Haluaisin kuulla vähän teidän äitien näkökulmia kun teidän teinitytöt luuhaa yömyöhällä kaupungilla ja tulee kännissä ja kotiin. Miltä se teistä äideistä tuntuu? Ihan vaan kiinnostuksesta kyselen:)
Teinityttöjen äideille!
itse 16vuotias tyttö
112396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Alkoholi ei tosiaankaan ole noin nuorille. Eipä siinä mitään jos yömyöhällä tulee kunhan on tekemässä jotain järkevää.
Pahaltahan se tuntuu. Voimattomalta. Tuntee itsensä huonoksi äidiksi. Miettii päänsä puhki mitä tehdä.
Toivoo, että tyttö alkaisi ajatella omilla aivoillaan eikä olisi niin riippuvainen kavereista. Pelottaa, että humalainen lapsi joutuu seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.
No kokemusta on. Pahinta on se , että siinä iässä pitää ottaa niin voimakas irtiotto, että yleensä äidit tuntevat itsensä niin kelvottomiksi ja salailu on ikävää. Ei toki kaikkea tarvitse kertoa,mutta kun tietää, että voidaan valehdella ja kieroilla , se loukkaa.
Kännääminen kun ei ole yhtään fiksua ja talvella voi paleltua ja yleensäkin on vaarallisempaa kaiken ikäisille jos on humalassa, pelottaa turvallisuuden puolesta.
Kaikkein eniten harmittaa se, että kun nuorena on kauneimmillaan ja elämä vielä suht helppoa, moni asia tehdään niin vaikeaksi. Uhmataan , pukeudutaan rumasti tai pahinta jos ollaan niin toisten näköisiä , että ollaan kuin "kloonattuja" ja silti väitetään olevan niin yksilöllisiä.
Parasta on että tämä vaihe menee ohi ja löytää uuden yhteyden aikuistuneen lapsensa kanssa ja on samalla irroittanut sen napanuoran ja antaa lapselleen tilaa elää , onnistua ja epäonnistua.
kokemusta, vaikka minulla kaksi nyt jo aikuista tytärtä onkin.
Yhden elokuisen kuutamoyön ajoin pyörällä ympäri kaupunkia etsien tytärtäni - kännykkää ei ollut. Yhden kylmän kevätyön ajoin pyörällä ympäri kaupunkia toisen tyttäreni takki mukanani - hän oli lähtenyt lämpimänä iltapäivänä kesävaatteissa.
Nyt kun on kännykät, niin antakaa niillä elonmerkkejä. Äidit ovat hirveän huolissaan, kun lapsi on yömyöhällä poissa.
Kännääminen on inhottavaa, mutta äiti ilahtuu, kun tyttö tulee kotiin vaikka kännissäkin.
Useimmat äidit toivoisivat, että heidän tyttärensä käyttäytyisivät fiksusti, eivät luuhaisi yömyöhällä kaupungilla eivätkä kännittelisi. Eivät kaikki tytöt sellaista teekään. Esimerkiksi omat tyttäreni eivät käytä ollenkaan alkoholia. Mutta siitä olen varma, että oma tytär on äidille maailman rakkain, oli hän millainen tahansa.
Ajatelkaa, tytöt, äitejänne ja tulevia lapsianne. Olette heille tärkeitä. Käyttäytykää sen mukaisesti.
Olin pois kodista ja nyt on ollut vieraita meillä, vaikka on puhuttu että ei tuoda tänne ketään jota en tunne!
Olen luottanut, mutta nyt ensimmäistä kertaa on poltettu parvekkeella tuoli tupakalla ja sotkettu kotona.
On oltu minun sänkyssä yö ja sieltä löyty verijälkiä. Tytär sano et nukku sielä, sanoin et on oma huone! Lähti pois täältä kun huusin että mikisi menetit minun luottamukseni! Lähti isällensä, minulla huoltajuus!
Koskaan ennen ei ole tapahtunut näin!
Sano et yks tyttö on ollut ja sitten tunnusti että kaksi.
Kysyin et onko menkat alkanut, sanoi että on.
Epäilen että jos on ollut jonkun kanssa minun sängyssä?
Soitin isälle ja kaikki onkin minun syytä koska olen uhkaillut!
Isä ei ole paljoakaan panostanut lapseen, omat menot etualalla. Meni kesällä naimisiin ja se on vaikuttanut tyttäreensä, ei tule toimeen uuden naisen kanssa.
Kostaako nyt jotenkin minulle? Tytär 16v Ja tähän mennessä ei ongelmia paljoa.
Aika todennäköistä, että tytttös on harrastellut jotain sun sängyssä tai sen kaverit on hässineet siellä.
Ethän sä voi tietää, mikä on totta, kun se totuus ei kerralla tullut.
Joku uhma sillä tytöllä on päällä. Yritä järjestää sille aikaa.
Isä on tosi paska, kun ei tajua mitään. Haluaa aina vain päästä helpolla, eikä ottaa vastuuta mistään.
Voi olla että tyttäres on harrastanu tota ''elämää'' jo pitkäänki. On vaa pystyny salaamaan sen hyvin
Mulle selvisi nyt että meillä on kyllä ollut ennenkin vieraita,(tyttö ei sitä sanonut) vaikka olen sanonut että ei saa tuoda silloin kun olen pois jos en tunne heitä.
Olen luottanut lapseeni ja nyt tuntuu aivan hirveältä. Ei tunnusta mitään, väittää vaan että kaksi tyttöä oli! Isä uskoo kaiken mitä se puhuu sille, mut minä en usko.
Nyt huomaan että ei ole välittänyt minun säännöistä mitään, silloin kun olen pois.
Jonkunlaista kokeilemistahan tämä on.
Ja jos luuhais, heittäisin pellolle.
kun tyttösi tulee ja on nukkunut känninsä pois ja herää aamulla, niin vie hänet heti herättyään terveyskeskukseen huumetesteihin..
kyllä virtsaäytettä antaessa miettii kannattooko kylillä juosta... ja kun lapsi tivaa vastausta, sanot, että teit sen hänen parhaakseen..
ja kannatan tätä linjaa lämpimästi myös kouluihin yms..
Etkö voisi tehdä sitä jo nyt? Silloin tytölläsi olisi edes mahdollisuus päätyä sellaisen ihmisen katon alle, joka välittäisi hänestä.