Kuten tiedetään, maksaa kela kuuroutensa lääkärin avustuksella todistaneelle vammaistukea joka syntymäkuuroille on lähellä samaa tasoa rahallisesti kuin mitä ns. ”normaali” työtön työnhakija saa.
Vammaistuki on verotonta tuloa, ja sitä ei huomioida esimerkiksi sosiaalitoimen avustuslaskelmissa sekä kelan muiden maksamien etuuksien kanssa vaan se on täysin oma etuutensa josta kuurot sekä muut liikuntarajoitteiset voivat nauttia heidän vammansa takia.
On toki luonnollista, että vammaisia varten on luotu järjestelmä, jonka tarkoitus on tukea ja auttaa aisti –sekä liikuntarajoitteisia ihmisiä tässä yhteiskunnassa ja monesti niin onkin että monet liikuntarajoitteiset sekä kuurot eivät todellakaan pääse moniin sellaisiin töihin mihin ns. normaalit ihmiset pääsevät.
Kuurot haluavat tulla muuhun yhteiskuntaan integroiduksi vähemmistöryhmänä oman kielensä takia, joka on viittomakieli eikä sen takia että heillä olisi jokin vamma. Eli tarkoituksellisesti tehdään pesäeroa muihin vammaisryhmiin. Kuurot haluavat että heidät nähdään ns. ”normaaleina” ihmisinä suhteessa muuhun yhteiskuntaan. Tasavertaisena ryhmänä kuten ruotsinkieliset tai saamelaiset. Mutta miksi sitten tämä sama asenne ei päde silloin, kun annetaan itsestään kuvaa lain sekä muiden viranomaisten myöntämien tukien sekä muiden pykälien edessä jossa vamma saattaa tuoda jotakin hyötyä.
Tästä pääsenkin asiaan, johon olen viimeaikoina häiritsevän paljon törmännyt ja jonka kuurouden tuoma vammaistuki mahdollistaa:
Miksi monet kuurot tarkoituksellisesti välttelevät töitä? Tiedän lukemattomia tapauksia missä roikutaan vuosi tolkulla jonkun oppilaitoksen kirjoilla ja annetaan Kelan maksaman kuntoutusrahan juosta. Työttömät kuurot puolestaan istuvat kotona ja muistavat tietenkin aina joka kuukausi myös ottaa yhteyttä oman alueensa sosiaalitoimistoon jotta sieltäkin saisi jotain. Ja näihin edellä mainittuihin siis vielä vammaistuki. Jokainen voi Kelan sivuilta tarkistaa että paljonko nämä kyseiset etuudet ovat. kuitenkin moninkertaisesti normaaliin työttömään työnhakijaan verrattuna.
Asia ei muuten minua kiusaisi, mutta kuten yllä mainitsin, niin olen törmännyt sellaiseen yleiskäsitykseen kuulevien ja myös osin kuurojen taholta, että kaikki kuurot välttelevät töitä. Itse en ole kuuro, mutta vaikeasti huonokuuloinen ja omaan viittomakielisen identiteetin, ja yllätys yllätys, olen töissä.
Muutin kotoani pois 17 vuotiaana, ja alun opiskelujeni jälkeen olen ollut työttömänä pisimmillään n. 4 kuukautta. Ja ai niin, nyt olen 27 –vuotias, ja saan myös vammaistukea. Työpaikkoja on näinä kymmenenä vuotena kertynyt aika paljon, ja niissä kaikissa olen päässyt ns. hyville tileille. Ei mitään hanttihommia vaan aivan rehtiä tarkoituksellista työtä.
Monesti saan kuulla että kuurot valittavat että he eivät saa töitä. No eivät todellakaan jos he eivät sen asian eteen mitään teekkään. Se on itsestänsä kiinni, miten itsensä pystyy työllistämään. Toivoisinkin niin kovasti muilta kuuroilta, siis ystäviltäni ja tutuiltani enemmän sitä paljonpuhuttua selkärankaa ja hoitavansa itsellensä töitä. Yhteiskunnan elättinä emme tee omalle vähemmistöryhmällemme kuin hallaa.
Vammaistuen väärinkäyttö(äkö)?
12
1874
Vastaukset
- viittomakielinen
...Toki on myös heitä, jotka painavat duunia minkä kerkeävät. Kumarrus heille!!
- täällä
Taidanpa lukeutua harvoihin kuuroihin, joka käy työssä ja työllistää itsensä vaikka kynsin hampain.. :) Olen nyt säännöllisessä työssä,ei se mitään kerkeämistä ole. ;) Kerkeäminen tarkoittaa siis ehtimistä tai joutamista, siis kirjaimellisesti suomen kielessä. Olisikin aika hassua ilmaista,että painanpa nyt duunia minkä kerkeän, koska minun työaikani ja työssäkäyntini on säännöllistä työsopimuksen mukaan. No olkoon, riippuuhan se toki työn laadusta.
Olen toki huomannut, että on niitä kuuroja, jotka istuvat neljän seinän sisällä hakematta edes mitään töitä. Toisaalta olen kuitenkin huomannut niitä ns.uuden sukupolven kuuroja, siis nuoria kuuroja, jotka ovat kuitenkin aktiivisia työnhaussa ja opiskelussa mm.ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa. Heitä on lisääntymässä tiuhaan tahtiin, ainakin sitä mukaa,kun 80- ja 90-luvun alussa syntyneet kuurot alkavat valmistua ammattiin jne.
Haluan kuitenkin huomauttaa parista olennaisesta seikasta: ne kuurot, jotka joutuvat roikkumaan pitkään oppilaitoksissa, johtuu usein nimenomaan viittomakielen tulkin puutteesta. Minun mielestäni on liian lyhytnäköistä mennä syyttämään heitä lorvittelusta. Eihän voi heittää lorvittelun piikkiin, jos opiskelutulkkia ei saa?! Luulisi kyllä sinun viittomakielisenä vaikeasti huonokuuloisena tiedostavan tällaisia seikkoja. (Olen aika hämmentynyt, ettet maininnut tästä, vaikka väitit olevasi viittomakielinen?)
Sitä paitsi monet kuulevat itsekin pitkittävät omia opintojaan,kuten monesti yliopistoissa monien syiden takia.Jopa pätevien syiden takia, esim. mielenterveyden takia (valitettavasti tämä alkaa olemaan niin yleinen ilmiö koventuvassa yhteiskunnassa) tai vakavan sairauden takia. Ja voipi sekin olla niin,että kuurolla opiskelijalla on samankaltaisia henkilökohtaisia ongelmia..
Toinen seikka: se yleisin syy, miksi jotkut kuurot eivät hae töitä, on monien työnantajien mahdoton ennakkoluulo ja -asenne kuuroja kohtaan.. miten ihmeessä voisi motivoida kuuroja hakemaan töitä, jos he ovat kohdanneet aina vaan ennakkoluuloja ja -asennetta vapailla työmarkkinoilla? Tottakai siinä pitää puolustaa itseään, todistella ja taistella niin paljon kuin vain jaksaa.. mutta ymmärrän kuitenkin niitä kuuroja, joilta on voimat aivan loppu, eivätkä enää tiedä mitenkä pitäisi taistella vielä edelleen työnantajien ennakkoluuloja vastaan. Minun mielestäni tässä on enemmänkin vikaa nimenomaan työnantajien asenteissa.Mitäs sinä itse luulet, olisiko helppo työllistyä, kun monilla työnantajilla on niin syvälle juurtuneita ennakkoluuloja? Ei vaikka olisi hakenut hakemalla monenlaisia töitä, esim. postittajan töitä, joissa ei tarvita edes kuuloa?
Tiedänpähän aktiivisia kuuroja, jotka olisivat halunneet saada töitä, mutta eivät onnistuneet heti työnantajien asenteiden takia.
Olenkin usein pettynyt siihen, miksi Kuurojen Liitto ei ole ottanut kantaa tähän työllistymisongelmaan ja muutenkin työmarkkinoiden ennakkoluuloihin/asenteisiin, vaan ajaa aina vaan viittomakielisyyttä ja sitä tätä.. Onhan se toki olennainen asia,että Kuurojen Liitto korostaa viittomakielisyyttä ja kielellisiä oikeuksia.Niitähän on ajettu aivan kuinka pintaan saakka, mutta mielestäni on KL:n aika herätä tähän työllistymisasiaan ja kuulevien työnantajien ennakkoluuloihin.
Ja se toinen syy,miksi jotkut kuurot eivät hae töitä, saattaa johtua myös heikosta suomen kielestä. Valitettavasti tiedän joitain kuuroja, jotka eivät pystyneet hakemaan töitä vajavaisen suomen kielen takia. Ikävä kyllä.
Tuskin kukaan sellainen kuuro, joka hallitsee suomen kielen niin sujuvasti, omaa hyvän koulutuksen ammattikorkeasta tai yliopistosta ja jolla on kaikki kohdallaan esim.mielenterveydessä, jäisi vapaaehtoisesti kotiinsa hakematta edes mitään töitä. Aina löytyy jokin syy siihen, miksi ei hae töitä tai saa töitä.
Olen lähestulkoon varma, että sinullakaan nimim.viittomakielisellä, ei välttämättä ollut helppoa löytää töitä juuri ennakkoluulojen tai -asenteiden takia. Myönnä sinä vaan pois. ;) Sillä sinähän itse mainitsit, että olet vaikeasti huonokuuloinen, vaikka oletan sinun puhuvan ja kuulevan sujuvasti. Kyllähän työnantajalle pitää joka tapauksessa kertoa omasta huonokuuloisuudesta/kuuroudesta, ei sitä saa peittää. Ethän sinä muutenkaan voisi peittää sitä, koska monet kuulevat ovat huomanneet monien huonokuuloisten omaavan erikoisen puheäänen, vaikka huonokuuloinen puhuu toki moitteettomasti ja etenkin ymmärrettävästi. Erikoisella puheäänellä tarkoitetaan siis intonaatiota ja muutenkin huonokuuloiselle tyypillistä puheääntä, vaikka siinä saattaa toki olla sävyä sen mukaan,millä tuulella on jne.
Olen aina ollut tietoinen siitä,että valitettavasti vaikeasti huonokuuloiset joutuvat kohtaamaan MYÖS ennakkoluuloja tai -asenteita työmarkkinoilla, vaikkakin työllistyvät piirun verran paremmin kuin kuurot.
Niinpä minun kuurona on oltava äärimmäisen iloinen siitä, että olen kuitenkin saanut töitä sinnikkään etsiskelyn jälkeen, vaikka voimat ovat välillä meinanneet ehtyä... suuri kiitos kuuluu läheisilleni,etenkin kuulevalle puolisolleni, joka on viimeiseen saakka jaksanut tsempata minua työnhaussa! - mukavuudenhalu
täällä kirjoitti:

Niinpä minun kuurona on oltava äärimmäisen iloinen siitä, että olen kuitenkin saanut töitä sinnikkään etsiskelyn jälkeen, vaikka voimat ovat välillä meinanneet ehtyä... suuri kiitos kuuluu läheisilleni,etenkin kuulevalle puolisolleni, joka on viimeiseen saakka jaksanut tsempata minua työnhaussa!Etten päässyt eteenpäin talon sisällä. Olen kuuro ja viittomakielinen, siis puhun huonosti ja luen kohtuullisesti huulilta. Osaan kohtuullisesti suomenkieltä.
Olen siinä työssä yli 20 vuotta ja siinä työssä ei ollut riittävästi haastetta, minkä kaipaan kovasti.
Sitten näin ilmoituksen että toisesta osastosta löytyy vapaa työ, joka voisi sopia minunlaiselle. Avoinna olevassa työpaikassa on paljon ATK-pohjaista työtä, minkä hallitsen kohtuullisesti. Hain ja laitoin itseni likoon.
Vaanpa nykyinen työnantaja perusteli epäämisen syyksi, että olen tavallaan liian hidas kommunikoinnissa ja haastava asiakkaille (lue työtovereilleni,jotka tietävät kuurouteni!)
Ymmärsin sen hiljaa ja kiitin. En voi vaarantaa enempää kuin jatkaa nykyisessä tylsässä työssäni. Ei minusta ole haastamaan koska olen jo vanha. Nykyisessä työssäni olen koko ajan yrittänyt saada aikaan jotain parannusta. Moni työtoverini tietää että ilmaisen parhaiten itseäni kirjoittamalla esimerkiksi mailitse. Olen ainoa kuuro töissä. Kunpa työnantajani suostuisi ottamaan edes kuuron työntekijän meille töihin, olisi mukavaa ajankulua viittoa omalla äidinkielellä. Vaikea uskoa omalta työnantajalta, että sillä on negatiivista ajatusta meikänlaisestä. Mukamas mukavuudensyistä! Onkohan vastaavia kokemuksia teilläpäin?
- Toistaiseksi työtön
Tää ei ole mielestäni oikea paikka puhua vammaistuen "väärinkäytöstä". Ei se summa sentään työttömyyspäiävrahan suuruinen ole vaan paljon pienempi.
Ei myöskään pitäisi yleistää. Uskon, että heitä on vain pieni osa, jotka eivät oikeasti halua töitä. Työnantajien ennakkoluulot ovat nyt pahempia kuin aikaisemmin. Nyt ei enää viitsitä nähdä vaivaa ja palkata kuuro kun pelätään kommunikaatio-ongelmia jne. Vaikka kommunikointi on tänä päivänä helpompaa kuin aiemmin. On tulkkipalvelut, sähköposti ja kännykät.
Mulla on sellainen kokemus, että työvoimatoimistosta ei saa tukea työllistymiseen, se on vain kortin leimauspaikka. Ennen vanhaan sentään sieltä tarjottiin työpaikkaa.
Sama juttu Kuurojen liiton palvelujen kanssa. Työasiamiehistäkään ei juuri ole apua työnsaannissa.
Pitää ottaa myös huomioon, että joillakin aloilla on tarjolla töitä todella vähän, ja siksi kaikille ei löydy sopivaa työtä.
Pois siis syyllistäminen, juttusi masentaa niitä jotka etsivät tosissaan töitä Jos et ole itse ollut työtön niin et voi tietää miltä se
tuntuu! Lopeta tuollainen syyttely ja yleistäminen. - teette?
Olisi mielenkiintoista tietää millä kaikilla aloilla kuulovamman kanssa voi töitä tehdä. Riippuu paljon niin vammasta kuin esim suomenkielen taidostakin.
- viittomakielinen
...päällikkö
- ammatti
Varmaa tietoa: ATK-käsittelijä, toimistotyöntekijä, varastotyöntekijä, kuorma-autokuljettaja, siivooja, laitosapulainen, lähihoitaja, keittäjä, keittiöapulainen, koulunkäyntiavustaja, luokka-avustaja, opettaja, metallityöntekijä, ompelija, puuseppä, mekaanikko, näyttelijä, taiteilija, huoltomies, kiinteistöhoitaja, työnjohtaja, asentaja... toki vielä muuta, en vaan nyt tule mieleeni
- Jooseppi koo
ammatti kirjoitti:

Ettäkö oikein kuorma-auton kuljettaja? Kuuroille ei myönnetä ammattiajokorttia.
- kuurollakin
Jooseppi koo kirjoitti:
Ettäkö oikein kuorma-auton kuljettaja? Kuuroille ei myönnetä ammattiajokorttia.
Kyllä tuntemani kuurolla on C-kortti, hän ei ole huonokuuloinen vaan täyskuuro. Itsekin olen väittänyt, ettei hän saa.. mutta saikin. Onneksi, että olin väärässä. Ehkä menen myöhemmin kuorma-autokouluun. B-korttiin kyllästyneenä autohulluna haluan ajaa myös isompaa autoa.
- kyllä on saatu
Jooseppi koo kirjoitti:
Ettäkö oikein kuorma-auton kuljettaja? Kuuroille ei myönnetä ammattiajokorttia.
Jep,olet valitettavasti väärässä, sillä tiedän pari kolme kuuroa, jotka ovat ajaneet kuorma-autoa ammatikseen.
- jooseppi koo
kyllä on saatu kirjoitti:
Jep,olet valitettavasti väärässä, sillä tiedän pari kolme kuuroa, jotka ovat ajaneet kuorma-autoa ammatikseen.
Laki sanoo on kuultava puhe 4 metrin päästä. Vaikkapa kuulolaitteella tai toisella korvalla.
- Ronja68
jooseppi koo kirjoitti:
Laki sanoo on kuultava puhe 4 metrin päästä. Vaikkapa kuulolaitteella tai toisella korvalla.
vanhaa tietoa! Nyt Suomi kuuluu Eu-unioniin ja olen itse taistellut 11 kuukautta saadakseeni C-kortin ja sain myös oikeudenmääräyksellä oikeutettua CE-kortin jos haluaisin, mutta minulle riitti C-kortti jaolen itse omastani mielestäni kuuro mutta lääkärien mukaan olen huonokuuloinen, en käytä kuulolaitetta ja miksikö toi 4 metrin päästä pitää olla lain mukaan kuulomittaa? Isoveljeni on täysin kuuleva ja ei kyllä pysty kuulemaan moottori käynnillä esim pomon tavallista puhetta 4 metrin päästä kuorma-autosta.
Hänen mukaansa näkö on ajotaidon tärkein kun kuulo.
C-kortti vuodesta -99
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100