Parikymmentä vuotta sitten ajattelin päästellä kunnolla kaikki paineet pois pitkällisen eroprosessin jälkeen ja suuntasin muutamaksi viikoksi Thaimaahan. Perillä Pattaylla seksitarjonta on niin näkyvää katukuvassa periaatteella "jokaiselle jotakin", että toisen viikon alussa mielessä käväisi se, että voisihan se sittenkin olla mielenkiintoista nähdä myös toisen miehen seisova kyrpä ja vaikka runkata sellaista omin käsin. Viinahuuruilla oli oma osansa mietteissä.
Pussit olivat toki aika tyhjät jo ensimmäisen viikon ja ehkä kymmenen tytön jälkeen, mutta päätin kuitenkin toteuttaa tuon varmasti monen muunkin heteromiehen mielessä käyneen "lievän uteliaisuuden" vierasta kyrpää kohtaan.
No, siellähän noita poikabaareja oli kymmenittäin, mutta itseäni hämäsi kyllä kovasti se, että kaikki pojat näyttivät niin pirun nuorilta ja taatusti alaikäisiltä, että asia meinasi tyssätä heti kokonaan. Mihinkään kakaroihin en halunnut sekaantua, koska tavoitteeni oli muutenkin kokea aikuisen miehen mahdollisimman suuri penis kädessäni. Kerroin tuon asian sitten eräälle tutuksi tulleelle baaritytölle ja hämmästyksekseni hän neuvoi muitta mutkitta erään paikan, jossa hänen mielestään on vanhempia poikia tarjolla.
Sinne sitten mentiin jo samana iltana, Pattaylla on suht helppo liikkua ja kyseinen baari löytyi heti. Siellä pojat olivat selvästi vanhempia, ehkä 25-30v. Kerroin toiveeni, että minua kiinnostaisi todella iso kyrpä ja paikan madame vinkkasi erään suht isokokoisen nuorukaisen luokseni.
Maksoin naiselle ja siitä sitten mentiin tuon kaverin kanssa yläkertaan huoneeseen. Ennen mitään touhuja, kaveri alkoi sen normaalin kinuamisen "wenti dollal fol mee too", mutta sanoin, että jos olen tyytyväinen hänen kyrpäänsä, niin katsotaan sitten.Lupasi, että "veli big, veli big"
Sitten vaan vaatteet pois äkkiä ja katseeni kävi heti hänen jalkovälissään, että mitä sieltä lopulta löytyy. Olin jonkinverran pettynyt, hänen kyrpänsä oli thaimaalaisen mittapuun mukaan ehkä iso, mutta näin eurooppalaiseen silmään kuitenkin kovin tavallinen.
Otin kaverin kalun käteeni ja aloin runkata sitä juhlakuntoon. Kyllähän se siitä jonkinverran kasvoi, eikä se miltään pippeliltä tuntunut, mutta oma patukkani, lyhyt, mutta todella paksu, oli sentään ihan eri luokkaa tuon aasialaisen "veli big" kyrvän rinnalla.
Kaveri runkkasi samalla omaa kyrpääni ja alkoi laittaa rasvaa peppureikäänsä, vaikka alunperin yritin hänelle sanoa, että runkkaaminen riittää. Englanninkieli ei oikein vahva hänellä ollut ja siksi oli varmaan ihan sama mitä juttelin. Kuitenkin siinä homman edetessä ajattelin, että no ihan sama, homoillaan nyt sitten kunnolla ja kaveri pyllisti minuun päin rasvaten samalla omaa kyrpääni pulisten jotain. Sain terskan jotenkin hänen anuksensa hollille, mutta kuten kerroin, niin sen verran paksu tuo oma heppini on, että ei siitä oikein mitään tullut. Sain kuitenkin hitaasti ison terskani kaverin sisään ja yllätys oli melkoinen, kun samalla hänen kyrpäänsä runkatessani, se laukesi pitkällä spermaruiskulla ja kaveri voihki ihan aidosti orgasmista.
Vetäydyin hänen takaansa ja tarjosin omaa kaluani hänen loppukäsittelyynsä. Ilmeisesti hänen orkkunsa oli ollut sen verran aito ja makoisa, että nyt hän kaivoi hymyhuulin sivukaapista jonkun pienen salvarasian ja alkoi hieromaan jotain väritöntä rasvaa heppini päähän.
Aluksi se tuntui viileältä ja sitten hiukan vuorostaan kuumotti, mutta jo hetken kuluttua koko kyrpäni tuntui paisuvan järjettömiin mittoihin ja jokainen hänen runkkausliikkeensä tuntui taivaalliselta. En silti lauennut mitenkään nopeasti, vaan kaveri selvästi hidasteli runkkaustaan aina välillä ja pidätteli laukeamistani.
En tiedä kuinka kauan tuo vaihe kesti, runkkauksen suhteen tuo kaveri oli mestari ja tuntui, että tulossa on elämäni siemensyöksy ja harvoin olen erektiostanikin ollut niin ylpeä kuin silloin. Kun kyrpäni lopulta sylkäisi spermalastinsa, niin sitä tuli järjettömän paljon ja kaari lensi pitkälle pojan pään yli. Ja kaveri osasi lypsää pussit varmasti varmasti tyhjimmäksi, mitä ne koskaan ovat olleet. Silloin tiesin, mitä tarkoittaa, kun tuntuu, että samalla lähtee varpaankynnetkin.
Annoin hänelle lähtiessäni sen "wenti dollal for me too" tuplana, sen verran häkellyttävä tuo runkkauskokemus oli minulle.
Totuuden nimissä heppini oli koko loppureissun niin arka ja hellänä tuosta illasta, että vasta viimeisenä iltana kävin vielä paikallisessa tyttöbaarissa päästämässä loput pisarat pois pusseistani.
Hieno reissu se oli ja usein olen sitä muistellut, mutta vaikka tuo poikakokemus oli paikanpäällä sykäyttävä, niin silti mitään piilevää homoutta se ei minussa laukaissut. Sen jälkeen en ole halunnut kokea toisen miehen kyrpää missään muodossa, joten pidän tuota tapahtumaa vain mielenkiintoisena yksittäistapahtumana, josta ei pahaa mieltä jäänyt, mutta joka kuitenkin tyydytti tuon asian kokeilunhalun lopullisesti.
Tulipahan kokeiltua
ulkomailla
2
18498
Vastaukset
- tarina
Sen tiedän siitä, että housuissani seisoo. Itsekin olen hetero ja silti joskus haaveillut siitä, että miltä toisen miehen seisova kalu tuntuis ja näyttäis..ei ole kuitenkaan koskaan tullut kokeiltua.
- _mies_
Tuo nyt ei ole mikään kumma ja ihme jos mies haluaa peilata itseään toiseen mieheen kyrpää myöten.
Heterotmiehet pelkää toista miestä kuin kani kettua.
Tosimies ei miestä pelkää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057