Eilen ulosmarssissa joku kantoi banderollia, jossa luki "RAHAT TAI HENKI".
On jo aikoihin eletty, kun sairaita saa kadulla uhata ja kiristää julkisesti. Ehkä tämä vain on osoitus TEHYn neuvottelutaidiosta. Tässä TEHYn tasitossa on nyt sivistys kaukana. Eihän kukaan voi tuollaista kylttiä oikeasti kanniskella keskellä kaupunkia. Hoitajat ovat nyt menettäneet täysin itsekritiikin. Tämä on jo mielestäni törkeää ja tuollaista banderollia kantavan joukon pitäisi olla jo poliisitutkinnassa julkisesta kiristyksestä ja uhkailusta.
En enää koskaan tule kunnioittamaan tällaiseen toimintaan alentuneita hoitajia. Uhataan yhteiskunnan heikoimpia. Lisäksi katson, että TEHYn ei nyt näillä aseilla taistele vain kuntatyönantajaa vastaan vaan tämä on hyökkäys koko Suomen kansaa vastaa, joka muuten TEHYläistenkin palkat viimekädessä maksaa - jos se on tässä kiihkossa päässyt hoitajilta unohtumaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ei ollut niin, älä huuda hulluja.
Jos eilen seurasit TV-uutisia niin juuri tällainen banderolli siellä joukossa oli. Myös minä sen näin.
reagoidaan ja taas tulee Suomikuvalle lisää myönteisyyttä...
"Finland’s nurses brace for forced return
By David Ibison in Stockholm
Published: November 13 2007 03:42 | Last updated: November 13 2007 03:42
The Finnish government has decided to push emergency legislation through parliament this week that will force nurses to go to work even after they have resigned.
Labour relations experts in Finland believe this would be the first time a European government passed a law making an employee’s resignation null and void.
EDITOR’S CHOICE
Nursing strike may prompt evacuation of sick - Nov-08
Finland suffers wave of strikes - Oct-25
Eight killed in Finnish school shooting - Nov-07
Finland set for budget surplus in 2008 - Aug-02
“People are really devastated. They do not think it is civilised. They are wondering what impact this will have on Finland’s reputation,” said Guy Ahonen, a professor at Helsinki’s School of Economics.
The government’s rejection of nurses’ demands for a 24 per cent wage rise over two years prompted nearly 13,000 nurses to threaten to resign next Monday, bringing some of the country’s top hospitals to a standstill.
The nurses say they decided to resign because previous strike action had been ignored by the government, which is permitted by law to force striking nurses back to work. The nurses say this undermined their negotiating power.
The decision to pass emergency legislation was taken after last-ditch negotiations on Thursday failed to reach an agreement. The new law is expected to be passed on Friday but would be temporary and affect only nurses.
But Marja-Karina Koskinen, a leader of the nurses union, said that forcing anyone who has resigned back to work represented a new low point for labour relations in Finland. “How can we be a member of the European Union?” she asked. “They say they cannot have Turkey as a member due to human rights concerns, but I tell you right now we are on the same level as Turkey in terms of human rights.”
She said her members would not break the law but added it was possible some nurses might have to be escorted to work by the police.
The dispute underscores the growing tension between Finland’s right-leaning government, which has abolished most collective wage agreements and asked unions to negotiate on an individual basis, and a labour force more accustomed to across-the-board agreements. A wave of strikes has hit the country, affecting 40,000 workers.
Copyright The Financial Times Limited 2007"
rahat tai henki. Kumpi on tärkeempi? mieti sitä. ja mieti myös sitä millä sen hengen saa ja kuka sen pelastaa ja millä...jos käsität, vain rahalla. vain rahalla. mistä sitä saa?