Miriamin pelko ei hellitä
Pakoileva romaniäiti ei saa apua, koska sukujen voima sitoo romanien kädet.
Riku Siivonen
Puhelimet ovat käyneet kuumina viime sunnuntain jälkeen, ainakin osassa romaniyhteisöä. Silloin romaninainen "Miriam" kertoi näillä sivuilla paenneensa lapsinensa vuoden verran turvakodista toiseen, koska hän joutui tahtomattaan osaksi romanien verikostoperinteen kiemuroita. Niiden mukaan hänen pitäisi välttää tietyn toisen suvun kohtaamista.
Jutun julkaisun jälkeen on käynyt ilmi, että kyse on ennen kaikkea sukujen arvovaltakiistoista. Keskiviikkona Miriam teki rikosilmoituksen erään suvun edustajasta, häntä eniten uhkailleesta henkilöstä, joka on asuinseudullaan näkyvä romanivaikuttaja. Rikosilmoitus koskee laitonta uhkausta ja Miriamin lapsen kaappaamista.
Miriam nimittäin löysi asunnon alueelta, jossa ei asu loukattua sukua, mutta sikäläinen valtasuku ei halua häntä kuntaan asumaan. Pahin uhkailija oli Miriamin mukaan tällä viikolla uhkaillut myös hänen isäänsä väkivallalla.
Alun perin loukattu suku on antanut Miriamin hakea rauhassa sopivaa asuinpaikkaa. Miriamin mukaan ongelman ydin on siinä, että häneltä vaativat väistämistä sellaisetkin tahot, joiden kanssaan hänellä ei ole ristiriitoja.
Nyt niitä on. Julkisuuteen tulo oli Miriamille iso kynnys, eivätkä siitä pitäneet uhkaajatkaan. Miriamin häirintä on jatkunut. Ystäviä ja auttajia on kielletty olemasta tekemisissä Miriamin kanssa. Eräät romanit suunnittelivat myös tukikonserttia Miriamin ja lasten auttamiseksi. Hanke tyssäsi alkuunsa. Kukaan ei uskaltanut sotkeutua asiaan.
Ystävien mukaan Miriamista on levitetty romaniyhteisöön perättömiä tietoja. On jopa väitetty, että hän olisi pitänyt "pahaa suuta miehensä porukoista". Eli haukkunut miehen sukua. Se on kova syytös romanikulttuurissa.
Miriamin tapaus kiteytyy sukuun. Vanhempien kunnioitus ja sukuyhteisön tärkeys on olennainen osa romanikulttuuria, sitä hyvää ja kaunista puolta.
Suvun tärkeys tarkoittaa myös suurta valtaa. Jos jotakuta halutaan hyljeksiä, yhden suvun päähenkilön päätös voi kääntää kymmenien ihmisten selät. Oman suvun suojeleminen sitoo myös sellaisten käsiä, jotka haluaisivat auttaa.
Osa romaneista korostaakin, että verikostoa ei pidä sekoittaa muihin sukujen välisiin ristiriitoihin. Monen mielestä väistäminen on hyvä tapa välttää ristiriitoja, ja se toimii oikeastaan ihan hyvin. Siksi heidän mielestään verikostoa ei pitäisi käsitellä mediassa niin paljon. He korostavat, että Miriamin kaltaiset tapaukset ovat poikkeuksellisia, vaikkakin murheellisia ja tuomittavia.
Toisten mielestä verikostosta ja väistämisestä pitää puhua leiman uhallakin, koska se vaikuttaa tuhoisasti niin monen romanin elämään, myös naisten ja lasten.
Pelkistäen tilanne on se, että Miriam tarvitsisi asunnon paikkakunnalta, jossa ei asu juuri muita romaneja. Hän on lähettänyt tuloksetta muutamaan kuntaan Etelä-Suomeen asuntohakemuksen. Konkreettiselta avulta kuulostaisi se, että jollakin viranomaisella olisi valtuudet soittaa kuntiin ja säädöksen nojalla pyytää kuntaa etsimään sopivan asunnon.
Onko tämä liian yksinkertaista ajattelua, vt. vähemmistövaltuutettu Rainer Hiltunen?
"Ei, se on liian monimutkaista ajattelua. Emme tarvitse uusia säädöksiä. Kunnilla on jo nyt velvollisuus tarjota asunto sitä kiireellisimmin tarvitseville."
Romaneja pidetään harvoin sellaisina tapauksina. Valtuutetun näkemys kuitenkin on, että viranomaisten pitää ottaa huomioon vähemmistöjen perinteet. Jos joku tarvitsee esimerkiksi suojaa niin kuin Miriam, niin kunta ei saa sanoa, että sinullahan on jo asunto. Perinteen huomioiminen ei tarkoita tietenkään sitä, että ihmisen perusoikeuksia saisi rikkoa.
Vähemmistövaltuutettu ei kuitenkaan lähtökohtaisesti lähde auttamaan yksittäisiä tapauksia. Linjana on enemmän tarttua päätöksiin, joissa jotakuta on syrjitty. Pystyisiköhän joku päättäjä niin luovaan toimintaan, että auttaisi Miriamia oma-aloitteisesti?
Laajempi kuva on tietysti se, että Miriamin ei pitäisi joutua muuttamaan mihinkään. Hän on kuitenkin valmis muuttamaan, jos vain saisi asunnon.
"Minä en kauan jaksa enää pelätä", hän sanoo.
Toisen käden tietojen mukaan jotkut vanhemmat romanit ovat soittaneet Miriamin pahimmalle uhkailijalle ja pyytäneet häntä jättämään Miriamin ja lapset rauhaan. Se on luultavasti parempi apu kuin erään suuren romanijärjestön johtajan neuvo apua pyytäneelle Miriamille:
"Muuta Ruotsiin."
--

Vastaukset 17
Vanhimmat
kiitokset nöyrimmät ylläpidolle, että annatte tilaa uudelleen mirmin tarinalle, koskaongelma ei titääkseni ole korjaantunut.
OTTAKAA KAALEET KUIN KAAJEET KANTAA.
niin sanottu paikka kuntani pomo.mirjami ois tervetullut asumaan samaan kuntaan.olen ulkopuolinen lupa on pitänyt pyytää niiltä kaaleilta ketkä on asuneet pitempää ja on sanavaltaa.ihmettelen näitä mustalaisten juttuja ,kyllähä näin on yksikään kaalo ei omista kaupunkia.valtataistelu tuhoaa meidät henkisesti.ellemme pysty auttamaan naiset toinen toisiamme ja joillakin naisilla on asema ja valtaa.nyt tai ei koskaan on näytön paikka.mirjamin täytyy saada olla rauhassa.koskaan ei tiedä ollaanko huomenna itse mirjamin asemassa.
Nyt on tekojen aika. Kertokaa näillä sivuilla, mihin Mirjam voisi muuttaa ilman pelkoa.
kannatuksensa,antakaa mirjamille rauhalline perhe-elämä
heittäkää nyt jo vanhat sääntönne roskakoriin ja eläkää kuin 2000 luvun muut ihmiset suomessa, se on ainoa tapa saada hyväksyntä valtaväestöltä. väistää saatte muuten mailmanloppuun asti että silleen.
Kohta tulee seriffi. poistaa viestein ja sanoo, ettei ole sellaista ja asiaa on liijoteltu.
asiallista keskustelua tästä väistämiseen liittyvistä ongelmista. Tai lähinnä kuinka siitä voitaisiin luopua. Vaatiihan se toki aikaa, mutta joskus se täytyy aloittaa.
Itse olen huomannut monia pikku ristiriitaisuuksia ja ongelmia kaaleitten omassa suhtautumisessa verikostoon ja väistämiseen.
1. Monesti puhutaan väistämisen johtuvan kunnoituksesta toista sukua kohtaan. Samaan hengenvetoon sanotaan, että väistäminen säästää ihmishenkiä. Eli väistetäänkö, jotta se kosto vältetään vai kunnioituksesta?
Ja jos ei väistetä edes kunnoituksesta, niin voi tulla konflikti. Miksi?
2. Koko väistämisperinne on Suomen perustuslain vastaista. Puhumattakaan kostotoimista. Jos joku ei halua muuttaa kotoaan pois, on hänen päätöstään jäädä omaan kotiin kunnioitettava. Kaikenlainen painostaminen ja vainoaminen on lain puitteissa ja moraalisesti tuomittavaa. Tämän asian kitkemiseen tulee pyrkiä vuosien saatossa. Eli perustuslakia pitää kunnoittaa ennen perinteitä. Oikeastaan tässä piilee mielestäni koko ongelman ydin.
3. Koko verikosto väistämisineen on ongelma. Tietenkin on, jos Suomessa asutaan. Ei sellaista voi, eikä saa olla olemassa. Mutta kysymys kuuluukin: halutaanko näistä eroon? Jos vastaus on kielteinen, ei ongelmaan voi puuttua. Ja puuttuminen vaatii myös asian myöntämistä. Miksi jotkut kaaleet salailevat asiaa? Tai vähättelevät sitä? Kostoihin liittyviä väkivaltaisuuksia tapahtuu joka vuosi. Ei välttämättä kuolemaan johtavia, mutta perkkä turpaan saanti on jo ihan tarpeeksi.
Tehdään asialle jotain. Aloitetaan se. Ehkä silloin joku saa asian myös päätökseen.
paljon te suurennatte kaikkie asioita, mut ethä kumminkaa viittis valehella, sanoit että kostoihin liittyviä väkivaltoja tapahtuu joka vuosia, ei todellakaan tapahu, ihan sen takia kun meille on västämisvelvollisuus mikä on kunnioitettava asia......täällä ollaan puhuttu että kuinka monta kertaa toinen suku on kostanu toiselle, ja kaikki pääsi vaan kolmeen, eli kolme kertaa monen kymmenen vuoden aikana on vaan kostettu, niin äläkää ihimeessä pahentako joka asiaa mikä ei oo teijän mieluista.
noita ristiriitaisuuksia edellisestä viestistäni. Ja tottakai niitä väkivaltaisuuksia tapahtuu joka vuosi ja useita. Kuten sanoin, ei välttämättä kuolemaan johtavia, mutta väkivaltaisuuksia kuitenkin.
Mitä kunnioitettavaa väistämisessä on kun niin sanoit?
Eli väistätkö kunnioituksesta vai koston pelossa?
Mainitsit kuitenkin, että väkivaltaisuuksia ei tapahdu, koska väistetään :-D Koita nyt päättää...
Laitoin tämän samaisen viestin joskus aikaisemminkin, mutta ei silloin keskustelua vielä herättänyt. Olisiko nyt parempi hetki:
Onko Suomen romanijärjestöt ottaneet esimerkiksi tähän Miriamin (josta oli lehdessä) asiaan mitään kantaa? Tietääkö joku? Jonkinlaista turvaa pitäisi ainakin tarjota tällaisissa tapauksissa.
Taitaa asia olla kuitenkin niin, että ei ehkä uskalleta puuttua toisten asioihin? Mietin vain, että ketä nämä järjestöt auttavat jos eivät omiaan? Ei kai kuitenkaan julkiset romanijärjestöt voi olla tällaisen väistämiskäytännön ja painostuksen kannalla? Vai onko? Mikä on totuus?
Mielipiteeni on, että varsinkin järjestöjen, jotka edustavat julkisesti monien romanien asioita, tulisi aktiivisesti pyrkiä tällaisten vanhojen perustuslakia rikkovien käytäntöjen muuttamiseen. Pitäisi olla esimerkkinä. Väistämisessä ei ole mitään hienoa, jotta sitä pitäisi vaalia. Väistäminen toki estää verikostoja tapahtumasta, mutta miettikää nyt! Missä se ongelma on? Kosto ja viha ovat voimakkaita tunteita, mutta normaali sivistynyt ihminen pystyy ne hillitsemään, ja antaa oikeuslaitoksen hoitaa hommansa. Asenteisiin se muutos pitää saada. Ei väistäminen voi, eikä saa olla ainut keino väkivallan estämiseksi. Useimmiten jos väistämistä ei noudata, tapahtuu veritekoja hyvin suurella todennäköisyydellä. Mutta tässä se ongelma piileekin. Jos ei halua poistua kotoaan, mitä sitten? Jokaiselle on lain mukaan oikeus valita asuinpaikkansa. Tämä jokaisen yksilön oikeus olla missä haluaa, on Suomen tärkeimpiä perustuslaillisia oikeuksia.
On kai sanomattakin selvää, että tavat ja perinteet eivät voi mennä tämän lain yläpuolelle. Julkisina ja Suomen lakia kunniottavina järjestöinä Suomen romanijärjestöjen pitäisi kerätä rohkeutensa ja tuomita verikosto ja koko siihen kiinteästi liittyvä väistämiskäytäntö. Muutos ei tapahdu nopeasti, mutta kyllä olisi jo korkea aika aloittaa se.
Mielipiteitä asiasta toivoisin...?
suomen perustuslakia ette kunnioita.
mielestäni kaikki romanit jotka alkavat tuolla lailla toista kiusaamaan (niinkuin tätä mirjamia)
niin valtion pitäisi tälläisiä ihmisiä kohtaan jotka jatkaavat idioottimaista kiusaamista, kehittää tiukempi laki pykälä, ja kovat tuomiot.
ainakin tuntuu mitä lukenut tätä juttua, niin
romanijärjestöt, ei uskalla puuttua. tai ehkä ei ole haluakaan.
säälittävää uhitella yksittäisiä ihmisiä jotka sitten yrittävät tätä mirjamia auttaa.
ja hänen lapsiaan.
siis aivan mielenvikaista ja todella sairasta tuollainen väistäminen. ja tässä mirjamin jutussa koko väistäminen on jo mennyt liian suureksi. jos kyseisen henkilön pitää jo vältellä/ väistää sellaisiakin sukuja joilla tämän asian kanssa ei ole mitään tekemistä.
miettikääpä jos vaaleatkin aloittaisivat tappojen ja murhien jälkeen tuollaisen väistämis velvollisuuden... niin eihän täällä pienessä suomen maassa kukaan enää uskaltaisi liikkua missään.
miksi ette voi poistaa kulttuuristanne tuollaista idioottimaista vanhaa tapaa? missä ei ole järjen häntää.
ja mitä te luulette sillä ratkaisevanne että kostetaan tappo, ja taas toiset tappaa... se kierrehän on loputon. sairasta.
pienet lapset kun kasvavat aikuiseksi, he joutuvat kantamaan sitä "vihaa" ja väistämään sellaisia ihmisiä joita eivät edes tunne. teon takana saattaa olla useita sukupolvia....
poistakaa tuollainen tapa. mutta tässä mirjami asiassa koko tapa on jo mennyt liian pitkälle.
se on suurentunut. miksi?
ehkä koko tämän kiusaaja suvun olisi syytä poiketa psykiatrin juttusille. ja myös näiden ulkopuolisten jotka juttuun sekaantuvat myös kiusaamalla.
ja aika säälittävää että miehet pelottelevat naista, isolla joukolla.
tosi miesmäistä... eihän tuollaisia naisten ja lasten pelottelija miehiä voi edes kutsua miehiksi. mitä ihmeen nautintoa tuollaisesta saa? en ymmärrä, eikä tuollaista voi ymmärtääkkään.
toivon sydämmeni pohjasta että tuo miriami saa rauhan itselleen ja lapsilleen.
hirvittävää kuvitella millaisessa pelossa miriam ja lapset ovat.
eikö teillä ole yhtään inhimillisyyttä?
Sananvapaus EU:ssa
Kaikki EU:n jäsenmaat ovat allekirjoittaneet Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen, joten se sitoo kaikkia jäsenmaita. Niiden muun lainsäädännön on siis oltava sopusoinnussa ihmisoikeussopimuksen kanssa myös sananvapauden osalta.
Ehdotuksen Euroopan unionin perusoikeuskirjaksi 11. artikla määrittelee sananvapauden.
[muokkaa] Sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus
1. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta.
2. Tiedotusvälineiden vapautta ja moniarvoisuutta kunnioitetaan.
11. artikla vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklaa.
wikipedia
sanoisin teille kaikille ketä nyt oote tosissaan auttamassa mirjamia ,niin auttkaa hyvät kirjoittajat kun teillä on näköjään hyvät mahikset siihen ,, ja sit toinen juttu kaikille niille jotka mitätöi toisten tunteet ja on itse niin kylväverinen ,että pystyisi olemaan naapurina sellaiseten ihmisten kanssa jotka on tiine mer jonkun omaisen ,ettei reakoi siihen millään tavalla ,niin se on tosi hyvä kuka siihen pystyy,ja siihen yleensä pystyy joku sellainen juureton juntti ,,,, nyt ei tosiaankaan ole kysymys verikostosta ,, vaan ihmisyydestä
kuka on sut riku siivonen laittanut tänne kaaleitten asioita sättäämään eikö sulla oo muuta tekemistaä , ja hyvät kaaleet etteko ymmärrä että tumen tserna raarenge hiistiba kun daadi trakkavena tsaare kaalenge tsaaki reentes siivenge ,,,jos joku ei tätä ymmärrä niin ottakaa yhteyttä kaalein kielen opettajiin esin,Väinö Lindbegriin tai Henry Nyman ,eli pöhlä Henry Hedman ,Tuula Ågerlud tai Sonja Nyman tai johonkin vahempiin ihmisiin ,,, mut elää hyvät riku siivot olko itestänne niin viisita ,,,että täällä tuotte kaikkia asioita esille riku siivon a
Siis tuon hesarin jutun kirjoittaja on Riku Siivonen. Tuskin hän sitä tänne on laittanut. Järki käteen hyvä ihminen.
siinä tehdään toisille jos kaajeille puhutaankin kaaleitten asioita? Eikö se aivoimuus ole kaiken A ja O? Ja kirjoita seuraavaksi vaan ihan suomeksi niin ei tartte suomennella täällä.
vois kyllä vihdoin puuttua tähän kivikautiseen ajatteluun ja laittaa tän verikosto/väistämisasian rikokseksi..kun romanithan voi keksiä syitä,,mulla on kokemusta eräästä romanimiehestä jolla on pahoja mielenterveysongelmia ja olen jostain syystä joutunut hänen hampaisiinsa, vaikka olemme vain olleet naapureina,enkä aikoinaan suostunut hänen jalkavaimokseen ,siitä päättelin että jotkut heistä etsivät syytä parjatakseen ja kiusatakseen..Oma isäni on romani ja hänen sukunsa on hyvin filmaattisia ja kohteliaita työteliäitä ihmisiä.Halveksin näitä avuttomien kiusaajia..pthyi..