Britneyn faneja on vedätetty

naiivia porukkaa..

Onkos levyn ostajat ja fanit odotelleet milloin Britney alkaisi antamaan haastatteluja? Tapaisi faneja? Kävisi talk show:ssa? Kävisi ympäriinsä tanssimassa sinkkuansa kuten ennenkin? Milloin on tulossa uusi musiikkivideo?

Puheet huumeista, alkoholista, huonosta äitiydestä yms ovat yhdentekeviä (vaikka ne ovat totta) sillä Britney ei siltikään vaikka fanit väittäisivät niitä valheiksi ole tehnyt mitään kuten ennen. Siis hän ei ole tehnyt yhtään mitään. Ja te vain keksitte erilaisia tekosyitä. Britney ei kykene lähtemään kiertueelle, ei mitään. Luutavasti häntä parasta aikaa yritetään patistaa uuden musiikkivideon kuvauksiin mitä ei tulla varmaankaan näkemään, ainakaan pitkään aikaan.

" Voi onhan Britney työstänyt albumia", lähteiden mukaanhan studiosta ovat jatkuvalla syötöllä koko kevään ajan yrittäneet patistaa Britneytä äänittämään. Myöskin on kerrottu, että levystä olisi tullut vieläkin parempi jos Britney olisi jaksanut olla mukana.

Radiohaastattelussa toimittaja kysyi " Mitä halusit kertoa Gimme more kappaleen alussa laudahduksella It`s britney bitch?" Ja Britney vastasi ihan itse " Nojaa, studiossa käskivät sanomaan niin, en minä tiedä mutta sanoinpa nyt kun käskivät", eli ollut tosi paljon mukana.

Luutavasti sanoituksetkin on tehty valmiiksi Britneyn elämäntilannetta silmällä pitäen jotta fanit (kuten raukat hihkuivatkin) juuri esim tuota britney bitch kohtaa, "oi britney bitch on back!" vaikka se oli yksi levy-yhtiön kikoista.

Kaikista mielenkiintoisinta koko hommassahan on se, että fanit YHÄ uskovat häneen! Mitä Britney antaa faneilleen? ei mitään. Ja häneltä ei edes paljoa pyydetä. Jos britney vaivautuu nostamaan jalkaansa, fanit ovat aivan innoissaan. Helposti rahaa tippuu.

Teidän idoli ei vaivaudu antamaan edes haastatteluja, vaan poistuu kesken radiohaastattelun suihkuun, nauraa puolet ajasta koko haastattelulle. Se riittää teille, vaikka pitää teitä pelkkänä vitsinä?

Kuten haastattelun aikana kysyttiin: "Mitä aidot nyt tehdä, markkinoida levyäsi?" Britney ei vastaa, taustalta kuuluu: " Ei mitään, tässä on hänen markkinointinsa, ei hänen tarvitse enää tehdä yhtää mitään" Ja britney assistenttinsa kanssa nauraa räkäisesti päälle.
Ja te annatte rahaa juhlimiseen kusta pää täynnä olevalle ihmiselle, joka viikot juhlii ja nai miehiä vaikka voisi harjoitella kiertuetta varten? No, mutta britney onneksi rikastuu.:)

11

536

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Intellectual

      Se "hitti" oli vissiin äänitetty Britneyn rakastelutuokiosta..? (En ole nähnyt videota) Ainakin se huorahtava naurahdus tuo mieleeni Jackie Brownin näyttelijän Bridget Fondan, joka niin naurahtaa ja vetää huumetta sohvalla maaten. Tämä siis positiivisena seikkana mainittakoon. Yhteensattumaako, vai sarkasmia?

      Nyt Britney on meidät pettänyt (huoh) maailmani on NIIN järkkynyt. Edes Irakin sota ei ole näin VÄÄRIN.

      • jätä............

        vaikka vaikeuksiakin olisi. Selvästi ei ole Britneyllä elämä kohdallaan, ja silloinhan tiettävästi on vaikea työskennellä. Levyä ehkä olisi kannattanut lykätä siihen asti kun asiat on taas hyvin, mutta itse olen iloinen kun olen saanut uuden levyn käsiini. Pidän Britneystä, eikä hän ole minusta paha ihminen, vain selvästi masentunut. Levy on upea, ja Britney palaa vielä entiselleen. Heti kun asiat ovat taas järjestyksessä.

      • Irakin sotaan heti!

        Voi haloo? Eri asia olis jos tämän olisin tuonut esille toisella palstalla, mutta jos huomaat niin itse eksyit Britney Spears palstalle joten mitä vittua alat vertailemaan irakin sotaan:D Miksi laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, voit puhua siitä irakin sodasta toisella palstalla, mutta ihan sööttiä että tuot huolesi esille maailman tilanteesta Britney Spears palstalla.

        Ei Britney minua ole pettänyt, en ole fani, pidän joistakin kappaleista. Mielestäni vaan comebackista on tehty suuri numero ja fanit kuvittelevat saavansa entisenlaisen Britneyn takaisin.

        Olet itse aika huono ku tulet Britney Spears palstalle isottelemaan :DD
        Voi luoja, etkä varmaan ole nähnyt videotakaan, etkä tiedä muutakaan Britneystä. Etkä toki ole hitustakaan kiinnostunut Britneystä.
        Muutenhan et olisikaan tällä palstalla.

      • Kaivataan ja nopeasti.
        jätä............ kirjoitti:

        vaikka vaikeuksiakin olisi. Selvästi ei ole Britneyllä elämä kohdallaan, ja silloinhan tiettävästi on vaikea työskennellä. Levyä ehkä olisi kannattanut lykätä siihen asti kun asiat on taas hyvin, mutta itse olen iloinen kun olen saanut uuden levyn käsiini. Pidän Britneystä, eikä hän ole minusta paha ihminen, vain selvästi masentunut. Levy on upea, ja Britney palaa vielä entiselleen. Heti kun asiat ovat taas järjestyksessä.

        Muiden ollessa täydessä vauhdissa, niin Briitu sekoili Federlinen kanssa ja aiheutti monia otsikoita.

        Ei Britneystä ole ainakaan Madonnan seuraajaksi, koska Madonnalla on sentään tyyli tajua ja imago on vain hieman muuttunut.

        Tämän blondin pitäisi pitää tauko Hollywoodista ja mennä rauhalliseen paikkaan selvittämään ajatuksiaan. Ei noiden paparazzien leikissä kannata olla mukana, mut Spears tahtoo saada huomiota.

      • mitä olette mieltä
        jätä............ kirjoitti:

        vaikka vaikeuksiakin olisi. Selvästi ei ole Britneyllä elämä kohdallaan, ja silloinhan tiettävästi on vaikea työskennellä. Levyä ehkä olisi kannattanut lykätä siihen asti kun asiat on taas hyvin, mutta itse olen iloinen kun olen saanut uuden levyn käsiini. Pidän Britneystä, eikä hän ole minusta paha ihminen, vain selvästi masentunut. Levy on upea, ja Britney palaa vielä entiselleen. Heti kun asiat ovat taas järjestyksessä.

        Onko teidän idolinne jättänyt teidät? tunne ei ole molemminpuoleinen.

    • tässä sen nyt näki

      Spears tuntuu muutenkin viihtyvän paremmin autonsa ratissa, kuin musiikkiuraansa edistämässä: Ok-lehden mukaan Piece Of Me -singlen musiikkivideo ei valmistu aikataulussaan - jos edes koskaan ilmestyy. Spears perui yllättäen keskiviikkona videon kuvaukset, jättäen tanssijat ja koreografin studiolle palloilemaan.

      Eli toista musiikkivideota on turha jäädä odottamaan..

      http://viihde.mtv3.fi/uutiset/musiikki.shtml/582193?spears_britney

      • oli oikeudenkäynti

        sillo eli hyvähän on tulla! Olet tyhmä.

      • naiivit pellet on britneyn ...
        oli oikeudenkäynti kirjoitti:

        sillo eli hyvähän on tulla! Olet tyhmä.

        Olikohan sekin syy sille että britney peruutti monia tanssiharjoituksia keikkaa varten?
        Aikatauluthan voi suunnitella yhteen oikeusistuntojen kanssa mutta Britneyhän on aina vain perunut viime tinkaan kaiken.
        Tai se että ei muka itse tähti päässyt levyn julkaisu tilaisuuksiin? Ai nii joo, sekin oli varmaan että yhtäkkiä soitettiin oikeudesta että on istunto.
        Ei toki, tuohan oli ainut ja ensimmäinen kerta. Ja vain istuntojen takia joissa Britney tuskin koskaan itse on mukana.

    • fanejaan

      Sitähän se Britney omilla nettisivuillaan naureskeli: "The joke is on you"

      • britney on mulkku

        En usko, että Britney on avioeron jälkeen muuttunut yhtäkkiä. Uskon, että muutos on tapahtunut pikku hiljaa, ja varmasti juonut/käyttänyt huumeita/tupakoinut/ nainut monia miehiä ennen tätäkin mutta se on osattu salata sillä Britney ei ollut romahduspisteessä silloin. Ja muutos Britneyssä ihmisenä on nähtävissä haastatteluista; muuttui rennommaksi, ehkä myös vähän omahyväisemmäksi vuosien aikana verrattuna entiseen. Mielestäni hän sai vain hyväksynnän koska fanit aina muistavat lähtökohtaisen britneyn.

        tässä hän oli vielä ns normaali
        http://youtube.com/watch?v=6TGmFqnL5zM

        itse ainakin näen muutoksen.. kiroilee, on ilmiselvästi oma itsensä, ei huomio yhtäpaljon muita kuten ennen.. on vähä olevinaan.
        http://youtube.com/watch?v=8otioaz12gE&feature=related

        Esim tässä kappaleessa, joka oli ns vitsillä tehty, luulen että Britney sanoi oikeasti mitä ajatteli, mutta sekin oli hyvä piilottaa "vitsin muotoon".

        I’m Britney Spears and I’m shaking my ass
        I sign a thousand autographs
        Please - just get to the point when you talk to me
        And if a favor gets involved, just rub my feet
        Yea this business is f**ked
        And I want some fun
        I wanna sit at home and watch Dumb and Dumber
        Sike- I take that back, I’m just trickin’ you see
        Cause when I show my belly everybody copies me
        It’s kinda cool, nothin’ but guys
        But I’m just Britney Spears and I got all this power

        But the bottom line is I don’t even use it
        Right when you become a bitch that’s when you lose it
        So what if I do? What if I lose it all today?
        I’ve always got my friends to hold me all the way
        Happiness is the key, and love when you fall
        Like Lauren Hill said you ain’t got that - got nothing at all, y’all
        So how you been?
        It’s been awhile.
        But it feels nice
        It really feels nice
        Yea

        http://www.metrolyrics.com/it-feels-nice-lyrics-britney-spears.html

      • lahjaton..
        britney on mulkku kirjoitti:

        hän on myös teennäinen ja tyhmä. Huonoa musiikkia ja aukoo suutaan keikoilla. Omahyväinen, eikä hänellä ole mitään sanottavaa mistään. Typerä, tekopyhä ja pinnallinen pissis.

        Miksiköhän Britneyllä oli niin paljon faneja? Ite en kuuntelis lahjattomia bimboja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2031
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      146
      1523
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1173
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe