Kiskuritaksi

Kannattaa olla Tallinnassa tarkkana minkä taksin valitsee. Olen yleensä tarvittaessa käyttänyt Tulika takseja. Hinta laivaterminaalista linja-autoasemalle on ollut 90 kruunun paikkeilla. Eilen kuitenkin oli kova kiire Riigan bussiin. Reilu 10 minuuttia vain käytettävissä. Otin taksin aivan A-terminaalin lähellä olevan hotellin edestä (mahdollisesti Reval hotel ?). Jumangega, että oli hintaa. Lähtöhinta 177 kruunua, ja matka bussiterminaalille 300 kruunua.
Hinnasto oli kyllä näkyvillä eli kuljettaja ei käärinyt itselleen välistä. Aikataulu oli niin tiukka ettei ollut vaihtoehtoja. Tuo lähtöhintakin oli jo enemmän kuin aiemmin samana päivänä Helsingissä.
61322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

näiden hintojen vuoksi viron kruunun devalvointi on enemmän kuin todennäköinen.

tähän saakka on hintojen nousu voitu aina panna ketjussa eteenpäin, kuin halpaa ulkomaanlainaa on tullut niin paljon kuin on haluttu. nyt on lainahanat kiinni. taksikuskeille se tieto vielä ei ole ehtinyt ilmeisesti :)

homma on ihan samanlaista kuin suomessa ennen devalvaatiota.

Äänestä
  • Näitä "laillisia kusettajia" on Tallinnan taksimarkkinoilla pyörinyt vuosikausia. Yleensä niitä löytyy Viru-aukiolta Venus-klubin vierestä. Koska taksihinnat on vapautettu, on homma täysin laillista ja hinnat kaikkien määräysten mukaisesti näkyvissä taksin takaikkunassa.

    Äänestä

  • Älä jaksa jauhaa siitä devalvaatiosta, yksi taksi ei todista mitään, eikä viro voi devalvoida koska se haluaa liittyä euron käyttäjien joukkoon.

    Äänestä

  • 593 kertaa kirjoitti:

    Älä jaksa jauhaa siitä devalvaatiosta, yksi taksi ei todista mitään, eikä viro voi devalvoida koska se haluaa liittyä euron käyttäjien joukkoon.

    pistä sinä silmät kiinni ja toivo parasta.

    vai kuulutko niihin, jotka 1940 nosti kädet narvassa pystyyn ja sanoi sisään marssiville venäläisille "tere tulemast seltsimehed".

    devalvaation kanssa vähän sama juttu, ei olis tarvinnut käsiä nostaa viron tässäkään tapauksessa.

    Äänestä

  • ja toivo parasta kirjoitti:

    pistä sinä silmät kiinni ja toivo parasta.

    vai kuulutko niihin, jotka 1940 nosti kädet narvassa pystyyn ja sanoi sisään marssiville venäläisille "tere tulemast seltsimehed".

    devalvaation kanssa vähän sama juttu, ei olis tarvinnut käsiä nostaa viron tässäkään tapauksessa.

    Kun Suomi ei voi devalvoida euron takia, et pitää joka palstalla siitä riekkua, viro viro devalvoi??????? Ota nitro.

    Äänestä

  • Noin koville kirjoitti:

    Kun Suomi ei voi devalvoida euron takia, et pitää joka palstalla siitä riekkua, viro viro devalvoi??????? Ota nitro.

    ja täällä ei inflaatio laukkaa kuin Virossa. Virolle pottua vaan ja sen sanon, että kulutusjuhlat siinä maassa tulevat vielä kalliiksi. Hallitsematonta on meno kääpiövaltiolle. Sorry vaan. Mutta katsotaan pari vuotta. Kyllä rytisee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ZivjuLV kirjoitti:

Kannattaa olla Tallinnassa tarkkana minkä taksin valitsee. Olen yleensä tarvittaessa käyttänyt Tulika takseja. Hinta laivaterminaalista linja-autoasemalle on ollut 90 kruunun paikkeilla. Eilen kuitenkin oli kova kiire Riigan bussiin. Reilu 10 minuuttia vain käytettävissä. Otin taksin aivan A-terminaalin lähellä olevan hotellin edestä (mahdollisesti Reval hotel ?). Jumangega, että oli hintaa. Lähtöhinta 177 kruunua, ja matka bussiterminaalille 300 kruunua.
Hinnasto oli kyllä näkyvillä eli kuljettaja ei käärinyt itselleen välistä. Aikataulu oli niin tiukka ettei ollut vaihtoehtoja. Tuo lähtöhintakin oli jo enemmän kuin aiemmin samana päivänä Helsingissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu