Olen ollut yhdessä mieheni kanssa nyt pian kolme vuotta ja hänellä on 11 vuotias lapsi kahdeksan vuotta sitten päättyneestä suhteesta. Lapsen äidin jälkeen mieheni seurusteli 5 vuotta toisen naisen kanssa ja nyt on sitten minun vuoroni ;)
Uskon että minun on jotenkin ollut helpompi tulla tähään kuvioon, sillä jo seurustelumme alussa lapsen äiti oli selkeästi taakse jäänyttä elämää, vaikkakin oli ja on edelleen hyvissä väleissä mieheni kanssa.
Mieheni lapsi ei osaa edes kaivata ydinperhe- elämää, koska ei muista sellaisesta ajasta mitään.
Lapsi muistaa vain sen että on ollut aina kaksi kotia ja äidin mies ja isän nainen.
En tiedä, mutta voisin kuvitella että on vaikeampi hypätä kuvioon jossa ydinperhe on juuri hajonnut ja sekavia tunteiata ja katkeruutta ilmassa. Onko näin? Toivoisin ajatuksia ja kokemuksia ja kaikenlaisia tarinoita meidän kaikkien luettavaksi :)
Uskon että minun on jotenkin ollut helpompi tulla tähään kuvioon, sillä jo seurustelumme alussa lapsen äiti oli selkeästi taakse jäänyttä elämää, vaikkakin oli ja on edelleen hyvissä väleissä mieheni kanssa.
Mieheni lapsi ei osaa edes kaivata ydinperhe- elämää, koska ei muista sellaisesta ajasta mitään.
Lapsi muistaa vain sen että on ollut aina kaksi kotia ja äidin mies ja isän nainen.
En tiedä, mutta voisin kuvitella että on vaikeampi hypätä kuvioon jossa ydinperhe on juuri hajonnut ja sekavia tunteiata ja katkeruutta ilmassa. Onko näin? Toivoisin ajatuksia ja kokemuksia ja kaikenlaisia tarinoita meidän kaikkien luettavaksi :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olin eronnut pari vuotta aiemmin lapseni isästä ja mieheni oli eronnut lapsensa äidistä viisi vuotta ennen kuin tutustuimme.
Kumpikaan lapsistamme ei ns. ydinperhe-elämää muista, ovat olleet niin pieniä, kun ero on tullut.
Vaikeuksia on riittänyt silti. Etenkin mieheni lapsi oli niin tottunut isänsä (ja äitinsä)jakamattomaan huomioon, että vielä nyt reilun viiden vuoden jälkeenkin tuntuu hankalalta, kun hän vaatisi kaiken huomion jatkuvasti itselleen.
Ja lapsi siis asuu kanssamme, ettei ole kyse siitä, että näkisi isäänsä harvoin!
Että toisaalta voi olla jossain tapauksissa hyväkin, että vanhempien erosta on vain vähän aikaa, jos vanhemmat ovat antaneet huomiota toisilleen, eivätkä ainoastaan lapselle!
Tai niinkuin sinun tapauksessa, että lapsi on jo tottunut siihen, että isällä on hänen lisäkseen muitakin ihmisiä elämässään!
Tääl on yks uusperhe tarina typistettynä...ehkä.Asiaa olisi vaikka kuinka paljon.
Meill on 6 vuoden suhde. Lapsia 4= miehen 3 ja minun 1.
Oma lapseni muutti nyt syksyllä isälleen kouluasioiden vuoksi,joka on vain puoli totuus. Se toinen puoli liittyy juuri tähän nykyisen mieheni käytökseen. En jaksanut olla enää puun ja kuoren välissä. Mieheni on aina ollut negatiivinen poikani suhteen. Ei minkäänlaista ns.normaalia kanssakäymistä. Olen puhunut ja puhunut ja taas puhunut ja aina on hetkeksi tilanne rauhoittunut.Kehuja, kannustuksia tai ykeensäkään mitään kivaa en ole kuullut mieheni sanovan pojalle. Olankohautuksella on kaikki hienot saavutukset otettu vastaan.
Hänen lapsensa ovat käyneet meillä säännöllisesti joka toinen viikonloppu.Iskä kuskaa ovelta ovelle, matkaa 120 kilsaa/siivu. Itse olen huomioinut hänen lapsensa aina, jutellut, auttanut, hoitanut, antanut normaalia perhe-elämää näille mukuloille: rajoja ja rakkautta. Poikani on tullut hienosti toimeen näiden lasten kanssa.Ja mies on ollut tyytyväinen kun minä kokaan,siivoan ja hoidan kodin.Hänen lasten ei tarvitse kuin olla vaan.Oma lapseni taas on joutunut osallistumaan kodin askareisiin minun tahdosta. Ja sitähän mies osaa käyttää hyväkseen käskyttämällä joka saatana asiasta.
Nyt kuitenkin tällä hetkellä elän keskellä kriisiä ja muuttolaatikoita.
Odotan vauvaa,joka syntyy keväällä.Miehelle tämä ei käy. Hänellä on ne kolme rakastaan ja muita siihen ei mahdu.
Minut heitettiin kylmästi syrjään tästä kuviosta, ajettiin jopa lapseni pois. Kuvittelin,että kun itse olen kiltti ja näytän että välitän hänen lapsistaan ja tämä uusi tulokas on enenmän kuin tervetullut, niin mieheni sulaa ja alkaa ajatella asioita.
Näin ei käynyt,tuskin käykään.Mies saa aikaa nyt olla itsekseen rakkaiden lastensa kanssa ja hoitaa kodin ja siihen kuuluvat kulut. Ehkäpä hän samalla miettii haluaako vielä perheen meidän kanssa...
Miehen kanssa ollaan nyt paremmissa väleissä kuin aikoihin, mutta vain sen tähde että pääsen tästä kohta pois. Yksin roudailen muuttolaatikoita iltasin ja mietin,että "kulu aika nopeaa...."
Minä lähden omaan asuntoon hoitelemaan haavoja ja kasvattelemaan massua.
Pian on uusi ihminen tuomassa väriä minunkin elämään ja mistäs sitä tietää vaikka se poikani päättää pakata kamppeensa toistamiseen ja hurauttaa äipän tykö asumaan,olisipa se ihanaa!
että olet pääsemässä eroon moisesta miehestä!
Miksi ihmeessä haluat lapsen HÄNEN KANSSAAN,
jos ei mies sitä halua?
Ole onnellinen oman perheesi, syntymättömän lapsesi ja poikasi ( joka on sinun poikasi vaikka asuisikin muualla!) kanssa!
Voi toki olen onnellinen! En kadu hetkeäkään raskaaksi tulemisesta. Ei tämän suurempaa lahjaa voi enää saada. Tämä ei ollut itsestäänselvyys,vastoinkäymisiä on ollut.
Poikani on aina ollu minun elämäni ilo,valo ja suuri rakkaus. Tämä äiti-poikasuhde toimii hienosti välimatkasta huolimatta. Lisäksi pojalla on hyvä isä, johon voin luottaa aina.
Nykyisen miehen haluttomuudelle saada uusi lapsi voi olla monia syitä, joita hän ei vain kykene tuomaan vielä esille. Ehkäpä joskus myöhemmin sitten.
Minä lähden tästä suhteesta ihan hyvillä mielin, sovussa. Ei minulla ole oikeutta toista pakottaa tilanteeseen,jota hän ei ilmiselvästi halua.
Itse olen täysin valmis hoitamaan lasta yksin tietäen että eihän se aina helppoa tule olemaan. Onneksi on hyviä ystäviä, jotka auttavat.
Maailma ei tähän kaadu ja vaikka nyt on tunne,että sydän on vereslihalla, niin kyllä minä tästä vielä tokenen entiseksi omaksi iloiseksi itsekseni :o) (Tulipa karmea lause....)
jos entinen elämä on kesken ei siitä hyvä seuraa...
ex soittelee tai muuta shittaa ei paranna mitään...
jokainen vastuuntunteva ei lähe uuteen suhteeseen möröt kaapissa=) toivon