sairas

selailen lelulehteä, mitä näin joulun alla alkaa tipahdella luukusta.

itken ja katselen, katselen ja itken.

-en saa ostaa pojalleni jotain kivaa lelua.
-en saa leikkiä poikani kanssa niillä leluilla
-ja ennen kaikkea, en saa nähdä kun poikani leikkii.

nyt on pakko myöntää, että kyllä pitää bioäidin olla sairas päästään, jos tämä saa itkemään. olen todella herkkä ollut muutoinkin viime päivinä, kun huoltsikka lähestyy.

itken myös, kun en pojastani mitään kuule. viimeksi saanut nähdä 30.10., ja pakko sanoa, että JO "vain" 2,5 viikon ero, tapaamattomuus, pojasta mitään kuuleminen on TODELLA tuskaa.

kolmatta vuorokautta valvoessa, niukalla syömisellä, minulla oli jo psykoosin vaara. hain apua ja sain.
14956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

biologista äitiä ostamasta lapselleen leluja, vaikka lapsi olisikin huostaanotettu ja sijoitettu. Ei kannata uskoa kaikkea, mitä sossupossu pulisee. Tuskin hän uskaltaa pistää lelunostokieltoa paperille kuitenkaan.

Äänestä

miten hyväksyt noi rajotukset, kun niille ei ole mitään perustetta.
Vaikuttaa siltä, että se on lähtöisin sieltä sij.perheestä ja eniten varmaan siitä äidistä.
Hän ei kestä sitä, että lapsi olisi tekemisissä oman äitinsä kanssa.
Kuka on kieltänyt lelujen oston?
Miksi et tapaa useammin lastasi?
Miksi et saa esim. soittaa lapselle, vaikka kerran viikossa?
VAADI niitä tapaamisia lissä ja kotilomia viikonlopuksi, väh. kerran kuukaudessa.
Sitten ostat lapsellesi sinne omat lelut ja saat katsella, kun hän niillä leikkii.
Ihmettelen miksi et pidä kunnolla puoliasi. Onko sun asianajaja aivan liian lälly, kun ei ole vieläkään mitään parannusta saanut aikaseksi?
Olen varma, että paremman asianajajan avulla lapsesi olisi jo kotona, tai ainakin jo pitkillä lomilla.
Vaadi lapsesi jouluksi kotiin, siis ainakin lomalle. Sun pitää näyttää sille sij.perheelle, että lapsi kuuluu sinulle ja he tämän taistelun ovat jo hävinneet. Heidät pitää saada tajuamaan tosiasiat. Luulen, että olet ollut aivan liian nöyrä ja sopeutuvainen kaikkeen mitä ovat pääsi menoksi keksineet.

Äänestä
  • nimenomaan en ole ollut nöyrä, vaan sossujen kanssa "tapellut" asiasta kuin asiasta. se juuri on huostaanotossa se suurin virhe-mitä enemmän pistät vastaan, sitä enemmän hankaloitat lapsesi ja omaa asemaasi.

    Äänestä

  • FEROZA kirjoitti:

    nimenomaan en ole ollut nöyrä, vaan sossujen kanssa "tapellut" asiasta kuin asiasta. se juuri on huostaanotossa se suurin virhe-mitä enemmän pistät vastaan, sitä enemmän hankaloitat lapsesi ja omaa asemaasi.

    Kun silmäilin Pride-kouluttajien listaa, niin tuli mieleen, että samassa köörissä touhuu rintarinnan sijareita, sossuja ja lastenvalvojia. Heidän on varmaan vaikea astua toistensa varpaille vaikka virka velvoittaisikin. Ferozan asianajajalta vaaditaan jämäkkyyttä. Ei tuolaista riepotusta kukaan kestä loputtomiin, paitsi tietenkin tunteeton zombie.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    minun joka keskustelussa on nyt haukuttu asianajajaani. hän on pätevä. purkuja 4 kuudesta, ja ne kaksi onkin sitten ollut todella toivottomia tapauksia.

    Äänestä

  • FEROZA kirjoitti:

    minun joka keskustelussa on nyt haukuttu asianajajaani. hän on pätevä. purkuja 4 kuudesta, ja ne kaksi onkin sitten ollut todella toivottomia tapauksia.

    Voisiko tilannettasi Feroza auttaa, jos keskustelisit kyykyttäjäsossun kanssa ainoastaan asianajajasi välityksellä.

    Äänestä

  • FEROZA kirjoitti:

    nimenomaan en ole ollut nöyrä, vaan sossujen kanssa "tapellut" asiasta kuin asiasta. se juuri on huostaanotossa se suurin virhe-mitä enemmän pistät vastaan, sitä enemmän hankaloitat lapsesi ja omaa asemaasi.

    PELKÄN PUHEEN VARASSA?JOS ON;NIIN NYT SITTEN KIRJALLISESTI VAADIT ASIOITA JA jos eivät anna periksi pyydät valituskelpoista päätöstä!

    SOSKUILLE PITÄÄ NÄYTTÄÄ ET OSAAT ASIALLISEsti pitää omia ja lastesikin puolia....vaikka tää kuulostaa kummalta mut sellaisia ne niiden koulutus ohjelmat on!
    MInusta tuntuu et olet jotenkin kadehtittava nainen ja sosku käyttää kaiken vallan nujertaakseen sinut!

    Äänestä

  • FEROZA kirjoitti:

    nimenomaan en ole ollut nöyrä, vaan sossujen kanssa "tapellut" asiasta kuin asiasta. se juuri on huostaanotossa se suurin virhe-mitä enemmän pistät vastaan, sitä enemmän hankaloitat lapsesi ja omaa asemaasi.

    vaan ota avuksesi asiallinen asianajaja.

    Äänestä

vielä. Asiat paranevat aivan varmast, kunhan vain uskot niin.

Nyt kun teidän Huoltosuunnitelman tarkistamiskokous taas lähestyy
niin olette varmaan jo asianajajan kanssa laatineet Purkuhakemuksen tähän tilaisuuteen.
Alkuperäinen huostapäätös ja se miten asiasi ovat tällä hetkellä kaikkine mahdosllisine lausuntoineen. Ja purun haku kiireisenä.

Yritä hoitaa ja keskittyä itseesikin.
Ilon päivä koittaa vaikka toivottamalta nyt tuntuukin.
Sinä olet Pojan Äiti.
Ostat jouluksi lahjoja vaikka rekka-autollisen, mitä se sossulle taikka sijaisperheelle kuuluu!

Missäs paperissa lukee
ettei omalle lapselleen saa lahojoja ostaa...
jos jossain on sellaista tekstiä
niin siinä tekstiä lukiessa repee kyllä jo Hyssälänkin .....
jos sinne laitat sellaisen tekstin tiedoksi (Hyssälähän on sossujen ylin pomo).

Äänestä

että sinä et ehkä oikeasti ole siinä kunnossa että voisit saada lapsen itsellesi... Kirjoitat

"kolmatta vuorokautta valvoessa, niukalla syömisellä, minulla oli jo psykoosin vaara."

Tuo kuulostaa tosi vakavalta mielestäni. Ymmärrän, että tämä on rankkaa sinulle, mutta minusta tuo kertoo myös siitä ettet ole henkisesti kunnossa ja vakaa. Äläkä luule että tässä yritän sinua lannistaa tai piikitellä. Mutta on itsellä diagnosoitu rajatilapersoona, joten ei ole paljon varaa viisastella. Mutta silti. Ehkä sinun täytyisi nyt ENNEN KAIKKEA keskittyä saamaan itsesi mahdollisimman hyvään kuntoon. Toivottavasti käyt terapiassa ja niin edelleen!

Äänestä
  • Minusta Feroza on kestänyt yllätävän sitkeästi sossutanttojen henkistä väkivaltaa, suoranaista kidutusta. Vasta sitten, kun sekä lapsi että äiti on pyöritetty psykoosiin, voidaan vedota antamiisi argumentteihin, mutta sitten onkin sossutantoilla korvausvelvollisuus rahassa, eikä summa ole mitätön, vaan koko sossutanttojen omaisuus lähtee.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Minusta Feroza on kestänyt yllätävän sitkeästi sossutanttojen henkistä väkivaltaa, suoranaista kidutusta. Vasta sitten, kun sekä lapsi että äiti on pyöritetty psykoosiin, voidaan vedota antamiisi argumentteihin, mutta sitten onkin sossutantoilla korvausvelvollisuus rahassa, eikä summa ole mitätön, vaan koko sossutanttojen omaisuus lähtee.

    vaan peliä, muista se. En ota kantaa ollenkaan siihen miten Ferozaa on kohdeltu. Luin hänen kirjoituksensa ja juuri nyt, tässä hetkessä, Feroza tarvii paljon apua että pystyy ottamaan vastuun lapsesta.

    Äänestä

  • on sulle kirjoitti:

    vaan peliä, muista se. En ota kantaa ollenkaan siihen miten Ferozaa on kohdeltu. Luin hänen kirjoituksensa ja juuri nyt, tässä hetkessä, Feroza tarvii paljon apua että pystyy ottamaan vastuun lapsesta.

    Jos sossu jatkaa peliään Ferozan kanssa, niin kohta Ferozan pojalla ei tosiaan ole äitiä, joka pystyisi pojan hoitamaan, mutta kuka haluaa viedä pelin siihen pisteeseen, sossutantat, ei kukaan muu. Peli ei kuitenkaan pääty siihen, vaan sekin poika kasvaa ja tulee aikanaan tietoiseksi oikeuksistaan ja ennen kaikkea niiden menetyksestä omalla kohdallaan ja silloin viimeistään sossujen peli on menetetty.

    kanssasi,tarkoitus onkin pelaa äiti pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

FEROZA kirjoitti:

selailen lelulehteä, mitä näin joulun alla alkaa tipahdella luukusta.

itken ja katselen, katselen ja itken.

-en saa ostaa pojalleni jotain kivaa lelua.
-en saa leikkiä poikani kanssa niillä leluilla
-ja ennen kaikkea, en saa nähdä kun poikani leikkii.

nyt on pakko myöntää, että kyllä pitää bioäidin olla sairas päästään, jos tämä saa itkemään. olen todella herkkä ollut muutoinkin viime päivinä, kun huoltsikka lähestyy.

itken myös, kun en pojastani mitään kuule. viimeksi saanut nähdä 30.10., ja pakko sanoa, että JO "vain" 2,5 viikon ero, tapaamattomuus, pojasta mitään kuuleminen on TODELLA tuskaa.

kolmatta vuorokautta valvoessa, niukalla syömisellä, minulla oli jo psykoosin vaara. hain apua ja sain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu