Ennaltaehkäisevää

toimintaa tarvitaan. Esimerkiksi viinan tarve on suuri eilisen uutisoinnista päätellen. Tulevaisuudessa ei tarvittaisi niin paljon hoitajia, jos tämä asia olisi paremmin. Ennaltaehkäisevää on myös koulu. Meillä saadaan hyviä tuloksia Pisa-tutkimuksissa, mutta elämä ei ole vain matematiikkaa. Ystävättäreni oli peruskoulun alkuopettaja. Hänellä oli ylisuuri luokka, jossa saattoi olla viisikin erityistä huomiota vaativaa lasta. Alkupalkka opettajalla on alle 2000 euroa kuukaudessa. Ylempi korkeakoulututkinto on vaatimuksena, mutta kunnat säästävät ottamalla sijaiseksi henkilöitä, joilla ei ole minkäänlaista opettajankoulutusta. Ammatillisella puolella säästetään antamalla opiskelijoiden opiskella itsenäisesti, silloin ei opettajille tarvitse maksaa palkkaa. Ryhmän tuki puuttuu, sosiaalinen harjaannus vähenee, ja läheskään kaikki eivät ole kypsiä ottamaan vastuuta. Säästöjen seuraukset alkavat näkyä, mutta onhan kansalla enemmän rahaa ostaa vaikkapa viinaa.
11578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suomalaisten juomiskäyttäytyminen on aihe, josta poliitikot eivät puhu. Meillä hyysätään kaikkea alkoholinkäyttöä. Karkeasti sanottuna suosimme huumeiden käyttöä. Se näkyy myös oikeuskäytännössä. Kun rattijuoppoudesta saa syyllinen kuljettaja vain 18 kuukautta vankeutta ja uhri kuolee, mitä muuta voi sanoa. Mitä muuta on myöskään alkoholin kohtuullisen halpa hinta.

Valtiohan voisi myydä Alkon, kun edustajamme ovat niin kovin innokkaita kauppaamaan näitä veronmaksajien omistuksuia. Tai otetaan viinakortti takaisin käyttöön. Kyllä se aikanaan hillitsi aika lailla,samoin se,että viina oli silloin todella kallista. Hintaa vaan lisää oluelle, viinille ja viinalle.

Koululle ja koulutukselle ei vastuuta yhteiskunnan pahoinvoinnista voi yksin lastata. Kyllä se edelleen on lasten kohdalla korkeimmillaan perheissä. Suuret ikäluokat on aikoinaan kaasvatettu ja koulutettu hyvin suurissa ryhmissä kansakoulusta alkaen. Eipä silloin huomattu valittaa niin kamalasti eikä häiriköitä ollut, koska kuri kouluissa on ihan toista kuin nyt. Muistaakseni kynsillekin sai lyödä.

Paras ennaltaehkäisevä keino yhteiskunnan pahoinvointiin on kiinnostua yhteiskunnasta ja ryhtyä vaikuttamaan vaikka kansalaisjärjestöjen kautta. Ei pidä tyytyä siihen, mitä annetaan. Kunnallispoliitikot ovat näköjään pahimmin laistaneet vastuunsa. Monissa kunnissa samat kunnallispoliitikot istuvat myös eduskunnassa. Heiltä eruityisesti voi hyvällä syyllä kysellä tekemättä jättämisistä. Kansanedustajista moni nimenomaan halusi oman kuntansa edustajaksi, jotta pystyisi näin vaikuttamaan oman kuntansa asioihin paremmin.

Ei pidä uskoa, kaikkea mitä poliitikot tai siksi aikovat suoltavat suustaan. He eivät ole kuitenkaan minkäänlaisia auktoriteetteja, tavallista ahneempia kansalaisia ainoastaan.

Olen ollut monessa tilaisuudessa, jossa on ollut läsnä julkksuudessakin esiintyneitä poliitikkoja. Kun tulee aika yleisökysymyksille, istutaan hiljaa. Vaikeneminen on myöntymisen merkki edelleen. Kun paljon saa (vaikka palkan ja etujen muodossa) pitää myös vaatia paljon.

Meistä jokainen kuuluu johonkin kuntaan. Huolestuminen ja aktiivisuus kuuluu myös seniori-ikäluokille. Jos kunnat säästävät, osasyynä on myös valtionosuuksien niukkuus ja/tai tapa, jolla kunnallisveroista kertyvät varat ja valtionosuudet sekä muut kunnan tulot kunnissa jaetaan. Juuri siksi poliitikkoja pitää vahtia. Sosiaali- ja terveystoimi on opetustoimen ohella kuntien suurimpia säästökohteita, sen sijaan uusiin urheiluhalleihin on tuhlattu usein kohtuuttomasti, vaikka hallille ei olisi käyttäjiäkään. Että näin.

Äänestä
  • kyllä pitäisi jo ottaa vakavasti tuo viinan käyttö ja katsella vähän ympärilleen mitä esimerkkiä vanhukset antavat lapsilleen. Minä olen elänyt kylässä missä kaikki miehet joivat pyhisin. oma isän isä oli alkoholisti samoin tätini mutta eipä ole tarttunut tauti.Mutta sääliksi käy kaikkia lapsia jotka joutuvat kärsimään juovista aikuisista, tietääköhän vanhukset miltä lapsista tuntuu, ei varmaan jos tietäisivät eivät joisi.

    Äänestä

  • laseissa jne kirjoitti:

    kyllä pitäisi jo ottaa vakavasti tuo viinan käyttö ja katsella vähän ympärilleen mitä esimerkkiä vanhukset antavat lapsilleen. Minä olen elänyt kylässä missä kaikki miehet joivat pyhisin. oma isän isä oli alkoholisti samoin tätini mutta eipä ole tarttunut tauti.Mutta sääliksi käy kaikkia lapsia jotka joutuvat kärsimään juovista aikuisista, tietääköhän vanhukset miltä lapsista tuntuu, ei varmaan jos tietäisivät eivät joisi.

    Näyttää siltä että ne ovat hoitoon etuoikeutettuja jotka onnistuvat omalla tyhmyydellään vaivansa hankkimaan! Siis humalaisia kun ei pitäis samoihin tiloihin lasten kanssa tuoda ollenkaan... Vois jättää vaikka ulos....

    Äänestä

menee puurot ja vellit iloisesti sekaisin. Kuinka paljon esimerkiksi tuberkuloosin nujertamisen jälkeen sairaanhoitajien tarve vähentyi? Ei kaikkia, omasta mielestä loistavia, älynväläyksiä pidä tulla julkisesti esittämään.

Äänestä
  • meni vähän vikaan, en ole kenenkään mummo. Jos vähän täsmentäisit ja perustelisit, mitä tarkoitat. Menee muuten arvuutteluksi, joten sano selkeämmin.

    Äänestä

Jos hoitajien työtaistelu alkaa, pidetäänkö tapaturma-asemat ja muut juoppojen paikkuupäivystykset auki?
Olen joskus joutunut menemään iltamyöhällä sairaalan päivystykseen, ja ällistyneenä seurannut, millaista hurlumheita juopot siellä aikaansaavat iltansa päätteeksi.

Kúinkas tämä puoli hoidetaan tulevalla viikolla?

Äänestä
  • Juoppojen hoito ja muu hyysääminen kyllä järjestyy,tässä maassa, en eppäile.

    Äänestä

  • Olen itse moneen otteeseen joutunut iltaisin polille lasten sairastuttua vakavasti, ja istuessani siellä lasten tai lastenlasten kanssa minua on nolottanut, suututtanut, ihmetyttänyt - ja käynyt sääliksikin - miten nämä eräät juopot/muut addictit käyttäytyvät lasten silmien edessä, ja miten niitä höösätään ja hoivataan - tässä on toki pakko kehua hoitajia kärsivällisyydestä ja ystävällisyydestä - muiden, usein vakavasti sairaiden potilaiden kustannuksella! Tuntuu siltä, että väärinkäyttäjiin uhrataan paljon enemmän aikaa ja osoitetaan paljon enemmän kärsivällisyyttä kuin muihin potilaisiin. Ja miten ollakaan, seuraavana viikonloppuna heidät löytää taas sieltä!!!

    Äänestä

  • A mother kirjoitti:

    Olen itse moneen otteeseen joutunut iltaisin polille lasten sairastuttua vakavasti, ja istuessani siellä lasten tai lastenlasten kanssa minua on nolottanut, suututtanut, ihmetyttänyt - ja käynyt sääliksikin - miten nämä eräät juopot/muut addictit käyttäytyvät lasten silmien edessä, ja miten niitä höösätään ja hoivataan - tässä on toki pakko kehua hoitajia kärsivällisyydestä ja ystävällisyydestä - muiden, usein vakavasti sairaiden potilaiden kustannuksella! Tuntuu siltä, että väärinkäyttäjiin uhrataan paljon enemmän aikaa ja osoitetaan paljon enemmän kärsivällisyyttä kuin muihin potilaisiin. Ja miten ollakaan, seuraavana viikonloppuna heidät löytää taas sieltä!!!

    pieniä vietin monta tuntia illalla päivystyksessä mm. korvatulehduskierteen takia. Sitten otin lapsille vakuutuksen, joka korvasi yksityislääkärin maksut. Ei tarvinnut enää jonotella.

    Äänestä

  • A mother kirjoitti:

    Olen itse moneen otteeseen joutunut iltaisin polille lasten sairastuttua vakavasti, ja istuessani siellä lasten tai lastenlasten kanssa minua on nolottanut, suututtanut, ihmetyttänyt - ja käynyt sääliksikin - miten nämä eräät juopot/muut addictit käyttäytyvät lasten silmien edessä, ja miten niitä höösätään ja hoivataan - tässä on toki pakko kehua hoitajia kärsivällisyydestä ja ystävällisyydestä - muiden, usein vakavasti sairaiden potilaiden kustannuksella! Tuntuu siltä, että väärinkäyttäjiin uhrataan paljon enemmän aikaa ja osoitetaan paljon enemmän kärsivällisyyttä kuin muihin potilaisiin. Ja miten ollakaan, seuraavana viikonloppuna heidät löytää taas sieltä!!!

    maksaa suuria summia näitten "sairaitten" hyysäämisestä, mikä kuitenkin on täysin tuhoon tuomittua hommaa. Viina on viisasten juoma, ja hän, joka ei osaa sitä käyttää, ei ole apua ansainnut. Kuuluu niinsanottuihin selkärangattomiin. On jo korkea aika huomata, ettei viina maailmasta juomalla lopu, turha sitä on yrittääkään.
    Senkin rahan voisi käyttää näitten perheitten huoltamiseen ja niin edesauttaa lasten hyvinvointia.

    Äänestä

  • "Tyttö" kirjoitti:

    oikeassa, mutta nykyään annetaan vastikkeetta rahaa melko nuorellekin. Kun on aikaa ja rahaa eikä "mitään tekemistä" niin alkaa juoda ja jää kiikkiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

1943 kirjoitti:

toimintaa tarvitaan. Esimerkiksi viinan tarve on suuri eilisen uutisoinnista päätellen. Tulevaisuudessa ei tarvittaisi niin paljon hoitajia, jos tämä asia olisi paremmin. Ennaltaehkäisevää on myös koulu. Meillä saadaan hyviä tuloksia Pisa-tutkimuksissa, mutta elämä ei ole vain matematiikkaa. Ystävättäreni oli peruskoulun alkuopettaja. Hänellä oli ylisuuri luokka, jossa saattoi olla viisikin erityistä huomiota vaativaa lasta. Alkupalkka opettajalla on alle 2000 euroa kuukaudessa. Ylempi korkeakoulututkinto on vaatimuksena, mutta kunnat säästävät ottamalla sijaiseksi henkilöitä, joilla ei ole minkäänlaista opettajankoulutusta. Ammatillisella puolella säästetään antamalla opiskelijoiden opiskella itsenäisesti, silloin ei opettajille tarvitse maksaa palkkaa. Ryhmän tuki puuttuu, sosiaalinen harjaannus vähenee, ja läheskään kaikki eivät ole kypsiä ottamaan vastuuta. Säästöjen seuraukset alkavat näkyä, mutta onhan kansalla enemmän rahaa ostaa vaikkapa viinaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu