibaareissa että kun tästä hommasta ei jää mitään... katetta haetaan istumalla pitkää päivää koneen puikoissa silmät punottaen.. Ehkä meitä on kumminkin liikaa alalla...

    Kun vertaa putkimiehen ja kokeen hintaa.. niin minikaivuit laskuttaa melkein samaa kuin 20t koneet.. siinä rupeaa jo miettimään mikä siinä maksaa.. Muutamilla koneliikkeillä on kilotarha.. hitakkia ja ym. lokomoo löytyy 2€/kilo, vanhoja tosin, minikoneet on 20€kilo ellei ylikin.. että siltähän sitä hintaa alkaa kertyä.. Nyt on vaan niin paljon uutta itämaista pienkonetta markkinoilla, että luulisi hintojen putoavan pikkuhiljaa.
    Ps. niiden hinnat on kyllä kohdillaan.. isommilla taas.....

    Äänestä

  • kallista. kirjoitti:

    Se on jännää kun kerrot asiakkaalle että kone maksaa 40e/h alv ja se tuntuu asiakkaasta niiin kalliilta.. sitten kun kuulet että samalla tontilla oleva putkimies laskuttaa 36e/h alv.. no kai sekin on asiakkaan mielestä kallista, mutta maksaa silti, sitten sen kaivuukoneen jokaista seisahdusta vahditaan että maksaako toikin kun jyräät välillä pohjaa asiakkaan vuokralätkällä kun asiakas ei itte viitti.

    Putkimies kyllä voi nojailla lapioon välillä odotellessaan jotain, siltä ei kysellä samoin.
    Vähän kun mietiskelee niin toi tuntihintojen erotus ei riitä kattamaan puolia päivän polttoaineista.
    Pakettiautoilla kulkee kumpikin (putkimies maanrakentaja) erona se että putkimies laskuttaa kilometrikorvauksen. Lisäksi ottaa myyntikatteen osista ja tarvikkeista, eli se tekee kympeistä muutamiin satasiin päivässä lisätienestiä...
    Katkeraa mutta totta, jokainen toki valitsee hommansa!
    En ole kadehdi putkimiestä, vaan ihailen, se on hallinnut talous asiat! Asia mitä en ymmärrä on konemiehet, miksi tehdään halvalla ja jutellaan kaffibaareissa että kun tästä hommasta ei jää mitään... katetta haetaan istumalla pitkää päivää koneen puikoissa silmät punottaen.. Ehkä meitä on kumminkin liikaa alalla...

    Tosi asia on se että, ammattitaitoinen putkimies on vaikeampi saada kuin konemies. Eli kysynnän ja tarjonnan laki. Ja miksi sitten konemiehiä on helpompi saada, niitä on enemmän, miksi niitä on enemmän, koska putkimiehen työ on vaativampaa. Ei ole ammattitaitoisia putkimiehiä tarpeeksi.

    Äänestä

  • vaativampia kirjoitti:

    nimenomaan ammattitaitoisista putkimiehistä.Harvoin kyllä olen semmosen tavannu.

    Äänestä

  • pula on kirjoitti:

    nimenomaan ammattitaitoisista putkimiehistä.Harvoin kyllä olen semmosen tavannu.

    putkimieheksi on ruveta!! kunhan vaan saa putkipihit kaupasta ostettua!!

    Äänestä

  • sivustaseuraaja kirjoitti:

    putkimieheksi on ruveta!! kunhan vaan saa putkipihit kaupasta ostettua!!

    Ja kirvesmies tulee sillai ku ostaa kaupasta kirveen. Käy sääki rautakaupas ja osta kirves, ni sit osaat rakentaa itelles talon. Olethan sillo kirvesmies. Vai oletko sittenkin vain kirves ja mies??!!

    Äänestä

  • kallista. kirjoitti:

    Se on jännää kun kerrot asiakkaalle että kone maksaa 40e/h alv ja se tuntuu asiakkaasta niiin kalliilta.. sitten kun kuulet että samalla tontilla oleva putkimies laskuttaa 36e/h alv.. no kai sekin on asiakkaan mielestä kallista, mutta maksaa silti, sitten sen kaivuukoneen jokaista seisahdusta vahditaan että maksaako toikin kun jyräät välillä pohjaa asiakkaan vuokralätkällä kun asiakas ei itte viitti.

    Putkimies kyllä voi nojailla lapioon välillä odotellessaan jotain, siltä ei kysellä samoin.
    Vähän kun mietiskelee niin toi tuntihintojen erotus ei riitä kattamaan puolia päivän polttoaineista.
    Pakettiautoilla kulkee kumpikin (putkimies maanrakentaja) erona se että putkimies laskuttaa kilometrikorvauksen. Lisäksi ottaa myyntikatteen osista ja tarvikkeista, eli se tekee kympeistä muutamiin satasiin päivässä lisätienestiä...
    Katkeraa mutta totta, jokainen toki valitsee hommansa!
    En ole kadehdi putkimiestä, vaan ihailen, se on hallinnut talous asiat! Asia mitä en ymmärrä on konemiehet, miksi tehdään halvalla ja jutellaan kaffibaareissa että kun tästä hommasta ei jää mitään... katetta haetaan istumalla pitkää päivää koneen puikoissa silmät punottaen.. Ehkä meitä on kumminkin liikaa alalla...

    liikaa ole. Mutta liikaa on niitä tyhmiä jotka ei osaa hinnoitella oikein.

    Äänestä

  • vaativampia kirjoitti:

    Tosi asia on se että, ammattitaitoinen putkimies on vaikeampi saada kuin konemies. Eli kysynnän ja tarjonnan laki. Ja miksi sitten konemiehiä on helpompi saada, niitä on enemmän, miksi niitä on enemmän, koska putkimiehen työ on vaativampaa. Ei ole ammattitaitoisia putkimiehiä tarpeeksi.

    niihin putkihommiin heti. Mutta pystyykö putkimies konehommaan.

    Äänestä

  • Onpas jollain halpaa kaivuutyötä. Meillä maksoi 65 € tunti alv. Lisäksi veloitetaan tunnin verran työstä jo ennen koneeseen tuloa, koska on haettava tallilta öljyä tms. Kone on kuitenkin jo työmaalla, olisin kuvitellut, että konetunnit alkaa vasta siitä, kun aletaan kaivaa ??????? Tämä olisi ilmeisesti pitänyt sopia etukäteen. Outoa!

    Äänestä

Opetelkaa maanrakennus yrittäjät laskemaan ennen kuin koneita hommaatte!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Epätietoinen?? kirjoitti:

Hei konemiehet.

Mitenkäs on jos olette kohteessa koneen kanssa töissä aamu seitsemästä ilta kuuteen niin laskutatteko koko ajasta vaiko koneen tuntimittariin kertyneestä ajasta??
Kuski ilmeisesti menee siinä koneen mukana "kaupanpäälisenä"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu