Luottamus

Eräissä yhteyksissä näissä keskusteluissakin esillä ollut asia, josta tehtiin jopa merkittävä elokuva yhteistyössä "Ison veljen" kanssa, laatu ei tosin häävi.
Luottamus näyttää menevän joskus alkuaan vähäpätöisen seikan takia, siitä on syttynyt maailmansotiakin. Eduskunnassa käytävä keskustelu antoi aiheen ottaa tämä asia keskusteltavaksi.
Nykyisen pääministerin urahan alkoi kotikaupungin lakimiehenä, jonka viran hän sai "tukijoukkojensa"
jopa kyseenalaisilla toimilla. Poliittinen peli ja valta sokaisee vähemmästäkin.
Riippumatta miten asia on, tuntuisi meillä yleensä olevan näissä keskusteluissa pyrkiä olemaan edes itselleen rehellinen nikistä riippumatta.
Kaikkien keskustelujen päätarkoituksena uskoisin olevan totuuden löytäminen ja siihen pyrkiminen.
Rehellinen avoin keskustelu on myös nähdäkseni ainoa tie keskinäisen luottamuksen ja uskottavuuden syntymiseen.
2182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olisi hyödyllistä, sillä se toisi mielekkyyttä näihin keskusteluihin. Ymmärrän silti aika hyvin niitä, jotka varovat ilmaisemasta mielipiteitään asioissa, joissa he eivät voi hyväksyä itseään, tai joita asioita puolustaessaan ovat mielestään heikoilla.

Äänestä
  • Sohaisuilla olen itse pyrkinyt juuri siihen, että arka ihminen saattaa avautua vaikka pientä väkivaltaa käyttäen.
    Kun lääkäri puhkaisee kipeän paiseen sieltä alkaa valua haisevaa märkää ja se sattuu, mutta ellei sitä olisi puhkaistu seuraukset saattavat olla tuhoisat.
    Kun hyvä ystävä alkaa olla omissa oloissaan ja hiljaisena, on pakko toisinaan sohaista vaikka hän hokee;"Ei minulla ole mitään hätää, oikein hyvin minä voin." Oikein toimien alkaa ihminen vähitellen tai aivan hysteerisesti kuohuen avautua kuin kosken jääpato konsanaan - tervehtyminen alkaa.
    Rohkaisu on meille kaikille hyväksi - myös ystävän tuki ja arvostelu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kai de Puu kirjoitti:

Eräissä yhteyksissä näissä keskusteluissakin esillä ollut asia, josta tehtiin jopa merkittävä elokuva yhteistyössä "Ison veljen" kanssa, laatu ei tosin häävi.
Luottamus näyttää menevän joskus alkuaan vähäpätöisen seikan takia, siitä on syttynyt maailmansotiakin. Eduskunnassa käytävä keskustelu antoi aiheen ottaa tämä asia keskusteltavaksi.
Nykyisen pääministerin urahan alkoi kotikaupungin lakimiehenä, jonka viran hän sai "tukijoukkojensa"
jopa kyseenalaisilla toimilla. Poliittinen peli ja valta sokaisee vähemmästäkin.
Riippumatta miten asia on, tuntuisi meillä yleensä olevan näissä keskusteluissa pyrkiä olemaan edes itselleen rehellinen nikistä riippumatta.
Kaikkien keskustelujen päätarkoituksena uskoisin olevan totuuden löytäminen ja siihen pyrkiminen.
Rehellinen avoin keskustelu on myös nähdäkseni ainoa tie keskinäisen luottamuksen ja uskottavuuden syntymiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu