Tanssipaita

Hei!
Käytän harkoissa teknistä t-paitaa ja farkkuja. Näin pukeutuneena olen käynyt myös tanssipaikoilla. Joskus sitä haluaisi pukeutua hieman paremmin elikkä suorat, litteät housut jalkaan ja nahkakengät, mutta mikä paita olisi paras?

Olen lukenut, että jotkut käyvät tanssi-illan aikana jopa vaihtamassa kuivan paidan ylleen. Ihan tämmöiseen toimintaan en haluaisi ryhtyä kuitenkaan.
103713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Käytä aitoa puuvilla materiaalisia paitoja ja puseroita. Kaikki keinokuituiset paidat ovat erittäin epäkäytännöllisiä- he eivät hengitä.
Miehillä on kauhean näköistä katseltavaa housut, joissa on paljon lahkeissa taskuja jne, samoin farkut ovat tansseissa hirveän näköiset. Suorat siistit housut jalkaan ja puuvillapuserot päälle- siinä se vaan on!!!

Äänestä
  • jollei osaa itse pukeutua, kuinkas kuoriikos mami potut???Pyllyn pyyhkiminen ?joko aivan itse ookko niin reipas??

    Äänestä

  • Urheilupaidat ovat nimen omaan keinokuitua ja ne sopivat tanssimiseen, siis materiaaliltaan. Ulkonäön puolesta ei välttämättä. Jos käyttää suoria housuja, paidassa ei saisi mielestäni näkyä mitään logoja, tereitä ym, jotka tekevät paidasta urheilupaidan näköisen. Yksivärisiä urheilupaitoja voi mielestäni käyttää suorienkin housujen kanssa tanssipaikoilla. Ihan siinä kuin yksiväristä tavallistakin t-paitaa. Jotkut napilliset ja kaulukselliset urheilupaidat saattavat olla ihan hyvä näköisiä suorien housujen kanssa kaksivärisenäkin. Kovin urheiluhenkiset paidat eivät sovi mielestäni tanssipaikalle ollenkaan, oli housut mitkä hyvänsä.

    Siistit farkut on mielestäni tansseissa ihan ok.

    Äänestä

  • Keinokuitumateriaaleista en tiedä, koska en sellaisia ole tanssiessa käyttänyt. Luonnonkuitupaidoista on kokemusta ja pellavapaidat päihittävät puuvillaiset selkeästi. Kosteuden imukyky on aivan eri luokkaa ja hieman kosteinakin ne ovat miellyttäviä iholle toisin kuin puuvilla. Muutamaa hamppupaitaakin olen kokeillut ja ne tuntuvat lähes yhtä hyviltä kuin pellavaiset, mutta ne vaativat vielä kokeilua.

    Siis jos haluat pukeutua tyylikkäästi, käytä pellavapaitoja. Ovathan ne vähän puuvillaisia kalliimpia, mutta kun niihin tottuu, niin ei puuvillaista huoli päälleen siviilissäkään. Pellavaisia ja hamppu/pellava sekoitteisia t-paitojakin on nykyään olemassa ja nekin ovat käyttömukavuudeltaan aivan ylivertaisia puuvillaisiin verrattuna.

    Äänestä

Missään tapauksessa ei puuvillaisia niinkuin joku mistään tietämätön pönttö tuossa kirjoitteli! Syy: Puuvilla imee hikeä kuin sieni ja kastuu tanssiessa litsumäräksi alta aikayksikön, tarttuu selkään ja on erittäin epämiellyttävä koskettaa ja ylläpitää. Lisäksi puuvillapaitoihin tulee jo ekan kunnon hikoamisen jäkkeen suolaraidat jotka lähtevät 1-2 krt pesussa mutta jo kolmannella -neljännellä pesukerralla paidan saa heittää roskiin. Puuvillaiset ottavat myöskin hajua.

Ehdottomasti 100% keinokuitua päälle, joku urheilupaita tms. tai sitten täys keinokuituinen kauluspaita!

Äänestä
  • "Ehdottomasti 100% keinokuitua päälle, joku urheilupaita tms. tai sitten täys keinokuituinen kauluspaita!"

    Mutta ei niitä aavistuksen kiiltäväpintaisia lirvuja, joita vieläkin jonkin verran tanssipaikoilla näkee! Niitä (yleensä kuviollisia), jotka oli 80-90-luvun paikkeilla muodissa. Jotain keinokuitua lienee. Sellainen kun kastuu, niin on aivan kammottava! Näkyy ja tuntuu! ("Ihana" kun joutuu naapuriparina kosketuksiin sellaisen selän kanssa! Yäk!)

    Äänestä

  • Ehkä sekoitekankaat olisivat ratkaisu tähän ongelmaan. Niistä parhaat ovat sellaisia jotka sisältävät kiharrettua lankaa ollen siten paremmin hengittäviä.
    Viskoosi luetaan keinokuituihin vaikka se muistuttaa luonnonmateriaaleja melko paljon. Ainakin miesten tanssipaidoissa viskoosikuitua käytetään. Se on hyvin ilmava ja mukavaa käyttää ja ei kostu helposti. Vaatii kuitenkin huolellisen pesun, varsinkin kainaloista, koska hienhaju saattaa pinttyä pesusta huolimatta saumakohtiin. Jotkut käyttävät pesuohjeesta poiketen jopa 60 asteen lämpöä pesussa, kun suositus on 40 astetta. Kärsineekö paidan materiaali tai kuosi tuollaista käsittelyä.

    Äänestä

  • Kokemusta on kirjoitti:

    Ehkä sekoitekankaat olisivat ratkaisu tähän ongelmaan. Niistä parhaat ovat sellaisia jotka sisältävät kiharrettua lankaa ollen siten paremmin hengittäviä.
    Viskoosi luetaan keinokuituihin vaikka se muistuttaa luonnonmateriaaleja melko paljon. Ainakin miesten tanssipaidoissa viskoosikuitua käytetään. Se on hyvin ilmava ja mukavaa käyttää ja ei kostu helposti. Vaatii kuitenkin huolellisen pesun, varsinkin kainaloista, koska hienhaju saattaa pinttyä pesusta huolimatta saumakohtiin. Jotkut käyttävät pesuohjeesta poiketen jopa 60 asteen lämpöä pesussa, kun suositus on 40 astetta. Kärsineekö paidan materiaali tai kuosi tuollaista käsittelyä.

    Urheiluvaateliikkeistä saattaa löytyä siistin kauluspaidan näköisiä, lyhythihaisia paitoja, jotka kuitenkin on valmistettu 'teknisestä'materiaalista, eli samankaltaisesta mistä 'oikeat' urheilupaidatkin. Tällainen sopii mielstäni oivasti tanssipaikoille.

    Itse olen pessyt urheilupaidat 60 asteessa. Kaikki ovat kestäneet ko. lämpötilan hyvin, yhtä lukuunottamatta. Tässä paidassa oli olkapäissä kutistuvaa materiaalia, joka kutistui kuumassa pesussa ja muutti paidan ulkonäön suht hassuksi. Muuten tämäkin paita kesti hyvin pesun.

    Äänestä

  • Näin meillä kirjoitti:

    En mä nyt puuvillapaitaa laittais... huomaahan sen jo tuolla kurssillakin kellä naisella on puuvillapaita päällä. Läpimärkähän se on loppupeleissä.

    Siis tekninen materiaali, ei mitään kauheeta logoa rintamuksessa, kenties yksivärinen, kauluspaita ja lyhythihainen.

    Joskus talvisaikaan olen tehnyt niin, että pidän kahta paitaa päällekkäin ensin ja kun lämpö nousee (aika nopeesti) käyn viemässä päällimmäisen paidan narikkaan.

    Äänestä

  • soittaja... kirjoitti:

    Alle keinokuituinen urheilupaita, mieluiten hiaton ja muutenkin vähän kangasta, vaikka olkahenkeseleillä. Päälle sitten joku keinokuituinen tavallinen kauluspaita. Tämä on yhdistelmä joka on viileä (kahdesta paidasta huolimatta) eikä päällyspaita kastu ollenkaan vaikka kuinka hikoaisi! Toisaalta vähäkankainen urheilupaita alla ei lämmitäkään! Eikä ole värillä ja logolla väliä kun se on alla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

soittaja... kirjoitti:

Hei!
Käytän harkoissa teknistä t-paitaa ja farkkuja. Näin pukeutuneena olen käynyt myös tanssipaikoilla. Joskus sitä haluaisi pukeutua hieman paremmin elikkä suorat, litteät housut jalkaan ja nahkakengät, mutta mikä paita olisi paras?

Olen lukenut, että jotkut käyvät tanssi-illan aikana jopa vaihtamassa kuivan paidan ylleen. Ihan tämmöiseen toimintaan en haluaisi ryhtyä kuitenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu