Kadonnut manteli

Muistaako kukaan vanhaa tarinaa kadonneesta mantelista, jos muistan oikein se meni näin:

Kylän maamiesseura piti aina perinteiset pikkujoulut, jossa oli joulupuuroa tarjolla.
Puuron sekaan oli tietenkin kätketty manteli, jonka saaneelle oli palkinto luvassa.
Eräänä jouluna mantelia, joka oli vuosikaudet ollut sama, löytynyt keltään koska joku oli vahingossa nielaissut sen.
Siinäpä maamiesseuralle ihmettelemistä mistä saadaan seuraavan joulun puuroon uusi manteli.

Se oli sitä aikaa kun kaikkista tarvikkeista oli pula.
2272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Äiti, äiti, mä en jaksa enää kävellä ympyrää!"
"Suus kiinni tai mä naulaan toisenkin jalkasi lattiaan."

Äänestä

Olen jostakin lukenut, että sota-aikana manteli saatettiin veistää puusta. Taitava puukonkäsittelijä veisti siihen viekä sydämenkuvat vihjaamaan siihen, että mantelin saaja menee seuraavana vuonna naimisiin. A vot!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epro kirjoitti:

Muistaako kukaan vanhaa tarinaa kadonneesta mantelista, jos muistan oikein se meni näin:

Kylän maamiesseura piti aina perinteiset pikkujoulut, jossa oli joulupuuroa tarjolla.
Puuron sekaan oli tietenkin kätketty manteli, jonka saaneelle oli palkinto luvassa.
Eräänä jouluna mantelia, joka oli vuosikaudet ollut sama, löytynyt keltään koska joku oli vahingossa nielaissut sen.
Siinäpä maamiesseuralle ihmettelemistä mistä saadaan seuraavan joulun puuroon uusi manteli.

Se oli sitä aikaa kun kaikkista tarvikkeista oli pula.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu