Itsekkäät

eilen oli taistelu kumpaa tehdään iltapalaksi pannaria vai pullaa. Käsien noston jälkeen 2 Riitta ja Sauli tahtoi pullaa, 4 Suvi Kadi Jarkko ja Niko tahtoi pannari, molempia ei voisi tehdä kun jauhoja piti säästää. Riitta ja Sauli lähti ulos kävelemään ja siellä päättivät että tehdään pullaa, tulivat sisälle ja alkoivat leipomaan, siinä se sitten.
Lisäksi Sauli söi yöllä yhteisiksi ostetuista kahdesta suklaalevyistä toisen melkein yksin Niko oli apuna. Aamulla sitten jakoivat sen viimmeisen levyn 5:n kesken Kadi jäi ilman. Kun Kadi kyseli sitä suklaata sanoivat etä ne on syöty Kadi ihmetteli miksi hän ei saanut Riitta tokas vaan että miks et ollut paikalla kun se jaettiin.
Yöllä syödystä suklaasta ei kukaan puhunut mitään.
5325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olis riittäny myös, jos heräisi joskus niin kuin
pitää.

Äänestä
  • vanha kämä luulee olevansa 25.

    Äänestä

  • sivuseikka tässä asiassa. Se on huomioitavaa miten itsekkäitä jotku siellä vaan on. Kaikista törkeimpiä olivat Riitta ja Sauli

    Äänestä

tuli vaan mieleeni ;) enemmistöstä huolimatta meilläkin syödään tänään iltapalaksi pullaa, mä haluun niin olkoon toiset 3 mitä mieltä tahansa. :D

Äänestä

ruokaa, sillä haaskuun menee kun kaikki menee vessanpönttöön yrjötessä. antaisi nekin suklaat ja muut herkut vaikka Kadille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Riitta ja Sauli kirjoitti:

eilen oli taistelu kumpaa tehdään iltapalaksi pannaria vai pullaa. Käsien noston jälkeen 2 Riitta ja Sauli tahtoi pullaa, 4 Suvi Kadi Jarkko ja Niko tahtoi pannari, molempia ei voisi tehdä kun jauhoja piti säästää. Riitta ja Sauli lähti ulos kävelemään ja siellä päättivät että tehdään pullaa, tulivat sisälle ja alkoivat leipomaan, siinä se sitten.
Lisäksi Sauli söi yöllä yhteisiksi ostetuista kahdesta suklaalevyistä toisen melkein yksin Niko oli apuna. Aamulla sitten jakoivat sen viimmeisen levyn 5:n kesken Kadi jäi ilman. Kun Kadi kyseli sitä suklaata sanoivat etä ne on syöty Kadi ihmetteli miksi hän ei saanut Riitta tokas vaan että miks et ollut paikalla kun se jaettiin.
Yöllä syödystä suklaasta ei kukaan puhunut mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu