Realistille

Olen huomannut, että olet nostanut itsesi keskustelun yläpuolelle viime päivien aikana aivan kuin persoonasi olisi jotenkin muuttunut, mutta tuolla alempana oli kysymyksiä joihin et vaivaudu vastaamaan!
Yksi kysymys kuului; Kuinka laajalle sianlanta levitetään Tanskassa?
Ja toinen täältä kotosuomesta; Kuinka montaa nautakasvattamoa lämmitetään täällä suomessa?
371260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Vastailen kysmyksiin sitä mukaa kun ehdin. En tosin haistatteluihin, aiheettomiin tai aiheen ohi meneviin kysymyksiin. Enkä sellaisiin joihin on mahdoton vastata.

Vastauksissa voi jäädä väliin päiviäkin, joskus on tehtävä muutakin kuin keskusteltava maataloustuista. Niin mukavaa kuin tämä onkin :)

--

"Yksi kysymys kuului; Kuinka laajalle sianlanta levitetään Tanskassa? "

En tiedä. Kerro?

--

"Ja toinen täältä kotosuomesta; Kuinka montaa nautakasvattamoa lämmitetään täällä suomessa?"

En tiedä. Kerro?

Kerro myös pointtisi tai johtopäätöksesi.

Äänestä
  • Lähinnä tuo lannalevitysteema, kun tuo itä-meri nostattaa tunteita. Suomessa ei ole missään niin kovaa pistekuormitusta lannan suhteen kuin Tanskassa monilla alueilla. Itse en ole Tanskassa edes käynyt, mutta jotkut ovat kertoneet, että siellä paska todella haisee. Ei savua ilman tulta, luulisi sieltä mereenkin menevän, kun täällä suomessa(kaukana rannastakin) väitetään kaiken lannan valuvan itämereen.

    Toinen juttu oli tuo navetoiden lämmitykseen käytettävä energia, nautakasvattamoita ei juuri lämmitetä, vettä ja sosiaali-/teknisiä tiloja lukuunottamatta, joten sitä ei voi oikein energiankulutukseen lisätä.

    Sikaloita ja kanaloita lämmitetään, kumpi on mielestäsi parempi; Hakkeella lämpiävä sikala suomessa, vai öljyllä lämpiävä Tanskassa (ei niitä kaikkia oljella lämmitetä).

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Lähinnä tuo lannalevitysteema, kun tuo itä-meri nostattaa tunteita. Suomessa ei ole missään niin kovaa pistekuormitusta lannan suhteen kuin Tanskassa monilla alueilla. Itse en ole Tanskassa edes käynyt, mutta jotkut ovat kertoneet, että siellä paska todella haisee. Ei savua ilman tulta, luulisi sieltä mereenkin menevän, kun täällä suomessa(kaukana rannastakin) väitetään kaiken lannan valuvan itämereen.

    täällä koto suomessa tuntuu haisevan aivan yhtälailla kuin tanskassakin, olen käynyt myös siellä lannanlevitysaikana ja muulloinkin ja muulloin ei haise sen enempää kuin suomessakaan.
    Ja se väite että kaikki lanta menisi täällä suomessa mereen, se on taas teivän viljelijöiden ikiaikainen vouhotus jolla kerjätään myötätuntoa, totuus kuitenkin on se että maatalous on niin suomessa kuin muissakin maissa merkittävä vesistöjen rehevöittäjä.

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Lähinnä tuo lannalevitysteema, kun tuo itä-meri nostattaa tunteita. Suomessa ei ole missään niin kovaa pistekuormitusta lannan suhteen kuin Tanskassa monilla alueilla. Itse en ole Tanskassa edes käynyt, mutta jotkut ovat kertoneet, että siellä paska todella haisee. Ei savua ilman tulta, luulisi sieltä mereenkin menevän, kun täällä suomessa(kaukana rannastakin) väitetään kaiken lannan valuvan itämereen.

    Toinen juttu oli tuo navetoiden lämmitykseen käytettävä energia, nautakasvattamoita ei juuri lämmitetä, vettä ja sosiaali-/teknisiä tiloja lukuunottamatta, joten sitä ei voi oikein energiankulutukseen lisätä.

    Sikaloita ja kanaloita lämmitetään, kumpi on mielestäsi parempi; Hakkeella lämpiävä sikala suomessa, vai öljyllä lämpiävä Tanskassa (ei niitä kaikkia oljella lämmitetä).

    Noihin kuulopuheisiin en osaa ottaa kantaa. Tanska lienee enemmän sianlihan tuottaja, mutta uskon pointtisi navetoista.

    "Sikaloita ja kanaloita lämmitetään, kumpi on mielestäsi parempi; Hakkeella lämpiävä sikala suomessa, vai öljyllä lämpiävä Tanskassa (ei niitä kaikkia oljella lämmitetä)."

    Eikä kaikkia suomalaisia hakkeella. Öljylämmitys on suomalainen ongelma, pientaloissamme ja olisi varmasti käyttöä sikaloiden lämmitykseen käytetylle energialle. Toisekseen Tanska tuottaa paljon tuulivoimaa, tässä linkki - valitettavasti tanskaksi:

    http://www.wind-watch.org/documents/wp-content/uploads/analyse-vind-dk.pdf

    Tuulivoimasta voidaan olla montaa mieltä, miten se mielestäsi suhteutuu hakkeeseen tai pellettiin?

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    Kadotin jo oman punaisen lankanikin, eli koska Tanskassa lämmitystarve on ilmeisen paljon pienempi, miten luulet sen vaikuttavan ympäristön tilaan ja tuotteen hintaan?

    tahtoisin tietää. Tuoko ne sitä jostain?

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    Kadotin jo oman punaisen lankanikin, eli koska Tanskassa lämmitystarve on ilmeisen paljon pienempi, miten luulet sen vaikuttavan ympäristön tilaan ja tuotteen hintaan?

    palkka-asiat? Paljonko maksaa teurastus ja tarkastukset? Entä rahtikulut sielläpäin? Paljonko tuottaja saa? Entä sama maitotiloilla? Mitä ympäristömääräyksiä? Paljonko niiden toteuttaminen maksaa? Paljonko navetan rakentaminen maksaa? Entä vientituet miten ne menee? Miksi minä kyselen tällaisia? Miksen ole muualla? Missä minun kännykkä on?

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    Noihin kuulopuheisiin en osaa ottaa kantaa. Tanska lienee enemmän sianlihan tuottaja, mutta uskon pointtisi navetoista.

    "Sikaloita ja kanaloita lämmitetään, kumpi on mielestäsi parempi; Hakkeella lämpiävä sikala suomessa, vai öljyllä lämpiävä Tanskassa (ei niitä kaikkia oljella lämmitetä)."

    Eikä kaikkia suomalaisia hakkeella. Öljylämmitys on suomalainen ongelma, pientaloissamme ja olisi varmasti käyttöä sikaloiden lämmitykseen käytetylle energialle. Toisekseen Tanska tuottaa paljon tuulivoimaa, tässä linkki - valitettavasti tanskaksi:

    http://www.wind-watch.org/documents/wp-content/uploads/analyse-vind-dk.pdf

    Tuulivoimasta voidaan olla montaa mieltä, miten se mielestäsi suhteutuu hakkeeseen tai pellettiin?

    Tuulivoima on ihan OK ja tietysti suomessa vesivoima, koskahan se Vuotos rakennetaan, niin saataisiin mekin hieman "valoa" sähkölaskuun!

    Kumpaa on enemmän, tuulivoimaa Tanskassa vai vesivoimaa Suomessa?
    Entä kuinka paljon Tanskalaiset lämmittävät sikaloitaan sähköllä?

    Ps. Muistutan jälleen kerran, että minun nautakasvattamoissa vain vettä lämmitetään.

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    Kadotin jo oman punaisen lankanikin, eli koska Tanskassa lämmitystarve on ilmeisen paljon pienempi, miten luulet sen vaikuttavan ympäristön tilaan ja tuotteen hintaan?

    Tottakai pienempi energian kulutus vähentää ainakin kasvihuoneilmiötä.
    Onko ympäristön tilaan mitään vaikutusta sillä kuinka suuri eläintiheys on hehtaaria kohti?
    Entä kuinka paljon öljyä kuluu trailerin laivamatkaan Tanskasta Suomeen?

    Taitaa korottaa, kun Tanskassa on korkeampi tuottajahinta.

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Tottakai pienempi energian kulutus vähentää ainakin kasvihuoneilmiötä.
    Onko ympäristön tilaan mitään vaikutusta sillä kuinka suuri eläintiheys on hehtaaria kohti?
    Entä kuinka paljon öljyä kuluu trailerin laivamatkaan Tanskasta Suomeen?

    "Onko ympäristön tilaan mitään vaikutusta sillä kuinka suuri eläintiheys on hehtaaria kohti?"

    Siinä mielessä on, kuinka pitkän matkan teurasauto ajaa kuorman hakiessaan. Tietysti siis tilojen ja teurastamon keskimääräisellä läheisyydellä. Yhdellä matkalla ei ole merkitystä, mutta kokonaisuudella on. Tanskassa ollaan pakkauduttu pienelle alueelle (enkä väitäkään etteikö siinä olisi omia ongelmiaan).

    Tuon trailerin laivamatkan selvittelin, ja satamista ja kalustosta riippuen se on 30 - 40 liraa tyypillisesti Itämeren halki. Aika vähän, se oli itsellenikin yllätys. Samalla määrällä traileria vetää maalla alle 100 km.

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Tuulivoima on ihan OK ja tietysti suomessa vesivoima, koskahan se Vuotos rakennetaan, niin saataisiin mekin hieman "valoa" sähkölaskuun!

    Kumpaa on enemmän, tuulivoimaa Tanskassa vai vesivoimaa Suomessa?
    Entä kuinka paljon Tanskalaiset lämmittävät sikaloitaan sähköllä?

    Ps. Muistutan jälleen kerran, että minun nautakasvattamoissa vain vettä lämmitetään.

    Koko keskustelu lähti kokonaisenergiankulutuksesta per kinkku - en osaa vastata enää näin yksityskohtaisesti, mutta sinne päin..

    Kokonaismäärä Tanskan tuulivoima ver Suomen vesivoima:

    Suomessa tuotetaan 12,6 % kulutuksesta vesivoimalla ja 0,2 % tuulivoimalla, kulutus 2006 oli 90 TWh.

    Tanskassa kokonaistuotanto on loogisesti pienempi, vain 35,9 TWh ja tuulivoiman osuus 17 %, mutta se on lujassa nousussa (pitäisi olla yli 20 % kuluvana vuonna).

    Tuulimyllyjen valmistaja on Vestas A/S, linkki alla. Yritys ei ole enää ihan näpertelijä alalla, se työllistää yli 12 000 henkeä ja vie 90 % tuotteistaan. Kai ne jotain osaa, nuo tanskalaisetkin..

    http://www.tvo.fi/413.htm
    http://www.vestas.com/en/wind-power-solutions

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    "Onko ympäristön tilaan mitään vaikutusta sillä kuinka suuri eläintiheys on hehtaaria kohti?"

    Siinä mielessä on, kuinka pitkän matkan teurasauto ajaa kuorman hakiessaan. Tietysti siis tilojen ja teurastamon keskimääräisellä läheisyydellä. Yhdellä matkalla ei ole merkitystä, mutta kokonaisuudella on. Tanskassa ollaan pakkauduttu pienelle alueelle (enkä väitäkään etteikö siinä olisi omia ongelmiaan).

    Tuon trailerin laivamatkan selvittelin, ja satamista ja kalustosta riippuen se on 30 - 40 liraa tyypillisesti Itämeren halki. Aika vähän, se oli itsellenikin yllätys. Samalla määrällä traileria vetää maalla alle 100 km.

    tulekkan Tanskasta konteissa joita laivassa
    on tuhansia?

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    Mutta se lieni tarkoituskin. Ehkä selität "kirkkaan" ajatuksesi?

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    Koko keskustelu lähti kokonaisenergiankulutuksesta per kinkku - en osaa vastata enää näin yksityskohtaisesti, mutta sinne päin..

    Kokonaismäärä Tanskan tuulivoima ver Suomen vesivoima:

    Suomessa tuotetaan 12,6 % kulutuksesta vesivoimalla ja 0,2 % tuulivoimalla, kulutus 2006 oli 90 TWh.

    Tanskassa kokonaistuotanto on loogisesti pienempi, vain 35,9 TWh ja tuulivoiman osuus 17 %, mutta se on lujassa nousussa (pitäisi olla yli 20 % kuluvana vuonna).

    Tuulimyllyjen valmistaja on Vestas A/S, linkki alla. Yritys ei ole enää ihan näpertelijä alalla, se työllistää yli 12 000 henkeä ja vie 90 % tuotteistaan. Kai ne jotain osaa, nuo tanskalaisetkin..

    http://www.tvo.fi/413.htm
    http://www.vestas.com/en/wind-power-solutions

    tämä tuulivoima keskustelu turhaa koska suurinosa voimaloiden vaihteistoista ja kuorista valmistetaan Suomessa. Provosojien on enää turha yrittää käyttää sitä lyöntiaseena. Tanskan olosuhteet ovat tuulivoimalle huomattavasti otollisemmat kuin meillä. Kuinkas paljon Tanskassa onkaan vesivoimaa ja kuinka monta prosenttia maan kansantuotteesta tule paperiteollisuudesta. Älkää aikaihmiset alkaa väitellä tällaisista asioista menee loputkin Pellonpiennar- tai katu-uskottavuudesta.

    Äänestä

  • olla nytten kirjoitti:

    Olet asian ytimessä. Tuulivoima on tanskan, vesivoima suomen etuja. Muutoinkin pitkälti kuten sanoit. Lisätään vielä, että Suomi soveltuu monin osin heikosti maatalouteen. Varsinkin keski- ja eteläeurooppaan verrattuna.

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    Mutta se lieni tarkoituskin. Ehkä selität "kirkkaan" ajatuksesi?

    jossain vaiheessa väitit, kuinka halvalla
    ne kulkee konteissa,joita laivassa voi olla
    satoja tai tuhansia.

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    jossain vaiheessa väitit, kuinka halvalla
    ne kulkee konteissa,joita laivassa voi olla
    satoja tai tuhansia.

    Oletko huomannut kuinka realisti tekeytyy aina ymmärtämättömäksi, kun voisi joutua myöntämään jotain?
    Tulee ihan mieleen yksi virolainen lomittaja, joka ymmärsi hyvin suomea, mutta kun tunneista tuli erimielisyyttä tai jotain oli rikkunut, niin "ei jymmarra ei jymmarra, isäntä selittää nyt vaan uudestaan".
    Ps Tämä ei ollut tarkoitettu henkilökohtauudeksi, joita me täällä kai rakastamme.

    Trailerin tuominen laivalla ei juuri eroa kontista. Kylmätuotteet tuodaan usein konteissa, siksi otin sen esimerkiksi. Traileri, joita laivoissa tuodaan suunnilleen sama määrä kuin kontteja, tulee yhtä pienellä energiamäärällä. Monissa laivoissa tulee molempia, täältä

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Finnlines

    voit tutustua mitä millainenkin laiva kuljettaa. Esimerkiksi M/S Finlandia ottaa 2,2 km trailereita.

    Tätä en ymmärtänyt:
    Miten traileri mielestäsi poikkeaa kontista?

    Sama kysymys kuin Pravdalle: miten traileri mielestäsi poikkeaa kontista Suomi - Tanska -laivamatkalla energiankulutuksen suhteen? Jos osaat selittää, myönnän mieluummin että esitän tyhmää, vaikka siinä tapauksessa kyllä pitäisi myöntää että olen tyhmä.

    Siis miten traileri poikkeaa kontista Suomi - Tanska -laivamatkalla energiankulutuksen suhteen?

    Kumpikin kuluttaa ainoastaan sähköä jäähdytykseen
    koska ne kinkut yleensä on pakasteena,mutta
    Ro-ro alus jossa ne tanskalaiset kinkut
    kulkevat trailereissa eli kumipyörien päällä,
    ei voida pinoa päällekkäin niin kuin kontit
    pinotaan. Eli laivan hyötysuhde on paljon huonompi
    ro-ro aluksessa joita Itämeren liikenteessä yleensä käytetään. Traileri on pelkkä ns. rekka
    eli puoliperävaunu ilman veturia ja lihan
    kuljetuksesa tietenkin jäähdytetty. Itämeren
    liikenteen Ro-ro alusten kapasiteetti on noin
    parisataa traileria.Suurin osa taitaa kulkea vielä
    Rostokin tai Tukholman kautta joista Suomeen
    enemmän liikennöidään.
    Konttilaivoissa se laiva on täynnä
    kontteja ja kannellakin vielä monta kerrosta.
    Niitä voi olla tuhansia,jos on iso konttilaiva.
    Kerron tämän asian jo toistamiseen joskaan tällaista rautalankamallia ei ennen ole tarvinnut
    vääntää. Suomalaisista onneksi vain noin 5%
    ostaa tanskalaisen joulukinkun. 95% ajattelee
    asioita vielä saman suuntaisestikuin minäkin.
    Mieluummin maksan joulukinkusta kympin enemmän
    kun tiedän että se on suomalainen ja hyödyntää
    suomalaista talouselämää tanskalaisen sijaan.

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    Trailerin tuominen laivalla ei juuri eroa kontista. Kylmätuotteet tuodaan usein konteissa, siksi otin sen esimerkiksi. Traileri, joita laivoissa tuodaan suunnilleen sama määrä kuin kontteja, tulee yhtä pienellä energiamäärällä. Monissa laivoissa tulee molempia, täältä

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Finnlines

    voit tutustua mitä millainenkin laiva kuljettaa. Esimerkiksi M/S Finlandia ottaa 2,2 km trailereita.

    Tätä en ymmärtänyt:
    Miten traileri mielestäsi poikkeaa kontista?

    uutta opittavaa linkityksestäsi.
    Ro-ro alus ei ole konttilaiva!
    Traileri ei ole kontti
    Jos Ro-ro aluksessa kuljetetaan kontteja, nekin
    pitää lastata pyörien päälle,eikä niitä voi
    pinoa päällekkäin. Tietääkseni Suomesta ei
    ole suoraa liikennettä Tanskaan.
    Taitaa lähiruoka ajattelusi hieman etääntyä!

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    Kumpikin kuluttaa ainoastaan sähköä jäähdytykseen
    koska ne kinkut yleensä on pakasteena,mutta
    Ro-ro alus jossa ne tanskalaiset kinkut
    kulkevat trailereissa eli kumipyörien päällä,
    ei voida pinoa päällekkäin niin kuin kontit
    pinotaan. Eli laivan hyötysuhde on paljon huonompi
    ro-ro aluksessa joita Itämeren liikenteessä yleensä käytetään. Traileri on pelkkä ns. rekka
    eli puoliperävaunu ilman veturia ja lihan
    kuljetuksesa tietenkin jäähdytetty. Itämeren
    liikenteen Ro-ro alusten kapasiteetti on noin
    parisataa traileria.Suurin osa taitaa kulkea vielä
    Rostokin tai Tukholman kautta joista Suomeen
    enemmän liikennöidään.
    Konttilaivoissa se laiva on täynnä
    kontteja ja kannellakin vielä monta kerrosta.
    Niitä voi olla tuhansia,jos on iso konttilaiva.
    Kerron tämän asian jo toistamiseen joskaan tällaista rautalankamallia ei ennen ole tarvinnut
    vääntää. Suomalaisista onneksi vain noin 5%
    ostaa tanskalaisen joulukinkun. 95% ajattelee
    asioita vielä saman suuntaisestikuin minäkin.
    Mieluummin maksan joulukinkusta kympin enemmän
    kun tiedän että se on suomalainen ja hyödyntää
    suomalaista talouselämää tanskalaisen sijaan.

    "Ro-ro alus jossa ne tanskalaiset kinkut
    kulkevat trailereissa eli kumipyörien päällä,
    ei voida pinoa päällekkäin niin kuin kontit
    pinotaan"

    Kyllä voidaan. Ro-Ro alukseen ajetaan trailereita moneen kerrokseen eri tasoille kannen alle. Aluksesta riippuen päälle tulee vielä kontteja ja/tai matkustajia.

    (Melkein tekisi mieli piikitellä, mutta se ei johda keskustelua mihinkään.)

    Ymmärrätkö mitä tarkoitan, kun väitän ettei kontilla ja trailerilla ole merkittävää eroa energiankulutuksen suhteen?

    Roroissa niin kuin nimikin kielii lasti ajetaan
    sisälle ja ulos. Useimmiten aluksessa on kolme kanttaja trailereita parin sadan luokkaa tai vähemmän.
    Konttilaivoissa kontit pinotaan päällekkäin ja
    niitä voi olla kymmenenkin päällekkäin ja
    tuhansia yhteensä. Tilan käyttö
    muutenkin on paljon tarkempaa. Ruotsin
    lautoilla jotka kuljettaa pääasiassa matkustajia
    edestakaisin turhaan vailla mitään päämäärää,
    kaikki trailerit on yhdessä kerroksessa.

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    uutta opittavaa linkityksestäsi.
    Ro-ro alus ei ole konttilaiva!
    Traileri ei ole kontti
    Jos Ro-ro aluksessa kuljetetaan kontteja, nekin
    pitää lastata pyörien päälle,eikä niitä voi
    pinoa päällekkäin. Tietääkseni Suomesta ei
    ole suoraa liikennettä Tanskaan.
    Taitaa lähiruoka ajattelusi hieman etääntyä!

    "..uutta opittavaa linkityksestäsi.
    Ro-ro alus ei ole konttilaiva!"

    Monet alukset kuljettavat sekä kontteja että trailereita. Ihan erikseen.

    http://www.finnlines.fi/asp/system/empty.asp?P=124&VID=default&SID=300163638141188&A=open:vessels:showdetails:28&S=1&C=32194

    --

    "Traileri ei ole kontti"

    Ei tietenkään.

    --

    "Jos Ro-ro aluksessa kuljetetaan kontteja, nekin
    pitää lastata pyörien päälle"

    Tätä en ole tiennyt. Toivottavasti eivät varustamotkaan, menee systeemit uusiksi. Kumpiakohan ne jatkossa ottavat? Meinaan kun ovat toistaiseksi kulettaneet molempia?

    http://www.finnlines.fi/asp/system/empty.asp?P=124&VID=default&SID=300163638141188&A=open:vessels:showdetails:65&S=1&C=32211

    --

    "eikä niitä (trailereita) voi
    pinoa päällekkäin."

    Kyllä voi, kannen alla saattaa olla useita kerroksia ajoneuvoille (trailereille).

    http://www.finnlines.fi/asp/system/empty.asp?P=124&VID=default&SID=300163638141188&A=open:vessels:showdetails:37&S=1&C=32197

    Ja tähän asti trailereiden lisäksi on tähänkin laivaan otettu kontteja.

    --

    "Tietääkseni Suomesta ei
    ole suoraa liikennettä Tanskaan."

    Hyppää nämä linkit yli, sillä kuten sanoit sinulla ole mitään opittavaa:

    http://www.finnlines.fi/uploads/ocpsvo8.pdf
    http://www.containerships.fi/routes2.html

    --

    "Taitaa lähiruoka ajattelusi hieman etääntyä!"

    Ei näillä perusteilla, päinvastoin.

    Jatketaanko?

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    Roroissa niin kuin nimikin kielii lasti ajetaan
    sisälle ja ulos. Useimmiten aluksessa on kolme kanttaja trailereita parin sadan luokkaa tai vähemmän.
    Konttilaivoissa kontit pinotaan päällekkäin ja
    niitä voi olla kymmenenkin päällekkäin ja
    tuhansia yhteensä. Tilan käyttö
    muutenkin on paljon tarkempaa. Ruotsin
    lautoilla jotka kuljettaa pääasiassa matkustajia
    edestakaisin turhaan vailla mitään päämäärää,
    kaikki trailerit on yhdessä kerroksessa.

    Itse jouduin tukeutumaan vain netin tietoihin. En tiennyt että ruotsinlaivat ovat pääasiallinen rahtilaivastomme.

    Jatketaanko?

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    "..uutta opittavaa linkityksestäsi.
    Ro-ro alus ei ole konttilaiva!"

    Monet alukset kuljettavat sekä kontteja että trailereita. Ihan erikseen.

    http://www.finnlines.fi/asp/system/empty.asp?P=124&VID=default&SID=300163638141188&A=open:vessels:showdetails:28&S=1&C=32194

    --

    "Traileri ei ole kontti"

    Ei tietenkään.

    --

    "Jos Ro-ro aluksessa kuljetetaan kontteja, nekin
    pitää lastata pyörien päälle"

    Tätä en ole tiennyt. Toivottavasti eivät varustamotkaan, menee systeemit uusiksi. Kumpiakohan ne jatkossa ottavat? Meinaan kun ovat toistaiseksi kulettaneet molempia?

    http://www.finnlines.fi/asp/system/empty.asp?P=124&VID=default&SID=300163638141188&A=open:vessels:showdetails:65&S=1&C=32211

    --

    "eikä niitä (trailereita) voi
    pinoa päällekkäin."

    Kyllä voi, kannen alla saattaa olla useita kerroksia ajoneuvoille (trailereille).

    http://www.finnlines.fi/asp/system/empty.asp?P=124&VID=default&SID=300163638141188&A=open:vessels:showdetails:37&S=1&C=32197

    Ja tähän asti trailereiden lisäksi on tähänkin laivaan otettu kontteja.

    --

    "Tietääkseni Suomesta ei
    ole suoraa liikennettä Tanskaan."

    Hyppää nämä linkit yli, sillä kuten sanoit sinulla ole mitään opittavaa:

    http://www.finnlines.fi/uploads/ocpsvo8.pdf
    http://www.containerships.fi/routes2.html

    --

    "Taitaa lähiruoka ajattelusi hieman etääntyä!"

    Ei näillä perusteilla, päinvastoin.

    Jatketaanko?

    Kaikki nämä Finnlinesin alukset ovat ns.
    roroja eikä konttilaivoja vaikka niissä
    kontteja voidaan kuljettaa jos ne ensin
    nostetaan lauttavaunuille ja ajetaan sisään.
    Konttilaiva on aivan eri käsite kuin ro-ro
    Konttilaivat ovat yleensä paljon suurempia ja
    lastimäärät eri luokkaa kuin roroissa
    esim kaukoidän,Amerikan ja Euroopan välillä
    liikennöivät konttilaivat joissa kontit
    pinotaan päällekkäin,rinnakkain ja peräkkäin.
    Puhutaan aivan eri tasoisesta logistiikasta
    kuin Roro aluksissa jotka on tarkoitettu
    lyhyehköille matkoille ja pienemmille
    lastimäärille.

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    Itse jouduin tukeutumaan vain netin tietoihin. En tiennyt että ruotsinlaivat ovat pääasiallinen rahtilaivastomme.

    Jatketaanko?

    En nyt sanoisi,asiantuntija,mutta ala ei ole
    ihan vieraskaan. Väittäisin kuitenkin että se on
    minulle tutumpi kuin maatalous sinulle.En ole edes väittänyt mitään sellaista että ne
    pääasiallisia rahtilaivoja olisivat.
    Mutta tavaraa kulkee niissäkin. Ihan jonoksi
    asti satamissa on rekkoja ja kylmäkuljetus
    sellaisia on joukossa.Tuskin niissä ruumiita
    kuljetetaan.

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    Kaikki nämä Finnlinesin alukset ovat ns.
    roroja eikä konttilaivoja vaikka niissä
    kontteja voidaan kuljettaa jos ne ensin
    nostetaan lauttavaunuille ja ajetaan sisään.
    Konttilaiva on aivan eri käsite kuin ro-ro
    Konttilaivat ovat yleensä paljon suurempia ja
    lastimäärät eri luokkaa kuin roroissa
    esim kaukoidän,Amerikan ja Euroopan välillä
    liikennöivät konttilaivat joissa kontit
    pinotaan päällekkäin,rinnakkain ja peräkkäin.
    Puhutaan aivan eri tasoisesta logistiikasta
    kuin Roro aluksissa jotka on tarkoitettu
    lyhyehköille matkoille ja pienemmille
    lastimäärille.

    Olen esittänyt kantani ja väitän edelleen että kontti ja traileri eivät poikkea merkityksellisesti toisistaan energiankulutuksen suhteen merikuljetuksessa Tanskasta Suomeen.

    Olet kiivaasti eri mieltä.

    Ole hyvä, valista minua: miten kontin ja trailerin kuljettaminen Tanska - Suomi välillä meriteitse poikeaa energiankulutukseltaan toisistaan?

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    En nyt sanoisi,asiantuntija,mutta ala ei ole
    ihan vieraskaan. Väittäisin kuitenkin että se on
    minulle tutumpi kuin maatalous sinulle.En ole edes väittänyt mitään sellaista että ne
    pääasiallisia rahtilaivoja olisivat.
    Mutta tavaraa kulkee niissäkin. Ihan jonoksi
    asti satamissa on rekkoja ja kylmäkuljetus
    sellaisia on joukossa.Tuskin niissä ruumiita
    kuljetetaan.

    Kun muut näyttävät kaikonneen.. taitaa olla vain kaksi jääräpäätä jäljellä :)

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    Olen esittänyt kantani ja väitän edelleen että kontti ja traileri eivät poikkea merkityksellisesti toisistaan energiankulutuksen suhteen merikuljetuksessa Tanskasta Suomeen.

    Olet kiivaasti eri mieltä.

    Ole hyvä, valista minua: miten kontin ja trailerin kuljettaminen Tanska - Suomi välillä meriteitse poikeaa energiankulutukseltaan toisistaan?

    "En ole edes väittänyt mitään sellaista että ne
    pääasiallisia rahtilaivoja olisivat.
    Mutta tavaraa kulkee niissäkin."

    Aivan totta, liioittelin. Kysyn uudelleen: kannattaisiko matkustajalaivoista jättää rahtiliikenne pois?

    Voitko vastata myös tuohon kontin ja trailerin Tanska - Suomi -välisellä merimatkalla kuluttamaan energiamäärään? Itse olen arvioinut sen numeroina polttoaineenkulutuksessa, vertailun vuoksi arvostan jos teet samoin?

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Oletko huomannut kuinka realisti tekeytyy aina ymmärtämättömäksi, kun voisi joutua myöntämään jotain?
    Tulee ihan mieleen yksi virolainen lomittaja, joka ymmärsi hyvin suomea, mutta kun tunneista tuli erimielisyyttä tai jotain oli rikkunut, niin "ei jymmarra ei jymmarra, isäntä selittää nyt vaan uudestaan".
    Ps Tämä ei ollut tarkoitettu henkilökohtauudeksi, joita me täällä kai rakastamme.

    Kun nyt Pravdallekin tuli parempaa tekemistä, niin selitätkö sinä minulle miten tuon trailerin ja kontin tuonti meritse Tanskasta Suomeen eroaa merkittävästi energiankulutukselta toisistaan?

    Tunnustaudun tietämätöntä teeskenteleväksi heti kun selvennät tämän?

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    "En ole edes väittänyt mitään sellaista että ne
    pääasiallisia rahtilaivoja olisivat.
    Mutta tavaraa kulkee niissäkin."

    Aivan totta, liioittelin. Kysyn uudelleen: kannattaisiko matkustajalaivoista jättää rahtiliikenne pois?

    Voitko vastata myös tuohon kontin ja trailerin Tanska - Suomi -välisellä merimatkalla kuluttamaan energiamäärään? Itse olen arvioinut sen numeroina polttoaineenkulutuksessa, vertailun vuoksi arvostan jos teet samoin?

    matkustajalaivoilla autolauttoja,eli roro
    matkustaja-aluksia,niin ei tietenkään koska
    molemmat pystytään yhtäaikaa kuljettamaan.
    Alustyypillehän on selvä tilaus lyhyehköillä
    matkoilla,eri maiden välillä
    Energian kulutus itämeren liikenteessä. Roro
    laivoilla voi olla mainitsemaasi suuruusluokkaa,
    riippuen laivan koosta ,nopeudesta ja
    täyttöasteesta. Roro-laivassa energitalous on
    kuitenkin paljon huonompi kuin varsinaisessa
    isossa konttilaivassa koska Roro laivassa
    lastin paino suhteessa laivan painoon on
    pienempi. Bulkkilaivat ja tankkerit ovat
    kaikkein energiataloudellisimpia kuljetettua
    rahtitonnia kohden. Roro laivan etu on lastin
    käsittelyn nopeus ja helppous ,koska kaikki
    on pyörien päällä. Satamassa ei tarvita muuta
    kalustoa kuin vetomestarit jotka tyhjentää
    laivan trailereista ja lauttavaunuista ja trukki joka nostaa kontit pois lauttavaunuilta.
    Mitään nostureita ei tarvita. Lastin vaihto
    kestää vain muutaman tunnin.

    Nyt ymmärrän.

    Äänestä

  • Realisti. kirjoitti:

    Kun nyt Pravdallekin tuli parempaa tekemistä, niin selitätkö sinä minulle miten tuon trailerin ja kontin tuonti meritse Tanskasta Suomeen eroaa merkittävästi energiankulutukselta toisistaan?

    Tunnustaudun tietämätöntä teeskenteleväksi heti kun selvennät tämän?

    Loookisesti ajateltuna vaan voisin kuvitella, että kun kontissa on pyörät alla (siis trailerissa), niin ei niitä sovi kovin montaa laivaan ja ei niitä voi kovin montaa päällekkäin pinota ilman välikansia(nekin muuten painaa), joten voisin kuvitella, ettei niitä sovi laivaan yhtäämontaa kuin kontteja. PS. Tää on ihan mutua ja älä ota henkilökohtaisesti...

    Kumman vähän teillä sitten olikaan sanottavaa, vaikka sen piti olla minä joka esitti tietämättömyydessään tyhmää?

    Älä toki ota henkilökohtaisesti. Huomenna uusi aihe ja uusi vääntö, ok? :)

    Äänestä

Tanska on satsannut sianlihan tuotantoon, maassa oli muistaakseni noin 25 miljoonan sian vuosituotanto.

Sianlannasta voidaan tehdä energiaa ja Tanska on myös tutkinut tätä vaihtoehtoa, itseasiassa Tanskalaiset viljelijät tuottavat varsin merkittävän osan Tanskan energiasta jo tällä hetkellä ja tulevaisuudessa vielä enempi.

Yksi syy tähän on se, että maanviljelijät voivat Tanskassa käyttää energiainvestoinnit suoraan poistoihin täysimääräisesti, joten niistä on tullut myös energiantuottajia Tanskassa.
Suurimmat tilat myyvät energiaa moninkertaisesti sen määrän mitä itse kuluttavat.

No tämä vaihtoehtohan on johtanut siihen, että Tanskalainen viljelijä on veronmaksajien myötävaikutuksella, saanut huomattavan kilpailuedun Euroopan muihin viljelijöihin.

Sivutuotteena on Tanska voinut luopua ydinvoimasta kokonaan ....

Tälläinen vaihtoehtohan ei Suomessa käy, koska maata on kehitetty yli 100 vuoden ajan metsätalouden ehdoilla ja se haluaa pitää kiinni ydinvoimasta ja muistakin sille räätälöidyistä toimintatavoista ...

Meillä Suomalaisilla on paljon opittavaa Tanskasta, ei pelkästään viljelijöillä.

Periaattessa Suomalainen tila olisi myös täysin omavarainen energian suhteen, mikäli lainsäädäntö muokattaisiin Tanskalaiseen malliin ...

Se tuskin kävisi esim. Fortumille ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Paalinpyörittäjä kirjoitti:

Olen huomannut, että olet nostanut itsesi keskustelun yläpuolelle viime päivien aikana aivan kuin persoonasi olisi jotenkin muuttunut, mutta tuolla alempana oli kysymyksiä joihin et vaivaudu vastaamaan!
Yksi kysymys kuului; Kuinka laajalle sianlanta levitetään Tanskassa?
Ja toinen täältä kotosuomesta; Kuinka montaa nautakasvattamoa lämmitetään täällä suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu