Asumme sukutilalla, tosin emme enää päärakennuksessa vaan uudessa pari vuotta sitten valmistuneessa talossa. Sen tiesinkin, että päätalossa kuuluu puheensorinaa eteisessä. Joskus aikanaan talossa on pidetty tansseja. Itse en ole onneksi koskaan kuullut vaan mieheni ja miniä. On ne kuulleet muitakin ääniä.
Mutta isänpäivänä kävimme haudoilla. Yöllä sitten mieheni herätti minut ja kysyi, että kuulinko ne äänet. En kuullut. Mieheni, kertoi heränneensä kahden miehen jutteluun ja kun se oli lakannut, oli älkänut ikäänkuin intiaanien huuto, joka läheni. Mies oli istunut sängyn laidalla ja kuunnellut mutta kun meni avaamaan makuuhuoneen oven, kaikki lakkasi.
Pari yötä sitten oli kuulunut viheltelyä. Miniäni kertoi kuulleensa viikolla ujellusta sisällä keskellä päivää.
Miniäni ja mieheni pitävät asioita ihan luonnollisina mutta minä olen alkanut pelkäämään iltaisin. En uskalla valvoa yksin.
Mutta isänpäivänä kävimme haudoilla. Yöllä sitten mieheni herätti minut ja kysyi, että kuulinko ne äänet. En kuullut. Mieheni, kertoi heränneensä kahden miehen jutteluun ja kun se oli lakannut, oli älkänut ikäänkuin intiaanien huuto, joka läheni. Mies oli istunut sängyn laidalla ja kuunnellut mutta kun meni avaamaan makuuhuoneen oven, kaikki lakkasi.
Pari yötä sitten oli kuulunut viheltelyä. Miniäni kertoi kuulleensa viikolla ujellusta sisällä keskellä päivää.
Miniäni ja mieheni pitävät asioita ihan luonnollisina mutta minä olen alkanut pelkäämään iltaisin. En uskalla valvoa yksin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
myös viheltelevä kummitus kodissamme! Olen kuullut viheltelyä jo useamman kerran...ja paljon muutakin täällä on kyllä tapahtunut!!
Jos se teitin torppa on rakennettu intiaanien hautausmaalle... Ehkä ovat niitä elämäntapa inkkareita sinne haudanneet... Kannattaa jo manaaja tilata paikalle tanssahtelemaan.
Me ei oikein uskota tuohon, mutta jos sinä uskot niin mikäs siinä.
oot siis hirmu skepo. Pois palstaltamme. ;P
:D:D:D voi persusta, meinasin eka et jos joku olis jo vastannu tahan mut ei ollutkaan, eika provoistakaan ollut hauska kuin yks ("manaaja paikalle tanssahtelemaan" :D:D:D)
Totanoinniin, kannattas ehka haastatella sun miesta ja miniaa ja kysya et miks ne pitaa noita niin luonnollisena?
Kuulostaapi silta etta ehka siella on tosiaan vielakin vahan porukkaa pitamassa niita tanssiaisiaan. Ei ole lainkaan vaarallista.
Tama tieto ei sua kuitenkaan varmaan helpota koska jos oikein ymmarsin niin sua ahdistaa tama ilmio tosi paljon etka tieda yhtaan mita siita ajatella.
Muutama vaihtoehto eteenpain.
Ensinnakin voit kieltaa koko tapauksen. Nehan ilmestyy sun miehelle ja minialles, jotka vaikuttaa olevan ehm hengellisesti enemman auki talla hetkella ja siksi kuulee niita paremmin. Voi olla ettet sa koskaan kuule niita. Eli yks vaihtoehto sulla on et sa vaan kieltaydyt ajattelemasta koko asiaa ja pyydat vaikka ettei sun minia ja mies puhuisi sulle niista enempaa.
Mut taa ei tokikaan oo se kehittynein lahestymistapa, eika todellakaan kestavin.
Sa et tossa tarkentanut etta millanen sun maailmankuva ja elamankatsomus on. Uskotko mihinkaan ja nainpainpois. Mutta oli kuinka oli niin jos sa haluat kasitella ja kohdata ton asian jotenkin niin sun on hyvaksyttava etta maailmassa, ja teidan talossakin tapahtuu jotain asioita joita sa et pysty kokonaan ymmartamaan ja selittamaan koskaan. Ei sun mies ja miniakaan niita pysty loppuun asti selittamaan, niillakin on vaan alkeellinen ymmarrys asiasta. Mut hei, niinhan meilla on alkeellinen ymmarrys vaikka ydinfysiikastakin vasta! :) ja meikalaisella ei oikein ees sita alkeellista.
Edelleen terottaisin etta mun mielesta tuo kuulostaa ihan vainajien toiminnalta, ei esim pahisten. Syyta huoleen ei ole.
Niista vois olla mahdollista hankkiutua eroon toki. Mun mielesta sita kannattaa alkaa harkitsemaan siina vaiheessa, jos susta tuntuu etta sun elama on ihan pilalla niiden takia. Tai jos ne alkaa haittaamaan teidan elamaa muuten. Ja mun mielesta olis oikein jos sun mies ja miniakin nakis tan, et vaikka niiden mielesta siina ei oo mitaan niin jos sua pelottaa ihan kamalasti niin jotain pitais tehda. Toki sun kannattaa omalta osaltas tulla vastaan koittamalla hyvaksya et tammonenkin ilmio kun kummittelevat vainajat on, mutta rajansa kaikella... En makaan vainajien kanssa haluisi elaa!
Se et miten niista paasee eroon on sit pidempi tarina. Ma voin laittaa lisaa siita joskus jos kyselet taalla, tai voin yrittaa auttaa lisaa jos kerrot ensin vahan omasta maailmankuvastas. Mutta jos tassa oli ees vahan apua niin hyva :)