ihminen. Hoitaako vanhuksia vai ketä? Kuinka potilaat saa sen puheesta selvää. Riitta pihalle ja puhumista opettelemaan, hyvää tekisi opetella myös olemaan joskus hiljaa kun ei ole mitään annettavaa. Kadi
Riitta
on kiero
5367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
pitää kohdella kaikkia,eikä olla ensimmäisenä tuomitsemassa. Suvaitsevaisuutta luulis tuolla alalla tarvittavan ja toisten huomioon otttamista eikä aina itseänsä esiin tyrkyttämistä.
Riitta voi olla aivan erilainen omassa työssään. Minunkin on joskus oltava erilainen, riippuu ihan seurasta.
JARKKO VOITTOON!!!!!!
täällä pohjanmaalla kerätään kovaa vauhtia oikein ponsori yrityksiä jaken taakse. täällä miehinen mies on kunniassa
selvästi millaisia uskomattomia mielistelijöitä Niko ja Sauli ja lopulta Jarkkokin ovat. Nikokin ihan pokkana Riitalle, että kun me tykätään sinusta niin paljon niin miksei ulkopuolellakin tykättäis, me sentään tunnetaan sut vielä paremmin, Sauli säesti, vaikka erään kerran nähty sisäänpäin haukottelua ja pakotietä etsivää harhailevaa katsetta, kun höppänä höpöttelee vieressä. Pojat luulevat pääsevänsä oikein loistamaan, kun näyttävät tykkäävänsä vanhemmasta ihmisestä ja kun sen kanssa voi vielä näyttää leikkisää poikamaista puoltaan, väsyttävillä, lapsellisilla "källeillä". Hohhoijaa.
Riitta siellä töissä ole. Vapaa-aikanaan kaikki saavat olla sellaisia kuin haluavat, nuija!