uskaltaako

tänne kirjoittaa puolison sairaudesta eikä muustakaan.
Olen siitä huono palstalainen, etten ole kirjautunut koska minulta menee kohta tämä mahdollisuus ja olen eri nimimerkkien varjossa kirjoitellut "hyi minua " mielestäni en ole ketään loukannut, anteeksi jos olen sen tietämättäni tehnyt
331239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

No johan uskalsit ja kerroit uskaltaneesi ennenkin.
Eikun kirjoittele vain tänne kun kerkiät ja jaksat, ei siihen mitään kirjautumispakkoa ole.
Olisi kuitenkin kiva ja kohteliasta muita kohtaan jos käyttäisit edes yhtä ja samaa nimimerkkiä kaikissa kirjoituksissasi.
Itse olen rekisteröitynyt siksi, että kaikki tietää nimimerkistäni avatakko vai jättää avaamatta viestini.

Äänestä
  • toki,hyvä ystävä!Eihän tänne ole mitään kirjautumis pakkoa.Minä taas olisin arka kirjoittamaan muuten,kuin kirjautuneena.Ehkä se on sitä samaa,kuin Elisama sanoo,että hän,joka ei halua lukea sepustuksiani,voi olla lukematta.Näkee että taas se Mumsku.Kirjoita ihmeessä puolisosi sairaudesta.Myös minun puolisoni on syöpäläinen,niin kuin itsekin olen.Ja olen saanut tukea palstalla,ja kirjoittaminen yksin on jo terapiaa!

    Äänestä

  • mumsku kirjoitti:

    toki,hyvä ystävä!Eihän tänne ole mitään kirjautumis pakkoa.Minä taas olisin arka kirjoittamaan muuten,kuin kirjautuneena.Ehkä se on sitä samaa,kuin Elisama sanoo,että hän,joka ei halua lukea sepustuksiani,voi olla lukematta.Näkee että taas se Mumsku.Kirjoita ihmeessä puolisosi sairaudesta.Myös minun puolisoni on syöpäläinen,niin kuin itsekin olen.Ja olen saanut tukea palstalla,ja kirjoittaminen yksin on jo terapiaa!

    tänne,saat tukea meiltä sen mitä pystymme antamaan:)

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    pyytää lupa,että saa kirjoittaa!KUKA täällä määrää,vakikirjoittajat? Elisam,mumsku,ira,,,ja keitä kaikkia heitä on???ja mikä oikeus heillä on?

    Raspikurkku on ainoa,jonka kirjoitukset luen.siinä kaikki huomioon ottava palstalainen.

    Äänestä

  • täytyy???? kirjoitti:

    Rohkaisu ja lupa on kaksi eri asiaa. Et taida osata erottaa niitä toisistaan.
    Sinäkö tuon aloituksen teit tuossa muodossa saadaksesi käydä kimppuun ?

    Äänestä

  • täytyy???? kirjoitti:

    pyytää lupa,että saa kirjoittaa!KUKA täällä määrää,vakikirjoittajat? Elisam,mumsku,ira,,,ja keitä kaikkia heitä on???ja mikä oikeus heillä on?

    Raspikurkku on ainoa,jonka kirjoitukset luen.siinä kaikki huomioon ottava palstalainen.

    Ensinnäkin kukaan ei määrää.... ja luithan sinä tämänkin aloituksen, vaikka muuta väitit;

    "Raspikurkku on ainoa,jonka kirjoitukset luen.siinä kaikki huomioon ottava palstalainen."

    Äänestä

  • Vilma-t kirjoitti:

    ainoa oikeudenmukainen ,ei syrji uusia.luen sinunkin kirjeesi,osoittaa ylimielisyyttä,VILMAT.

    Raspikurkku kirjoittaa myös syöpäpalstalla,huom: ei kukaan muu tämän niiiiin//// meidän ja vain meidän palstan vakiokirjoittaja!

    Äänestä

  • ON PALSTALLA kirjoitti:

    Jos osoittaa sinulle, että kirjoitat hieman totuudenvastaisia väittämiä? Nythän jo tunnustit lukevasi minunkin viestejäni ja juuri kerroit, että Raspis on AINOA jonka viestejä luet.

    Minun puolestani saat toki lukea ja kirjoittaakin, mutta henkilökohtaisesti en pidä tuollaisesta uhoamisesta. Mielipiteitä voi toki olla laidasta laitaan, muttei silti tarvitse käyttäytyä kuin mieltä vailla.

    mukaan,kerro ,miksi aloitit ,siis,olenko ihan väärässä???anteeksi,jos siltä tuntuu!!!

    No onko ne minun kirjoitukset Ylläpito poistanut sieltä.
    Omasta mielestäni ole ollut vastailevinani syöpäpalstallakin.
    Ihmettelen jos ei löydy tai sitten et lue kuin jotain silloin tällöin.
    Miksi muuten kiivailet niin huikeasti tuosta asiasta ?

    Äänestä

  • TULE NYT kirjoitti:

    mukaan,kerro ,miksi aloitit ,siis,olenko ihan väärässä???anteeksi,jos siltä tuntuu!!!

    Ketä nyt oikein kutsut ja mihin ? En pysy mukana ajatuksen ja sanojen juoksussasi.

    Äänestä

  • Vilma-t kirjoitti:

    Jos osoittaa sinulle, että kirjoitat hieman totuudenvastaisia väittämiä? Nythän jo tunnustit lukevasi minunkin viestejäni ja juuri kerroit, että Raspis on AINOA jonka viestejä luet.

    Minun puolestani saat toki lukea ja kirjoittaakin, mutta henkilökohtaisesti en pidä tuollaisesta uhoamisesta. Mielipiteitä voi toki olla laidasta laitaan, muttei silti tarvitse käyttäytyä kuin mieltä vailla.

    Vilma-t!Tulin vielä katsomaan,onko täällä kukaan paikalla.Tuli mieleeni,että sait jo kiinni sen sinun vainoojasi silloin kesällä.Mutta näyttääpä näitä olevan,toisten kirjoituksien arvostelijoita.Minä itse olen kovin herkkä sanomaan,jos koen ,että saan epäoikeudenmukaista palautetta kirjoituksilleni.Ihailen sinua,Vilma-t,kun uskallat tuoda mielipiteesi esiin.Minulle kun vain tulee sellainen itkuinen olo,ja pahamieli kaikesta.Niin,tähän varmaan joku vastaa,että kerjään sääliä.En kerjää,halusin vain tuoda esiin,että pahat arvostelut ihan oikeasti pahoittaa mielen.

    Äänestä

  • ON PALSTALLA kirjoitti:

    ainoa oikeudenmukainen ,ei syrji uusia.luen sinunkin kirjeesi,osoittaa ylimielisyyttä,VILMAT.

    Raspikurkku kirjoittaa myös syöpäpalstalla,huom: ei kukaan muu tämän niiiiin//// meidän ja vain meidän palstan vakiokirjoittaja!

    Kävin tuolla syöpäpalstalla tarkistamassa väitteesi todenperäisyyttä.
    Miksi puhut vastoin totuutta ?
    Ei tarvinnut kauaa etsiä kun läytyi jo puolenkymmentä tämän palstan vakikirjoittajaa sieltäkin.
    Olisi varmaan läytynyt enemmänkin jos olisin kauemmin etsinyt.
    Mikä on motiivisi tuollaiseen väärään syyttelyyn ?

    Äänestä

  • mumsku kirjoitti:

    Vilma-t!Tulin vielä katsomaan,onko täällä kukaan paikalla.Tuli mieleeni,että sait jo kiinni sen sinun vainoojasi silloin kesällä.Mutta näyttääpä näitä olevan,toisten kirjoituksien arvostelijoita.Minä itse olen kovin herkkä sanomaan,jos koen ,että saan epäoikeudenmukaista palautetta kirjoituksilleni.Ihailen sinua,Vilma-t,kun uskallat tuoda mielipiteesi esiin.Minulle kun vain tulee sellainen itkuinen olo,ja pahamieli kaikesta.Niin,tähän varmaan joku vastaa,että kerjään sääliä.En kerjää,halusin vain tuoda esiin,että pahat arvostelut ihan oikeasti pahoittaa mielen.

    Ei ole helppoa kun on liian herkkä.
    Minun kanssa tulee ennen vastapuolelle itku kuin minulle.

    Äänestä

  • ON PALSTALLA kirjoitti:

    ainoa oikeudenmukainen ,ei syrji uusia.luen sinunkin kirjeesi,osoittaa ylimielisyyttä,VILMAT.

    Raspikurkku kirjoittaa myös syöpäpalstalla,huom: ei kukaan muu tämän niiiiin//// meidän ja vain meidän palstan vakiokirjoittaja!

    etsi sieltä sitten vilmatin ja mumskun eli muumiäitin kirjoituksia.
    ei löydy lähi kuukausilta!kesä tai toukokuulta löytyy,ja lue,mitä ne silloin kirjoittaa!?

    Äänestä

  • mumsku kirjoitti:

    Vilma-t!Tulin vielä katsomaan,onko täällä kukaan paikalla.Tuli mieleeni,että sait jo kiinni sen sinun vainoojasi silloin kesällä.Mutta näyttääpä näitä olevan,toisten kirjoituksien arvostelijoita.Minä itse olen kovin herkkä sanomaan,jos koen ,että saan epäoikeudenmukaista palautetta kirjoituksilleni.Ihailen sinua,Vilma-t,kun uskallat tuoda mielipiteesi esiin.Minulle kun vain tulee sellainen itkuinen olo,ja pahamieli kaikesta.Niin,tähän varmaan joku vastaa,että kerjään sääliä.En kerjää,halusin vain tuoda esiin,että pahat arvostelut ihan oikeasti pahoittaa mielen.

    ei näiden tyhmyyksien vuoksi kannata mieltään pahoittaa. Parempi lukea pariinkin kertaan tuonkaltainen negatiiviseksi arvosteluksi tarkoitetettu viesti, niin kohta jo naurattaa se sekavuus ja hourupäisyys, joka niissä kirjoitelmissa ilmenee.

    Muistat oikein, eli "opiskelijamme" poistui palstalta ja kuulemani mukaan ei selvinnyt ihan pään silityksillä.

    Hyvää yötä!

    Äänestä

  • kävit katsomassa,elisama kirjoitti:

    etsi sieltä sitten vilmatin ja mumskun eli muumiäitin kirjoituksia.
    ei löydy lähi kuukausilta!kesä tai toukokuulta löytyy,ja lue,mitä ne silloin kirjoittaa!?

    Ovatko he tehneet jonkun sitoumuksen määrätystä määrästä viestejä kuukaudessa sinne.
    Kirjoitatko sinä kaikille palstoille ? Missä on Diabetes-palstan juttusi tai Epilepsian tai Reuman.
    Eikö ole pakko, no samanverran kuin noiden mainitsemiesi syöpäpalstalle.

    Nukku-Matti on tulossa unihiekka rekan kanssa sinun kotisi suuntaan.

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    Ovatko he tehneet jonkun sitoumuksen määrätystä määrästä viestejä kuukaudessa sinne.
    Kirjoitatko sinä kaikille palstoille ? Missä on Diabetes-palstan juttusi tai Epilepsian tai Reuman.
    Eikö ole pakko, no samanverran kuin noiden mainitsemiesi syöpäpalstalle.

    sanoisi Nalle Puh tähän. Kaikki kannettavaksi annettu kannetaan selkä väärässä, joten älä ota enempää kuormaa, hyvä E.

    Äänestä

  • kävit katsomassa,elisama kirjoitti:

    etsi sieltä sitten vilmatin ja mumskun eli muumiäitin kirjoituksia.
    ei löydy lähi kuukausilta!kesä tai toukokuulta löytyy,ja lue,mitä ne silloin kirjoittaa!?

    eli viimeinen kirjoitukseni Syöpä-palstalla on 31.5., joten entäpä sitten? Kai saan vapaasti valita missä kirjoitan, vai kirjoitanko lainkaan?

    Selvennykseksi voin kertoa, että tympäännyin totaalisesti teihin häiriköihin siellä varsinaisella syöpä-palstalla, samoin kuin siihen vänkäämiseen kuka saa kirjoittaa ja miten. Ilmeisesti siellä rupeaa keskustelut tyrehtymään, koskapa teitä vänkääjiä alkaa taas siunaantumaan tännekin.

    mutta kun te vastasitte vain toisillenne.kirjoititte keskenään,kukaan ulkopuolinen ei päässyt siihen 'SISÄPIIRIIN' mukaan.
    oli vain ihmesopaa,vilmatia,muumiäitiä,raspikurkkua,kevätmielistä..arvaatko,sehän teki katkeriksi meidät,kun ei päästy veneeseen mukaan? onko muita,jotka tämän muistaa vielä???

    Äänestä

  • vänkääjä täällä kirjoitti:

    Kyllä siellä ketjuissa oli muitakin kuin vain meitä rekattuja nimimerkkejä ja taisinpa jo sielläkin sanoa, että ei tosielämässäkään mikään toimi kyynerpäätaktiikalla.

    Veneessä on kyllä ollut tilaa niin uusille kuin entisille syöpäläisille, mutta kaatuuhan se oikea venekin jos oikein riehumaan ryhdytään ja onhan täällä nytkin vaikka kuinka monta uuttaa kirjoittajaa, joten turha katkeruus pois ja hieman asennetarkistusta niihin omiin kirjoituksiin, niin löytyy ystävää ja tukijaa.

    Hyvää yötä sinulle ja valoisaa mieltä huomiselle päivälle!

    Äänestä

  • vänkääjä täällä kirjoitti:

    mutta kun te vastasitte vain toisillenne.kirjoititte keskenään,kukaan ulkopuolinen ei päässyt siihen 'SISÄPIIRIIN' mukaan.
    oli vain ihmesopaa,vilmatia,muumiäitiä,raspikurkkua,kevätmielistä..arvaatko,sehän teki katkeriksi meidät,kun ei päästy veneeseen mukaan? onko muita,jotka tämän muistaa vielä???

    paikkaansa. On ihan sinun oma olettamus. Tulin vasta syksyn korvalla tälle palstalle. Heti pääsin mukaan. Yksikään vakikirjoittaja ei ole ilkeillyt minulle. Kirjoita mikä syöpä sinulla on ja miten olet sen kanssa pärjännyt. Miten arki hoitojen jälkeen kulkee. Heti pääset SISÄPIIRIIN. Pelkkä näykkiminen ei ole iloja, suruja eikä kuulumisten vaihtoa.

    Äänestä

Kauniita unia tälle palstalle. Karhu ryömii kohta pesäänsä.

Äänestä
  • aika hauska tyyppi etkä vähistä hikeenny. Vaan voisitko lopettaa tuon piiloleikin ja kertoo ittestäs enemmän . se lisäis uskottavuutta kun vaikutat tietävän monesta asiasta kukkia myöte

    Äänestä

  • toisaalta kirjoitti:

    aika hauska tyyppi etkä vähistä hikeenny. Vaan voisitko lopettaa tuon piiloleikin ja kertoo ittestäs enemmän . se lisäis uskottavuutta kun vaikutat tietävän monesta asiasta kukkia myöte

    osaa kertoa mitään. Et varsinkaan itsestäsi. Ei toisilta voi vaatia enempää kun itseltään. "Niin metsä vastaa kun sinne huutaa".

    Äänestä

Enhän minäkään ole kirjautunut. Tervetuloa! :)

Äänestä

sopii lisää väkeä. Itsekään en ole rekisteröitynyt teknisistä syistä. Tällä palstalla kirjoitan yhdellä ja samalla minimerkillä. Hyvin ottivat vastaan. Ovea ei kukaan osoittanut.

Äänestä
  • kirjautunut,ensin kirjoitin ilman nimimerkkiä
    ottivat paattiin kyytiin,ja mukana olen seilaillut:)

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    kirjautunut,ensin kirjoitin ilman nimimerkkiä
    ottivat paattiin kyytiin,ja mukana olen seilaillut:)

    olen huomannut, että sinun kirjoitukset on pidentyneet. Se on hyvä merkki toipumisen suhteen.

    Äänestä

  • jatta kirjoitti:

    olen huomannut, että sinun kirjoitukset on pidentyneet. Se on hyvä merkki toipumisen suhteen.

    terkkariin,jos saan sieltä lähetteen lymfahoitoon
    pääsisi tuosta hankalasta turvotuksesta eroon.

    Äänestä

  • ...ole rekisteröitynyt ja viime talvena otettiin lämpimästi vastaan. Täällä on niin erilaisia ihmisiä ja sehän on suuri rikkaus. Sama toisesta välittämisen ja huolehtimisen pohjavire kuitenkin vallitsee kirjoittajien keskuudessa.

    Yhdellä ja samalla nimimerkillä minäkin olen kirjoitellut, paitsi pari kertaa, jolloin käyttämäni nimi paremmin sopi tilanteeseen.:)

    Äänestä

ja nyt vasta menin läpi ketjun, kone tökki ja hitaasti edistyi. Nyt perustelut, aloin loppukesästä kirjoitella silloin tällöin ja aina tuli ylimielisiä vastauksia, on tullut enimmäkseen asiallisia, näiltä juuri joita on parjattu eniten.
Minulla on kone lainalla että se loppuu pian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirjautumaton kirjoitti:

tänne kirjoittaa puolison sairaudesta eikä muustakaan.
Olen siitä huono palstalainen, etten ole kirjautunut koska minulta menee kohta tämä mahdollisuus ja olen eri nimimerkkien varjossa kirjoitellut "hyi minua " mielestäni en ole ketään loukannut, anteeksi jos olen sen tietämättäni tehnyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu