Tehystä

Mikä siinä on ettei Tehy ole hoitanut jäsentensä palkkoja kuntoon aiemmin vähitellen. Ettei tarvitse tehdä tälläistä kertarytinää. Kertokaa mikä järki tälläisen liiton toiminnassa on?
Sitten pitää mennä näin pitkälle, kun ei aikaisemmin ole hoidettu asioita kuntoon.
4165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Idealammppu syttyi yllättäin,kun joku sattui puhumaan rahasta.

Äänestä
  • Ja kun Iltalehdessä sattui kerrankin olemaan Jaanalle tuttu vastuullisessa asemassa oleva toimittaja, joka suostui lähtemään "Suuri Lupaus" -nimellä kulkeneeseen masinointiprojektiin mukaan.

    Toisaalta Tehy ehti vasta viime vuonna aloitella omaa yksityissektorin sairaanhoitopalveluita tarjoavaa yritystään Levillä, joten eihän kunnallisen kilpailijan romuttamista aiemmin olisi kannattanut aloittakaan.

    Äänestä

Olisiko iskennyt ahneus.

Äänestä

on tyydytty siihen, mitä on tarjottu. Eli pienin mahdollinen korotus. Syynä lienee huono johto liitossa, se ei ole osannut/välittänyt hoitaa tehokkaasti jäsenistön asioita. Lakko v.1995 ryssittiin täysin. Se oli meille jäsenille katkera pala. Osa menetti lakossa jopa tiettyjä etuuksia ja palkka jopa huononi.

Sairaanhoitajana yhdyn täysin mielipiteeseesi siitä, että liitto ei ole tasaisesti hoitanut jäsenten palkkoja kuntoon. Nyt se sitten yrittää kerralla korjata jopa vuosikymmenten virheet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Mikä siinä on ettei Tehy ole hoitanut jäsentensä palkkoja kuntoon aiemmin vähitellen. Ettei tarvitse tehdä tälläistä kertarytinää. Kertokaa mikä järki tälläisen liiton toiminnassa on?
Sitten pitää mennä näin pitkälle, kun ei aikaisemmin ole hoidettu asioita kuntoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu