Luotan järkeviin..

..katselijoihin, jotka seuraavat ohjelmaa. Uskon, että tarpeeksi moni äänestää siten, ettei BB-tuotannon homorintama onnistu käsikirjoituksessaan pudottaa Jarkkoa. BB-ohjelmasta on mitä ilmeisemmin tullut vähemmistöryhmän väline saada itseään esille. "Sillä silmällä" ilmeisesti loppui ja nyt halutaan "sivistää" Suomen kansaa näyttämällä, että ihan tavallisia, itse asiassa tavallista fiksumpia, Suomen kansalaisia ollaan! Hankkeen tueksi on kutsuttu DTM-ravintolan asiakasakunnasta "julkkis" toisensa perään.

Kovasti jaksaa juontaja Katajakin pahoitella Einarin ohimarssia puhelinvierailusta. Ikäänkuin mies olisi porukan pettänyt, Einaria kun moni noista poikkeavista on kehunut. Odoteltiin varmaan, että Einari haastattelussa ennustaisi Jarkon putoamista ja tietysti kehuisi Saulia ja Kadia (joka myös ryhmän suosikki).

Minulla ei todella ole mitään seksuaalista vähemmistöä vastaa mutta olen tosissaan ärsyyntynyt kuinka avointa "porukan sisäistä" kilpailu on. Eilinen vieras ylitti kaiken, juontaja Katajakin sössötti kirjaimellisesti kaverin kanssa. Jos ei ohjelmassa olisi mainostettu aiemmin Katajan muuttoa tyttöystävän kanssa yhteen, olisi voinut luulla vaikka mitä! Oikeudenmukaisuuden nimissä toivoisi, ettei lopputuloksesta tulisi homoporukan riemuvoittoa.
"Shamppanjat ovat jo jäissä", kuten toimittaja Silvennoinen totesi, Saulin kunniaksi DTM:ssä ja lisääntyy pullon viikossa.

Tärkeätä siksi olisi, että tavallinen, pohjimmiltaan fiksu, rauhallinen, suomalainen mieskin saisi edustajansa ohjelman loppuun. Tottakai on niin, ettei BB:n lopputuloksella maailmaa muuteta ja sama kuka voittaa. Mutta periaatteesta ei ole oikein, että tässä tietty poikkeava ryhmä käyttää tavallisia katsojia oman elämänkatsomuksensa markkinamiehinä. Yritys on varmasti myös turvata homojulkkisten näkyvyys mediassa. Porukalla ikäänkuin turvataan tulevat työmahdollisuudet!

Enpä tiedä saisivatko nämä poikkeavat voiton tai hyvän menestyksen myötä ilosanomaansa julistetuksi, eipä varmaan siksi vähän tätä BB:tä kuitenkin seurataan. Mutta se on tullut selväksi, että kovasti siihen uskotaan ja ilmiselvästi myös SUB:n tuotantoryhmä siihen uskoo.
20658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

mutta jotenkin menny usko,alkaa vaikuttaan liian lipevältä,niinku Kadi totesi nimeämisissä.
Eilen kännissä kuin ellun kana,yrjöt lensi...voiko vähemmän ällöttävää tyyppiä olla.. ja jos ajattelee et tollaista on DTMämmäläisten elämä, niin ei se ainakaan sovi milleen voittajalle...huh huh....Niko on paljon parempi voittajaehdokas,urheilullinen ja reilun miehekäs,unohtamatta tietenkään meidän KADIA......

Äänestä

....hiukan luulosairas....

Äänestä
  • ..olla tyhmä. Alkuperäisen kirjoittajan mainitsemat seikat ovat kyllä näkyvissä katsojalle! Hyvä kirjoitus!

    Äänestä

  • Hesalainen katsoja kirjoitti:

    ..olla tyhmä. Alkuperäisen kirjoittajan mainitsemat seikat ovat kyllä näkyvissä katsojalle! Hyvä kirjoitus!

    Eihän tuon aloittajan kirjoitus ollut muuta kuin ylistyspuhetta Jarkolle...on siis Jarkko-fani (yäk).

    Kun nyt Sauli sattuu olemaan suositumpi kuin Jarkko niin aletaan sitten luulosairastelemaan Saulin "soviitua voittoa"....voi herttinen.

    Kyllä BB-extrassa on ollu vieraina enemmän heteroita kun homoja.

    Pelkkää luulosairautta ja Jarkon ihannointia (voi voi kun Jarkkoa sorretaan-tyyliin) koko kirjoitus.
    Seikat on nähtävissä LUKEMALLA tyhmä hesalainen katsoja...opettele siis myös lukemaan, pelkällä katsomisella et pitkälle pötki =))

    Äänestä

  • aivan niin kirjoitti:

    en havainnut Jarkon fanitusta vaan huolta siitä, että kilpailun järjestäjä muokkaa äänestämistä tiettyyn suuntaan. Minua ainakin rasittaa tuo ilmiselvä linja vieraitten kutsumisessa. Nyt kilpaillaan 50.000 euron palkkiosta. Minä en rahasta saa latiakaan missään tilanteessa ja minulle on sama kuka rahat saa mutta pelin oltava reilua. Siksi asia on jätettävä katselijoitten päätettäväksi ilman tuottajan manipulointia.

    Eipä tuo alkuperäinen kirjoittaja Sauliakaan syyttänyt, totesi vain aika mielenkiintoisen asian. Jos sinulla olisi jotenkin pelissä omat rahat, esimerkiksi vedonlyönnin merkeissä, en usko, että hyväksyisit toiminnan ellet olisi hyödyn saaja!

    Äänestä

joo joo mies, jolla ei ole omia mielipiteitä tai jos on niin ei uskalla niitä sanoa ettei joudu epäsuosioon muiden silmissä, nuoleskelija kaikessa komeudessaan.
Tapettia joka erottuu vain silloin kun laulaa mainoslaulujaan. Pitäähän tuotannon yrittää edes jotenkin muuten saada Saulia esille.

Äänestä

Voi helvetti mikä ainekirjoitus,onko muuta tekemistä.

Äänestä
  • eikö sinullakaan ole muuta tekemistä kuin lueskella täällä "ainekirjoituksia"

    Äänestä

  • Ovat lähinnä noita muutaman sana törkeitä solvauksia. Et vastaavaa saisi aikaan. Mutta sinullahan koulu jäi kesken jo peruskoulusta ja laitoskierre vei mukanaan, joten "ainekirjoituskin" jäi oppimatta!

    Kirjoituksessa on täyttä asiaa, valitettavasti sitä ei usein kirjoituksissa ole. Siksi menevät yli hilseensinunlaisiltasi "fanittajilta".

    Äänestä

  • Palstaa lukeva kirjoitti:

    Ovat lähinnä noita muutaman sana törkeitä solvauksia. Et vastaavaa saisi aikaan. Mutta sinullahan koulu jäi kesken jo peruskoulusta ja laitoskierre vei mukanaan, joten "ainekirjoituskin" jäi oppimatta!

    Kirjoituksessa on täyttä asiaa, valitettavasti sitä ei usein kirjoituksissa ole. Siksi menevät yli hilseensinunlaisiltasi "fanittajilta".

    Olen iäkäs nainen,koulut on käyty,aika pahasti sanottu(laitoskierre)et tiedä minusta yhtään mitään.Tosi hyvä että joku osaa kirjoittaa ainekirjoitusta,sinä olet varmasti koulutettu ja fiksu ihminen nostan hattu jos näin on.Toivotan teille kaikille hyvä BBjatkoa.KADI JA NIKO finaalissa(ei tietoa mutta veikkaus)

    Äänestä

Mielestäni Suvin pitäisi pudota seuraavaksi. Kaksi blondia on liikaa tässä vaiheessa kun on niin vähän kilpailijoita enää mukana.

Äänestä
  • se ensin, porukka on nyt kuin pyhäkoululaiset koska eivät uskalla irroitella kunnolla Riitan läsnäollessa. Suvin ehtii myöhemminkin

    Äänestä

  • irroitetaan kirjoitti:

    se ensin, porukka on nyt kuin pyhäkoululaiset koska eivät uskalla irroitella kunnolla Riitan läsnäollessa. Suvin ehtii myöhemminkin

    nyt, on se niin feikki tai sitten oikeasti suuret luulot itsestään. Tavallinen tekonuorekas junttitäti. Tavallisuudessa tietenkään ei ole mitään vikaa, mutta että iällä mennään yrittämään pottia, ei reilua, mielistelijät ei laita äänestykseen jne.

    Äänestä

Minä ainakaan mitään homoja suosi, ihminen ratkaisee olipa homo hetero tai lesbo, Jarkko on nyt vaan ton talon AIVOKÄÄPIÖ ja käytökseltään idiootti !!! ja se riittää olipa homo hetero tai mitä vaan

Äänestä

Minusta on oikein kun joku pohdiskelee asiallisesti asioita, vaikka viihteestä on kyse. Mielestäni teet perusteltuja huomioita!

Äänestä
  • myöskin, kuten 247/katselija ketjussa aiemmin muistuttaa. Tämän voisi mahdollisesta vauhtisokeudesta kärsivä tuotantotiimi symbioosissa olevan piirinsä kanssa muistaa! Tyhmää äänestyskarjaa ollaan, muttei ehkä ihan niin tyhmää kuin siellä luullaan.

    Äänestä

BB:n voittajat ole olleet IHAN TAVALLISIA suomalaisia HETEROITA? Ainakin perttu oli aika tavallinen kunnon perusmies.

Tää tällanen spekulointi/arvostelu seksuaalista suuntautumista kohtaan, ohjelman muka homo-mainostaminen jne. alkaa saada täällä jo melkein tragikoomisia mittasuhteita!

Milloin suomalaiset ovat taantuneet(vai ovatko aina olleet) näin vainoharhaisiksi, ahdasmielisiksi, ulkokultaisiksi ja pelokkaiksi, että KAIKKEEN epäolennaiseen pitää kiinnittää niin jumalattomasti huomiota?! Eikö se IHMINEN kuitenkin ratkaise?? ei sukupuoli, ei ulkonäkö, ei seksuaalinen suuntautuminen yms.??

Äänestä

- mikä on muka tämä BB tuotannon "homorintama"??? Ketkä siihen kuuluvat ja kenelle voi lähettää suoraa kritiikkiä, jos näin on? Nimiä peliin, kun olet kerran noin sisäpiireissä!
- Esität argumentteja tyyliin" Einarilta odoteltiin varmaan"..huhhuh
- Silvennoinenhan puhui ajattelemattomasti saulia vastaan!- pitäisihän hänen tajuta (niinkuin jarkonkin) ettei yksittäinen henkilö voi etukäteen julistaa ketään "voittajaksi" tai finalistiksi!

Äänestä
  • Kiitos sinulle,ei muuta.

    Äänestä

Muuten hyvä, mutta ei kukaan voi ohjailla äänestäjien käyttäytymistä. Mitä "väärää" siinä on jos sauli voittaa? Ei mitään. Se vaan osoittaa, että sillä on kannattajia. Puhuit poikkeavista ? Onko se peruste jolla sauli ei saisi voittaa ? Vai onko se sinulle niin häiritsevä seikka, että et voi hyväksyä siksi saulin voittoa ? Itse olen täys hetero ja vielä avoliitossa ja en eläissäni ole DTM baarissa käynyt, joten saanko silti kannattaa saulia ? Onko järkevä, jos kannattaa ihmistä huolimatta onko homo vai ei ? Sinulla on varmaan "ahdistavaa" seurata, kun Homot esiintyvät ohjelmassa. Otitko huomioon, että myös Homot saavat esiintyä ja voivat voittaa BB:n ilman, että homous olisi siihen esteenä. Niin...ei varmaan ole mitään seksuaalista vähemmistöä vastaan, mutta homot ei saisi esiintyä telkassa eikä homo saisi voittaa BB:a vaikka kannatusta olisi....mielenkiintoista

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Katselija 12 kirjoitti:

..katselijoihin, jotka seuraavat ohjelmaa. Uskon, että tarpeeksi moni äänestää siten, ettei BB-tuotannon homorintama onnistu käsikirjoituksessaan pudottaa Jarkkoa. BB-ohjelmasta on mitä ilmeisemmin tullut vähemmistöryhmän väline saada itseään esille. "Sillä silmällä" ilmeisesti loppui ja nyt halutaan "sivistää" Suomen kansaa näyttämällä, että ihan tavallisia, itse asiassa tavallista fiksumpia, Suomen kansalaisia ollaan! Hankkeen tueksi on kutsuttu DTM-ravintolan asiakasakunnasta "julkkis" toisensa perään.

Kovasti jaksaa juontaja Katajakin pahoitella Einarin ohimarssia puhelinvierailusta. Ikäänkuin mies olisi porukan pettänyt, Einaria kun moni noista poikkeavista on kehunut. Odoteltiin varmaan, että Einari haastattelussa ennustaisi Jarkon putoamista ja tietysti kehuisi Saulia ja Kadia (joka myös ryhmän suosikki).

Minulla ei todella ole mitään seksuaalista vähemmistöä vastaa mutta olen tosissaan ärsyyntynyt kuinka avointa "porukan sisäistä" kilpailu on. Eilinen vieras ylitti kaiken, juontaja Katajakin sössötti kirjaimellisesti kaverin kanssa. Jos ei ohjelmassa olisi mainostettu aiemmin Katajan muuttoa tyttöystävän kanssa yhteen, olisi voinut luulla vaikka mitä! Oikeudenmukaisuuden nimissä toivoisi, ettei lopputuloksesta tulisi homoporukan riemuvoittoa.
"Shamppanjat ovat jo jäissä", kuten toimittaja Silvennoinen totesi, Saulin kunniaksi DTM:ssä ja lisääntyy pullon viikossa.

Tärkeätä siksi olisi, että tavallinen, pohjimmiltaan fiksu, rauhallinen, suomalainen mieskin saisi edustajansa ohjelman loppuun. Tottakai on niin, ettei BB:n lopputuloksella maailmaa muuteta ja sama kuka voittaa. Mutta periaatteesta ei ole oikein, että tässä tietty poikkeava ryhmä käyttää tavallisia katsojia oman elämänkatsomuksensa markkinamiehinä. Yritys on varmasti myös turvata homojulkkisten näkyvyys mediassa. Porukalla ikäänkuin turvataan tulevat työmahdollisuudet!

Enpä tiedä saisivatko nämä poikkeavat voiton tai hyvän menestyksen myötä ilosanomaansa julistetuksi, eipä varmaan siksi vähän tätä BB:tä kuitenkin seurataan. Mutta se on tullut selväksi, että kovasti siihen uskotaan ja ilmiselvästi myös SUB:n tuotantoryhmä siihen uskoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu