Ei ovislimaa

Olemme mieheni kanssa jo 11 kiertoa yrittäneet lasta, mutta ei ole tärpännyt. En ole bongannut ovulaatiolimaa mielestäni koskaan. Mitä voisi tehdä, että limaa tulisi paremmin? Greippimehua kai jotkut kokeilee, ja se on itselläkin nyt tässä kierrossa ekan kerran kokeilussa, mutta jotenkin en usko, että voisi toimia. Tiedän, että alle vuosi on muutenkin suhteellisen lyhyt aika yritystä, mutta toiveissa vaan olisi, ettei tarvitsisi edes lähteä mihinkään tutkimuksiin, vaan lapsi saisi alkunsa ihan "kotikonstein".
3631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos olet ennen käyttänyt e-pillereitä, se voi johtua vielä siitä ettei kierto ole vielä täysin normalisoitunut hormonien jäljiltä. Joillakin kestää pillereiden jälkeen pidempään kuin toisilla että eka munasolu edes irtoaa. Itse tulin kahden kierron jälkeen raskaaksi pillereiden lopettamisen jälkeen (käytin vain vuoden ajan), mutta ovislimaa alkoi selvästi erittyä vasta kuukausia synnytyksen jälkeen. Niin mene ja tiedä sitten liittyykö se lima edes raskaaksi tuloon mitenkään.

Äänestä
  • Jep, eli kyllä käytin pillereitä noin 13 vuotta ennen kuin jätin pois viime vuonna joulukuun lopulla. Kierto on kyllä säännöllinen eli menkat on tullu alusta lähtien luomuna hyvin. Ovistesteillä myös olen välillä testaillut ja saanut positiivisia tikutettua eli LH ainakin pitäis olla kohdillaan. Itse oviksestahan silti ei voi varma olla. Ehkä tää tosiaan vaan ottaa aikansa. Mut kiva kuulla, että ilman selkeitä limojakin on tärpännyt.

    Äänestä

voinut olla suoraan minun kynästäni.. (: 11 kiertoa mekin! eikä limoja, kävin tiistaina gynekologilla ja hän meinasi että ei se kaikilla ole niin selvästi havaittavaa koko limanmuodostus, että ei ole kuulemma esteenä ellei nyt sitten satu olemaan jotenkin liian sitkeä lima et siittiöt ei läpäise sitä. hän totesi myös että raskaaksi tulo on aina pieni ihme ja voi olla monesti tosi pienestä kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tehdä?? kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa jo 11 kiertoa yrittäneet lasta, mutta ei ole tärpännyt. En ole bongannut ovulaatiolimaa mielestäni koskaan. Mitä voisi tehdä, että limaa tulisi paremmin? Greippimehua kai jotkut kokeilee, ja se on itselläkin nyt tässä kierrossa ekan kerran kokeilussa, mutta jotenkin en usko, että voisi toimia. Tiedän, että alle vuosi on muutenkin suhteellisen lyhyt aika yritystä, mutta toiveissa vaan olisi, ettei tarvitsisi edes lähteä mihinkään tutkimuksiin, vaan lapsi saisi alkunsa ihan "kotikonstein".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu