---
Yhdeksäntoista minuuttia yli puolenyön
ja jos sanoisin jotain, lyhyesti.
Joskus, ikkunan läpi katulampun valokiilaa katsoessaan
voi äkisti muistaa kasvoillaan
unohdettuja asioita.
Ei enempää.
Yhdeksäntoista minuuttia yli puolenyön
ja jos sanoisin jotain, lyhyesti.
Joskus, ikkunan läpi katulampun valokiilaa katsoessaan
voi äkisti muistaa kasvoillaan
unohdettuja asioita.
Ei enempää.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja joskus, äitiparta, kun katsoo ikkunan läpi katulampun valokiilaa, voi unohtaa...
-mitäs minä olinkaan sanomassa..?
;)
Erinomaisen hienosti vastasit rakas
ehkä runoilen sinulle lisää
Siis sulje silmät ja kuuntele
yösydämen sykintää
Vien sinut matkalle maailmojen ylle
kuljetan runouden lehtoon
Vien sinut lentäen kävelylle
sinne missä on sointuva ehtoo
Avaan veräjän punottuun koriin:
astu ilmalla täytettyyn palloon
Vain antaudu käsiini koskettaviin
kun tanssitan kuvia kalloon
Muistatko kuinka me istuimme puistossa
sylikkäin sinä ja minä
kuin olisimme ainoat maailmassa
hiljaa toisiimme yhtyvinä
Tuoksuivat ruusut huumaavasti
ja kuu pinnalla veden
tuulenvireessä leikki niin kaihoisasti
Sitä koskaan unohda en
Tarkoitan kätesi liikettä
kun se viipyili kasvoillain
Tunnustellen jokaista piirrettä
ja kyyneltä rakastain
Sinä katsoit silmiini kuutamossa
ja olit sormia vasten!
Hopeinen värinä aallokossa:
kosteus kutsuvan sammaleen
Nyt aika vierii ja lipuu pois
minä kirjoitan nopeasti
Tätä laulua hakkaan kohta
sana sanalta raivoisasti
Kas kätesi alle kasvoni hukkasin
tunsin kätesi vain
Jos sanoisin sen kukkasin:
ohdakkeita syliini sain
Siis onko "rakas" vain sana yössä
ja paperivaatteiden viikatekahinaa
Kun runoilijat ovat kutsumustyössä
sulkakynä vaivatta vaeltaa
Kenen sitten sydän tää
joka tanssii ja värähtää?
Se suurin kait on arvoitus tässä:
ei-mikään meitä näin lämmittää
Hitsi vieköön, nyt menee jo yli
enkö ehtinyt sittenkään!
Katson kelloa edessäni:
piti tasalta lauluni lähettää
:) once again
- -
KESKIYÖN VAELTAJAT
Erinomaisen hienosti vastasit rakas
ehkä runoilen sinulle lisää
Siis sulje silmät ja kuuntele
yösydämen sykintää
Vien sinut matkalle maailmojen ylle
kuljetan runouden lehtoon
Vien sinut lentäen kävelylle
sinne missä on sointuva ehtoo
Avaan veräjän punottuun koriin:
astu ilmalla täytettyyn palloon
Vain antaudu käsiini koskettaviin
kun tanssitan kuvia kalloon
Muistatko kuinka istuimme puistossa
sylikkäin sinä ja minä
Kuin olisimme ainoat maailmassa
hiljaa toisiimme yhtyvinä
Tuoksuivat ruusut huumaavasti
ja kuu leikki pinnalla veden
Tuulenvireessä niin kaihoisasti
koskaan unohda en
Tarkoitan kätesi liikettä
joka viipyili kasvoillain
Tunnustellen jokaista piirrettä
ja kyyneltä rakastain
Sinä katsoit silmiini kuutamossa
olit sormia vasten
Hopeinen värinä aallokossa
kosteus kutsuvan rahkasammaleen
Nyt aika vierii ja lipuu pois
kirjoitan nopeasti
Tätä sointuvaa laulua
hakkaan sana sanalta raivoisasti
Kätesi alle kun kasvoni kadotin
kohta tunsin kätesi vain
Ja sitten en enää mitään
tuntenut ihollain
Istun hiljaa ikkunan luona
taivaalle tähyän
Annan sinulle anteeksi
ja vaieten ymmärrän
Tuoksu ruusujen oli kait liikaa
sinä pakenit parahtain
Kuvat soljuvat toisiinsa
ja tunnen sanani vain
Puheenvuoron jos sinulle antaisin
oi leijuva rakkaimpain?
Sanoisitko sen kukkasin:
ohdakkeita syliini sain
Siis "rakas" on vain sana yössä
paperivaatteiden viikatekahinaa
Runoilijoiden kutsumustyössä
sulkakynä kun vaivatta vaeltaa
Kenen sitten sydän tää
joka tanssii ja värähtää?
Suurin arvoitus on tässä:
ei-mikään meitä näin lämmittää
Hitsi vieköön nyt meni jo yli
enkö ehtinyt sittenkään
Katson kelloa edessäni:
piti tasalta lauluni lähettää
kysyn, mikä versio mielestäsi paras?
- -
Erinomaisen hienosti vastasit rakas
ehkä runoilen sinulle lisää
Siis sulje silmät ja kuuntele
yösydämen sykintää
Vien sinut matkalle maailmojen ylle
kuljetan runouden lehtoon
Vien sinut lentäen kävelylle
sinne missä on sointuva ehtoo
Avaan veräjän punottuun koriin:
astu ilmalla täytettyyn palloon
Vain antaudu käsiini koskettaviin
kun tanssitan kuvia kalloon
Muistatko kuinka me istuimme puistossa
sylikkäin sinä ja minä
kuin olisimme ainoat maailmassa
hiljaa toisiimme yhtyvinä
Tuoksuivat ruusut huumaavasti
ja kuu pinnalla veden
tuulenvireessä leikki niin kaihoisasti
Koskaan unohda en
Sinun kätesi liikettä
joka viipyili kasvoillain
tunnustellen jokaista piirrettä
ja kyyneltä rakastain
Kun katsoit silmiini kuutamossa
ja olit sormia vasten
hopeinen värinä aallokossa:
kosteus kutsuvan rahkasammaleen
Nyt aika vierii ja lipuu pois
kirjoitan nopeasti
Tätä sointuvaa laulua
hakkaan sana sanalta raivoisasti
Kätesi alle kun kasvoni kadotin
kohta tunsin kätesi vain
Ja sitten en enää mitään
tuntenut ihollain
Istun hiljaa ikkunan luona
taivaalle tähyän
Annan sinulle anteeksi
vaieten ymmärrän
Tuoksu ruusujen oli kait liikaa
kun pakenit parahtain
Kuvat soljuvat toisiinsa
tunnen sanani vain
Puheenvuoron jos antaisin
nyt sinulle leijuva rakkaimpain
Sanoisit sen kukkasin:
ohdakkeita minäkin syliini sain
Siis "rakas" on sana yössä
ja paperivaatteiden viikatekahinaa
Runoilijoiden kutsumustyössä
sulkakynä vain vaivatta vaeltaa
Kenen sydän tää
joka tanssii ja värähtää
Suurin on kait arvoitus tässä:
ei-mikään meitä näin lämmittää
Hitsi vieköön, nyt meni yli -
en ehtinyt sittenkään
Katson kelloa edessäni:
piti tasalta laulu lähettää
Tämä on ensirakkaus!
Nuo toiset tuolla perässä ovat vain sen toistoa =)
Tietenkin, jos olisit laittanut ne toiseen järjestykseen, se olisi voinut olla mikä tahansa noista - nyt tämä!
Tämä, äitiparta, on naisenlogiikkaa puhtaimmillaan ja perustuu pelkästään tunteeseen...
Varovainen halaus aamuusi =)
mutta säästelen kommentteja, kun pelkään saavani liian pitkiä vastauksia. Aika on rajallinen suure, jos haluaa nukkuakin. Tässä vähäinen valintani:
=================
runoilen sinulle lisää
Siis sulje silmät ja kuuntele
yösydämen sykintää
Vien sinut matkalle maailmojen ylle
kuljetan runouden lehtoon
Vien sinut lentäen kävelylle
sinne missä on sointuva ehtoo
=================
Tämä vielä sinne keskelle runoa:
==========
Istun hiljaa ikkunan luona
taivaalle tähyän
Annan sinulle anteeksi
vaieten ymmärrän
joita runo "midnight travellers" versioineen vähänkään kiinnostaa, olet sitten itse runoja kirjoittava tai et: valitse versioista mieleisesi säkeet tai rivit ja aseta haluamaasi järjestykseen.
:)
Hyvää yötä.
sulje silmät ja kuuntele
sana sanalta
kuin olisimme ainoat maailmassa
Hitsi vieköön,
katson kelloa edessäni
nyt aika vierii ja lipuu pois
ehkä runoilen sinulle lisää
Rakkaani - nukutko jo ?
-hyymmmmh...
Hyvä...
Olen hieman huolissani
muististani
se on alkanut pettää
Katsos kun minulla on tämä kirja
olen lukenut sen kertaalleen
silloin kauan sitten
eikä tämä mene nyt ollenkaan niin...
Tämä loppu on aivan erilainen
siinä piti olla auringonlasku
ja tässä on nousu
merkillistä
Muistatko sen kahvilan
siinä kirjaston vieressä
siellä luin tämän ensimmäisen kerran
silloin oli talvi
Kyllä minä sen muistan
ostin seljateetä ja rinkelin
istuin ikkunapöytään
ja laitoin tumput patterille
Kaulahuivini hapsut kastuivat teehen
ja ne tuoksuivat vielä pitkään
missäköhän sekin nyt on
muistatko Sinä nähneesi sitä
Kumma että sitä muistaa huivin
ja teen tuoksun
ja tumput patterilla
mutta tätä kirjan loppua ei
Merkillistä
Hätkähdän hereille, Hysteriet,
katson oudoksuen
Alatko tulla vanhaksi
mietin kasvojas katsellen
Kun kultaseni, kultaseni, et
tosiaan muista mitään
Seljatee ja rinkeli,
ethän pidä niistä nytkään
Kuulepas siis, rakkaani
minä kerron totuuden sulle
Kuumaa glögiä hörppien
me katsoimme ulos kadulle
Nenät painaen ruutuun kiinni
hymyilimme elämälle!
Ja muistan sen aivan tarkkaan niin,
et laittanut tumppuja patterille
Näetkö, kuinka hassun näköinen hattu
ja kenkien väri - keltainen,
lieneekö lääkkeensä loppu
kun kulkee kättään vispaten
Kas, näytin sinulle pöydän yllä
ja silmiä pyöritin - muistatko, kyllä?
Kesken esityksen kuppisi kaatui
ja hyppäsit ylös, kermakaakaot reisillä
- Tuota, anteeksi että keskeytän
kumpi meistä on muistamaton,
äsken puhuit glögistä
nyt kaadoit päälleni kaakaon?
Öh... punastun, rakkaani Hys, mietintähetki
annas niin muistelen tarkemmin
Juu, sinähän joitkin kaakaota, söit rinkelin
ja minä glögiä nautiskelin
- Vai niin, rakkaani, entäpä kaulahuivi sitten
ja kertoisitko vielä kirjasta sen,
kuinka tarina päättynee - toki muistat kuin eilen:
mistä vanhan huivini löytänen?
Voi sinua, armahin Hys, kirja on aivan kesken
Tule lähemmäs, kirjoitan luvun vielä
ja kadonneen huivin, ihoas kosketellen
mä löydän, tai hapsut kosteat ainakin, mmmm - täältä!
- Niinkö siis lienee sankarini - ja pidähän sormesi
kurissa nyt - että ihminen muistaa omin päin
ja toisen muistoissa jos kahlaa käsi
villiintynyt, kaiken toiseksi kääntää näin
Hiljaa hiljaa, rakkaani Hys, kuuntele
aurinko nousee ja laskee
Tunnetko kädelläs hiutaleen,
ja se sulaa iholle niin kuin ennen
Taas kuljemme hämyistä puistotietä
hänen kanssaan jota rakastimme, ja rakastamme
on hymynsä jälleen niin elävä -
rivi riviltä soljuu tarina rinnassamme