Ystäväni on lähtenyt kerta toisensa jälkeen työpaikoista kesken sopimuksen pois.
Välillä hän on itse intoa puhkuen hakenut työtä ja välillä hänet on työllistetty tai määrätty kurssille. Lopputulos aina sama -viimeistään parin kuukaudenpäästä hän on irtisanoutunut.
Hän kuulemma jotenkin ahdistuu. Ei ehdi koskaan töihin ajoissa, tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja kokee työssäkäynnin pakkopullaksi.
Hänellä on ollut masennusta ja syökin masennuslääkkeitä koko ajan. Siitä huolimatta on keskeyttänyt työsuhteitaan edelleen.
Hänellä on aika vaikea elämäntilanne kotona. On yksinhuoltaja jolla tosi villit lapset ja yksi erityislapsi. Lapset hän on jaksanut hoitaa ihan hyvin. Tuntuukin, että ne voimavarat ovat keskittyneet vain siihen perheeseen. Minusta se on pääasia, että lapset tulee hoidettua, mutta yhteiskuntahan tuntuu vain ja ainoastaan tukevan työssäkäyntiä. Kaikenmaailman sanktioita seuraa työn keskeyttämisestä.
Tukiperhettä hän on hakenut, muttei tunnu sitten millään sitä saavan. Jonot ovat kuulemma pitkät.
Minusta hänen kuuluisi hakea työkyvyttömyyseläkettä.
Työkyvyttömyyttähän se on, jos ei työssä pysy. Kun niitä töitä kuitenkin olisi.
Välillä hän on itse intoa puhkuen hakenut työtä ja välillä hänet on työllistetty tai määrätty kurssille. Lopputulos aina sama -viimeistään parin kuukaudenpäästä hän on irtisanoutunut.
Hän kuulemma jotenkin ahdistuu. Ei ehdi koskaan töihin ajoissa, tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja kokee työssäkäynnin pakkopullaksi.
Hänellä on ollut masennusta ja syökin masennuslääkkeitä koko ajan. Siitä huolimatta on keskeyttänyt työsuhteitaan edelleen.
Hänellä on aika vaikea elämäntilanne kotona. On yksinhuoltaja jolla tosi villit lapset ja yksi erityislapsi. Lapset hän on jaksanut hoitaa ihan hyvin. Tuntuukin, että ne voimavarat ovat keskittyneet vain siihen perheeseen. Minusta se on pääasia, että lapset tulee hoidettua, mutta yhteiskuntahan tuntuu vain ja ainoastaan tukevan työssäkäyntiä. Kaikenmaailman sanktioita seuraa työn keskeyttämisestä.
Tukiperhettä hän on hakenut, muttei tunnu sitten millään sitä saavan. Jonot ovat kuulemma pitkät.
Minusta hänen kuuluisi hakea työkyvyttömyyseläkettä.
Työkyvyttömyyttähän se on, jos ei työssä pysy. Kun niitä töitä kuitenkin olisi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Koska ystäväsi on työvoimatoimiston asiakas, kuuluu just tällaisten tapausten selvittely työhallinnon alaan. Jos on lyhyitä työsuhteita ja toistamiseen töistä irtisanoutumisia ja niistä seuraavia karensseja, tulisi työhallinnon puuttua asiaan.
Heillä on määrärahat lähettää työnhakija ammatilliseen työkykyarvioon(kuntoutustarveselvitys tai kuntoutustutkimus).
Näistä tutkimuksista saa tutkimuspalautteen sekä B-lausunnon sairauspäivärahan hakemista varten, mikäli katsotaan työkyvyttömäksi.
Jos kyseessä olisi henkilö, jolla on toistuvia lyhyehköjä, eri diagnoosein ja monen eri lääkärin antamia sairaslomia runsaasti, niin silloin vastuu on Kelalla. Kelan tehtävä on seurata päivärahakertymiä ja diagnooseja. Niiden täyttyessä 60, on ensimmäisen kerran arvioitava
sitä, miten pitemmän päälle selviää työstä ja onko mahdollisesti kuntoutustarvetta.
Minulla on sama olo: lähden innoissani töihin/opiskelemaan, sitten ahdistun enkä jaksa...
työharjottelupaikoissakin koen sellasta että
mulle naljaillaan,vaikka se ei kai aina oo sitä...
mut mä en jaksa...
joskus en välitä yhtikäs mistään,paitsi kodinhoidosta ja lapsieni asioista...
muut asiat saa mennä niinkö menee...
Voihan se teoriassa noin mennä, käytännössä ei. Eläkkeelle pääsy on hyvin vaikeaa. Unohdit mainita, että eläkelaitoksissa on omat asiantuntijalääkärinsä, jotka tekevät päätökset paperien perusteella potilasta tapaamatta. Näille nk. asiantuntijalääkäreille on yhdentekevää, mitä potilaan tutkineet henkilöt ovat todenneet.
Jossain määrin nuo nk. työkykytutkimukset ovat myös asiakkaan tai potilaan kiusaamista. On henkilöitä, jotka ovat saattaneet käydä samat työkykymittaukset läpi puolisen kymmentä kertaa lyhyellä aikavälillä.
Yksi vika on siinä, että nk. asiantuntijat edustavat eri yhteiskuntaluokkaa kuin asiakkaat. Keskiluokkaiset asiantuntijat ovat opetelleet oppikirjoista mitä esim. syrjäytyminen tarkoittaa - sitä millään lailla sisäistämättä. Todellista vuorovaikutusta asiakkaan ja asiantuntijan välillä ei voi tapahtua, koska yhteistä kokemusmaailmaa ja sitä kautta yhteistä kieltä ei ole.
Kysyjä on täysin oikeassa - tässä maassa tuottavuus on tärkein arvo. Tuottavuus on niin tärkeä arvo, että säästämisen nimissä ennaltaehkäisevistä toimista voidaan karsia - ja maksaa viulut kalliimmalla, kuten esim. Jokelan tapaus osoittaa.
Tässä yhteiskunnassa vallitsee myös kaksi erilaista periaatetta sekä nk. asiantuntijoiden että maallikoiden keskuudessa: 1) jokainen on oman onnensa seppä ja kyllä tekevälle työtä löytyy tai 2) toisten kuuluu kusta kintuilleen. Olipa vallitseva periaate sitten kumpi tahansa tai kumpaakin, niin lopputulos on se, että heikoilla oleva ihminen menettää minuutensa: hänestä tehdään objekti (kohde) subjektin (yksilö) sijaan. En osaa kuvailla sitä tunnetta, minkä tämä kohtelu herättää. Jotain sanatonta ja tuhoavaa raivoa, joka ei voi kohdistua kehenkään muuhun kuin omaan itseen.
Toivottavasti ystäväsi kohdalla löytyy jotain tukimuotoja. Älä uuvuta itseäsi hänen asioidensa vuoksi. Tilanne kuluttaa varmasti ystävääsi ja romuttaa hänen itseluottamuksensa lopullisesti. Jos muita vaihtoehtoja ei löydy, niin pelkällä toimeentulotuella eläminenkin on parempi vaihtoehto kuin takkuava ja katkeileva työelämä.
Valitettavasti on todettava, että olen samoilla linjoilla kirjoituksesi kanssa.
Minulla on hieman samantapainen tilanne kuin josta ap kirjoitti. Olin pitkään niin terve kuin olla ja voi ja nyt olen jatkuvasti sairas. Tiedän kuitenkin, ettei eläkkeelle ole mitään asiaa, vaikka se ainoa järkevä ratkaisu minun kannaltani olisikin.
Kärsin suunnattomasti tästä tilanteestani. Minulla ei ole ollut "elämää" vuosiin. Olen miettinyt useaan otteeseen, miten täältä pääsisi pois. Voimia vain on niin vähän, ettei oikein jaksa tuotakaan asiaa käsitellä. Mutta sairaana pitää jaksaa vääntää jos jonkinmoista hakemusta ja selvitystä - huolimatta siitä, vaikka olisi käytännössä toimintakyvytön.
En tiedä, miten tästä taas jaksaisi yhden päivän eteenpäin. Ja ennen kaikkea MIKSI?
Nämä kielteiset vistit hämmästyttää, kun kokemukset vallan toiset.
Kerron perheemme elämän mullistaneen asian. Puolisoni, kirvesmies alkoi väsymään ja jalat
kankeutui. Tuolloin oli työtön, kun kirvesmiehen työkin on kausiluontoista.
Lääkärissä kävi monesti, mutta vikaa ei löytynyt.
Sairaslomaa kirjotettiin, mutta mitään oikeaa diagnoosia ei löytynyt.
Tuli soitto kelasta, että nyt taitaa mennä sairasloma hylkyyn ja pyysi keskustelemaan.
Virkailija haastatteli tarkoin ja sitten kysyi lääkäriltä uudelleen että voiko päivärahan maksua jatkaa.
Sitä sitte jatkettiin, mutta samalla määrättiin
kelan kustannuksella tutkimuksiin. Mieheni kävi
kaksi kertaa erikoislääkärillä yksityisellä lääkäriasemalla. Järkytys oli kova, koska diagnoosiksi tuli MS. Hän pääsi sitten myös keskussairaalan asiakkaaksi. Päivärahat maksettiin ja sen päälle tuli heti eläke. Lääkitys tuli ja siihen erityiskorvaus.
Meillä ainakin löytyy lämpöä ja inhimillisyyttä kelan toimistossa. Samanlaisia ihmisiä ovat kuin asiakkaatkin, eivät yhtään yläpuolella. Koskaan ei tarvitse lähteä pois tyhjin käsin, avun ja hyvät neuvot saa mukaan.
Kiitos asiallisesta neuvosta. Sama probleemipähkinä purtavana täälläkin, mutta syyt erilaiset.
On hyvä asia, että asioista perillä olevat uhraavat aikaansa ja neuvovat. Negatiivisia kannanootojakin näköjään saatte, mutta olkaa niiden yläpuolella.
Olen iloinen puolestasi, että sinulla on noin myönteiset kokemukset Kelan palveluista. Minullekin on aina oltu erittäin ystävällisiä, mutta ongelma on ollut asiantuntemuksen puutteessa.
Minä sain oman hylkäävän päätökseni "kylmästi" kirjeessä. Koska olin tuolloin erittäin sairas, tuntui kuin koko maailma olisi romahtanut lopullisesti.
Kun sitten (lähes toimintakyvyttömänä) yritin käydä kysymässä neuvoja valituksen tekemiseen, en saanut Kelasta mitään apua. Soitin jopa palvelunumeroon, josta ei osattu vastata, mutta luvattiin jättää soittopyyntö. Sitä soittoa ei ole koskaan tullut. Kävin monessa Kelassa kysymässä neuvoa, mutta asiantuntemus oli heikkoa. Yritin netinkin kautta saada vastauksia, mutta turhaan.
On hyvä, että täällä kerrotaan positiivisistakin kokemuksista. Se saattaa antaa toivoa. Mutta siitä ei ole apua silloin, kun itse lähes kuolemankielissä joutuu jotain valitusta tai uutta hakemusta rustaamaan eikä Kelasta heru minkäänlaista apua. Saamani Kelan kohtelu aiheutti minulle totaalisen kaaoksen. Niin vain piti lähteä uutta B-todistusta metsästämään, vaikka tuskin pystyin tekemään muuta kuin nukkumaan.