varo noituutta

Kiitän Jumalaani aina muistaessanne teitä, ja aina kaikella rukouksella kaikkien teidän puolestanne iloitsen rukouksin teidän osaanotostanne evankeliumin työssä ensimmäisestä päivästä alkaen aina tähän saakka varmana siitä, että hän, joka teissä on sen alkanut, saattaa sen loppuun ennen kuin Herran Kristuksen päivä tulee; Fil. 1.

Suuret kiitokset teille rukouksista: Olen tuntenut Jumalan hengellistä tukea.

Pyydän anteeksi, että olen niin kauan ollut vaiti, mutta valitettavasti minulla on ollut vaikeita päiviä elämässäni, enkä sen takia ole voinut ottaa teihin yhteyttä: 24.10.2002 kello yhdeksän illalla kolme tuntematonta hyökkäsi päälleni. Se oli Rybatskin kaupunginosassa, jossa meillä on nuori seurakunta. Halusin käydä vielä yhden sisaren, vasta uskoontulleen Anna Gavrilovnan luona. Hän on jo yli 70 ja oli katkaissut jalkansa. Mutta rappukäytävässä, hissiä odotellessa kolme tuntematonta löivät minua voimakkaasti takaraivoon. Kun kaaduin, tulin tajuihini, ja sanoin heille, että olen saarnaaja, ja he voivat ottaa mitä haluavat, mutta ihmistä ei pidä turhaan lyödä. Silloin he alkoivat yhä kovemmin lyödä päähän jollakin raskaalla (esineellä). Yritin huutaa, mutta vastauksena tunsin vain voimakkaita iskuja ja päässä välähti ajatus, että lyövät kovaa, varmaan hengiltä.

Kuin salaman leimaus päässä kajahti ajatus: Kutsu Herraa! Ja minä huusin kovaa "Herra auta!" Sen jälkeen en muista mitään muuta, varmaankin löivät niin, että taju lähti.

Tulin tajuihini, kun paikalla oli jo ihmisiä, ja he kutsuivat ambulanssin. Takaraivossa tunsin voimakasta särkyä ja kun koettelin kädellä, oli siellä valtava hematooma, kuten kaksi nyrkkiäni takaraivossa. Ihmiset yrittivät puhua kanssani, mutta minä tuskin kuulin heitä, enkä voinut ymmärtää, mitä he halusivat. Ymmärsin, että iskut olivat vieneet kuuloni, mutta oli se ilo, että muistin, kuka olen ja jäseneni liikkuivat, enkä - Kunnia Jumalalle - ollut halvaantunut.

Sairaalassa minä ymmärsin, etten kovinkaan pian pysty kävelemään ja kuulemaan, mutta lääkärit sanoivat, että sen pitäisi palautua. Koska iskuista tuli ikään kuin mikroinsult, (kohtaus?), menetin kuuloni kontuusion (?) takia.

Nyt, Herran kiitos, on menossa jo kuudes viikko ja voin vähän kävellä kainalosauvojen avulla, vaikka vielä kovasti heiluttelee; vestibulaarinen systeemi ei ole vielä tullut ennalleen ja kuulen huonosti. Mutta voin jo tietysti kiittää Jumalaa edistyksestä kuulo on oikeaa … (tässä kohdassa alkutekstissä on välilyönti, ehkä ajatuskatko) … paljon parempi oikeaa korvaa, vasen ei juuri kuule mitään, mutta oikeassa on hyviä tuloksia, minulle ei tarvitse enää huutaa korvaan.

Sairaalassa maatessa minulla oli hyvä mahdollisuus miettiä ja ajatella monenlaista. On vaikea tehdä nopeasti johtopäätöksiä, mutta joskus viidentenä päivänä maatessani potilashuoneessa ja miettiessäni kipua lieventävän piikin saatuani. Koskapa ajatella oli mahdollista vasta sen jälkeen, kun olivat antaneet piikin, sillä pään kivut olivat kauheita.

Erityistä minusta oli se, että kun minua vietiin sairaalaan, oli oikein vaikeaa ja oksetti, ja päätä särki kovin, mutta mielessäni kuumeisesti pyörivät Psalmin 22 (suomalaisessa Raamatussa ps. 23) jakeet:

"Herra on minun paimeneni, ei minulta tule mitään puuttumaan.

Hän lohduttaa minua ruohoisilla laitumilla ja vie minut hiljaisten vetten äärille.

Hän vahvistaa minun sieluni ja ohjaa minut oikeuden polulle nimensä tähden.

Jos kuljen kuoleman laakson kautta, en pelkää pahaa, koska sinä olet kanssani.

Sinun valtikkasi ja sauvasi - ne rauhoittavat minua.

Sinä valmistit eteeni ruokapöydän vihollisieni silmien edessä; sinä voitelit pääni oliiviöljyllä; maljani on ylitsevuotavainen.

Niin, (Sinun) hyvyys ja armo seuratkoon minua kaikkina elinpäivinäni ja minä pysyn Herrani talossa monet päivät".

Aluksi en ymmärtänyt, miksi tämä psalmi - mistä ruohoisista laitumista voi puhua nyt, kun olen tässä kunnossa? Mutta minkäänlaista kapinointia ei ollut, sielussa oli täysi rauha. Luulen, että tässä tapauksessa Herra opetti minulle lopultakin yhtä asiaa - olla rauhallinen vaikealla hetkellä. Hän on opettanut minulle sitä jo kauan, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun Hän onnistui siinä.

Vasta viidentenä päivänä ymmärsin psalmin 22 (suom. 23) koko syvyyden, siitä että minä kuljin kuoleman laakson kautta ja vain Hän oli suojanani.

Kun uskovat alkoivat tulla, näin heidät erityisesti ensimmäisinä päivinä ikään kuin enkeleinä. Ymmärsin syvemmin uskovien yhteyden, miten iso ero on meidän ja niiden välillä, jotka eivät tunne Jumalaa. Erityisesti kolme ensimmäistä päivää minä näin luokseni tulevat Jumalan enkeleinä.

Aikakauslehdestä "Maria" luki kirjoituksen "Vanja eno". Vanhus sanoi, en muista missä on kirjoitettu, mutta suurinpiirtein näin: "Kansani hädän päivänä minä olen rauhallinen".

Hab 3:16. Kuulin, ja sisuskuntani tuli levottomaksi; kuultuani tämän huuleni alkoivat täristä ja kipu tunkeutui luihini ja paikka allani huojahteli; mutta minun on oltava rauhallinen hädän päivänä, kun kansani päälle käy sen ryöstäjä.

Vaikka viikunapuu ei kukkisi, eikä viiniköynnöksessä olisi hedelmää, eikä öljypuu antaisi satoansa, eivätkä pellot tuottaisi satoa, ja vaikka lampaat häviäisivät aitauksesta ja sarvikarja karsinoistaan - niin silloinkin minä tulen iloitsemaan Herrasta ja iloitsemaan pelastukseni Jumalasta.

Niin. Aika, jota elämme, ei ole yksinkertainen. Jumala voi kuitenkin opettaa meille rauhallisuutta. Sairaalassa näin taas kerran oikein selvästi, miten suuri kristityillä on tähän maailmaan verrattuna. Monet niistä, jotka olivat vuoteessa niin kuin minäkin, olivat hyvin vihaisia, koska heidät oli myös yritetty tappaa. Mutta tärkeintä on se, että jos he kuolisivat, he menisivät helvettiin, koska eivät tunne Jumalaa. Mutta meille Kristus on valmistanut suurenmoiset taivaat!!!

Herra on opettanut minua ylistämään ja palvomaan Häntä. Puhun usein siitä, että haluan Herran opettavan minulle sitä, ja luulen, että Hänen onnistui opettaa minua näiden tapahtumien kautta. En tiedä, mutta aiemmin minulta tämä ei ole onnistunut.

Muistan yhden asian. Kaksi viikkoa ennen tätä tapausta minä olin tämän sisaren luona veljen kanssa. Keskustelun aikana huomasin, että hänellä on kaikenlaista epäilyttävää kirjallisuutta. Pyysin saada katsoa sitä, ja ymmärsin, että se oli okkulttista. Mutta nimistä voi päätellä: "kuinka välttää pahaa silmää", kuinka langettaa se ihmisen päälle jne. Minä sanoin, että se ei ole hyvää kirjallisuutta, mutta hän ihmetteli, ja sanoi, että hän lukee myös meidän kirjallisuuttamme, sen ohella, ja että molemmat ovat hyvin hengellisiä. Pyysin häneltä kahta kirjaa sitä varten, että voisin seuraavalla kerralla osoittaa sen olevan okkultista. Hän antoi (kirjat) minulle, mutta olin aivan unohtanut, että ne olivat laukussa. Ja niin kahden viikon kuluttua olin palaamassa hänen luokseen, ja tämä tapahtui minulle. Herra osoitti minulle, että minä olin hyvin kevytmielisesti suhtautunut sellaisiin asioihin, joista Apostoli Paavali ei laskenut leikkiä, vaan poltti heti, kuten me Apostolien teoissa näemme.

Herra osoitti minulle, että minun on oltava tarkkaavainen hengellisten asioiden suhteen. Voi olla, että olen vähän itsevarma eräissä kysymyksissä. Kun olin Intiassa, minusta veljien pelot näyttivät huvittavilta. Kun me siellä kuljimme muutamien paholaisen lumoojien ohi, minä halusin käydä niiden luona, mutta veljet pidättelivät minua, mutta minä vain sanoin niille: Herra olkoon kanssanne! Kuitenkin Vanhassa Testamentissa, 5.Moos 18:11: "sinulla ei tule olla niitä, jotka kuljettavat poikiaan ja tyttäriään tulen läpi, ei taikojen tekijää, merkistä ennustelijaa, noitaa tai velhoa, ei loitsujen lukijaa eikä vainajien tai henkienmanaajaa tai niitä, jotka kuolleilta neuvoa kysyvät, sillä iljettävä on Herralle jokainen, joka sitä tekee ja sen iljettävyyden tähden Herra, sinun Jumalasi ajaa heidät sinun maastasi, sillä nämä kansat, jotka sinä karkoitat pois, kuuntelevat ennustajia ja taikureita, mutta sinulle ei Herra, sinun Jumalasi, sitä salli."

Ja Uudessa Testamentissa: Apt 19:18. "Monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, tunnustaen syntinsä paljastivat tekonsa. Ja niistä, jotka olivat harjoittaneet noituutta, varsin monet, kerättyään kasaan kirjansa, polttivat kaikkien edessä, ja laskivat niiden hinnan, mikä osoittautui olevan 50.000 drahmaa".

Tämä on lyhyt todistukseni siitä, mitä on tapahtunut viimeisen kuuden viikon kuluessa. Olen hyvin kiitollinen Herralle elämästä, jota hän vielä jatkoi minulle täällä maan päällä. Koska minä tapahtuneesta ymmärsin (mask.!), että ne halusivat minut kokonaan poistaa, sillä sanoin (fem!) teille, että kolmen viikon aikana Rybatskajan kaupunginosassa on 3 kuukauden aikana tapettu samalla tavalla 9 ihmistä.

Viimeinen huuto varmaan kiinnitti ihmisten huomion ja he tulivat ulos huoneistoistaan, ja niin he eivät ehtineet riisua minulta kaikkea ja juoksivat karkuun: riisuivat kengät, mutta takki ja puhelin sekä hattu jäivät. Minulle se on suuri Jumalan armon esimerkki elämässäni. Jo neljännen kerran Herra osoittaa minulle, että minä olisin jo voinut siirtyä toiseen maailmaan, mutta Hän vielä jatkoi viipymistäni maan päällä. Toivon, että jos hän on kerran jättänyt, niin myös tulee käyttämään minua valtakuntansa asioissa, niin, että se laajenisi ja tulisi se Valtakunta, jossa ei ole väkivaltaa eikä väkivallan harjoittajia, ei kipua eikä itkua.

Jos rukoilette puolestani, palkitkoon Herra teitä, sillä minä tunsin hyvin voimakasta Jumalan lasten tukea.

Jos te ette ole tietäneet (asiasta), niin tehkää niin hyvin, että rukoilette seurakunnassa, että voisin pian toipua ja palvella Herraa. Että pystyisin hyvin kävelemään, ja kuulo palautuisi.

Kunnioittaen, Gennadij.

Ylläoleva teksti on käännetty 04.12.2002 15:36 lähetetystä sähköpostista, jonka lähettäjäksi on merkitty Gennadiy Gavrilov