koiraongelma...

mietin tässä yöllä että kuinka ratkaisen ongelman...

Tyson (Chihu) kuoli minun tyhmyyden vuoksi (osaksi).

Apollolla ja Luckylla (2 sekarotuista) oli ulkoiluttaja ja Apollon takajalka meni sijoiltaan niin että leikkaus oli välttämätön. silloin Apollo oli ulkoiluttajan kanssa.
koira ei vieläkään ole entisellään. vakava vamma on kyseessä. en tiedä tuleeko koiran jalka koskaan entiselleen?

nyt meidän Luckyllä on ulkoiluttaja joka tosiaankin rakastaa Luckya. minusta hän ei kuitenkaan pidä kuria. antaa Luckyn juosta irti vaikkakaan ei näe onko muita koiria lähellä.
juoksee koiran perässä vaikka olen sanonut että ei saa. (koiran pitää tottakai tulla omistajan perässä).

Lucky ei kylläkään koskaan haasta riitaa vaan on tosi kiltti koira. mutta se tottelemispuoli kyllä kärsii. ja ei Luckykään suostu siihen että päälle käydään.

en haluaisi loukata ulkoiluttajaa millään tavalla. hän ei itse voi eläimiä pitää koska lapsi on allerginen.

minun toisia koiria en voi myöskään antaa kävelylle monistakin syistä. Humle ei halua toisten kanssa mennä. Nicon kanssa harjoitellaan "ei haukkumista" ja Nico on muutenkin aika ei ihmisystävällinen ja varovainen. Apolloa en laske kenenkään kanssa ulos jalan vuoksi.(vain minun pojan).

mennään siis usein yhdessä ulos koko joukko. meitä on 6-10 koiraa joukossa.tavataan kymmeniä koiria aina. mutta haluan että Lucky tottelee!

tuntuu vaan että ulkoiluttaja loukkaantuu siitä että käsken Luckya ja pidän siitä kiinni kun hän on mukana.

no. OK. kirjoittaessa tätä ja miettiessä tulin siihen tulokseen että... Lucky on minun koira ja minä päätän ihan siitä huolimatta mitä muut ajattelee ja sanoo.

hän saa Luckya viedä ulos mutta vaan pitää hihnassa. särkee hänen sydämen koska Lucky rakastaa juosta....

en vaan voi ottaa sitä omalletunnolleni että jotain sattuisi.

jos nyt olisi mielipiteitä niin kertokaa....
8472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Varmasti oikean johtopäätöksen jo teitkin.

Mutta pakko on kommentoida ja muistuttaa vielä tuhannen kerran kaikkia.
Eli irtiolevan koiran on oltava hallinassa, vaikka se olisi kuinka kiltti ja sosiaalinen, eikä tekisi pahaa kenellekkään, mutta kun moni muu koira ei ole kiltti eikä sosiaalinen, ja siltikin olla omistajansa hallinassa.

Liian usein tuntuu omistajan mielestä koiran karkailu hyväksyttävältä, jos koira ei tee pahaa kenellekkään, jos kyseessä olisi aggressiivinen koira, omistajan suhtautuminen on täysin erilainen. Kannattaa siis muistaa, että olet vastuussa koirasi tekemisistä, ja höllällä suhtautumisella koiran tottelemattomuuteen voi olla pahoja seurauksia, senhän takia koira ylipäätään koulutetaan, että ne voivat elää vapaammin.

Muutamia kertoja olen ollut tilanteessa, jossa irtokoira on yrittänyt päästä tekemään tuttavuutta, ja mukana koira, joka ei iholle vieraita päästä. Minulla on tällä hetkellä uros, joka ei vilkaisekkaan vieraisiin koiriin, mutta kosketusetäisyydelle on turha tulla. Tilanteet on oikeasti todella pelottavia, vaikka saan pidettyä omani käskyn alla paikallaan, mutta ei auta ei, jos vieras pyrkii lähemmäs. Viime keväänä, yllättäen narttujen juoksuaikaan, heitin loskakelillä kengät jalasta vierasta koiraa kohti, kun ei muuten perääntynyt, onneksi lähti sillä.

Toki voisin ajatella, että ei ole minun syy jos jotain sattuu, koska minun koira on kiinni ja toinen irti, mutta omia koiria rakastan, ja vieraistakin pidän, en haluaisi ikinä joutua siihen tilanteeseen, että epäonnistun vieraan koiran häätämisessä ja jotain sattuisi.

Äänestä
  • Aloittaja

    kiitoksia kommenteista ja mielipiteistä.
    siis pidän kyllä kaikkia koiriani irti melkein joka päivä. mutta... vain sellaisissa paikoissa jossa näen että jos muita tulee niin saan ne heti kiinni ja että he tottelevat välittömästi.
    Lucky lähtee huitelemaan.(siis nykyisin, ei ennen tehnyt). muutaman kerran on tämä ulkoiluttaja hakenut Luckyä kun se on juossut toisten koirien perään. ei siis ole tullut taikka pysähtynyt käskystä. ja aikaisemmin kyllä tuli aina.

    tänään ulkona ollessa (Apollo ,Humle ja Nico)
    niin minun koissut olivat irti ja leikkivät. näin että kauempana tuli koira joka oli irti.
    kutsuin koirani heti luokseni ja kytkin.

    irti oleva koira tuli kohti ja pysähtyi noin 3- metrin päähän. murisi uhkaavasti.
    paniikissa nostin pienemmät syliini ja käskin Apollon olemaan paikalla ja siirryin Apollon eteen. tämä vieras koira teki hyökkäyksen kohti ja pysäytin sen jalalla. huusin sille että "paikka". omistajaa ei näkynyt vielä.
    sain sen koiran pidettyä loitolla kunnes omistaja sai haettua. ja matkaa oli monta sataa metriä. Apollo oli onneksi niin viisas että ei päästänyt ääntäkään vaan istui kiltisti takanani. kiitin vaan mielessäni sitä että Lucky ei ollut mukana. (vaikkakin jos olisi ollut vaan minun kanssa niin olisi ollut kiinni).

    tämä irti oleva koira oli Kultainen noutaja uros. jos en olisi niin päättäväinen ollut sitä kohtaan niin olisi ehkä hyökännyt. omistajan lähestyessä lähti häntä kohti mutta kun olimme mennyt jo toiseen suuntaan pitkän matkaa niin tuli taas uudestaan. itkien tulin kotiin. jalat oli kuin makaroonia.

    Äänestä

  • UPDATE_8105681 kirjoitti:

    Hei, tulin juuri lenkiltä, ja kultainen noutaja uros oli irrallaan, ja tuli hoitokoirani luokse. Hoitokoirani on sekarotuinen, kultaistanoutajaa ja labradorinnoutajaa, uros.. Koira on ystäväni, mutta ulkoilutan sitä päivittäin, ja onneksi ei usein satu tälläisiä ikäviä tapauksia. Säikähdin ihan hirveästi kun vieras koira tuli hampaita näyttelemään, eikä lähteny pois vaikka kuinka komensin. Hoitokoirani alkoi murista ja nosti karvat pystyyn, mutta onneksi sain pidettyä ne erillään. Koko lenkin seurasi meitä, ja minä ihan tärisin kun lopulta päästiin kotiin. Oli kyllä karmea kokemus, ei unohdu ihan heti.

    Äänestä

lenkille, eipä tarvi valittaa asioista ja omakin mielesi rauhoittuisi kun saisit liikuntaa ja raitista ilmaa

Äänestä
  • Aloittaja

    ei ole aikaa päiväaikaan tehdä pitkiä lenkkejä.
    iltaisin on taas niin pimeätä eikä valaistuja lenkkipolkuja ole.

    Äänestä

  • UPDATE_8105681 kirjoitti:

    ei ole aikaa päiväaikaan tehdä pitkiä lenkkejä.
    iltaisin on taas niin pimeätä eikä valaistuja lenkkipolkuja ole.

    "ei ole aikaa päiväaikaan tehdä pitkiä lenkkejä.
    iltaisin on taas niin pimeätä eikä valaistuja lenkkipolkuja ole"

    Ehkäpä sinulla ei sitten ollenkaan pitäisi olla koiraa..kun ei aikaa riitä..Ja pimeällä luulisi koirastakin olevan turvaa.Ja luuletko että esim. maalla on mitään katuvaloja???siellä kuljetaan pimeässä tietä pitkin talvella..kyllä koira varoittaa jos jotain epäilyttävää..joten nuo sinun kaikki syyt niin turhia..Minä ainakin saan revittyä aikaa koiralle,samalla itsekin rentoutuu kuntoilessa,luonnon helmassa ja pimeäkään ei estä lenkille lähtöä...

    Ulkoiluta itse koirasi niin ei tarvisi valittaa..!

    Äänestä

  • wolfie.. kirjoitti:

    JA MUISTA!!!KOira ei ole itsestään selvyys kaikille.! Itse ainakin olen ikionnellinen että olen saanut koiran,ja lenkittää,leikkiä sen kanssa. Ja kauan sain odottaa sitä.(vasta muutettua sain sen kotoa)

    Valitettavasti koiria päätyy myös ihmisille joille ei se ole niin suuri ilo,pikemminkin rasite arjessa...sääliksi käy niiden koiria..

    "(vasta muutettua sain sen kotoa) "

    siis korjaus. vasta muutettua kotoa sain siis koiran..=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8105681 kirjoitti:

mietin tässä yöllä että kuinka ratkaisen ongelman...

Tyson (Chihu) kuoli minun tyhmyyden vuoksi (osaksi).

Apollolla ja Luckylla (2 sekarotuista) oli ulkoiluttaja ja Apollon takajalka meni sijoiltaan niin että leikkaus oli välttämätön. silloin Apollo oli ulkoiluttajan kanssa.
koira ei vieläkään ole entisellään. vakava vamma on kyseessä. en tiedä tuleeko koiran jalka koskaan entiselleen?

nyt meidän Luckyllä on ulkoiluttaja joka tosiaankin rakastaa Luckya. minusta hän ei kuitenkaan pidä kuria. antaa Luckyn juosta irti vaikkakaan ei näe onko muita koiria lähellä.
juoksee koiran perässä vaikka olen sanonut että ei saa. (koiran pitää tottakai tulla omistajan perässä).

Lucky ei kylläkään koskaan haasta riitaa vaan on tosi kiltti koira. mutta se tottelemispuoli kyllä kärsii. ja ei Luckykään suostu siihen että päälle käydään.

en haluaisi loukata ulkoiluttajaa millään tavalla. hän ei itse voi eläimiä pitää koska lapsi on allerginen.

minun toisia koiria en voi myöskään antaa kävelylle monistakin syistä. Humle ei halua toisten kanssa mennä. Nicon kanssa harjoitellaan "ei haukkumista" ja Nico on muutenkin aika ei ihmisystävällinen ja varovainen. Apolloa en laske kenenkään kanssa ulos jalan vuoksi.(vain minun pojan).

mennään siis usein yhdessä ulos koko joukko. meitä on 6-10 koiraa joukossa.tavataan kymmeniä koiria aina. mutta haluan että Lucky tottelee!

tuntuu vaan että ulkoiluttaja loukkaantuu siitä että käsken Luckya ja pidän siitä kiinni kun hän on mukana.

no. OK. kirjoittaessa tätä ja miettiessä tulin siihen tulokseen että... Lucky on minun koira ja minä päätän ihan siitä huolimatta mitä muut ajattelee ja sanoo.

hän saa Luckya viedä ulos mutta vaan pitää hihnassa. särkee hänen sydämen koska Lucky rakastaa juosta....

en vaan voi ottaa sitä omalletunnolleni että jotain sattuisi.

jos nyt olisi mielipiteitä niin kertokaa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu