tekee poran ja sen terästä avaimen, jolla omat, ruostumaankin jätetyt lukot aukeavat.
Yleensä ihminen, jonka elämänasenteessa on jotain vialla, tottumuksen voimasta ja itsestään selvästi valitsee aina sen vaihtoehdon, joka vain turhauttaa ja tylsistyttää terät.
Yleensä ihminen, jonka elämänasenteessa on jotain vialla, tottumuksen voimasta ja itsestään selvästi valitsee aina sen vaihtoehdon, joka vain turhauttaa ja tylsistyttää terät.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet aivan oikeassa, harvinaisen selvästi sanottu itsestään selvyys.
Siksipä jo vuonna mikä lie ennen vuosituhannen vaihdetta, Jari Sarasvuo sanoi että tottumuksia on muutettava, pieniä tapojaan, vasta sitten voi siirtää junansa niille raiteille joita tahtoo puksuttaa.
Eli ensin tavat ja tottumukset toimiviksi, pienten asioiden asettuessa uomiinsa koko elämä alkaa rulettaa siihen suuntaan johon sen tahtoo tärskyvän.
Omaa kokemusta on...
ottaa etäisyyttä niihin, joiden vaikutuksesta vääriä asenteita ja käyttäytymistapoja on päässyt syntymään.
Jos ei voi ottaa etäisyyttä, niin ehkä voi järjestää kunnollista tuuletusta. Ja rehellistä omien vikojen tarkastelua ja tunnustamista.
Kaveria voi pyytää kertomaan vioistaan, mutta tuossapa onkin vaikea pala, useimmat kyllä rääpivät toisten vikoja ihan mielellään, mutta kehittävää keskustelua asiantilasta tai korjauksesta onkin paljon vaikeampi käydä.
Ei riitä että tietää ja tunnistaa vikansa, on vielä opittava ettei tuhkan päälle levitys yksin auta, (virheiden massamyöntäminen) virheiden myöntäminen ei sinällään auta, niitä on vielä katsottava yksi kerrallaan ja mietittävä miksi toimii kuten toimii.
Tuon jälkeen aletaan olla ymmärryksen tiellä.
vioilleen, niin toiset voisivat oma-alotteisestikin kehittää taidetta siinä, kuinka tekisivät hänet tietoiseksi epäsopivasta käyttäytymisestään, sekä siitä mitä hän saa sillä aikaan.
Tätä voisi pitää taiteena, joka olisi sitä parempaa, mitä parempi lopputulos. Jos kaikkien muidenkin hyvänolon tunne aidosti kohentuisi siitä, taide olisi maksimaalisesti hyvää.
Aitauksen ulkopuolelle jätetyt muuttuvat pomminkantajiksi, ja siitä syystä ketään ei pitäisi jättää ulkopuolelle, vaan kaikkien pitäisi voida tuntea olevansa samanarvoisia, joskin erilaisia.
Mutta voivatko esimerkiksi Kirjoittajien alut -palstan ihmiset päästä yksimielisyyteen siitä, mikä tekisi palstan ilmapiirin sellaiseksi, että se olisi kirjoittamisen sujumisen kannalta paras mahdollinen?
Siitä jokaisella on omia kokemuksia ja olisi hyvä jos itsekukin kirjoittaisi niistä.
Kirjoittaminenhan on usein korvike toimiville ihmissuhteille, joten saatamme kaikki olla räjähtämättä jääneitä pommeja, jotka vain vähitellen päästävät paineita ulos kuin yksittäisiä niskalaukauksia.
Veisikö omista henkilökohtaisista "jutuistaan" kertomisen opetteleminen kirjoittamista eteenpäin?
Latistumiseen en usko. Mitä tutummaksi porukka toisilleen tulee, sitä enemmän jännitteitä. Jännitteiden synnyttyä tulee tarpeelliseksi porukan "taide". Jos nyt simpukat edes vähän raottavat kuortaan. :D
Olen samaa mieltä tuosta että ulkopuolelle jäävät ovat räjähtämättömiä pommeja, mutta eri mieltä siitä että jännitteet lisääntyisivät mitä tutummaksi porukka käy.
Tai sitten olen ulkopuolella kaiken, tunnen nimittäin että, kun tunnen ne kulkijat jotka tunnistan (ne joista olen kiinnostunut, ne joiden jutut eivät kiinnosta, eivät koskaan saa niin paljoa huomiotani että oppisin tuntemaan näiden tavan kirjoittaa) kun tunnen osan kulkijoista hajustaan, en enää ole kiinnostunut heistäkään ihmisinä, vaan pelkästään mielipiteinä.
Tuumin tässä että jaha, nyt tämä henkilö sanoi noin, no tuon ymmärtää sitä ja tätä jo kerrottua vasten.
Jotenkin tämä kaikki kai liittyy ennakko-odotuksiin joita meillä kaikilla toisistamme on/on ollut/tulee olemaan. Kun on riittävän kauan kiertänyt samaa puurolautasta oppii toisesta ihmisestä paljon, sellaistakin, mitä ei sanoina ruudulla näy. Oppii ihmisen tavan reagoida asioihin, keskustella, tai jättää väliin keskusteluja.
Olinko siis töykeä kun rajasin nuotiopiirin liian pieneksi. ;) Anteeksi, kaikki ovat tervetulleita piiriin, ei jätetä ketään ulkopuolelle.
Itselläni kirjoittaminen ei "enää" ole korvike toimivalle ihmissuhteelle, josta syystä kirjoittaminen ehkä sujuu paremmin kuin koskaan. En siis taida kuulua kategoriaan räjähtämätön ammus.
Niin vain minusta tuli leppoisa kokopäiväisesti eikä vain ilta-aikaan.
Kysymykseen miten tämä palsta voisi auttaa meitä kaikkia kirjoittamisharrastuksessa, jos ei eteenpäin ehkä sisäänpäin, tai miten sen sanoisi, tarkemmin oman äänensä ääreen. -> kummallista kyllä minusta tuntuu että tämä tälläisenaan, ilman yleviä yrityksiä toimii parhaiten ainakin omalla kohdallani, koska olen tässä viihtynyt.
Välillä jollain välähtää, väliin on hiljaista kuin huopatossutehtaalla, mutta sellaistahan elämä on.
Henkilökohtaisista jutuista kertominen vie aina kirjoittajaa eteenpäin, koska kaikki kirjoittaminen on henkilökohtaista toimintaa, niin kauan kun yrittää piilottaa itseään ei pysty kirjoittamaan täydestä sydämestä, ja vain täydestä sydämestä kirjoitettu maistuu luettuna maukkaalta.
ohittamisen jälkeistä laumasta erottumista ja siitä mahdollisesti johtuvia jännitteitä, sikäli kun joukossa on särmikkäitä persoonallisuuksia.
Odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Kyllähän kirjoituksista tunnistaa ihmisten reagoinnit tunnetiloja myöten, vaikka erehtyäkin voi kun jokaisella on myös se live –elämä, jossa myös tapahtuu ja niiden aiheuttamat tunteet kantautuvat kirjoituksiin.
”Olinko siis töykeä kun rajasin nuotiopiirin liian pieneksi. ;) Anteeksi, kaikki ovat tervetulleita piiriin, ei jätetä ketään ulkopuolelle.”
-- Olit, ja tahallasi! Mutta kun kiroilin sulle, niin osa kuittaantui siinä. Mutta Siperian ja sikalan ulkopuolelle jään mielelläni.
”Itselläni kirjoittaminen ei "enää" ole korvike toimivalle ihmissuhteelle, josta syystä kirjoittaminen ehkä sujuu paremmin kuin koskaan. En siis taida kuulua kategoriaan räjähtämätön ammus.”
-- Mitä äkkipikaisuutesi sitten on? - ettei vaan kuitenkin ne pommit räjähtele povella?
Kirjoittamisesta ihmissuhteiden korvikkeena- luin jostain, mutta se pätee minunkin kohdalla. Kirjoitan kun ihmissuhteen katkolla ollessa risteilee ajatuksia ja on aikaa kirjoittaa.
”Niin vain minusta tuli leppoisa kokopäiväisesti eikä vain ilta-aikaan.”
-- Milloin sinusta on tullut leppoisa?
”että tämä tällaisenaan, ilman yleviä yrityksiä toimii parhaiten ainakin omalla kohdallani, koska olen tässä viihtynyt.”
-- Minä olen kyllä kaivannut jotain tarkemmin määrittelemätöntä, jotain, joka kasvattaisi minua ihmisenä ja kaikinpuolista hengen kuntoutusta, jota kirjoittaminenkin tietysti on.
”niin kauan kun yrittää piilottaa itseään ei pysty kirjoittamaan täydestä sydämestä, ja vain täydestä sydämestä kirjoitettu maistuu luettuna maukkaalta.”
-- Samaa mieltä. Mutta ei riitä.