vartiointi

kun koirani vartioi ja komentaa kaikkia koiria ja uusia ihmisiä kotona. miten saan sen loppumaan!!!!!! komennettu on mutta se katsoo vain alistuvaisesti ja vetää korvat luimuun sekuunniksi ja jatkaa taas. ja remmissäkin ollaan pidetty ja komennettu ettei se pääse rähjäämään muille.ei ole auttanut. että en ymmärrä miten se luulee olevansa pomo vaikka kuitenkin on meille aina alistuvainen. eikä me olla annettu sille minkään näköistä aihetta siihen.
3299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Komennettu on"- kommentti viittaa siihen, että ei ole koira ihan samaa mieltä tuosta johtajuudesta, tai ainakaan siitä mitä sen tehtäviin kuuluu kun tulee uusi tilanne vastaan.
Kun koira rähisee tai haukkuu, yllyttää ihminen sitä tahtomattaan juuri tuolla komentamisellaan. Koira tulkitsee tilanteen niin, että kun ihminenkin huutaa ja hermoilee niin tilanteessa on jotakin mätää.
Parasta olisi, jos saisit koiran keskittymisen siirtymään johonkin mukavaan hommaan silloin kun se paineistuu uusista tilanteista. Tällöin koira saa sinulta viestin, että sinä hallitset tilanteen ja tiedät mitä tehdään.

Äänestä
  • Juuri näin! Rähjääminen ja outo käytös (huudat ja kiihdyt) hämmentää ja kiihdyttää koiraa vain lisää, totta pirussa se luimistelee, kun alat yhtäkkiä huutamaan. Hämmentyy, ei alistu. Pidätte koiraa remmissä sisällä??? Öööö...
    Juu, harhauttaminen toimiii paljon paremmin kuin tuo räyhääminen. (Piilota vaikka nakkeja valmiiksi ennen vieraiden saapumista, anna siankorva tai muuta puuhaa. Älkää kiinnittäkö koiraan huomiota.) Ja johtajanhan ei tarvitse räyhätä. Johtaja on rauhallinen ihminen, johon voi luottaa. Jonka rauhallisen käyttäytymisen koira omaksuu. Joka ei yhtäkkiä mielivaltaisesti käyttäydy miten sattuu.
    Kutsukaa kotiinne nyt aluksi vaikka vain yksi vieras, joka haluaa auttaa teitä tässä pulmassa. Käy koiran kanssa vaikka ensin lenkki ja puuhastele sen kanssa hetki kotona. Jätä sitten koira rauhoittumaan omiin oloihinsa vähän ennen vieraan odotettua saapumisaikaa. Tämä vieras ei saa pelätä koiraanne. Kun hän riisuu päällysvaatteensa, älkää huomioiko koiraa mitenkään. Vaikka hyppisi ja haukkuisi. Tehköön sitten niin! Älkää puhuko koiralle mitään, ja olkaa itsekin harvasanaisia ja rauhallisia. Käykää istumaan, ja olkaa kuin koiraa ei olisikaan. Vasta kun se 15-30 minuutin kuluttua(?) menee makoilemaan omiin olihinsa (ja se tekee sen vain, jos ette huomioi sitä ja sen kikkailuyrityksiä!) voit sinä kehua sitä ihan rauhallisesti ja hiljaisella äänellä. Ei mitään kiihdyttävää. Kun olette omallakin porukalla kotosalla, kehu ja huomio koiraa, kun se on itsekseen ja rauhassa: koira oppii että tällä avoin nätisti käyttäytymällä se saa sinulta silityksiä ja kontaktia. Haukkumalla ei huomiota saa, pane vaikka alkupäivinä tulpat korviin;)Myös kieltäminen ja toruminen on koiralle toivottua huomiota, ja se haluaa saada sinuun kontaktin vaikka sitten käyttäytymällä huonosti. Kehu koiraasi sen ollessa rauhallinen, niin sen ei tarvitse janota huomiotasi käyttäytymällä huonosti!

    Äänestä

Kuullostaa ihan mun koiralta vaikka meillä räyhäämistä tapahtui vain ulkona ollessa..keinoja on monia riippuen vähän mikä koira on kyseessä..mä vaan "kylmästi" alistan koiran maahan ku alkaa räyhään..(koira painetaan kyljelleen maahan, eikä se saa nousta pystyyn ennenku ite on kävellyt tilanteesta pois..tämän jälkeen toimitaan normaalisti/jatketaan sitä mihin ollaan jääty..) alussa on maattu koiran päällä jne. et on saatu pysymään se maassa..(kyseessä n.30kg koira)nykyään riittää ku sanoo vähän painokkaammalla äänellä et "nätisti"..ennen tätä kokeilin käskyn alla olemista eli siirsin koiran huomion pois tilanteesta, mut ei auttanut..kannattaa kysellä ja kokeilla erilaisia "temppuja" niin se oma sieltä löytyy..niin ja vaikka koira vetää korvat luimuu ja katsoo alistuvasti se ei tarkoita että se alistus.."kylmästi" vaan koira maahan ja näyttää kuka täällä määrää ja "saa huutaa" ja kuka ei..johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä..:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aaaaaaaaaaaa!!!!! kirjoitti:

kun koirani vartioi ja komentaa kaikkia koiria ja uusia ihmisiä kotona. miten saan sen loppumaan!!!!!! komennettu on mutta se katsoo vain alistuvaisesti ja vetää korvat luimuun sekuunniksi ja jatkaa taas. ja remmissäkin ollaan pidetty ja komennettu ettei se pääse rähjäämään muille.ei ole auttanut. että en ymmärrä miten se luulee olevansa pomo vaikka kuitenkin on meille aina alistuvainen. eikä me olla annettu sille minkään näköistä aihetta siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu