haluan kuulla tuomioni... olen naimisissa rakastamani naisen kanssa kahden ja puolen vuoden seurustelun jälkeen. silloinen maailman kuvani on muuttunut, ja minä uskovaisesta kiltistä tytöstä, no, tämä mitä nyt oikeasti olen.
kolmas nainen, johon silmittömästi ihastuin sai minut miettimään oliko tää salamarakkaus vaimoani kohtaan mulle siipi uuteen elämään. meillä ei ollu suhdetta kuin ajattelun tasolla ja ihastus oli todellakin molemmin puolista, vaikkakin tämä nainen on naimisissa miehen kanssa. päätin kuitenki olla lojaali vaimolleni ja kerroin kuukauden sisällä tilanteen. asia itkettiin, raivottiin ja puhuttiin halki poikki jne. päätin kuolettaa tunteeni ihastustani kohtaan ja unohtaa kaikki ne hullut mietteet päässäni. mutta nyt vuoden jälkeen tapahtuneesta mietin edelleen samoja, ja ikävä kyllä se kolmaskin pyörii mielessäni häiritsevän paljon.
vaimolleni en voi puhua edes pienen pienestä miettimistauosta, se on niin hulluna muhun, tai ainakin sanoo olevansa, ja oikeesti, se on läheisriippuvainen ja tarvii ihan kaikkeen tekemiseensä jonku patistamaan ja ketään muuta se ei rinnallensa kuulemma huoli, (asiasta on siis useemmin ku kerran yritetty puhua) ja aina mä lupaa edelleen rakastaa, ja tottakai rakastanki, ja yrittää tehdä jotain paremmin, jotta meidän ois hyvä molempien olla.
lisänä vielä tähän tilanteeseen, että sen lyhyen ajan sisällä ku me tapailtiin sen ihastukseni kanssa, se tulla tupsahti raskaaks (kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen) ja nyt niillä on maailman suloisin tyttö vaavi. me tapaillaan edelleen, mutta vain ystävinä, ja perheinä.. voi että tää on kurjaa, ku en tiiä ees mitä kertosin ja pyörin täs tuolissani ku korkkiruuvi. kuitenki tunnen paljon myös sitä lasta kohtaan, muta tuskin mulla on oikeutta. ja entä sen äiti.. ja mitä ihmettä mun pitäs nyt elämälläni tehä.
kolmas nainen, johon silmittömästi ihastuin sai minut miettimään oliko tää salamarakkaus vaimoani kohtaan mulle siipi uuteen elämään. meillä ei ollu suhdetta kuin ajattelun tasolla ja ihastus oli todellakin molemmin puolista, vaikkakin tämä nainen on naimisissa miehen kanssa. päätin kuitenki olla lojaali vaimolleni ja kerroin kuukauden sisällä tilanteen. asia itkettiin, raivottiin ja puhuttiin halki poikki jne. päätin kuolettaa tunteeni ihastustani kohtaan ja unohtaa kaikki ne hullut mietteet päässäni. mutta nyt vuoden jälkeen tapahtuneesta mietin edelleen samoja, ja ikävä kyllä se kolmaskin pyörii mielessäni häiritsevän paljon.
vaimolleni en voi puhua edes pienen pienestä miettimistauosta, se on niin hulluna muhun, tai ainakin sanoo olevansa, ja oikeesti, se on läheisriippuvainen ja tarvii ihan kaikkeen tekemiseensä jonku patistamaan ja ketään muuta se ei rinnallensa kuulemma huoli, (asiasta on siis useemmin ku kerran yritetty puhua) ja aina mä lupaa edelleen rakastaa, ja tottakai rakastanki, ja yrittää tehdä jotain paremmin, jotta meidän ois hyvä molempien olla.
lisänä vielä tähän tilanteeseen, että sen lyhyen ajan sisällä ku me tapailtiin sen ihastukseni kanssa, se tulla tupsahti raskaaks (kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen) ja nyt niillä on maailman suloisin tyttö vaavi. me tapaillaan edelleen, mutta vain ystävinä, ja perheinä.. voi että tää on kurjaa, ku en tiiä ees mitä kertosin ja pyörin täs tuolissani ku korkkiruuvi. kuitenki tunnen paljon myös sitä lasta kohtaan, muta tuskin mulla on oikeutta. ja entä sen äiti.. ja mitä ihmettä mun pitäs nyt elämälläni tehä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pysy uskollisena vaimollesi!
Malakian toinen luku:
"Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan, jonka on ottanut jo nuoruudessaan! 16 -- Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!"
entäpä ku en usko jumalaan joka uhkailemalla käskee rakastaa. ja kuule,etkös säkin ole eronnu (toi oli asiaton). kannattaaks näin jatkaa? ja viisaampi, kerro mitä mä siit lapsest saan ajatella. eihän se mun oo, todellakaan. jos se raskaus oli tarkotettu alkavaks just sillon, ni miks ihmees se tarkotettiin niin?
"jep, mut..
Kirjoittanut: kun en tiiä 19.11.2007 klo 18.02
entäpä ku en usko jumalaan joka uhkailemalla käskee rakastaa."
Sinä siis valikoit Raamatusta ne asiat joihin sinä et usko, ikään kuin rusinat pullasta?
"ja kuule,etkös säkin ole eronnu (toi oli asiaton)."
Minun puolisoni erosi minusta perustaakseen perheen toisen kanssa, minä sinnittelin loppuun asti vaikka minut oli hakattu välillä sinisen kirjavaksi.
"kannattaaks näin jatkaa?"
Ehdottomasti. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.
"ja viisaampi, kerro mitä mä siit lapsest saan ajatella. eihän se mun oo, todellakaan. jos se raskaus oli tarkotettu alkavaks just sillon, ni miks ihmees se tarkotettiin niin?"
Vaikuttaa siltä, että olet jo tehnyt päätöksesi ja odotat muiden siunusta sille. Ei tipu.
sehän oli vaan teksti sekavuuttani. kuka hullu nyt siunais sellasen, joka jättäs vaimonsa ja rikkos toisen onnellisen pienen perheen. älä luule että sitä odotan. ehkä päiväkirja ois oikeempi paikka kirjottaa ja selventää ajatuksiaan.
ja uskosta hyvää jumalaan on jääny sellaset kauhukuvat sieltä muutaman vuoden takaa, ettei edes päiväkirjani tiiä.
mutta kiitti sulle kuitenki :)
niin yleistä nykyisin, nimittäin perheen hajottaminen??
niinhän se on, yleistä siis.
suhteessa,hajoittaa perheensä!Ei se vapaa ihminen johon varattu rakastuu,ja jonka tähden perheensä/miehensä/naisensa jättää.
aika tuulispäänä naimisiin ja et ihan ole tyytyväinen nykytilaan. On luonnollista että pitkässä suhteessa saattaa joitain tuntemuksia tuntea muita kohtaan, näin olen kuullut, itse olen ollut suhteessa yli kymmenen vuotta ja en ole kokenut mitään ihastumisia yms muihin.
Luulen että kun ihminen on tasapainossa itsensä,suhteensa, elämänsä kanssa, ei ole niin sanotusti tilaa millekkään "ulkopuolisille".
Ehkä sun nainen ei ole sun oikea, ehkä sun elämässä on aukkoja joihin etsimättäkin löydät täytettä muualta kuin kotoa?
Sanoit että naisesi on läheisriippuvainen, ehkä sun suhteesi siihen on liian epäatasapainoinen, ei tasavertainen, sä olet vastuussa senkin asioista ihan kuin lapsesta pitäisi huolta?
Aikuiseen suhteeseen tarvitaan kaksi aikuista, jotka jakaa elämäänsä, ei tee siitä toiselle taakkaa.
siltä mustakin tuntuu, että vauhti oli turhan kova. mä rakastan sitä todella paljon, mutta just ne muutamat asiat niinku just toi riippuvuuskin, ne saa aina pohtimaan että jaksaako tätä. mutta koska on rakkautta, on toivoa, niin me ollaan aateltu ja yritetty. mutta kun tuntuu, että ne asiat jotka mieltä painaa, ne edistyy niin hitaasti tai ei ollenkaan, että kerta kaikkiaan voimat loppuu ja hermot menee. ku täs oikeesti pitäs olla aikuisia. mä olin kakara sillon ku tavattiin, ja oon joutunu käymään pika kurssilla suunnilleen aikuiseksi. vaimo taas on todella aikuinen, mutta syyttä monet traumat kokenut ja kärsinyt, ja edelleen ne vaikuttaa meidän suhteeseen. onnex oon nyt saanu sen ammattiauttajalle ja parhaani mukaan yritän olla tukena siinä.
toivon vaan että me jaksettas kulkea rinnakkain nämä hetket. eikö jokaisen ylämäen jälkeen tulekin alamäki ja sillon hetken voi matkustaa polkematta.
Mulla oli sama tilanne yli vuosi sitten.. päättyi kipeään eroon, mutta tänään olen siitä päätöksestä onnellinen. Aina sattuu ku tapahtuu, mut turha on ruokkia täytettyjä eläimiä :) voimia teille, vaikka suunnat menis toisistaan pois.
minä halusin lapsia enemmän kuin mitään muuta, niin paljon että se sokaisi seksuaalisuuteni kokonaan. Perustin perheen ja sain sitten lapsenkin, ja hups, huomasin etten tunne miehiin seksuaalista vetoa. Rakastuin sitten ihanaan naiseen (ei ensimmäinen naisihastukseni), yksipuolista rakkautta, kuten myöhemmin selvisi, mutta minäkin odotin lasta kun tunteeni tätä naista kohtaan vaihtui ihastumisesta rakkaudeksi. Ja vieläkin, monen vuoden jälkeen, tunnen että osa lapsestani kuuluu tuolle naiselle, niin paljon häntä ajattelin ja ikävöin lasta odottaessani. Tiedän, etten koskaan sitä naista saa, joten tyydyn elämään valitsemaani elämää lasten kanssa.
musta on ihanan rohkeeta, että ajattelet sen lapsen kuuluvan osaksi myös sille naiselle. mä niin toivosin, että mun ihastukseni ajattelisi myös niin. pelkään vaan että jos joskus vahingossa möläytän jotain tunteistani hänelle, niin ystävyytemme loppuu siihen. enkä halua menettää häntä kokonaan elämästäni pois, vaikka tiedän etten häntä koskaan omaksenikaan saa. ne näyttävät nyt olevan niin onnellisia lapsen syntymästä. enkä vaimoonikaan haluaisi jättää. oon ihan sekaisin tunteistani ja ajatuksistani.
miten sä meinaat jaksaa elää noin, valitsemallasi tiellä? sulle kaikkea hyvää ja voimia!
kyllähän se joskus raskaalta tuntuu ajatella elämää näin, mutta ei ole oikein vaihtoehtoja tarjolla, monesta eri syystä. Mutta onneksi on lapset, ja niiden takia täytyy yrittää jaksaa. Ja onhan se arki pieniä iloja täynnä vaikka suuret ilot jäävätkin elämässäni saavuttamatta. Kaikkea hyvää sinullekin eteenpäin.