maanviljelijät laittavat tähän aikaan pelloille? Näkyy olevan myrkkyruutat traktorien perässä.
Mitä myrkkyä
älämölö
9886
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Myrkyiksi luokiteltavien aineiden käyttö peltoviljelyssä on loppunut jo aikoja sitten.
Kasvinsuojeluaineet ovat kehittyneet menneistä ajoista paljon: Niiden käyttömäärät ovat pienempiä, vaarallisuus vähäisempi ja ne hajoavat maassa nopeasti vaarattomiksi. Lisäksi käyttöohjeet ovat tarkentuneet ja levittämiseen käytettävä tekniikka kehittynyt.
Peruskaupunkilaisen 1950-luvulta peräisin olevilla mutu-tiedoilla on yleensä turha ottaa ollenkaan kantaa koko asiaan.
niin varma. Sitä ei vielä tiedä mitä ne aiheuttavat ajankuluessa. Luultiinhan aikoinaan DDT:kin myrkyttömäksi, mutta miten kävi.
DDT:tä käytettiin useita vuosikymmeniä sitten kun aineita ei osattu vielä epäillä niin vaarallisiksi ja testausmenetelmät ja lainsäädäntö olivat kehittymättömiä. Nykyään kun torjunta-aineita valmistava yhtiö haluaa tuoda markkinoille uuden tuotteen on sen läpikäytävä niin massiivisen testiohjelman että on paljon aineita joita ei kannata kustannuksien vuoksi yrittää rekisteröidä ollenkaan Suomessa käytettäväksi.
LD50-arvo joka kuvaa aineen myrkyllisyyttä on useimmissa nykyään käytettävissä kasvinsuojeluaineissa samaa luokkaa kuin ruokasuolalla. Jos joku heittelee pari kahvikupillista suolaa 100 m x 100 m kokoiselle alueelle niin tuskinpa syntyy mikään ekokatastrofi.
Ja mitä muutakaan me voimme tehdä kuin luottaa nykyisen kemiantieteen mahdollisuuksiin valmistaa ja valvoa turvallisten aineiden käyttöä ? Ei kemiallisen kasvinsuojelun lopettaminen mitään ehdotonta turvallisuutta toisi. Rikkasiemenistä tulevat sivumaut ja myrkylliset aineet sekä erilaiset homeiden aiheuttamat toksiinit lisääntyvät esim. luomuviljassa.
Sata vuotta sitten ei käytetty torjunta-aineita eikä muitakaan kemikaaleja. Silloin oli ihan normaalia että jokaisen tuttavapiiristä kuoli silloin tällöin joku ruokamyrkytykseen. Nykyään se on erittäin harvinaista. Onko siis ruoka muka nykyään vaarallisempaa?
Onhan vanha sananlasku, että kyllä se vetävän pää tulee jossakin käteen. Ei tosiaankaan tiedetä kaikkea mitä nämä rikkakasvin ynnä muiden torjunta-aineet vielä aiheuttaa luonnossa ja mitä siitä seuraa ihmisille.
Tehomaatalous vaatii nykyisin entistä enemmän. Pelloista yritetään ottaa kaikki irti, pieneliötoiminta kärsii ainakin ja näin ollen maa köyhtyy ja taas joudutaan lisäämään lannotteita. Kemialliset typpilannotteet pilaavat vesistöjä. Joudutaan käyttämään kallista tuontienergiaa. Saadaanhan typpilannoite öljystä.
Jos näistä kasvinsuojeluaineista ei olisi mitään haittaa, niin nehän hyväksyttäisiin luomuviljelyyn. Ja koko tuo nimi "kasvinsuojeluaine" tai "tuholaisten torjunta-aine" on vain kaunisteltu nimi myrkyille
Mitä niihin toksiineihin tulee niin se on niin minimaallisen pieni riski.Ainahan joku kuolee johonkin vaikka tukehtuu lihaan, kuulostaa kaukaa haetulta tuo sinun toksiini juttu. Voi olla, että tämä sukupolvi ei ehdi nähdä kaikkia haittavaikutuksia mitä tämä nukypäivän tehomaatalous aiheuttaa.
Nykyisin kun nuo allergiat ovat lisääntyneet, niin varmasti oma osansa on niiden yleistymiseen juuri näillä aineilla mitä pelloille laitetaan. Ihminen kuvittelee voivansa aina muuttaa luonnonjärjestystä, mutta aina siitä koituu itselle ennemmin tai myöhemmin vaikeuksia
Eiköhän nykyään ole jo aika yleisesti voimassa oleva käsitys että allergiat ovat liian "puhtaan" elinympäristön syytä. Kun lapsi ei altistu riittävästi "normaaleille" bakteereille ja taudinaiheuttajille hygieniahörhöilyn takia, alkaa elimistön immuunijärjestelmä kehittää vastustusmekanismeja esim. siitepölyjä tai tai tiettyjä valkuaisaineita vastaan.
Miksi maatilojen lapset sairastavat muita vähemmän allergioita jos nykymuotoinen maatalous olisi syypää allergiohin?
tiloilla kasvatetaan omaan käyttöön tuleva leipävilja ilman mitään torjunta-aineita. Taas myyntiin menevään viljaan käytetään kaikki mahdolliset aineet
tiloilla ostetaan kaupasta leipäjauhot vaikka tila itse tuottaisikin leipäviljaa.
Jos haluaisi viljellä omaa viljaa erillään myytävästä, tulisi oman viljan pinta-alan olla ainakin 2-3 hehtaaria jotta sen pystyisi kuivaamaan omana eränään. Kaikki viljelytoimenpiteet pitäisi tehdä erikseen tuolle palaselle. Jauhamaan pitäisi lähteä ehkä pitkänkin matkan päähän myllylle. Seuraava ongelma on jauhojen säilyvyys, vilja ei säily jauhona älyttömän pitkiä aikoja.
Eli paljon helpompaa ostaa jauhot kaupasta kun niiden hintakin on niin naurettavan halpa. Edellämainitulle lisätyölle ei saa palkkaa varsinkin jos on parempaakin tekemistä.
Jos
A) länsimaiset parhaat käytettävissä olevat testimenetelmät ovat kiistattomasti todenneet että joku tietty torjunta-aine X hajautuu maaperässä muutamissa viikoissa vaarattomiksi yhdisteiksi
B) lainsäädäntö ja valvonta on antanut ko. torjunta-aineelle tarkat käyttöohjeet ja rajoitukset
C) Kyseisen aineen myrkyllisyys on hyvin alhainen ja
D) Aineen käyttömäärä/hehtaari on vain muutamia grammoja ja
E) Aineen käyttö kasvinviljelyssä tuo merkittävää työnsäästöä, tuoton lisäystä, kustannusten säästöä ja/tai tuotteen laadun paranemista
niin miksi ei kyseistä ainetta tulisi käyttää? Jos kaikesta mahdollisesta kehityksestä pelätään että ei tiedetä mitä se tulevaisuudessa aiheuttaa niin silloin olisimme vielä kivikaudella. Siksi tuleekin toimia parhaan mahdollisen saatavilla olevan tiedon mukaan ja nykyaikainen tiede kyllä pystyy riittävästi sitä tietoa tuottamaan.
Tulee huomata että torjunta-aineet myös paranevat koko ajan. Minäkin olen hommaa seurannut vasta n. 10 vuotta ja sinäkin aikana on kehitetty paljon uusia torjunta-aineita joiden käyttömäärät/ha ja myrkyllisyys ovat vanhoja pienemmät ja samanaikaisesti vanhoja tuotteita poistuu markkinoilta. Ja sama kehitys jatkunee tulevaisuudessakin.
Luomuviljelyssä ei kemiallisia torjunta-aineita käytetä siksi että ne eivät sovi luomuviljelyn ideologiaan. Se että aineella ei ole haittoja ei riitä kemiallisen aineen hyväksymiseen luomuviljelyssä. Luomua ohjaa myös tunteet ja mielikuvat eivätkä pelkät järkiseikat.
Torjunta-aineiden käyttö myös säästää ympäristöä kun pellosta saadaan suurempi sato. Suurempi sato on käyttänyt ravinteet tarkemmin eivätkä ravinteet tällöin huuhtoudu vesistöihin.
niitä,kait.