Hei! Ajattelin perheen kanssa lähteä keskäkuussa (!?)lähinnä rantalomalle Israeliin. Toiviomatkoilta jo kyselinkin mutta eivät vielä tienneet kesän ohjelmaansa. Siis meinasin olla eka viikon Tel avivissa ja toisen Eilatissa. Kärsiikö olla siellä kuumuudessa? Kannattaako mennä Toiviomatkojen lomalennolla vai joku reittilentosysteemi (niitä kai saa buukattua myös Toiviomatkojen kautta). Ja vielä, tuleeko kaksi viikkoa Israelissa karmean kalliiksi? Kiitos jos vastaatte, kokeneet kävijät, tämä olisi eka reissu Israeliin.
kesäkuussa eilat ja tel aviv?
9
3280
Vastaukset
- ^shalom^
Jos haluaa pelkästään rantalomalle, eikä tarvitse mitään opastettuja ryhmämatkoja (lasten kanssa aika rankkojakin matkoja) niin kannattaa ihan ottaa reittilennot ja hotellit Toiviomatkojen kautta. Ei ole sidottuna mihinkään järjestettyihin aikatauluihin. Itse olen menossa Eilattiin tammikuussa lasten kanssa. Ilmoitin vain ajankohdan Toiviomatkojen toimistolle. Tilasivat lennot ja hotellin. Hotelleista laitettiin monia vaihtoehtoja. Niitä pystyi myös vertailemaan nettisivuilla. Toiviomatkoilla on myös toimisto Jerusalemissa josko siellä päässä tarvitsee palvelua tai apuja. Palvelu oli erinomaista!!!! Myös tietomäärä siitä maasta hyvä. Itse olen olut useampaan otteeseen Israelissa. Tämä on kuitenin eka kerta kun lähden lasten kassa yksin ja näinkin ominpäin.
Lämmintähän kesäkuussa Israelissa on, varsinkin Eilatissa. Itselleni ei koskaan ole ollut liian kuumaa. Olen ollu keväällä, keskikesällä, talvella ja yhden koko syksyn.
Hintaluokka Israelissa on suunnilleen sama kuin suomessa. Siis, jos on varaa asua Suomessa voi hyvin viettää kaksiviikoisen loman Israelissa. Maa on hyvin korkeatasoinen ja monessa verrattavissa omaan maahamme. Paisi tietenkin sotilaiden määrä joka on hyvin huomattavissa monin paikoin. Välillä myös tiukat turvatarkastukset saattavat hämmentää.
Suunnitelkaa vaan matkaanne, suosittelen lämpimästi!!!!!!!!!!! - tiberias
Hei, oikeastaan tuossa ^shalom^:n vastauksessa tuli kaikki oleellinen selville. Hiukan lisää, jos tarkoitat sillä että mistä kannattaa matka varata, aivan raadollisesti rahaa niin kyllähän itse netin palveluista etsimällä ja varaamalla tietysti hiukan halvemmalla saa kuin Toiviomatkojen kautta, mutta, huomattavasti helpompaa se kyllä on ammattitaitoisen toimiston kautta. Sitä en tiedä kun en ole ao. toimiston kanssa asioinut että onko heidän kauttaan mahdollisuus saada muuta kuin hotellimajoitusta, tarkoitan tällä lähinnä vuokrahuoneistoja ja huviloita jotka kyllä tulevat halvemmiksi kuin hotelliasuminen jos matkan kesto on pidempi. Näitä löytyy netistä useilta tarjoajilta.
Toiseksi tuohon sotilaiden näkymiseen josta ^shalom^ myös mainitsi. Se nyt vaan kuuluu Israelin normaaliin arkipäivään ja systeemiin. Siitä ei kannata sen paremmin huolestua eikä hätääntyä, vaikka se voi meistä tuntua hiukan oudolta ja joistain jopa painostavalta. Jos liikkuu vaan Eilatissa niin ei heitä niin paljon näe, jos ollenkaan. Israelilaisella sotilaalla on myös lomamatkoillaan ase mukanaan, myös useimmilla asepalveluksessa olevalla naisella. Mutta kuten sanottu, siitä ei huolta.
Lopuksi pieni "mainos". Ajatuksissa on perustaa uusi Israelystävyys seura, katso keskusteluketjusta - Israelin Ystävät-. Jos kiinnostaa niin yhteystietoni löytyvät sieltä. Perustamiskokous tullaan pitämään helmikuun 2008 alkupuolella myöhemmin ilmoitetussa paikassa.
Hyvää matkan suunnittelua ja ennen kaikkea hyvää matkaa !!
-make-- aaprahammi
Kiitos tosi paljon vastauksistanne! Kyllä tässä toivon, että pääsisi matkaan sitten kesällä. Maailantilanne jos siellä päin ei olennaisesti muutu tai muuta estettä tule. Mieton tuota reittilentoa, kun emme ole paljon matkustaneet yleensäkään, niin voinko kuitenkin tilata Toiviomatkoilta suoran lennon Israeliin, eli ninkuin lomalennon ja sitten kuitenkin olla omin päin? Niin ja hotelli matkatston kautta myös. Tämä Tel Aviv ja Eilt-yhdistelmä tuntuisi näin puusta katsoen hyvältä, kun voisimme ekan viikon Tel Avivista käsin tutustua niihin Raamatusta tuttuihin paikkoihin ja jotta matkasta ei tulisi liian raskas lapsille, niin siksi se toinen viikko olisi siellä Eilatissa (saisivat snorklata, eikös siellä ole koralleja, Egyptin korallit veivät muksut ihan mennessään:)
Sydän jo pomopttaa siihen malliin, että voi kun tästä tulisi totta! - ^Shalom^
aaprahammi kirjoitti:
Kiitos tosi paljon vastauksistanne! Kyllä tässä toivon, että pääsisi matkaan sitten kesällä. Maailantilanne jos siellä päin ei olennaisesti muutu tai muuta estettä tule. Mieton tuota reittilentoa, kun emme ole paljon matkustaneet yleensäkään, niin voinko kuitenkin tilata Toiviomatkoilta suoran lennon Israeliin, eli ninkuin lomalennon ja sitten kuitenkin olla omin päin? Niin ja hotelli matkatston kautta myös. Tämä Tel Aviv ja Eilt-yhdistelmä tuntuisi näin puusta katsoen hyvältä, kun voisimme ekan viikon Tel Avivista käsin tutustua niihin Raamatusta tuttuihin paikkoihin ja jotta matkasta ei tulisi liian raskas lapsille, niin siksi se toinen viikko olisi siellä Eilatissa (saisivat snorklata, eikös siellä ole koralleja, Egyptin korallit veivät muksut ihan mennessään:)
Sydän jo pomopttaa siihen malliin, että voi kun tästä tulisi totta!Itse, vaikkakin monesti Israelissa käyneenä, on senverran huono englannin kielitaito että turvauduin Toiviomatkoihin ja heidän palveluihinsa kokonaisuudessan. Nyt en muista onko kesäkuussa suoria lentoja Tel Aviviin tai siis Israeliin ylipäätään. Suorat lennot Suomesta ajoituu pääasiassa syksy/kevät. Meidän lento tammikuussa on meno; Hki-Zyrih-Tel Aviv- Eilat ja paluu sama, mutta Wienin kautta. Muutenkin lasten kanssa matka Tel Avivista Eilattiin kannatta käsittääkseni lentää. Itse selvittellin asiaa ja tulin tähän tulokseen. Lento kestää noin kait vajaa tunnin kun taas automatka monta tuntia. Matkaahan on noin 300km. Lento ei ollut pahan hintainen.
Sotilaiden läsnäololla en tosiaankaan tarkoittanut huolenaiheena. Siellä sen muistaa ja huomaa turvallisuuden luojana ja muutenkin turvana. Lapsille on elämys päästä näkemään oikeita sotilaita. Ainakin meidän pojat on olleet aika kiinostuneita. Varovaisuutta vain.
Kuullostaa ihan hyvältä toi suunnitelma, viikko Tel Avivissa (ehkä voisi yöpyä myös osan Jerusalemissa, varsinkin jos haluaa käydä "Pyhillä paikoilla" ; on lähempänä.)Toinen viikko hujahtaa lasten kanssa mukavasti Eilatissa.
Minkä ikäiset lapset tiellä on lähdössä matkaan?
Voin kertoa tammikuussa (palaamme 21pvä) kokemuksiamme Eilatista. Hotellin olemme jo varanneet. Palmira, pitäisi olla lapsiystävällinen. Keskustelin äidin kanssa joka oli poikansa kanssa tänä vuonna Eilatissa.
Mielenkiintoisia matkasuunnittelu hetkiä....... - aaprahammi
^Shalom^ kirjoitti:
Itse, vaikkakin monesti Israelissa käyneenä, on senverran huono englannin kielitaito että turvauduin Toiviomatkoihin ja heidän palveluihinsa kokonaisuudessan. Nyt en muista onko kesäkuussa suoria lentoja Tel Aviviin tai siis Israeliin ylipäätään. Suorat lennot Suomesta ajoituu pääasiassa syksy/kevät. Meidän lento tammikuussa on meno; Hki-Zyrih-Tel Aviv- Eilat ja paluu sama, mutta Wienin kautta. Muutenkin lasten kanssa matka Tel Avivista Eilattiin kannatta käsittääkseni lentää. Itse selvittellin asiaa ja tulin tähän tulokseen. Lento kestää noin kait vajaa tunnin kun taas automatka monta tuntia. Matkaahan on noin 300km. Lento ei ollut pahan hintainen.
Sotilaiden läsnäololla en tosiaankaan tarkoittanut huolenaiheena. Siellä sen muistaa ja huomaa turvallisuuden luojana ja muutenkin turvana. Lapsille on elämys päästä näkemään oikeita sotilaita. Ainakin meidän pojat on olleet aika kiinostuneita. Varovaisuutta vain.
Kuullostaa ihan hyvältä toi suunnitelma, viikko Tel Avivissa (ehkä voisi yöpyä myös osan Jerusalemissa, varsinkin jos haluaa käydä "Pyhillä paikoilla" ; on lähempänä.)Toinen viikko hujahtaa lasten kanssa mukavasti Eilatissa.
Minkä ikäiset lapset tiellä on lähdössä matkaan?
Voin kertoa tammikuussa (palaamme 21pvä) kokemuksiamme Eilatista. Hotellin olemme jo varanneet. Palmira, pitäisi olla lapsiystävällinen. Keskustelin äidin kanssa joka oli poikansa kanssa tänä vuonna Eilatissa.
Mielenkiintoisia matkasuunnittelu hetkiä.......no hei,
kyllä on tosiaan niin, ettei enää kesäkuussa pääse suorilla lennoilla Tel Aviviin. Eli reitilento vaan ja vaihto sitten jossain. Emme ole koskaan menneet reittilenolla ulkomaille (miten se eroaa lomalennosta, ninkuin käytännössä?) emmekä vaihtaneet konetta jossain muuta kuin Suomen sisäisillä lennoilla. Vielä en voinut reissua varata, kun hotellihintoja ei Toiviomatkoilla vielä tiedetty....ja onhan tässä aikaa. Muksut meilä on 8 ja 13 vuotiaat, eli oikein kivan ikäiset, ei enään kauhean pienet ja toinen vasta murkku:)Onhan tässä enemmän itse päätettävä asioita kuin pakettimatkalla, se on se kä hyvä että huono asia. Mutta eniten huolestuttaa se, että miten sen kuumuuden jaksaa?? Mutta emme halua lähteä syksyllä emmekä talvella, joten jos Israelin haluaa kokea, niin kai se on nyt kesällä mentävä! - tiberias
aaprahammi kirjoitti:
no hei,
kyllä on tosiaan niin, ettei enää kesäkuussa pääse suorilla lennoilla Tel Aviviin. Eli reitilento vaan ja vaihto sitten jossain. Emme ole koskaan menneet reittilenolla ulkomaille (miten se eroaa lomalennosta, ninkuin käytännössä?) emmekä vaihtaneet konetta jossain muuta kuin Suomen sisäisillä lennoilla. Vielä en voinut reissua varata, kun hotellihintoja ei Toiviomatkoilla vielä tiedetty....ja onhan tässä aikaa. Muksut meilä on 8 ja 13 vuotiaat, eli oikein kivan ikäiset, ei enään kauhean pienet ja toinen vasta murkku:)Onhan tässä enemmän itse päätettävä asioita kuin pakettimatkalla, se on se kä hyvä että huono asia. Mutta eniten huolestuttaa se, että miten sen kuumuuden jaksaa?? Mutta emme halua lähteä syksyllä emmekä talvella, joten jos Israelin haluaa kokea, niin kai se on nyt kesällä mentävä!No, reittilento eroaa ainakin siinä charter-lennoista että jalkatilaa on enemmin :-). koneet ei ole ahdettu niin täyteen istuinrivistöjä, eli pelkkää positiivistä. Yleensä vaihdot on jollain suurella Euroopan kentällä, kannattaa ottaa sellaiset lennot joissa koneen vaihtoon on enemmin aikaa jos tuntee epävarmuutta. Tietääkseni kukaan ei ole kyllä millekään kentälle jäänyt että kyllä se sujuu. Tärkeä asia on varmistaa matkaa varatessa että kuinka matkatavarat kulkee koneenvaihtokentällä, pitääkö itse huolehtia vai hoituuko automaattisesti, en oikein tiedä nykyisiä käytäntöjä.
Kestääkö kuumuutta ? Kyllä sen kestää, Eilatin pitkän ajan vuorokautinen lämpökeskiarvo näkyy olevan kesäkuussa 24 - 37 celsiusta, heinäkuussa asteita 24 - 38, siis vuorokauden alimmat ja ylimmät. 38 tuntuu korkealta mutta lämpö on, ihme kyllä, erilaista kuin meillä täällä, yleensä Eilatissa on hiukan tuulistakin. Juoda pitää muistaa, useampi litra päivässä vaikka ei olisi janon tunnettakaan, jos sellainen tulee niin on jo myöhäistä, saa päänsärkyä esim. Eli kyllä lämmön kanssa pärjää, reippaasti vaan matkaa suunnittelemaan.
-make- - 2008_Israel
tiberias kirjoitti:
No, reittilento eroaa ainakin siinä charter-lennoista että jalkatilaa on enemmin :-). koneet ei ole ahdettu niin täyteen istuinrivistöjä, eli pelkkää positiivistä. Yleensä vaihdot on jollain suurella Euroopan kentällä, kannattaa ottaa sellaiset lennot joissa koneen vaihtoon on enemmin aikaa jos tuntee epävarmuutta. Tietääkseni kukaan ei ole kyllä millekään kentälle jäänyt että kyllä se sujuu. Tärkeä asia on varmistaa matkaa varatessa että kuinka matkatavarat kulkee koneenvaihtokentällä, pitääkö itse huolehtia vai hoituuko automaattisesti, en oikein tiedä nykyisiä käytäntöjä.
Kestääkö kuumuutta ? Kyllä sen kestää, Eilatin pitkän ajan vuorokautinen lämpökeskiarvo näkyy olevan kesäkuussa 24 - 37 celsiusta, heinäkuussa asteita 24 - 38, siis vuorokauden alimmat ja ylimmät. 38 tuntuu korkealta mutta lämpö on, ihme kyllä, erilaista kuin meillä täällä, yleensä Eilatissa on hiukan tuulistakin. Juoda pitää muistaa, useampi litra päivässä vaikka ei olisi janon tunnettakaan, jos sellainen tulee niin on jo myöhäistä, saa päänsärkyä esim. Eli kyllä lämmön kanssa pärjää, reippaasti vaan matkaa suunnittelemaan.
-make-Kesäkuussa on Toiviomatkoilla Karmel yhdistyksen matka. Suoria lentoja ei ole enää kesäkuussa.
Ihmettelen tätä Israel yhdistyksen perustamista, Israelin ystäväthän on jo olemassa. - ihmetellä......
2008_Israel kirjoitti:
Kesäkuussa on Toiviomatkoilla Karmel yhdistyksen matka. Suoria lentoja ei ole enää kesäkuussa.
Ihmettelen tätä Israel yhdistyksen perustamista, Israelin ystäväthän on jo olemassa.Suomessahan on siis muutama muutakin yhdistys kuin Israelin ystävät. Mutta, mikään niistä ei oikein täytä ainakaan minun toiveitani itsenäisenä matkaajana.
Myös Kinnerettours, Heikki Kangas (www.kinnerettours.fi) tekee keväällä ja kesäkuussa järjestetyn matkan, jos sitä haluaa.
Uskon, että on monia, jotka haluavat matkustaa ja tutustua itsenäisesti maahan ja sen ihmisiin. Järjestetyt matkat ovat niin ohjelmoituja, ettei aikaa paikallliseen jää (Kokemusta on).
Kaikki mikä on Israelin hyväksi toimikoon ja kukoistakoon!!!!!!!!!!!!! - tiberias
2008_Israel kirjoitti:
Kesäkuussa on Toiviomatkoilla Karmel yhdistyksen matka. Suoria lentoja ei ole enää kesäkuussa.
Ihmettelen tätä Israel yhdistyksen perustamista, Israelin ystäväthän on jo olemassa.En halua tätä millään pahalla sanoa mutta juuri sinun kaltaistesi takia uusi yhdistys/kerho on perusteilla. Siis, ei haluta nähdä kuin suoraan yhteen pieneen putkeen, ketään muita ei saisi olla kuin kanssani samoin ajattelevia. Toimiiko muuten Israelin Ystävät ? Olen pyytänyt tietoja yhdistyksen toiminnasta, raha-avustusten ohjauksesta, kuinka monta prosenttia tavoittaa itse kohteen yms. , vastauksia ei ole kuulunut, jotain hämärääkö toiminnassa ??
Suunnitteilla oleva yhdistys/kerho ei tule ottamaan kantaa ei uskonnollisiin eikä poliittisiin kysymyksiin vaan keskittyy YSTÄVYYDEN vaalimiseen Israelin kansalaisten kanssa.
Tarkoitus on tehdä yhteistyötä muiden Israelin Ystäväjärjestöjen kanssa, periaatteella annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Pyydän anteeksi, tämä kirjoitus ei ole millään tavalla yhteydessä ketjun aloitukseen, mutta ei ollut ihmettelykään ao. asiasta.
Shalom !!
-make-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882