Heippa!
Ajattelin kysellä, että käyttekö töissä vaikka on sijaislapsi/lapsia. Ja minkälaisella alalla olette?
Meneekö sijaislapsen hoitojärjestelyt samanlailla kuin biolapsenkin? Haluaisin antaa jossain vaiheessa turvallisen kodin yhdelle sijaislapselle, mutta mietinpä tässä, että aletaanko minua katsomaan kieroon jos otan sijaislapsen ja sitten vienkin hänet hoitoon?
Ajattelin kysellä, että käyttekö töissä vaikka on sijaislapsi/lapsia. Ja minkälaisella alalla olette?
Meneekö sijaislapsen hoitojärjestelyt samanlailla kuin biolapsenkin? Haluaisin antaa jossain vaiheessa turvallisen kodin yhdelle sijaislapselle, mutta mietinpä tässä, että aletaanko minua katsomaan kieroon jos otan sijaislapsen ja sitten vienkin hänet hoitoon?
Vastaukset 26
Vanhimmat
En ole käynyt työssä sen jälkeen, kun meille sijoitettiin ensimmäinen lapsi.
Jos sijoitettuja olisi vain yksi ja hän olisi tämä meille ensimmäisenä tullut, niin olisin voinut lähteä töihin ehkä tänä syksynä, kun lapsi meni 5. luokalle. Parempi kuitenkin näin, koska lapsi on lievästi kehitysvammainen, äitinsä raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vammauttama ja tarvitsee paljon ohjausta ja neuvontaa kouluunlähdössä, läksyissä ja muutenkin.
koska teille sijoitettiin ensimmäinen lapsi ja kuinka monta lasta sinulla on? Ja kun ensimmäinen sijoitettiin, niin eikö ollut taloudellisesti heikkoa (ymmärtämäni mukaan saa vain korvausta, ei tienistiä?) kunhan haluan kysellä ja oppia uutta =)
Kohta tulee 11 vuotta ensimmäisen lapsen tulosta.
Meillä oli silloin omistakin lapsista yksi alle kouluikäinen joka muuten olisi ollut hoidossa ja sain sijoitetusta lapsesta myös kotihoidontukea, joten eleltiin miehen palkalla, hoitopalkkiolla ja kotihoidontuella ensimmäinen vuosi sijaisperheenä.
Toinen lapsi tuli meille jo vuoden kuluttua ja sittemmin molempien sijoitettujen todettiin olevan erityistä hoitoa ja huolenpitoa vaativia lapsia, joten heistä alettiin maksaa korotettua hoitopalkkiota, joten tuloni vastasivat suurinpiirtein sitä, että olisin ollut sairaanhoitajan työssäni puolipäiväisesti.
Nyt meillä on jo kolmatta vuotta kolmaskin sijoitettu, ajateltiin, että vielä tähän yksi mahtuu, kun kerran kumminkin olen kotona ja biologisista lapsista kolme vanhinta on jo muuttanut pois kotoa.
Niin juuri..
Meidän perheeseen kuuluu vasta yksi oma ja vieläpä pikkuinen lapsi.. Mietin vaan että kannattaisko kuitenkin eka olla apuna vaan ja ainoastaan tukiperheenä. Ja sitten myöhemmin ,kun omat lapset ovat (jos luoja suo toisen) vanhempia, alkaa sijaisperheeksi. Kauhea innostus olisi toimia sijaisperheenä.
Joo, ryhdy vaan hetken innostuksesta sijariksi. Sijoituslapsihan on siitä kätevä, että sen voi aina palauttaa, jos innostus olikin hetellinen.
Rakkahin helinä. Haluaisin oikeasti kuulla roolisi tässä keskustelussa. Biologinen äiti, sijaisvanhempi vai muu sivullinen osanottaja vai peräti ammattilainen? Miksi täytyy aina ampua alas ihmiset jotka ihan vilpittömästi pohtivat ja haluavat tietoa asioista, tehdäkseen sitten päätöksen suuntaan tai toiseen.
Kannattaa tosiaankin harkita sijaisperheeksi ryhtymistä vasta myöhemmin, jos toiveissa on lisää biolapsia. Mekin ehdimme jo aikoinaan ilmoittautua sijaisperheeksi, kun ei toista lasta alkanut heti kuulua. Kävi niin, että toinen lapsemme oli juuri syntynyt, kun meihin ensimmäisen kerran otettiin puhelimitse yhteyttä kaupungista, jonne olimme paperit lähettäneet - taisi kulua toista vuotta papereiden lähettämisestä tähän ensimmäiseen yhteydenottoon.
No tehkääpä sitten pohdiskelijat päätös tukea lapsen pysymistä omassa kodissaan ja tehkää myös päätös tukea jo huostaanotettujen lasten palaamista takaisin omiin koteihinsa. Ei kai nyt kukaan tosissaan usko, että pienen kansakuntamme 16.000 lapsella on kykenemättömät vanhemmat ja kaikki muutkin läheiset. Emmehän me kansakuntana ihan idiootteja sentään ole. Minua ällöttää suorastaan toi alituinen informointi, että lapsilla ei muka olisi koteja täällä ja valtava määrä lapsia olisi muka vanhempiensa hylkäämiä. Kyse on jostain ihan muusta kuin siitä. Tehkää jotain kansanne maineen ja kunnian palauttamiseksi älkääkä menkö kaiken maailman pellejen kelkkaan. Huostaanotot eivät ole aiheellisia kuin ehkä murto-osaltaan siitä, mihin nyt on ajauduttu. Me emme ole sen pöllömpiä vanhempina me suomalaiset, kuin mikään muukaan kansa, vaikka virkamiehemme kuinka yrittäisivät sellaista todistella huostaanottomääriä vuosi vuodelta lisäämällä.
Kyllä on.
Sullakin taitaa Helinä olla ihan kerrostalon korkuinen määrä katkeruutta. Ihan sama mistä, mutta haluatko kuulla sen lapsen katkeruudesta, jota ei ajoissa -tai ollenkaan- otettu huostaan? Näitä on, sori vaan, siltikin niin jumalattoman paljon! Miten se on sun matikalla sitten mahdollista? Miksi mä näen sitä koko ajan? Miksi??
Mun sydämeen mahtuu valtava kiukku näitä sossuja kohtaan siitä, ettei useampia lapsia oteta ajoissa pois kotihelvetistä! Työssäni näen lapsia, joita kodellaan selvästi kaltoin (en ole sossu). Jotka päivät pääksytysten kulkee likaisina ja säikynolosoisina ihmisten ilmoilla. Missä ovat ne heidän "omat vanhemmat" ja miksi he eivät ota vastaan tukea ja apua ja halua muuttua?
Miten "tukea lapsen pysymistä omassa kodissaan ja tehdä päätös lasten palauttamisesta koteihin" kun alko tai aineet on AINA se lapsiakin tärkeämpi juttu? Kerro mulle montako kertaa täytyy viedä hoitoon ja katkaisuun, jotta riittää? YHDENKÄÄN mun kaverin vanhempi -omista puhumattakaan- ei ole raitistunut vaikka mitä hoitoa olisi ollut alla!
Mun nykyäänkin hyvää ystävää me kaikki yritettiin saada pois kotoaan, mutta sossut eivät häntä vieneet. 12-vuotias joutui elämään hirveessä läävässä, alkkisäidin ja tämän väkivaltaisen alkkispoikaystävän kanssa, vaikka mitä yritettiin. Mitä helvettiä se on?
Sori vaan, mutta sun katkeruudet eivät vaikuta todellisuuteen mitenkään. Ylivoimaisesti suurin osa sijareista on hyvällä asenteella mukana työssään ja ylivoimaisesti suurin osa sijoitetuista lapsista on sijoitettu hyvästä syystä. Sori Hellu, näin on näreet vaikka mitä täällä rutiset.
Jessus sentään miten monta elämää vielä enemmän menisi pieleen, jos olisi vielä vähemmän perheitä, jotka haluaa ottaa vieraan ihmisen lapsen hoidettavakseen!
Pienenä lisäyksenä ennen kuin rupeat vaahtoamaan:
Mä en ole "sijareiden puolella" enkä "biovanhempien puolella" vaan LASTEN PUOLELLA!
Mitään potaskaa siitä, kuinka lapsen paras olisi ensisijaisesti kotonaan ei tarvitse mulle syöttää! Lapsen paras on siellä missä on rauhallista, rakastavaa ja turvallista ja missä saa tarpeeksi ruokaa, unta ja huomiota!! Mua vitut kiinnostaa missä se on, kunhan olisi kullekin lapselle sellainen paikka jossakin!
Sen tiedän, ettei sellainen paikka ole IKINÄ EDES YHTÄ KUUKAUTTA alkoholisoituneen, mieleltään sairaan tai narkkarin (muutamia syitä luetellakseni) vanhemman luona!! Ei hetkeäkään täytyisi lapsen olla sellaisessa ympäristössä aikuisten ja viranomaisten hymistellessä ja ajatellessa, että "kyllä se siitä, kunhan vähän tuetaan lapsen kotonaoloa niin kaikki järjestyy"!
Puhut nyt niistä n. 37 %:sta huostaanotetuista. Nämä onkin aiheellisia ja heille löytyisi paremmat palvelut sijoitettuna, jos loput eli ne ylimääräiset eivät rasittaisi lastensuojelua. Tosin noillekin olis ehkä kannattanut kartoittaa läheispiiristä mahdollinen hoito, niin lastenkotipuoli ei olisi niin pullollaan siltäkään osin.
Ensinnäkin 37% 16000:sta lapsesta ei ole mikään "murto-osa" kuten tuolla aiemmin väitit!! Herranjumala, sehän on jo kolmasosa ja siis tuhansia lapsia!
Toisekseen, en usko, että tuo luku olisi oikea tässä päihdeasiassa ja toisekseen en lainkaan usko, että ne loput olisivat "ylimääräisiä"! Tuossa luvussa eivät siis ole mukana mielenterveysongelmista kärsivät, narsistit, tunnekylmät, epävakaat ja väkivaltaisissa suhteissa riippuvat ja muuten vaan vanhemmuuteen kykenemättömät, näin niin kuin muutamia lisäsyitä mainitakseni. Jos esimerkiksi äiti on niin masentunut, ettei pysty itsestään huolehtimaan -lapsista puhumattakaan- silloin lasten kuuluu olla muualla. VAIKKA kuinka traagista olisikin, lapsen paikka ei ole sairaan tai vakavasti masentuneen vanhemman luona -tai vaikka sellaisen, joka ei pääse eroon väkivaltaisesta tai juopottelevasta puolisosta tai poikaystävästä.
Ystäväni on todella traumatisoitunut nainen, koska hänen sydämellinen, täysin kunnollinen, päihteetön ja työssäkäyvä äitinsä koko ystäväni lapsuuden ajan koki miesystävänsä paapomisen menevän tunnepuolella lasten edelle. Lapsilla oli ruokaa, puhtaat ja kauniit vaatteet ja omat huoneet -jossa hän sitten vietettiinkin paljon aikaa ettei häirittäisi äitiä ja tämän miestä. Jos tämä lapsi olisi otettu huostaan, hänen äitinsä olisi epäilemättä täällä nettipalstoilla vauhkoamassa siitä kuinka epäreilua oli, että hänen lapsensa vietiin pois, mutta ainakaan ystäväni ei ehkä olisi joutunut koko elämän jatkuvaan terapiaan äitiään kohtaan tuntemansa vihan tähden ja hän ehkä ei joutuisi niin kovasti taistelemaan luottaakseen edes hieman muihin ihmisiin. Hän ehkä osaisi nyt äitinä luottaa enemmän omiin kykyihinsä olla siirtämättä traumojaan eteenpäin. Niitä lapsia on todellakin paljon, joiden vanhemmat eivät osaa vanhempia, vaikka kuinka olisivat päihteettömiäkin!!
Jos lapsella olisi niin tolkuttoman paljon näitä muita läheisiä sukulaisia, jotka voisivat lapsen ottaa hoiviinsa, niin kuinka sitten voi käydä niin, että heti kun äidille tulee pikku-uupumus niin kukaan läheinen ei häntä auttanut? Missä ne läheiset ovat sitten silloin olleet äidin uupumusta estääkseen? Jos tuohon tilaan on päästy, niin eiköhän ole todennäköisintä, ettei silloin ole niitä läheisiä, jotka lapsen voisivat ottaa?
Mulla on todella vahva epäilys, ettei lasten huostaanotoista kovinkaan moni ole "ylimääräisiä". En ymmärrä, millä ihmeen syillä biovanhemmat muka väittävät, että heidän lapsensa huostaanotto oli väärin? Paskaa puhuvat suurin osa, sanon minä! En ole koskaan nähnyt huostaanottoa, joka olisi tapahtunut syyttä. Päinvastoin olen nähnyt aika kasan niitä, jotka tehdään aivan liian myöhään!!
Hienoa että uskallat ilamista mielipiteesi! Luulen myös että aika harva huostaanotto tapahtuu virheellisin perustein. Varmasti niitäkin on mutta todella vähän. Vielä paljon enemmän on niitä lapsia jotka kärsii hiljaa ovien takana ja joiden asioihinkukaan ei osaa tai tiedä puuttua. Itse olen omassa perheessäni aikanaan joutunut todella ahdistavaan elämän vaiheeseen vanhempien välisen uskottomuus tialnteen tähden. Olin aivan liian pieni jotta olisin voinut ymmärtää sitä ahdistusta joka ympärilläni oli. En tiedä olisiko huostaanotto ollut oikea vaihtoehto, otta en olisi saanut niin syviä vammoja, mutta ainakaan kukaan ei olisi voinut sitä tehdä, kun kukaan ei tiennyt ja kulissit kesti!
tulee harvinaisen selväksi se, että huostaanottoja tehdäänkin liian vähän ja vääristä perheistä. Uskottomuutta on vähän jokaisessa perheessä nykyisin ja varsinkin näin pikkujouluaikaan pitäisi siis huostaanottolukujen räjähdysmäisesti kasvaa. Mitenkähän on, onkohan sossulat varautuneet budjetissaan loppuvuoden rutistukseen. Kuntien pikkujouluihin osallistuneena tiedän, että siellä potkaistaan aisaan siinä kuin muuallakin. Ei mitään rajaa ole, sikin sokin kaikki ja pirtua on boolissa. Ite olen ollut aina selvinpäin.
Ja luku sinänsä on uskottomuusongelmista kärsivät sijaisvanhempien liitot, mitä niistä tuumaat erilainen äiti.
Miksi sijaisvanhempien liitoissa uskottomuus olisi luku sinänsä? Ihan tavallisia perheitä ollaan, joten miksi tämä maaginen hokema ("joka toinen liitto päättyy eroon") ei jotenkin pätisi sijareiden kanssa, suuntaan tai toiseen?
Kommentista saa sellaisen vaikutelman, että sijaisperheissä uskottomuus olisi jotenkin erityinen ongelma, vai mitä vihjaat?
Kerroin oman kokemuksen siitä millaiset asiat saattavat rikkoa lapsen sisimmän ihan näennäisesti terveessä ja onnellisessakin perheessä. En siis tarkoittanut että lapset pitäisi ottaa silloin huostaan ja tuskin lapset aina tietävätkään asiasta, jos parisuhde on sillä pohjalla että pettäjä edeleen jatkaa kusetustaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitä vaan ihan kaikille jotka siellä pikkujouluissa tai missä vaan riennoissa "potkii sitä aisaa" tai miten se meni: että muistakaa jokainen että vielä enemmän kuin rikotte liittoanne puolisoon, rikotte lapsen maailmaa. Itse olen vakaumuksellinen kristitty, joten uskottomuutta en hyväksy missään muodossa enkä millään selityksillä itselle enkä muille. Ja siihen uskollisuuteen ollaan ainakin omassa parisuhteessa sitouduttu. Kyllä se vaatii työtä niin sijaitreilta kuin bioiltakin tässä aikakaudessa saada parisuhde kestämään ja pysymään vielä onnellisena. Sitä yritin sanoa!
kirjoitit 19.11.2007 klo 13.52
"
En tiedä olisiko huostaanotto ollut oikea vaihtoehto, otta en olisi saanut niin syviä vammoja, mutta ainakaan kukaan ei olisi voinut sitä tehdä, kun kukaan ei tiennyt ja kulissit kesti!
"
En tiedä minkälainen erilainen äiti oikeestaan olet, mutta jos koet olevasi syviä vammoja saanut, niin toivottavasti et ole ryhtynyt sijaisäidiksi itse, sillä sinähän juuri tuomitset bioäidit, jotka ovat henkisesti heikoilla. Itsekin kerrot vammoja saaneesi, joten kannattaisko katsoa peiliin ennen kuin rupeat mestaroimaan sijarina tai toisen naisen lapsen hoitajana. Eikö Pride-koulutuksessa epäilty kykyjäsi, kun sinulla onniin huonot lähtökohdat.
vois siitä syntyä ero, mutta uskon että ne jotka eivät eroa, ovat aivan varmasti paljon keskivertovanhempia sitoutuneemia toisiinsa sekä perheeseensä.
Tätä hommaa vaan ei jaksa jos parisuhde ei toimi!
Hyvä parisuhde on kantava voima tässä pyörityksen keskellä.
Eli sijaisvanhemmat, pitäkää huolta suhteestanne, ottakaa sille aikaa kuten myös itsellenne.
Se kannattaa.
Taidat kyllä ihan oikeasti kärsiä jostain bipolaarisesta mielialahäiriöstä. Ja nyt taitaa olla se mahtipontinen maaninen vaihe. Mulla ei ole huonot lähtökohdat! Mulla on takana kokemus, joka on ollut raskas, mutta jonka ansiosta olen vahvempi ihminen! Ei epäilty kykyjäni, koska en käy iankakkisenrasittavaksipäähänpinttymäksisinulletullutta Prideä! Mikä ihme sää olet täällä arvostelemaan toisten kykyjä kun itselläsi selvästikään ei niitä ole nimeksikään. En ajatellut yhtään mestaroida ajatelin hoitaa vaikka sinun lastasi, mihin että taida itse pystyä. Missä olen tuominnut bioäidit? Jos on itse joskus saanut haavoja niin eikö silloin ole helpompi ymmärtää haavoittunutta? Siinä mielessä kyllä tuomitsen että kenelläkään ei ole oikeutta tuottaa omilla tietoisilla teoillaan lapselle tuskaa tai vahinkoa!
Usko huvikses, anna Helinän olla, älä lue hänen juttuja tai ainakaan vastaa niihin, olet nähnyt mitä siitä seuraa. Mitä hyötyä, iloa, opetusta, annettavaa niillä on sinulle ihmisenä tai varsinkaan sijaisäitinä?
Ei mitään.
Koitan alitta korvan taakse. Mua vaan niin nyppii tollannen tiedän kakikesta kaiken paremmin-asenne. No ei se rakenna ei, joten jätetään omaan arvoonsa. Olen edeleen sitä mieltä että kenestäkään meistä ei ole sijaisvanhemmaksi millään omilla ansioillamme ja harva kai niin ajatteleekaan. Tiedän kuitenkin että osaan ja voin rakastaa toisen lasta ja antaa hänelle sitä mitä jostain syystä puuttuu!
Minusta on kiva, että joukkoon on tullut uusia sijaisvanhemmiksi tunnustautuneita ihmisiä. Olisi sääli, että sinäkin hermostuisit/loukkaantuisit turhista jutuista ja jäisit pois palstalta. Täällä on kuitenkin aika harvoin vakituisesti samalla nikillä kirjoittavia sijaisvanhempia. Olisi mukava kuulla mahdollisimman monen kokemuksia sijaisvanhemmuudesta ilman että joudutaan rämpimään mutakylvyissä... Näiden huostaanottojen syyt ja sepät ovat muualla, joten vänkääminen siitä miksi, kuka ja miten on aika turhaa. Se mihin me sijaisvanhemmat voidaan vaikuttaa on se, miten lapset pärjäävät perheissämme ja miten palaavat omiin koteihinsa.
Saako sinuun yhteyttä muuta kautta kuin tällä palstalla. Löytyykö esim. anonyymi sähköpostiosoite? Olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia joskus myös toisaalla kuin täällä kaikkien silmien alla.
Olin aikaisemmin töissä kodin ulkopuolella, mutta jo oman nuorimman kohdalla tein ratkaisun jäädä kotiin. Hän oli allerginen, joten sekin hoitui helpommin, kun olin kotona. Sittemmin hänen allergiansa helpottivat, ja aloin tehdä kotona töitä, teen freelance-hommia. Pystyn siis helposti valitsemaan milloin ja miten paljon teen töitä. Monilla tietysti ei ole tätä mahdollisuutta. Silloin kun on kotirintamalla tiukkaa syystä tai toisesta, en ota töitä vastaan, ja kun on helpompaa, teen töitä. Joskus kun tarjotaan houkuttelevia töitä, teen hommia iltaisin ja öisin, minua on onneksi siunattu kropalla, joka ei vaadi paljoa unta.
Varsinkin sijaislapsen tultua perheeseen hän vaatii paljon aikaa. Joskus myöhemminkin lapsesta riippuen. Jos lapsi tarvitsee terapioita, lääkärikäyntejä tms. niiden hoitaminen on helpompaa jos toinen vanhemmista on kotona. Itse tykkään olla kotona. Vaikka lapset ovat jo kaikki kouluiässä, nuorinkin lainalapsi eskarissa, minusta on kiva olla vastassa lapsia ja ilmeisesti heistäkin on mukava tulla kotiin, kun joku on odottamassa.
Työssäkäynnin rasittavuus/mielekkyys/onnistuminen riippuu varmasti kovasti siitä, minkälaisia lapsia saat. Ja tilanne voi muuttuakin sen jälkeen, kun lapsi on ollut jonkin aikaa.
Monenlaista mietittävää siis on tiedossa, jos harkitsee sijaisvanhemmuutta. Antoisaa mutta rankkaa hommaa. Tai rankkaa mutta antoisaa.
Luettuani ketjua jäin ihmettelemään sijaisvanhempien kärkevyttä tehdä noita mielenterveysdiagnooseja. Heidän tekemisensä on kestettävä arvuointia siinä kuin muidenkin ammatinharjoittajien. Ei käy myöskään sellainen vänkääminen, että itse väittää olevansa paras johonkin tehtävään, josta joku toinen palkan maksaa. Se joka on palkanmaksaja, päättää onko joku henkilö pätevä sitä hoitamaan vaiko ei.
Käväsi mielessä, että monenkohan nyt sijaisvanhempana olevan lapsi olisi huostattu, elleivät olisi ennakoineet oman lapsensa erityistarpeita ja jääneet kotiin sen vuoksi ja koska rahaa ei siitä tule ja myös kulissien vuoksi, ovat ryhtyneet sijaisvanhemmiksi. Niin on hataraa.
Sijaisvanhempien uskottomuutta uskon olevan pinnan alla keskimäärin enemmän kuin muilla. Perustelen siten, että sijaisvanhemmuudesta koitetaan saada elämän sisältöä väljähtyneeseen liittoon ja ukko saa vapautta kun hoksii tilanteen, ettei olekaan niin valvottuna kun vaimo paneutuu sijaisbisnekseensä kaikella innollaan. Jos nimittäin hoitaa sijarin hommansa vaimo, niin selvää on ettei paljoa resursseja muuhun jää. Ja siihenhän on sitten sidottu. Taitaa olla katkeruutta helinää kohtaan asiallisiin kirjoituksiinsa vastaaminen asettamalla mielenterveysdiagnooseja, kun tuskin hänellä voi olla niin montaa mielenterveyshäiriötä kuin annettuja diagnooseja. Vaan voihan olla, että paranee edellisestä sijarin antamasta diagnoosista sillä hetkellä, kun seuraava osuman saanut sijaisvanhempi ärsytettynä tekaisee uuden. Monellakohan täällä kirjoittavista sijaisvanhemmalla on diagnoosin teko oikeuttakaan.
Siis tuo sinun päättelysi. Mutta kukin tyylillään.
Hämmästyttävä ajatuskulku kyllä tuo päätelmä, että joku jäisi kotiin 'ennakoiden lapsen erityistarpeet ja estäen näin huostaanoton'. Näin monimutkaisesti voi ilmeisesti ajatella vain sellainen ihminen, jonka oma lapsi on otettu huostaan. Tässä maassa on tuhansia äitejä, jotka jäävät kotiin vain siksi, että haluavat hoitaa omia lapsiaan eikä laittaa näitä päivähoitoon. Ja jos viittasit tällä minun päätökseeni jäädä kotiin, kun nuorimmainen oli allerginen, niin en edes biovanhempien palstalla ole lukenut, että lapsi olisi huostattu maito-vehnä-kananmuna-allergian vuoksi... Ruuhka olisi aikamoinen näissä huostissa. Vähän hankalaa se alussa oli ja muut ruoka-aineherkkyydet oli helpompi selvittää kotona kuin tarhassa. Ja toisin kuin sanoit, saipa siltä ajalta rahaakin.
Se mitä väität sijaisperheiden uskottomuudesta on kyllä utuista huttua. Samalla tavalla lasten hoitoon paneudutaan useimmissa bioperheissäkin ja lastenhoitoon on sidottu bioperheissäkin, eikös? Jos ukkeli ei tajua omaa osuuttaan ja velvollisuuksiaan perheen hoitamisessa, niin sitten pärjää varmaan paremmin ilman moista ukkoa, arvelen.
Eikä sijaislasten hoito ole useimmille sijaisäideille bisnes, mutta sinä uskot tietysti omiin päätelmiisi. Onnea vaan tällä elämänkatsomuksella.