M"etodismi on 1700-luvun lopulla Englannissa syntynyt kristillinen kirkkokunta, johon nykyisin kuuluu n. 50 miljoonaa jäsentä eri puolilla maailmaa. Metodismi sai alkunsa englantilaisen anglikaanisen papin John Wesleyn hengellisen toiminnan vaikutuksesta. Wesley tuli herätykseen Saksan pietistisen kristillisyyden vaikutuksesta ja alkoi toteuttaa pietismin keskeisiä periaatteita Englannissa. Lontoon Aldersgate-kadulla hernhutilaisten kokouksessa John Wesley koki hengellisen herätyksen (Wesley itse kertoo sydämensä lämmenneen Jeesukselle), jonka jälkeen metodismi alkoi kasvaa voimakkaasti. Nimitys metodismi on ulkopuolisten antama pilkkanimi ja kuvaa ryhmän alkuaikojen korostamaa järjestystä, metodia, jolla hätääntynyt syntinen ensin kääntyy ja sitten kristittynä pyhittyy."
Metodisteja pidetään yleisesti rentoina, hauskoina ja vitsikkäinä...
Kuvittelisin tämän liittyvän Weasleyn perheen iloisuuteen.
Onko Row puhunut tästä jossakin haastattelussa?
(Ps, pahoittelen kopioidun tekstin pituutta.)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.