Mulla todella on aika vaakalaudalla löydänkö itselleni koskaan sopivaa kumppania tällaisena. Enkä nyt tarkoita että sellaista kumppania jonka kanssa pitäisi olla koko elämä mutta että seurustelusuhde jolla kuitenkin olisi mahdollisuus kestää.
Mä olen erilainen ihminen, eroan normaaleista ajatusmaailmaltani, arvoni poikkeavat massasta. En siis ole mikään vammainen, tai jälkeenjäänyt, sitä en siis erilaisuudella tarkoita. Tarvitsen seurustelukumppanikseni ihmisen, joka omistaa samat arvot kuin minä, ainakin edes suunnilleen. Ja sellaisia ihmisiä on vähän, minulle ei käy kuka tahansa ihminen ja se on niin pirun valitettavaa ja olen kironnut sen kun synnyin tänne tämmöisenä.
Olen siis päältäpäin ja normaalisti sutkoht kiltti ihminen, uskoisin sellaisenaan kelpaavani monillekkin. Mutta minussa on niitä salattuja haluja ja ajatuksia, mitä en menisi kaikille edes paljastamaan.
Poikkean massasta myös seksuaalisesti, minulle ei lopulta enää riittäisi ''normaali'' seksi tai yhdyntä, vaan tarvitsen muutakin, ja sitä ei voi tarjota jokainen vastaantulija.
Olen vasta nuori, 15-vuotias, ja uskon että moni ajattelee, että etsin vasta itseäni. Ehkäpä, mutta olen tiennyt ja huomannut aina olevani jossain määrin erilainen. Ja kyllä minä näin nuorenakin kaipaan läheisyyttä, jos ei mitään seurustelusuhdetta niin ainakin toivoisin että mulla olisi ystäviä. Mutta kun ei ole, enkä tule löytämäänkään omana itsenäni, ihmiset sanoisivat minua vain hulluksi tai jotakin. Ja tämäkin on jo pariin ottesseen tapahtunut. Siispä olen lopulta päättänyt pitää kaiken sisälläni, välttelen ihmisiä ja katson ettei kukaan pääse lähelleni, sillä minusta ei ole ''normaalin'' kaveriksi, vaan se olisi pelkkä piina minulle kun jotuisin esittämään ihmistä, mitä en ole. Ja jos taas paljastaisin todellisen minäni, kukaan ei haluaisi olla kaverini.
Vihaan itseäni mielettömästi, sillä erilaisuuteni on aiheuttanut pelkkää saatanallista tuskaa ja kurjuutta. Minäkin olen ihminen (valitettavasti), kaipaan läheisyyttä ja jotain tukea, mutta mistä löydän sellaisen joka sitä tahtoisi suoda minulle, joka olisi kaltaiseni, ei pitäisi minua hulluna, osaisi rakastaa ja johon voisin luottaa. Ystävää.
Mä olen erilainen ihminen, eroan normaaleista ajatusmaailmaltani, arvoni poikkeavat massasta. En siis ole mikään vammainen, tai jälkeenjäänyt, sitä en siis erilaisuudella tarkoita. Tarvitsen seurustelukumppanikseni ihmisen, joka omistaa samat arvot kuin minä, ainakin edes suunnilleen. Ja sellaisia ihmisiä on vähän, minulle ei käy kuka tahansa ihminen ja se on niin pirun valitettavaa ja olen kironnut sen kun synnyin tänne tämmöisenä.
Olen siis päältäpäin ja normaalisti sutkoht kiltti ihminen, uskoisin sellaisenaan kelpaavani monillekkin. Mutta minussa on niitä salattuja haluja ja ajatuksia, mitä en menisi kaikille edes paljastamaan.
Poikkean massasta myös seksuaalisesti, minulle ei lopulta enää riittäisi ''normaali'' seksi tai yhdyntä, vaan tarvitsen muutakin, ja sitä ei voi tarjota jokainen vastaantulija.
Olen vasta nuori, 15-vuotias, ja uskon että moni ajattelee, että etsin vasta itseäni. Ehkäpä, mutta olen tiennyt ja huomannut aina olevani jossain määrin erilainen. Ja kyllä minä näin nuorenakin kaipaan läheisyyttä, jos ei mitään seurustelusuhdetta niin ainakin toivoisin että mulla olisi ystäviä. Mutta kun ei ole, enkä tule löytämäänkään omana itsenäni, ihmiset sanoisivat minua vain hulluksi tai jotakin. Ja tämäkin on jo pariin ottesseen tapahtunut. Siispä olen lopulta päättänyt pitää kaiken sisälläni, välttelen ihmisiä ja katson ettei kukaan pääse lähelleni, sillä minusta ei ole ''normaalin'' kaveriksi, vaan se olisi pelkkä piina minulle kun jotuisin esittämään ihmistä, mitä en ole. Ja jos taas paljastaisin todellisen minäni, kukaan ei haluaisi olla kaverini.
Vihaan itseäni mielettömästi, sillä erilaisuuteni on aiheuttanut pelkkää saatanallista tuskaa ja kurjuutta. Minäkin olen ihminen (valitettavasti), kaipaan läheisyyttä ja jotain tukea, mutta mistä löydän sellaisen joka sitä tahtoisi suoda minulle, joka olisi kaltaiseni, ei pitäisi minua hulluna, osaisi rakastaa ja johon voisin luottaa. Ystävää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Että olen siis tyttö, ellei käynyt ilmi.
En usko, että oot ainoa, joka ajattelee elävänsä koko elämänsä yksin. Usein se tuo luulo on harhaa. Sä oot hei 15 - niinkuin mäkin - ja sulla on paljon aikaa tutustua erilaisiin ihmisiin.
Esittämisellä ei tosiaan pitkälle pötkitä. Ole oma itsesi, äläkä mieti aina, pitävätkö muut sinusta (paraskin neuvoja mä oon.......).
Musta on hyvä juttu, että tiedät, mitä haluat. Siltä ainakin kuulostaa.
Sen verran on tuota optimismia jäljellä, että uskon kenen tahansa voivan löytää itselleen oikeanlaisen kumppanin. Se vaatii aikaa, tahtoa, "onnea" ja vaikeita valintoja, mutta luulen, että tähän pystyy jokainen. Maailma on sen verran ääretön koti, että eiköhän siletä löydy jokaiselle yksi jos toinenkin hengenheimolainen, ja varmaan yhdestä jos toisestakin näistä on myös siihen suhteista syvimpään.
"Mä olen erilainen ihminen, eroan normaaleista ajatusmaailmaltani, arvoni poikkeavat massasta."
"Mä olen erilainen."
Oli aivan pakko vähän hymyillä tuota tavatessa. Vanha vitsihän on se, että jok'ikinen teini pitää itseään "erilaisena", "poikkeavana" ja muita ns. massateineinä.
Älä ajattele ihmisiä joukkoina tai ryhminä, vaan yksilöinä. Saat huomata, että se muuttaa maailmasi paljon värikkäämmäksi.
Jokainen on erilainen kuin toinen, oikeastaan kaikin tavoin. "Massateinit" ovat niitä, jotka yrittävät tuhota ulkoisia erilaisuuden merkkejään.
He tekevät loppujen lopuksi pirun huonoa työtä.
"Olen siis päältäpäin ja normaalisti sutkoht kiltti ihminen, uskoisin sellaisenaan kelpaavani monillekkin. Mutta minussa on niitä salattuja haluja ja ajatuksia, mitä en menisi kaikille edes paljastamaan."
Ymmärrän. Ainakin väitän niin.
"Olen vasta nuori, 15-vuotias, ja uskon että moni ajattelee, että etsin vasta itseäni."
Niin, moni varmasti ajattelee niin. Sen sijaan liian harva myöntää, ettei ikä tuo pelastusta. Mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä enemmän kysymyksiä kertyy.
"Ja jos taas paljastaisin todellisen minäni, kukaan ei haluaisi olla kaverini."
Et varmaan halua paljastaa tässä sen enempää, mutta sun asenne vähän hämmentää mua. Miksei kukaan haluaisi olla ystäväsi? Mitä pidät sisälläsi?
Itse tunsin itteni erilaiseksi mutta muutuin, kun sain poika ystävän(oon 15v.)! En meinaa tätä pahalla tai jotenkin niin mutta voithan muuttua ja eihän sinun tarvitse saada sellaista kuin sinä itse, koska kaikki ovat erilaisia! Eikä löydy samaa ihmistä kuin sinä!
Muista että kumppani on yks parhaimmista jutuista maailmassa!
''Itse tunsin itteni erilaiseksi mutta muutuin, kun sain poika ystävän''
- Anteeksi mitä? :D Sori, mutta nyt ei voi ihan ymmärtää. Ihminen ei noin vain muutu..
Taisitpa ymmärtää pahasti vinoon mitä tarkoitin erilaisuudella. Poikkean siis arvoiltani siitä mitä pidetään normaalina, sitä ei juurikaan muuteta!. Moni (lähes kaikki) sulkisi minut hullujenhuoneelle jos tietäisi sisimmät ajatukseni.
Tässäpä erimerkki seurustelusuhteesta mikä ei voi toimia, ja siitä mitä lähinnä tarkoitan:
Kuvittele vaikkapa suvaitsevainen ja ns ''sivistynyt'' ihminen ja hän seurustelisi natsin kanssa, joka vihaa muita rotuja, haluaisi tappaa kaikki vammaiset sekä teloittaa homoseksuaalit, eikä hän voi ymmärtää suvaitsevaisuutta. Miten nämä voisivat seurustella keskenään? Ei, se on vain mahdotonta, koska he eivät ymmärrä tai suvaitse toisiaan.
Kyse kun ei ole siitä onko vaikka huumorintajuinen, rauhallinen, surullinen, iloinen, vakavamielinen, laiska...Eli kyse ei niinkään ole luonteesta (tottakai se on tärkeä, mutta se on jokaisella erilainen ja se on hyvä juttu. en odota itseni kopiota kumppanikseni) mutta että on samat arvot ja se perusta!
oot hullu ja sekoot kohta, mee äkkii hoitoo !!!!!
Hei kuule, tekstisi sai miut ainakin ajattelemaan paljon. En aio sanoa että ymmärtäisin täysin, kun en tunne sinua, mutta nuo ajatukset itsestä on aika samoja kuin miulla. Luulen että miusta voisi olla siulle juttuseuraksi esim. mailitse:)
Esimerkiksi se että sulkeudut kuoreesi koska pelkäät ettet kelpaisi kenenkään kaveriksi? No mutta, annas kun kerron jotain. Itse ajattelen yhä samoin jossain määrin, mutta aiemmin olin oikea erakko. Ajattelin nimenomaan, että olen päästäni pimeä eikä minua voi sietää saatikka sitten ymmärtää...
Sitten kuitenkin aloin vähitellen tulla kuoresta ulos. Aloitin olemalla mukana seurakunnan toiminnassa ja tutustuin ihmisiin siellä. Sitten kun aloin tuntea ihmisiä, arvaas mitä tajusin?
Tajusin, että jokaisella ihmisellä on omat "luurangot kaapissa", jokaisella on jotain hämärää päässään. Ainahan joku teinipissis voi kiistää tämän,no siitä vain,se on silti miun näkemys.
Pointti on siis se,että yritä tutustua ihmisiin:) Se on vaikeaa ja kuulostaa typerältäkin, usko pois että tiedän kyllä miltä tuntuu kun joku kasvoton nettivastaaja kuten minä kehottaa tutustumaan ihmisiin. Mutta silti, aloita vähän kerrallaan ja muista välillä vähän arvostaakin itseäsi.
En tiedä mitä sitten päässäsi liikkuu, mutta SEN tiedän että sie et ole sen huonompi ihminen kuin kukaan muukaan:) Etkä ole ainoa, olen itse 17-vuotias poika ja sie kuulostat ihan minulta pari vuotta sitten. Enkä tarkoita vähätellä, en todellakaan! Ajattelin vain, että jospa sinua yhtään auttaisi tämä sekava sepustukseni.
Sellaista mietin vain, että kun kuulostat noin paljon miulta niin haluaisitko ehkä laittaa miulle sähköpostia? Pidä nyt minnuu hulluna jos haluat, mutta luulen että meillä voisi olla paljonkin keskustelun aihetta. Jos vaikka osaisin olla se kaipaamasi kaveri ainakin sähköpostitse?
En tiedä kuulostanko mielestäsi typerältä, mutta sillä kirjoitin että harvoin tulee kuulleeksi tuollaista tekstiä. Olisi mukava jutella mailitse kanssasi:) Laita osoite jos haluat, tai voin miekin laittaa jos haluat.
Tai voit vain ajatella että olen mikä lie idiootti:D Mutta, juttuseuraa sinulle tarjoaisin:) Mailaillaan jos haluat.
JA TAKAAN,EN PIDÄ SINUA HULLUNA
Odotan mitä vastaat tähän:)