Minkä laisia kokemuksia teillä on kun olette rinnan lisäksi ruvenneet antamaan korviketta. Miten olette aloittaneet ja onko seurannut hyvää/huonoa? Minkälaisia tunteita itsellänne on asiasta ollut? Maitoa riittänyt,alussa ylituotantoa", josta pakastin ja olen antanut kerran pari päivässä. Maitoa ei vaan enää tule ihan tarpeiksi asti, vaikka olen yrittänyt juoda paljon ja levätä.Imetys sujuu hyvin. Vinkkejä?
lisämaitoa
8vko ......
3228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Me ollaan alusta saakka annettu aina vähän korviketta imetyksen rinnalla (siis noin 100-200 ml / pv). Hyvää on vain kerrottavana: Isi voi olla äidin apuna myös ruokkimisessa. Joskus taas rinnat ovat vain yksinkertaisesti niin kipeät, että imettämisen korvaaminen tuttipullolla on loistojuttu. Yökylään jättäminen on helpompaa, kun jossain vaiheessa vauvalla tuttipullo on sitten todellinen vaihtoehto rinnalle. Alussa tuttipullo on yleensä siis vain lisäke imetykselle.
Huonoa ei ole kerrottavana. Varoituksia sain minäkin vaikka mitä, mutta mikään niistä ei pitänyt meidän kohdalla paikkansa. Vauva nyt lähes 4 kk.
minun kynästäni kirjoitettu =) Meillä on myös alusta asti korvike ollut pienenä lisänä, maksimillaan tuo parisen desiä mennyt päivässä imetyksen rinnalla. Ainoastaan hyviä kokemuksia on minullakin tästä systeemistä, missään vaiheessa poika (nyt 8 kk) ei ole sen takia esim. ruvennut hylkimään rintaa tms.
Kiitos vastauksistanne! Mukavaa luettavaa, alotamme korvikkeen käytön varmaan huomenissa. Jännitti aikalailla tai vieläkin, muuta rohkaistuneena kirjoituksistanne! Aurinkoisia talvipäiviä teille!