Media-assistentiksi

Audiovisuaalinen viestintä:Mitä alalla työskentely/opiskelu opiskelijoiden tai työntekijöiden mielestä vaatii? onko alalle helppo päästä opiskelemaan? Mitä tulisi osata tai tietää alasta enne sinne opiselemaan menoa? Minkälaiset pääsykokeet tuolle alalle on? Vaikuttaako todistus? Jos sinne sitten pääsee opiskeleemaan mitä tarvikkeita sinne tarvitsisi ?
1290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen viime keväänä valmistunut media-assistentiksi, nyt jatko-opinnot käynnissä.

Mitä alalla opiskelu vaatii?
-Motivaation pitää tietysti olla kohdallaan, innostusta erilaisiin asioihin, pitää tehdä kunnolla hommia jos meinaa mitään oppia tai saada aikaan. Oma-aloitteisuutta, luovuutta, mielikuvitusta ja omaa näkemystä. Jonkin verran varmaan "taiteellisuutta" mutta ei siis tarkoita että pitäisi osata piirtää.

Mitä alalla työskentely vaatii?
-Työpaikat on kiven alla, eli pitää olla todella oma-aloitteinen ja ahkera jo töitä hakiessa, mahdollisesti työllistää itse itsensä. Pitää luoda suhteita, esim. työssäoppimisen kautta. Periaatteessa alalta voi saada työtä niin laidasta laitaan etten oikein osaa tarkemmin sanoa.

onko alalle helppo päästä opiskelemaan?
-Kai ala on aika suosittu, että ei sinne ihan noin vaan mennä. Mutta opiskelijoita otetaan kuitenkin paljon (liikaakin) eli mahdotontahan se ei ole.

Mitä tulisi osata tai tietää alasta enne sinne opiselemaan menoa?
-No ainakin sen verran että kiinnostaako ala, ja sopiiko se itselle. Tietokonetta ei tarvitse osata edes käynnistää, puhumattakaan siitä että pitäisi osata ohjelmia. Ne oppii sitten koulussa.

Minkälaiset pääsykokeet tuolle alalle on?
Pääsykokeissa on varmaan kaikkialla haastattelu ja sitten jotain tehtäviä. Ja ennakkotehtävätkin varmaan aika monessa paikassa, ne tehdään siis kotona ja tuodaan kokeisiin. Tehtävät voi olla suunnittelua, piirrustusta (ei katsota piirustustaitoa vaan ideoita), oli meillä jotain matikkaakin jopa :D, kirjoitustehtäviä...

Vaikuttaako todistus?
Todistus vaikuttaa siihen kutsutaanko pääsykokeisiin. Sen jälkeen ei mun tietääkseni vaikuta enää kuin nuo pääsykokeiden tapahtumat.

Jos sinne sitten pääsee opiskeleemaan mitä tarvikkeita sinne tarvitsisi ?
Eipä kai mitään. Onhan se hyödyksi jos itsellä on kotona kone ja huippua olisi jos löytyisi ohjelmatkin, niin voisi tehdä kotona juttuja... Digikamera voi olla ihan hyödyksi, ei tarvitse lainailla koululta kameraa. Kuville löytyy kyllä käyttöä. Mutta ei mun tietääkseni vaadita ihmisiä hankkimaan mitään... Vaihtelee koulukohtaisesti pitääkö koululle maksaa esim. tulostamisesta. Meidän ei pitänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


irkkuli kirjoitti:

Audiovisuaalinen viestintä:Mitä alalla työskentely/opiskelu opiskelijoiden tai työntekijöiden mielestä vaatii? onko alalle helppo päästä opiskelemaan? Mitä tulisi osata tai tietää alasta enne sinne opiselemaan menoa? Minkälaiset pääsykokeet tuolle alalle on? Vaikuttaako todistus? Jos sinne sitten pääsee opiskeleemaan mitä tarvikkeita sinne tarvitsisi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu